Onko oikein, että uskovaiset pyrkivät vaikuttamaan myös ei-uskovien elämään?
Raamattu antaa ohjeita ja suhtautumismalleja vähän kaikkeen ihmiselämään liittyviin asioihin. Uskovaiset ajavat Raamatusta saatuja tai sen hyväksymiä ajatusmalleja koskemaan kaikkia ihmisiä. Tosin onneksi menestys ei ole ollut kovin hyvä enää nykyaikana. Se ei kuitenkaan estä heitä yrittämästä.
Kun uusi parisuhdelaki hyväksyttiin, uskovaiset olivat kovaäänisesti sitä vastaan. Aborttia, avioeroa ja eronneiden uudelleen vihkimistä vastustettiin aikoinaan, samoin jopa puudutuksen käyttämistä synnytyksessä. Esimerkkejä löytyy varmasti runsaasti enemmänkin.
Toki on normaalia, että ihmiset ajavat itselleen tärkeitä asioita, mutta onko se tässä tapauksessa hyväksyttävää? Suurin osa suomalaisista kuuluvat kirkkoon, olivat sitten uskossa tai eivät. Mutta kirkon ulkopuolelle jää suuri määrä ihmisiä. Ateistien ja ei-kristittyjen mielestä uskovien pillien mukaan tanssiminen tuskin on kovin mieluisaa. Lisäksi suuri osa kirkoon kuuluvista ei varmastikaan allekirjoittajaisi kiihkomielisimpien uskovien esityksiä.
Olisi parempi jos uskovat itse pyrkisivät pitäytymään Raamatun opetuksissa eivätkä tyrkyttäisi niitä muille. Hengellisten yhteisöjen, joihin kuuluu vain osa ihmisistä, ei pitäisi puuttua maallisten yhteisöjen, joihin me kaikki kuulumme uskonnosta riippumatta (valtio, kaupunki tms.) tekemisiin.
Lopuksi pieni kysymys uskoville: Tekeekö se, että ihminen seuraa Raamatun oppeja vain siksi, että laki siihen velvoittaa, hänestä jotenkin paremman tyypin?
Raamattu antaa ohjeita ja suhtautumismalleja vähän kaikkeen ihmiselämään liittyviin asioihin. Uskovaiset ajavat Raamatusta saatuja tai sen hyväksymiä ajatusmalleja koskemaan kaikkia ihmisiä. Tosin onneksi menestys ei ole ollut kovin hyvä enää nykyaikana. Se ei kuitenkaan estä heitä yrittämästä.
Kun uusi parisuhdelaki hyväksyttiin, uskovaiset olivat kovaäänisesti sitä vastaan. Aborttia, avioeroa ja eronneiden uudelleen vihkimistä vastustettiin aikoinaan, samoin jopa puudutuksen käyttämistä synnytyksessä. Esimerkkejä löytyy varmasti runsaasti enemmänkin.
Toki on normaalia, että ihmiset ajavat itselleen tärkeitä asioita, mutta onko se tässä tapauksessa hyväksyttävää? Suurin osa suomalaisista kuuluvat kirkkoon, olivat sitten uskossa tai eivät. Mutta kirkon ulkopuolelle jää suuri määrä ihmisiä. Ateistien ja ei-kristittyjen mielestä uskovien pillien mukaan tanssiminen tuskin on kovin mieluisaa. Lisäksi suuri osa kirkoon kuuluvista ei varmastikaan allekirjoittajaisi kiihkomielisimpien uskovien esityksiä.
Olisi parempi jos uskovat itse pyrkisivät pitäytymään Raamatun opetuksissa eivätkä tyrkyttäisi niitä muille. Hengellisten yhteisöjen, joihin kuuluu vain osa ihmisistä, ei pitäisi puuttua maallisten yhteisöjen, joihin me kaikki kuulumme uskonnosta riippumatta (valtio, kaupunki tms.) tekemisiin.
Lopuksi pieni kysymys uskoville: Tekeekö se, että ihminen seuraa Raamatun oppeja vain siksi, että laki siihen velvoittaa, hänestä jotenkin paremman tyypin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Näin on aina menetelty. Kristinusko ja sen kannattajat ovat lähes koko historiansa ajan alistaneet muita "barbaarisia" ja "alkukantaisia" ihmisiä kaltaisikseen. Samalla nämä "pakanat" ovat joutuneet luopumaan omista tavoistaan ja omaksumaan kristinuskon "oikeina" pitämiään arvoja. Omaa ylivertaisuutta ja paremmuutta on korostettu lyömällä lyttyyn (usein juuri kirjaimellisesti) muiden kulttuurien saavutuksia. Luontoa ei oteta huomioon, vaan ihminen on luomakunnan kruunu, jonka navan ympärillä on kaikkien pyörittävä...
Jokin polvirukoilijoiden homovastaisuus on pientä siihen verrattuna, mitä aikaisemmin on tehty raamatussa annettujen käskyjen ja määräysten perusteella. Tämän voisi jopa nähdä myönteisenä kehityksenä, eivät sentään enää polta roviolla omista ihanneihmisen normeista poikkeavia yksilöitä.
Parahin ISBM, mihin lakiin oikein viittaat tuolla lopussa olevalla kysymyksellä, ei oikein avautunut minulle?
On miljoona uskontoa ja
sata miljoonaa Jumalaa mistä
jokainen on ihan varmasti se
ainoa oikea
En tarkoittanut mitään tiettyä lakia, vaan tarkoitin yleensäkin uskonnollisin perustein laadittuja lakeja tai joidenkin lakien vastustamista "Jumalan tahtoon" vedoten.
Älä pidä muita Jumalia minun rinnalla.
Sanomisoikeutta ja rakkautta himoitsee papitkin, että heistä viis.
Jotkut tunnustaa Seitan tai Allahin Jumalaksi.
Shivasta ja Jehusta oon kuullut pulinaa.
Meidän tosi kristyttyjen ei auta kuin seurata Jeesusta. Tosin suomalaisella tavalla eikä roomalaisella.
Naru kaulaan ja taivaisiin. Männynoksa on kuusennärettä tukevampi mutta kaupunki oloissa puiston lehmus tai kaasu-uuni käy.
Niin on turmeltunutta elo ettei täällä voi olla.
tavalla uskovaiset pyrkivat vaikuttamaan ei-uskovaisten elamaan? en ole meinaan itse huomannut mitaan "tyrkyttamista" uskovaisten taholta.
"Lopuksi pieni kysymys uskoville: Tekeekö se, että ihminen seuraa Raamatun oppeja vain siksi, että laki siihen velvoittaa, hänestä jotenkin paremman tyypin?"
-ei laki velvoita noudattamaan raamattua, ei ainakaan suomen laki. jos ihminen haluaa noudattaa raamattua, ei se tapahdu siksi, etta kokisi sen olevan pakko, vaan siksi, koska sita HALUAA elaa jumalan tahdon mukaisesti (joka on myos ihmisen omaksi parhaaksi).
Et ilmeisesti seurannut keskustelua uudesta parisuhdelaista? Nimenomaan uskovaisethan vastustivat lain voimaantuloa näkemyksineen, saapuivat jopa rukoilemaan eduskuntatalon portaille. Eikö tämä mielestäsi ole pyrkimys vaikuttamaan toisten ihmisten elämään?
Laki ei meillä Suomessa tosiaan vaadi seuraamaan Raamattua. Tarkoitinkin kysymyksen otettavaksi ihan yleisesti. Esimerkiksi Irlannissahan abortti on kielletty juuri sen uskonnollisen kansanosan vuoksi. Samoin homoseksuaalisuus on ollut lailla tuomittavaa monissa maissa.
En pidä uskovaisten käyttäytymistä oikeana siellä eduskuntatalon portailla.
Silti voisin herättää kysymyksen, että onko oikein hölmöillä laatimalla luonnon vastainen parisuhdelaki?
Miksi rappeuttaa kansakunta ja sen moraali?
Sä oot pahempi kuin natsit
Aatulla oli idis jalostaa ihanne yksilö ja saastumaton ihme olio. Lähe porukkaan.
Jostain kumman syystä tommoset idikset on lailla kielletty. Aina voi yrittää.
Kysymyksesi kuului:
"Onko oikein, että uskovaiset pyrkivät vaikuttamaan myös ei-uskovien elämään?"
Oletan sinun kysyvän asiaa suomalaisten kesken tapahtuvassa vaikuttamisessa.
Jeesus tuli täyttämään lain, ja Hän antoi meille kaksi käskyä:
"Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.' 31. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." Mark. 12:29-30
Kertoessaan uskomattomille ihmisille pelastusmahdollisuudesta Jeesuksen sovitustyön avulla, viestittävät he samalla rakkauden sanomaa.
Huoli lähimmäisen iankaikkisuudesta pakottaa uskovaiset lähtemään "teille ja aitovierille".
Sanoisin, että Jeesuksen rakkauden käskyn levittäminen ja evankeliumin eteenpäin vieminen ei ole millään tavalla kielteinen ilmiö.
Kysyisin asian toisinpäin:
Onko oiken, että pakanat ja uskomattomat ihmiset pyrkivät vaikuttamaan kristittyjen ja uskovaisten ihmisten elämään?
Miksi näytetään huonoa esimerkkiä esim. lapsille tuomalla esille oman aatesuunnan vaikutteita, kuten tupakanpoltto ja alkoholin liiallinen nauttiminen? Entä huumeet tai vapaa seksi?
Oletko, arvoisa nimimerkki ISBM, koskaan ajatellut asiaa näin päin?
Ymmärtänet, että Jeesuksen sanoilla ja Raamatulla ole mitään merkitystä ateisteille tai muiden uskontojen edustajille, joten he eivät kelpuuta niitä perusteeksi toisten ihmisten elämän puuttumiseksi moralisoinnilla, näkemysten tyrkyttämisellä ja myös yhteiskuntaan vaikuttamisella.
"Onko oiken, että pakanat ja uskomattomat ihmiset pyrkivät vaikuttamaan kristittyjen ja uskovaisten ihmisten elämään?"
Pyrkivätkö he vaikuttamaan? Käsittääkseni Suomessa tai missään muussakaan länsimaassa ei ole mitenkään rajoitettu kristillistä elämää.
Maailmassa juodaan alkoholia, käytetään huumeita, sekstaillaan ja poltetaan tupakkaa, sehän on selvä. Mutta kukaan ei pakota tai painosta ketään tekemään niin. Kyseessä ei ole mikään "vaikuttaminen" uskovien elämään, vaan ihmisten vapaan tahdon tuottama (tyhmä) päätös leikkiä näillä asioilla.
Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä? Kieltää mokomat asiat lailla? Eikö ole oletetulle Jeesukselle mieluisampaa, että kaikista näistä houkutuksista huolimatta uskova pysyy vahvana ja pysyy erossa viinasta ja vapaasta seksistä?
Ja voisin myös kysyä sinulta, että miksi uskovat näyttävät lapsilleen huonioa esimerkkiä esittämällä riivaajat, pahat henget, noituuden, henkiolennot, kuolleiden heräämiset jne. todellisina asioina? Tuskin tämänkaltainen peloittelu on hyväksi lapsen psyykeelle.
"Ja voisin myös kysyä sinulta, että miksi uskovat näyttävät lapsilleen huonioa esimerkkiä esittämällä riivaajat, pahat henget, noituuden, henkiolennot, kuolleiden heräämiset jne. todellisina asioina?
Kyllä todellisten ja elämää erittäin lähellä olevien asioiden totuudenmukainen käsittely on aivan paikallaan.
Kantani on, että myös ikävät asiat tuodaan esille, mutta kuitenkin rakkauden evankeliumin tulee olla se kaikkein tärkein ja voimakkain informaatio.
Huomaa, että riivaajat ovat todellisuutta.
Viisaudesta en ole varma.
Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon.
Siis ihmiselle eikä naapurin puntarin vastapainoksi.
En valita mutta tupakkia tässä tupruttelen.
Helvetin tulista jotenkin mun sielu on kärsinyt inflaation.
Luulis tosiuskovaisen housun persuksen nokeentuvan kun vuodesta toiseen hiilikasan päällä istuu puhalluslamppu kuorassa.
Moi. Jos ihmonen alkaa noudattaa raamatun ohjeita elämässään, niin aivan varmasti siitä tulee parempi tyyppi. Asia lienee itsestään selvä.