Karpela ratsastaa taas julkisuudella

Olympiaurheilijat palasivat eilen kotiin Torinosta. Helsinki-Vantaan lentokentällä taas patsasteli tämä meidän alusvaatemalliministerimme Tanja Karpela (KEPU).

Ei riittänyt lemmenloma Matti Vanhasen (KEPU) kanssa olympialaisissa. Vielä piti tulla kentälle patsastelemaan mitalistien loisteessa.

Taas irtosi Karpelalta moni tyhjänpäiväinen sana ja luottotoimittajille annettiin "haastatteluja".

Viime kesänä Karpelan tähti oli laskussa, koska hänen median hallintansa petti totaalisesti hetkeksi. Nyt on jälleen avustajien kanssa pohdittu uusia eväitä ja ollaan entistä paremmassa iskussa.

Alusvaatemalliministerin ongelma on koko hallituskauden ollut substanssin puute ja ei ongelma mitenkään ole nytkään ratkennut. Tämän näki niistä tyhjänpäiväisyyksistä, joita Tanjuska kentällä lateli.

Karpelalla on lisäksi yksi eduskunnan kyseenalaisimmista ennätyksistä. Karpela on lintsannut valtaosasta eduskunnan istuntoja.

Muilla ministereillä mm. pääministerillä ja ulkoministerillä on aikaa riittänyt myös eduskunnalle.

Karpelalla on varmaan ollut eduskuntatyön aikana kiireitä antaa haastatteluja eevoille ja annoille.

18

635

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ratsastaa taas

      Se että Karpela on kepulainen ministeri, kertoo kepusta kaiken.

    • jeespoksss..

      Kateellinen on Känä Karpelasta - taitaa olla oma vaimo ruma.

      • mielipiteeni

        tuollaisesta miehestä kuin "känä" on, tuskin tuollaisella on vaimoa. Voiko joku nainen olla niin miehenkipeä että huolii tuollaisesta tyhmästä oliosta?


      • ollut

        Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.
        Tässä tapauksessa ehkä pitäisi sanoa, että naamastakin.


    • uusi rytinä

      Kesällä Karpela oli vaikeuksissa julkisuuden kanssa. Samaan aikaan paljastettiin Karpelan ja Vanhasen kuuma lemmenyö ja monet muut Karpelle negatiiviset asiat.

      Nyt Tanja on vetänyt henkeä yli puoli vuotta ja on uuden imagokampanjan aika. Tässä aletaan pedata jo ensi vuoden eduskuntavaalikampanjaa.

      • omista

        lemmenöistäsi joista haaveilet. Mutta kauheasta katkeruudestasi huomaa että et itse pysty kuin toisia arvostelemaan, juuri näitä jotka ovat sinua satakeartaa fiksumpia!


    • Hetero

      ..käteen, kun näki Karpelan TV:sä.
      Känä/homotiainen kautta punatulkku.

    • Santeri_Alkio

      Anneli Jäätteenmäki nosti Tanja Karpelan hallitukseensa palkkioksi Keskustan vaalivoitosta. Nimenomaan Karpelan korkea henkilökohtainen äänimäärä Uudellamaalla veti myös muita keskustalaisia kansanedustajiksi ja Keskustasta tuli eduskunnan suurin ryhmä.

      Jäätteenmäki ohitti Karpelan nimityksellä monta pätevämpää ministeriehdokasta. Näiden joukossa mm. Mari Kiviniemi.

      Karpela on epäonnistunut ministerinä, vaikka itse toisin väittää. Hän ei hallitse hallinnonalansa asioita ja se näkyy.

      Vanhanen ei kuitenkaan halua tehdä ministerikierrätystä, sillä kolmen hävityn vaalin jälkeen se tekisi hallituksesta lähtemään joutuvista syntipukkeja. Varsinkaan Karpelan tapauksessa tähän ei ole Keskustalla varaa.

      Pitää siis odotella vaalikauden loppuun. Hallitus tosin voi kaatua sitä ennenkin, sillä demareilla ja Keskustalla alkaa olla sovittamattomia ristiriitoja.

      • ryppyilee,

        sen hallituskausi on ohi. Katainen hyppää ilomielin Heinäluoman paikalle Vanhasen kaveriksi. - Hyvä niin - vaihtelu virkistää.


      • sinulla

        on kovat ajat. Sinun harmiksesi tämä hallitus jatkaa vielä seuraavankin kauden. Sinun on nyt vain tyytyminen osaasi? Sinun ja sinulaistesi harmiksi hallitus on täynnä hyviä ministereitä!


      • valinta :)

        Anneli Taina puolustusministerinä :)


      • Wanha mies
        valinta :) kirjoitti:

        Anneli Taina puolustusministerinä :)

        Anneli Taina teki kelvollista työtä puolustusministerinä, vaikka hänelle luonnollisempi ministeriö olisi toki ollut sosiaali- ja terveysministeriö.

        Aivan ministeriuran alussa Annelilla oli homma vähän hakusessa, mutta myöhemmin hän osoittautui erinomaiseksi puolustusministeriksi.

        Tanja Karpela sen sijaan ei ole onnistunut saamaan ministerin työstä mitään otetta.


      • eipäs
        Wanha mies kirjoitti:

        Anneli Taina teki kelvollista työtä puolustusministerinä, vaikka hänelle luonnollisempi ministeriö olisi toki ollut sosiaali- ja terveysministeriö.

        Aivan ministeriuran alussa Annelilla oli homma vähän hakusessa, mutta myöhemmin hän osoittautui erinomaiseksi puolustusministeriksi.

        Tanja Karpela sen sijaan ei ole onnistunut saamaan ministerin työstä mitään otetta.

        Olipas hyvin perusteltu kumpikin osapuoli :) Taidat olla kykypuolueesta!?


    • itsevarmempi mutta

      ...tyhmä.

      En minä oikein pidä siitä, että Karpelaa istutetaan ministerinä.

      • pidän

        Karpelasta, ihanaa että hän on ministeri. Kaikesta kateuden kylvöstä huolimatta, hyvää jatkoa vaan Karpelalle. Ensi vaaleissa taas äänestetään!


    • on tosi

      kovaa elämässä, jakuvasti Karpelaa seurata, ei käy kateeksi!

    • CITY-Kustaa

      Kepun ministeriryhmässä olis todella kirveellä töitä. Vaihtoon joutaisivat Mauri "Peruukki" Pekkarinen, Hannes "Tornion ajatusten Tonava" Manninen, Liisa "700 euroa kansaneläkkeeseen" Hyssälä, Tanja "Alusvaatemalliministeri" Karpela, Juha "30 %:n alennus maataloustukeen" Korkeaoja, Paula "talousrikollinen virkamieheksi" Lehtomäki, Seppo "puolustuskyvyn rapauttaja" Kääriäinen ja erityisesti Matti "mannertenvälinen nahjus" Vanhanen.

      Ainoastaan Mari Kiviniemellä on osaamista ja hän ei ole skandaaleihin sotkeutunut. Koko Kepun ministeriryhmän voisi korvata Kiviniemellä.

      • kauheeta

        kuinka koklipilla on kovaa, kaikki aika menee keskustan ministerien ym. pyöritykseen. Et sinä onneksi voi mitään sille että keskustalla on niin hyvät ministerit. Jatkakaa vain rauhassa ministerit hyvää työtänne. Keskity vain city-kustaa koklipien skandaaleihin, niitä riittää!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe