Miksi

Vapaa-ajattelijat haluavatväkisin ängetä kappeleihin ?
Kirkollisveron maksaneet jäsenet ovat rahoittaneet itselleen nämä rakennukset.

Hautausmaat on eri juttu.

Miksi eivät rakenna omia kappeleitaan ihan vapaasti ajatellen kerätyillä varoilla?

Miksi eivät mene vaikka muslimien paikkoihin?
Koska sinne ei ole mitään asiaa.
Miksi sitten muiten pitäisi ottaa heidät vastaan?

Eivät ole vapaa-ajattelijoita vaan vapaamatkustajia.
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En olisi kirkkomaalle tunkemassakaan. Lainsäätäjä suuressa viisaudessaan ja kirkkouskovaisuuden laput silmillään ei vain muutakaan ratkaisua keksinyt.

Olen samaa mieltä kanssasi: pakana ei kuulu kappeliin siunattavaksi. Väärin oli alun perinkin syytää pakanoiden hautaus seurakuntien vastuulle. Oikea ei-tunnustuksellisen hautausmaan ylläpitäjä olisi ollut valtio, maakunta, tai kunta - vaihtoehtoisesti myös vapaa-ajattelijoiden yhdistys.

Kirkko on kuitenkin hyvin mielin tähän asti kerännyt osuutensa yhteisöverosta juuri sillä perusteella, että sillä on velvoitteenaan järjestää yhteiskunnalle kuuluvia toimia, kuten juuri hautaaminen.

Jos kirkko nyt pesee kätensä hautausvastuusta, on aivan oikein, että se luopuu myös yhteisövero-osuudestaan, jota sille tähän asti ovat maksaneet niin juutalainen parturi kuin muslimi pizzayrittäjäkin.

Äänestä
  • evlut kirkon hautausmailta vain kuuluu hautaustoimilain kirkolle asettamiin velvotteihin, ei kappelin tai kirkon käyttöoikeus. Siunauskappelit ovat kristillisiä rukoushuoneita, joita ei pidä luovuttaa uskonnottomille tai toisuskoisille.

    Vapaa-ajattelijat ovat vapaita perustamaan omat hautausmaansa. Valtion ja kuntien toimialaan ei hautausmaiden ylläpito kuulu, eikä tule kuulumaankaan niin kauan kuin valtaosa maamme väestöstä kuuluu uskontokuntiin.

    Juutalaisilla ja muslimeilla on ainakin täällä Helsingissä omat hautausmaansa, joihin heidän kuuluisi saada valtionapua siinä, missä muidenkin uskonnollisten yhteisöjen.

    Äänestä

  • Mix kirjoitti:

    evlut kirkon hautausmailta vain kuuluu hautaustoimilain kirkolle asettamiin velvotteihin, ei kappelin tai kirkon käyttöoikeus. Siunauskappelit ovat kristillisiä rukoushuoneita, joita ei pidä luovuttaa uskonnottomille tai toisuskoisille.

    Vapaa-ajattelijat ovat vapaita perustamaan omat hautausmaansa. Valtion ja kuntien toimialaan ei hautausmaiden ylläpito kuulu, eikä tule kuulumaankaan niin kauan kuin valtaosa maamme väestöstä kuuluu uskontokuntiin.

    Juutalaisilla ja muslimeilla on ainakin täällä Helsingissä omat hautausmaansa, joihin heidän kuuluisi saada valtionapua siinä, missä muidenkin uskonnollisten yhteisöjen.

    Perustele, miksi KOKO kansalta perittäisiin jatkuvasti yhteisöveroa, josta ainakin osa menee jatkuvasti ev.lut. kirkolle.

    Nyt siis eri seurakunnat ovat ruvenneet kieltämään jopa (huom.! yhteisin varoin rakennettujen) tilojen käytön ei-ev.lut. kirkkoon kuuluvilta.

    Looginen seuraamus on, että he luopuvat samalla myös yhteisöveron osuudestaan.

    Äänestä

  • millään ilveellä kirjoitti:

    Luopuvatko Vapaa-Ajattelija-ateistit myös yhteisöverosta? He saavat valtaosin kirkon jäsenten maksamaa veroa itselleen. Se on VÄÄRIN, pakanat!

    Äänestä

  • millään ilveellä kirjoitti:

    Perustele, miksi KOKO kansalta perittäisiin jatkuvasti yhteisöveroa, josta ainakin osa menee jatkuvasti ev.lut. kirkolle.

    Nyt siis eri seurakunnat ovat ruvenneet kieltämään jopa (huom.! yhteisin varoin rakennettujen) tilojen käytön ei-ev.lut. kirkkoon kuuluvilta.

    Looginen seuraamus on, että he luopuvat samalla myös yhteisöveron osuudestaan.

    muut uskontokunnat eivät. En ole evlut kirkon jäsen. Mutta jos evlut kirkko joutuu toimimaan yleisten hautausmaiden ylläpitäjänä, on minusta yhteisöverovaroista annettava avustus sille paikallaan. Muilla uskontokunnillahan ei ole tätä rasitetta eli he hautaavat kalmistoihinsa vain omia jäseniään ja näiden omaisia. Sitäpaitsi yhteisöveronkin maksavat tietysti valtaosin evlut kirkon jäsnet koska heitä on 83% kansasta.

    Jos epäonnistunut hautaustoimilaki purettaisiin, niin yhteisöverotulot voitaisiin jakaa uskonnollisille ja uskonnottomille hautausyhdistyksille suhteessa päälukuun. Jokainen voisi sitten ylläpitää näillä varoilla omaa hautausmaata ja muistotilaisuuksien pitopaikkaa.

    Siunauskappelit ovat kirkon omaisuutta, eikä niitä ole rakennettu yhteisöverovaroin. Niiden käytöstä seurakunnat saavat itse päättää. Ne ovat kirkkorakennuksiin verattavia tiloja.

    Hautapaikan saaminen kirkon hautausmaalta tarkoittaa todellakin vain oikeutta tietyn maapalasen vuokraamiseen hautapaikaksi, ei esim oikeutta toimittaa hautausmenoja hautausmaalla tai sen siunauskappelissa.

    Hautaustoimitus muistopuheineen ja musiikkeineen pitää uskonnottomien toimittaa jossain muualla, ja vain uurnan/arkun hautaanlasku kirkkomaalla hiljaisesti ja muita häiritsemättä.

    Seppelten laskeminen haudalla kuitenkin tulee olla uskonnottomillekin sallittu, jos se tehdään hyvässä järjestyksessä eikä siihen liitetä kirkon vastaisia mielenosoituksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maksan kirkollisveroni kirjoitti:

Vapaa-ajattelijat haluavatväkisin ängetä kappeleihin ?
Kirkollisveron maksaneet jäsenet ovat rahoittaneet itselleen nämä rakennukset.

Hautausmaat on eri juttu.

Miksi eivät rakenna omia kappeleitaan ihan vapaasti ajatellen kerätyillä varoilla?

Miksi eivät mene vaikka muslimien paikkoihin?
Koska sinne ei ole mitään asiaa.
Miksi sitten muiten pitäisi ottaa heidät vastaan?

Eivät ole vapaa-ajattelijoita vaan vapaamatkustajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu