Viimeisten neljän miljoonan vuoden aikana mannerjäätikkö on peittänyt maamme useita kertoja alleen. Viimeisin jääkausi tunnetaan parhaiten, koska sen jättämät jäljet ovat harjuina, pirunpeltoina, hiidenkirnuina ym. pinnanmuodostumina yhä näkyvissä maisemassamme.
Viime jääkautta edeltävistä jääkausista on säilynyt kerrostumia vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, "taskuissa", joihin viimeisin jääkausi ei ole päässyt vaikuttamaan. Jäätikkö painoi maankuoren lommolle niin voimakkaasti, että se yhä jatkaa kohoamistaan alkuperäiseen asemaansa.
Jääkaudet ovat vaikuttaneet ihmisen kehitykseen. Ei liene sattumaa, että ihminen lajina syntyi samoihin aikoihin, kuin jääkaudet seurasivat toisiaan. Varhaisimmat kivettyjen liesien ja ihmisen rakentamien rakennusten jäänteet ovat 400 000 vuoden takaa, erään jääkauden ajoilta. Ne olivat pystyihmisen eli Homo erectuksen aikaansaannoksia. Neanderthalin ihminen oli sopeutunut nimenomaan jääkauden Euroopan oloihin.
Nykyihminen syrjäytti neanderthalilaisen n. 30 000 vuotta sitten. Viimeisimmän jääkauden loputtua 10 000 vuotta sitten nykyihminen ryhtyi viljelemään maata Lähi-Idässä
Viimeisin jäätiköityminen alkoi noin 70 000 vuotta sitten. Jäätiköitymiskausi ei ole ollut yhtäjaksoinen. Siinä on ollut interstadiaaleja, lämpöisiä kausia, jolloin jäätikkö on vetäytynyt Skandinavian vuoristoalueille. Kylmin vaihe oli noin 18 000 vuotta sitten, jolloin jäätikkö ulottui Pohjois-Saksaan ja Englannin pohjoisrajoille. Vettä oli sitoutunut mannerjäähän ja merenpinta oli 120 metriä nykyistä alempana. Ihminen pääsi kulkemaan nykyisen Beringin salmen kohdalla olleen kannaksen kautta Amerikan mantereelle.
Etelä-Eurooppa oli tundraa ja aroa, jossa villihevoset ja mammutit laidunsivat. Tämä oli "luolaihmisen" aikaa Ranskan ja Espanjan vuoristossa. Idempänä ihmiset rakensivat taloja puista ja mammutinluista.
Mannerjään väistyttyä maahamme saapui erilaisia pioneerilajeja kasveja, kuten marunaa, pujoa ja kanervia. Tundralle tyypillinen vaivaiskoivu oli myös varhaisimpia lajeja. Varsin nopeasti ilmasto kuitenkin lämpeni leudommaksi kuin se on nykyisin.
Suurimman osan kivikautta ilmastomme aina Oulun korkeudelle asti vastasi nyky-Tanskan ilmastoa. Meillä kasvoi runsaasti jaloja lehtipuita ja mm. vesipähkinää, jota ei tavata nykyisin kuin Etelä-Baltiassa.
Vaikka ilmasto oli kivikaudella lämpimämpi kuin nykyisin, täällä viihtyivät jokseenkin samat eläimet kuin nykyisinkin. Suurikokoisista eläimistä täällä tavattiin karhua ja hirveä. Metsäpeura viihtyi ainakin Itä-Suomessa ja Lapissa. Majava oli tärkeä riistaeläin ihmiselle.
Asuinpaikoilta on löydetty myös ketun, näädän ja jäniksen luita. Villisian, metsäkauriin ja kuusipeuran esiintymisestä on viitteitä,mutta ne eivät olleet niin yleisiä, kuin lämpöisen ilmaston perusteella voisi olettaa. Alkuhärkä oli levittäytynyt Karjalan kannakselle saakka, meiltä sen luita ei toistaiseksi ole tavattu
Viime jääkautta edeltävistä jääkausista on säilynyt kerrostumia vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, "taskuissa", joihin viimeisin jääkausi ei ole päässyt vaikuttamaan. Jäätikkö painoi maankuoren lommolle niin voimakkaasti, että se yhä jatkaa kohoamistaan alkuperäiseen asemaansa.
Jääkaudet ovat vaikuttaneet ihmisen kehitykseen. Ei liene sattumaa, että ihminen lajina syntyi samoihin aikoihin, kuin jääkaudet seurasivat toisiaan. Varhaisimmat kivettyjen liesien ja ihmisen rakentamien rakennusten jäänteet ovat 400 000 vuoden takaa, erään jääkauden ajoilta. Ne olivat pystyihmisen eli Homo erectuksen aikaansaannoksia. Neanderthalin ihminen oli sopeutunut nimenomaan jääkauden Euroopan oloihin.
Nykyihminen syrjäytti neanderthalilaisen n. 30 000 vuotta sitten. Viimeisimmän jääkauden loputtua 10 000 vuotta sitten nykyihminen ryhtyi viljelemään maata Lähi-Idässä
Viimeisin jäätiköityminen alkoi noin 70 000 vuotta sitten. Jäätiköitymiskausi ei ole ollut yhtäjaksoinen. Siinä on ollut interstadiaaleja, lämpöisiä kausia, jolloin jäätikkö on vetäytynyt Skandinavian vuoristoalueille. Kylmin vaihe oli noin 18 000 vuotta sitten, jolloin jäätikkö ulottui Pohjois-Saksaan ja Englannin pohjoisrajoille. Vettä oli sitoutunut mannerjäähän ja merenpinta oli 120 metriä nykyistä alempana. Ihminen pääsi kulkemaan nykyisen Beringin salmen kohdalla olleen kannaksen kautta Amerikan mantereelle.
Etelä-Eurooppa oli tundraa ja aroa, jossa villihevoset ja mammutit laidunsivat. Tämä oli "luolaihmisen" aikaa Ranskan ja Espanjan vuoristossa. Idempänä ihmiset rakensivat taloja puista ja mammutinluista.
Mannerjään väistyttyä maahamme saapui erilaisia pioneerilajeja kasveja, kuten marunaa, pujoa ja kanervia. Tundralle tyypillinen vaivaiskoivu oli myös varhaisimpia lajeja. Varsin nopeasti ilmasto kuitenkin lämpeni leudommaksi kuin se on nykyisin.
Suurimman osan kivikautta ilmastomme aina Oulun korkeudelle asti vastasi nyky-Tanskan ilmastoa. Meillä kasvoi runsaasti jaloja lehtipuita ja mm. vesipähkinää, jota ei tavata nykyisin kuin Etelä-Baltiassa.
Vaikka ilmasto oli kivikaudella lämpimämpi kuin nykyisin, täällä viihtyivät jokseenkin samat eläimet kuin nykyisinkin. Suurikokoisista eläimistä täällä tavattiin karhua ja hirveä. Metsäpeura viihtyi ainakin Itä-Suomessa ja Lapissa. Majava oli tärkeä riistaeläin ihmiselle.
Asuinpaikoilta on löydetty myös ketun, näädän ja jäniksen luita. Villisian, metsäkauriin ja kuusipeuran esiintymisestä on viitteitä,mutta ne eivät olleet niin yleisiä, kuin lämpöisen ilmaston perusteella voisi olettaa. Alkuhärkä oli levittäytynyt Karjalan kannakselle saakka, meiltä sen luita ei toistaiseksi ole tavattu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Turha toistaa suotta kerran kirjoitettua oppikirjatekstiä.
Kun maapallo syntyi, niin mitään ilmastoa ei edes ollut.
Sitten tulivat alkumeret, ja tulivuorista vapautui myrkyllisiä
kaasuja ilmakehään. Lopulta eliöt alkoivat tuottaa hiilidioksidia
ja happea. Kasvit yhteyttävät hiilidioksidista happea.
Maapallolla on ollut paljonkin metsiä. Ihmiset ovat
hävittäneet puolet metsistä. Ja juuri nuo metsät ovat yksi
suuri osa niistä eliöistä, jotka tuottavat happea tänne
planeetalle. Mutta puolet metsistä on hävitetty. Sen
lisäksi ihmiset ovat käyttäneet öljystä ehkä noin puolet,
ja syytäneet sen ilmakehään. Aikojen saatossa on
kuolleista eliöistä kertynyt öljyä sen mitä on, ja nyt
ehkä noin puolet siitä on taivaalla. Vielä on hiekassa
paljon öljyä, ja sekin suunnitellaan taivaalle tupruteltavan.
Niin että en sanoisi, että ihmisen osuus on pieni.
Ihan mitättömän pikkuruisen pikkiriikkinen se ei ainakaan ole.