Itse kun lopetin armeijan 2kk jälkeen ja vaihdoin sivariin niin en edes tiennyt mistään vakaumuksellisista seikoista joita tarvitaan sivariin lähtöön. Luulin että sivariin voi mennä kuka tahansa ilman syytä. Niinhän se periaattessa olikin. Kun täytin tuon anomuksen sivariin siinä kysyttiin tuota eettistä/uskonnollista vakaumusta ja se tuli minulle täytenä yllätyksenä koska sivaripalvelusta ei suostuta kertomaan mitään ettei kukaan menisi sinne. Näin ollen myönnän ettei silloin minulla ollut vakaumusta mutta tänä päivänä on. Syyni olivat henkisen terveyden pettäminen.
Voiko siis miehen vakaumus muuttua kesken armeijan, koska armeijasta voi siirtyä sivariin? Luulisi että mies tiedostaa jo ennen armeijaa oman vakaumuksen eikä mene inttiin. Tätä en ymmärrä miksi siis vaikka puolessa välissä armeijakautta vaihtaa sivariin niin vakaumus muuttuu koska sitä kysytään. Asia on täysin ristiriitainen että mies lähtee armeijaan ja tietää että laitoksessa harjoitellaan tappamisen taitoja mutta ymmärtääkin tämän pointin vasta armeijassa.
Näin ollen tällaiset turhat vakaumuksen kyselyt pitäisi lopettaa kokonaan, koska sivarin käyminen on myös asevelvollisuuden käyminen. Sivariin voi mennä vaikka työkokemuksen takia eikä vakaumuksen.
Voiko siis miehen vakaumus muuttua kesken armeijan, koska armeijasta voi siirtyä sivariin? Luulisi että mies tiedostaa jo ennen armeijaa oman vakaumuksen eikä mene inttiin. Tätä en ymmärrä miksi siis vaikka puolessa välissä armeijakautta vaihtaa sivariin niin vakaumus muuttuu koska sitä kysytään. Asia on täysin ristiriitainen että mies lähtee armeijaan ja tietää että laitoksessa harjoitellaan tappamisen taitoja mutta ymmärtääkin tämän pointin vasta armeijassa.
Näin ollen tällaiset turhat vakaumuksen kyselyt pitäisi lopettaa kokonaan, koska sivarin käyminen on myös asevelvollisuuden käyminen. Sivariin voi mennä vaikka työkokemuksen takia eikä vakaumuksen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
En tiedä voiko vakaumus varsinaisesti muuttua, mutta mielestäni vakaumus voi olla olemassa ilman että itse sitä kunnolla tiedostaa.
Itselläni armeijaan lähtö, koko se touhu tuntui aina jotenkin vaikealta enkä itsekkään tajunnut että mikä siinä oli niin vaikean tuntuista. Oli ihan ok kunto, ei mitään sairautta tai vastaavaa mikä olisi estänyt intin käymisen, palv.kelp.luokka A jne.
Olin jostain saanut tietää uskonnollisesta tai eettisestä syystä, joka pitää lain mukaan olla että "saa" valita sivarin, mutta en tajunnut mitä se tarkoittaa. Ajattelin vain että enhän minä mikään uskovainen ole.
Sittenpä heräsin eräänä maanantai aamuna, päivänä jolloin piti lähteä armeijaan. Laukku odotti oven pielessä ja tukkakin oli ajeltu. Silloin tajusin, että olen lähdossä laitokseen jossa opetetaan tappamaan ihmisiä. Siinä samassa selkeni myös se miksi intti oli aina tuntunut niin vaikealta asialta. Siltikin vielä epäröin ja ajattelin että mitähän kaikki sukulaiset, kaverit ja kaikki ajattelevat jos en nyt lähde armeijaan, mutta se tuntui niin pieneltä asialta vakaumukseni rinnalla. En opettele tarkoituksella tappamaan toista ihmistä! Puhelu esikuntaan ja ei muuta kun paikan päälle täyttämän hakemus. Lapinjärven koulutusjaksosta sain tietää vasta hakemuksen jättämisen jälkeen, mutta sekin tuntui pieneltä asialta. Puoli vuotta myöhemmin sitten Lapinjärvelle ja nyt parhaillaan työpalvelua suoritan.
Tulipa avauduttua oikein juurta jaksaen.. :D Mutta pointti siis oli se että minulla oli ollut vakaumus ties kuinka kauan ennen kuin itse tiedostin sen. Mutta oli se todella mahtava ja äärimmäisen helpottunut olo, kun selkeni se koko juttu, miksi armeija oli aina tuntunut niin ylitsepääsemättömän vaikealta, jopa ajatuksena.
Itselläni sama juttu, en koskaan ole pahemmin pitänyt armeijan edustamista asioista, mutta en toisaalta kuitenkaan ollut varsinaisesti "vakaumuksellinen". Menin armeijaan ja kävinkin sen 6 kk kaavalla. Kuitenkin siellä ollessani armeijan vastaiset ajatukseni vain vahvistuivat, kun näin minkälainen paskapaikka todella on kyseessä (tarkoitan siis arvomaailman suhteen, en sitä että se olisi ollut erityisen rasittavaa tms.). Niinpä kun sitten myöhemmin kertausharjoituskutsun saapuessa ilmoittauduin reservin kieltäytyjäksi ja näinollen sivariksi, se oli todellakin vakaumuksen mukainen ratkaisu.
Minun mielestäni vakaumus saattaa hyvinkin muuttua armeijassa, koska siellähän sen vasta näkee millainen paikka se on ja millaisia arvoja todella edustaa.
Ite kävin armeijan, koska kuvittelin yksinkertaisesti että se vain pitää käydä. Ihan kivaahan se oli. Ei paljoa mietityttänyt mitkään vakaumukset, tai tappamisen filosofia. Sitten kuitenkin neljännen kertausharjoituksen jälkeen, kun oli jo pariin otteeseen ollut omakin hengenlähtö lähellä, niin kieltäydyin. Eettisistä syistä, mitä se sitten tarkoittaneekaan.
Kyllä vakaumus voi muuttua palveluksen aikanakin, varsinkin, ellei niitä asioita ole syvällisesti ennen armeijaan menoa pohtinut.
Mutta onko miehen, jonka henkinen terveys on pettänyt, oikea paikka sivarissa. Eikö tuollaisesta syystä kuuluisi saada vapautus tai lykkäys koko palveluksesta. Antoiko lääkäri tuosta lausunnon?
kaikki mun tuntemat sivarit on kyllä ollut sellaisia pullanössöjä joita on pelottanut jos niille vaikka armeijassa joku huutaa, kyllä se "vakaumus" on kotona opittu käyttäytymishäiriö.....
Hattua nostan niillekkin kundeille jotka suorittivat todellisesta vakaumuksestaan
asevelvollisuutensa aseettomassa palvelussa, heille ei tullut mieleenkään mennä sivariin, heillä vaan vakaumus tai uskonnolliset syyt kielsivät aseeseen tarttumisen.
"kaikki mun tuntemat sivarit on kyllä ollut sellaisia pullanössöjä joita on pelottanut jos niille vaikka armeijassa joku huutaa, kyllä se "vakaumus" on kotona opittu käyttäytymishäiriö...."
Nämäkään eivät siis valinneet sivaria vakaumuksen takia kuten en minäkään. Täällä on moneen kertaan sanottu ettei sivariin saa mennä jos ei ole eettistä/uskonnollista vakaumusta. Joten rikollisia olemme kaikki. Syitä ei saa olla että pelottaa mennä armeijaan, tukan leikkuu, henkiset ja fyysiset syyt. Itsellä oli tuo henkinen syy silloin nyt on aito vakaumus. Joten silloin olin täysi rikollinen luultavasti, suomen epäoikeudenmukaisen lain mukaan. Syitähän voi olla lukematon määrä miksi haluaa sivariin, mutta suomen laissa mainitaan vain vakaumus.
Kuka olisi armeijassa tutkinut että pään sisälläni on vikaa jos ei siellä edes vakaumusta tutkita.
Tuo vakaumus ja sen kysely on nykyään vähän sellainen "näön vuoksi"-juttu. Ei siitä käytännössä ole niin väliä, mutta se on olemassa osittain muinaismuistona, ja osittain varmasti siksi, että jotkut tahot ovat huolissaan siitä, että sivaria alettaisiin yleisesti pitää "tasa-arvoisena" intin kanssa.
Aikoinaan omalla kohdallanikin intissä väläytin tuota sivari-korttia skappareille kerran; aluksi sieltäkin tuli että "siviilipalvelus on vain eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen omaaville", johon sanoin että "kyllä mä nyt siihen lappuun jonkun vakaumuksen keksin", eikä ne skapparit osanneet tuohon enää vastaan väittää.
Aika moni "virallinen" asia ja säädös tässä maassa tuntuu menevän tuolla tavoin että täytyy osata kikkailla ja venyttää sääntöjä sopivalla tavalla ennenkuin mikään oikeasti toimii.
Onko lait sinusta laadittu "näön vuoksi"?
Sivariksi aikova joutuu tuon vakaumuksen allekirjoituksellaan oikeaksi vakuuttamaan. Kyse on virallisesta asiakirjasta, johon väärien tietojen tahallinen antaminen ei ole "muinaismuisto"-juttu.
Monet pyrkivät saamaan vääriä tietoja antamalla itselleen etuja, ja usein siinä onnistuvatkin. Sitä harrastetaan veroilmoituksessa, sivaripapereissa tai Kelan kaavakkeissa yms: kaikki on laitonta ja moraalisesti paheksuttavaa.
Vakaumusvaatimusta eivät ota tosissaan ne, jotka tuota mahdollisuutta väärin käyttävät. Muut yleensä asian ymmärtävät.
...sun unissasi. Olisiko aika herätä todellisuuteen?
Herätys itsellesi! Sellaiset henkilöt, jotka tuota mahdollisuutta tietoisesti väärin käyttävät, ovat häviävän pieni osuus koko väestöstä.
Muut ovat asian ja todellisuuden ymmärtäneet!
Itselläni ei ollut mitään tietoa silloin että sivariin lähdettäessä tarvittaisiin vakaumus ja tuo kysymys tuli sivarianomuksessa täysin yllättäen eteen. Eihän kukaan puhu koskaan siviilipalvelusta ja ketkä sinne pääsevät. Olisiko silloin pitänyt vain todeta kun olin puolet paperista täyttänyt etten kestä tätä armeijaa henkisesti mutta minulla ei ole vakaumusta. Päätän nyt sitten jäädä tänne armeijaan ja hankkia kunnon mielenterveysongelmat, vapautusta en olisi saanut millään koska yritin myös sitä.
Jouduit varmaan vaikean tilanteen eteen.
Mielestäni teit väärin ilmoittaessasi väärän perusteen sivariin pyrkiessäsi. Mutta on yhtälailla väärin pakottaa mies palvelukseen jos hänellä selkeästi on henkisiä vaikeuksia sen kestämisessä: tällöin pitäisi harkita kokonaan asevelvollisuudesta vapauttamista. Tuon asian tutkii ja päättää, tai ainankin pitäisi, lääkäri.
Vaikka kuinka olisi "pieni osuus koko väestöstä", ja vaikka kuinka olisi "väärin käyttöä", niin sillä tavoin se systeemi toimii. Idiootti.
Ei tässä fyysisessä todellisuudessamme muutenkaan ole mitään muuta "ymmärtämistä" kuin että on olemassa tekoja ja seurauksia. Tässä tapauksessa tuo teko on väärän perusteen ilmoittaminen siviilipalveluslomakkeeseen ja sen seuraus on siviilipalvelukseen pääseminen. Mitään muuta seurausta tällä hetkellä vallitsevissa olosuhteissa siitä ei tule, mikä on se tosiseikka joka tekee tuosta teosta järkevän siviilipalvelukseen haluavalle. Jos se loukkaa sinun moraalikäsitystäsi tai ideologiaasi tai mitä tahansa typerää fantasiointia jolla onnetonta elämääsi yrität järjestellä rajallisen käsityskykysi puitteisiin, niin voi-voi, jospa vaikka hiukan itkeä tirauttaisit, niin ehkä tulisi parempi olo.
Minusta tässä on kysymys, paitsi lain noudattamisesta, myös siviilipalvelusmiesten moraalista.
Koska et kykene asialliseen keskusteluun, vaan ryhdyt nimittelemään ja solvaamaan muita keskustelijoita, lopetan tämän keskustelun kanssasi tähän.
"Moraali" on pelkkää sanahelinää ja hurskastelua, johon kapeakatseiset vetoavat loogisten argumenttien puuttuessa.
"Koska et kykene asialliseen keskusteluun, vaan ryhdyt nimittelemään ja solvaamaan muita keskustelijoita, lopetan tämän keskustelun kanssasi tähän."
(eli suomeksi: "en osaa enää väittää vastaan, joten keksin tekosyyn lopettaa keskustelun")
Mutta joka tapauksessa, kiitos.
Moraali ja kunnia tai omatunto tai miksi sitä nyt halutaan kutsua eri tilanteissa on jännä ilmiö. Pohtimassasi mallissa todellisuudesta ja syistä ja seurauksista siis täydellinen sosiopaatti on hyväksyttävä juttu. Siis esim. se, että tappaisit sisaresi saavuttaaksesi jonkin pienen edun itsellesi on täysin ok, kunhan et jää asiasta kiinni. Tai vaikkapa pienen tytön raiskaus omaksi mielihyväksi on ok, kunhan et jää kiinni, aivan sama mitä muille tapahtuu. Eihän kuoleva sisaresikaan jää kärsimään ja seuraus on mitätön, tapa hänet vielä niin nopeasti ettei hän huomaa ja seuraus on se että hän kuolee eikä edes huomaa sitä, kaikki hyvin siis ja kuolisihan hän joksus kuitenkin jne.
Luulisi tuolla asenteella olevan paha elää ja olla, että oma etu vain, muusta viis.
Joillakuilla on kunnia ja omatunto ja moraali ja he nauttivat siitä.
Itsekkin olin armeijassa vähän aikaa, en kyllä todellakaan tiedä miksi, ehkä olin vain niin luuseri etten alkujen alkujaan uskaltanut hakeutua sivariin. Oma vakaumukseni perustuu pääosin ns. työväenpasifismiin eli siis en koe järkeväksi, että minun tulisi taistella toisia samassa asemassa olevia vieraan valtion ihmisiä vastaan. Täysin en valintaani voi vakaumuksella perustella, joten tässä pari muuta syytä lähinnä poliittista:
- vaikka olen vasemmistolainen, niin kyllä valtiolta pitäisi löytyä sen verran vastuuta, että jos hyökkää toiseen valtioon niin pitäisi itse hoitaa sotkunsa pakoilaisineen ym. ei siis laittaa vastuuta muiden valtioiden niskoille.
- valtiomme hyvinvointi perustuu osittain toisten valtioiden riistolle ja tämä sitten hyvitetään pitkällä tähtäimellä turhilla avustuksilla, ruoka tms. (suomailaisten femakkoanaisten mieliksi) -> turhia pakolaisia maahan jossa on liikaa työttömiä, vaikka pitäisi pääpainoisesti panostaa kunnolliseen terveydenhoitoon (tärkeimpänä ehkäisy) ja siihen, että ihmiset pystyvät viljelemään oman ruokansa, eikä keskittymällä vain banaaniin tms. yhteen tuotteeseen, jonka määrää jokun monikansallinen suuryritys. jne... jne...
- Se, etten kestä kurittomia runkkareita, joiden takia muut saavat paskaa niiskaansa muut saivat armeijassa (sen ajan minkä olin), koin oikeasti todella vaikeaksi hallita vihaani vaikka olen ylipäätänsä erittäin rauhallinen tyyppi. En myöskään kestä sitä, että joku ei vain opi jotain mikä 95% ihmisille on lasten leikkiä...
- Osaan itse pedata sänkyni ja harjata hampaani ilman, että jonkun tarvitsee käskeä, osaan liikkua maastossa ja hallitsen erätaidot.
Itse asiassa eräs syy henkisiin ongelmiin, joita armeijassa tulee, on se, että ihmiset eivät tiedä sinne mennessään miksi se käydään ja mitä siellä opetellaan jne. Tästä voi tulla oikeasti joillekuille ahdistusta tai ristiriitoja ja sitä kautta stressiä ja mielenterveysongelmaa. Etenkin jotkut naiset ovat ymmärtääkseni vasta armeijassa jo ollessaan sisäistäneet yhtäkkisesti tai pikkuhiljaa sen, että mitä siellä opetellaan tekemään ja mitä se tarkoittaa että tuhotaan vihollisen elävää voimaa. Armeija ei ole nimittäin pelkkää paraatia ja torvisoittoa ja kunniakomppanioiden katselmuksia ja juhlapäivien ohimarsseja: voin sanoa, että jälki on aika rumaa jos tykistökeskitys osuu sopivasti suurehkoon joukkoon, joka ei ole suojautunut/linnoittautunut. Armeijan tästä puolesta on kirjoitettu eräässä kirjassa seuraavaan tapaan: (kohta kirjasta on kun eräs sotamies kuvaa näkymiä vihollisen pahasti osuneen tykistökeskityksen jälkeen) "pojat, siellä oli ihan puiden oksilla kättä, jalkaa, kylkee ja kyrpää..."