Ns. alakarppaajalla on taas iso haaste edessään. Herättelin tästä aiheesta keskustelua joulupaaston yhteydessä. Pari nimimerkkiä ymmärsi silloin kertoa, millainen individualistinen syntisäkki olen. Pari muuta ymmärsi itse asiankin. Tässä yksi ortodoksinen kannanotto:
http://tmatt.gospelcom.net/column/2004/03/24/
Valoa ja voimaa kaikille kilvoittelijoille!
Makarios
(Ruoka)paastosta (taas)
33
2595
Vastaukset
- ymmärtäminen
ja hyväksyminen sama asia?
- Makarios
Hengellisissäkin asioissa järjen käyttö on sallittua. Kirkon eteisessä ei ole aivoparkkia. Lähi-idän ja Kreikan ruokakulttuuri eivät ole koskaan pohjautuneet pitkälti maitotalouteen, toisin kuin meidän. Kyllä paastosääntöjä on ennenkin sovellettu olosuhteiden ja leveysasteiden mukaan. Tulee vähän mieleen, että miten eskimo-ortodoksi suhtautuisi, jos sanottaisiin ylempää, että se on nyt sitten kalan ja hylkeenlihan kanssa ehdoton stoppi... (Ovat muuten maailman ensimmäisiä todellisia "alakarppaajia".)
Makarios
- Yx ortodoksi
ei ole paaston ainoa sisältö. Siihen kuuluu paljon muutakin kuten rukoukseen syventymistä ja lähimmäisten auttamista. Paastosäännökset ovat muutenkin sellaisia, että niitä pitää soveltaa olosuhteiden mukaan. Esimerkiksi kalaa on aina syöty suuressa paastossakin täällä pohjoisessa.
Jos olet itse vähähiilihydraatillisella dieetillä, älä muuta sitä paljoa. Dieetillä olijat ovat sillä oman terveytensä takia. He ovat usein kärsineet vakavasta ylipainosta, sydänvaivoista, korkeasta kolesteroolista ym.
Ruokapaasto voi olla sitäkin, että vähentää ruuan määrää, mutta säilyttää sen laadun tavanomaisena. En itsekään pidä tapaa valikoida ruokia oikein mielekkäänä. Herkut vain pois paaston ajaksi! Monelle hiilihydraattisyöpölle vaikein paastokilvoitus olisi leivän ja pullan syönnistä luopuminen paaston ajaksi.
Kirkkomme paastosäännöt ovat hyvin vanhat, mutta niitä ei tietysti voida muuttaa muuta kuin yleisortodoksisen kirkolliskokouksen päätöksellä -mutta sellaista tuskin saadaan kokoon ennen parusiaa.- Makarios
Kiitos mielipiteestä. Juuri noin kuin kirjoitit olen toiminutkin paastokausina. Lisää hengellistä kirjallisuutta, runsaammin rukousta, enemmän vapaaehtoistyötä - mutta myös oman perheen huomioonottamista. Lihan, kanan ja munat jätän kokonaan pois, samoin kovat ja herkuttelujuustot (varsinkin Aura-juusto on turmioni). Sulatejuustopäätöstä en ole vielä tehnyt (se olisi oiva kasviskeittojen lisä). Ylipäätänsä vähemmän ruokaa kaikin puolin. Kerma ja voi pysyvät listalla, samoin viime kuukausina löytämäni oivallinen herkku: turkkilainen (tekisi kyllä mieli sanoa "kreikkalainen") jugurtti. Siinä on rasvaa messevät 10 %, ja manteleiden tai mustikoiden kera se on aivan kertakaikkisen mahtava ja maittava ateria!
Makarios
- Alakarppaaja
Itseäni tuoreena ortodoksina ja alakarppaajana on todella askarruttanut tämä paastoamiskysymys. Tällä hetkellä olen raskaana ja siitä syystä vapautettu paastosta, mutta olen pohtinut mitä teen myöhemmin, kun oikea paastoaminen olisi ajankohtaista. Hiilareiden välttäminen on minulle todella tärkeä juttu terveyteni, painoni ja hyvinvointini kannalta ja on mahdotonta ajatella, että selviytyisin viikkotolkulla ilman lihaa, maitotuotteita, munia jne. Mitä ihmettä sitä tosiaan silloin voisi syödä?
Ja on totta, että koko paaston idea hämärtyy, jos elämä menee pelkäksi ruoan pohtimiseksi ja erilaisten eksoottisten paastoruokien kehittelyksi (tyyliin tofu). Ongelmaa pahentaa se, että olen perheeni ainoa ortodoksi ja muukin perhe pitäisi pitää ruuassa myös paaston aikana. He tuskin ilahtuisivat, jos saisivat tofunakkeja proteiinijauhoa aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi...- elkirahwi
Hyviä paastokompatiibeleja proteiinilähteitä ovat mm. linssit ja pavut. Niistä pystyy kehitettyä sen verran hyviä ruokia, ettei välttämättä muuta edes haluaisi syödä, oli paasto tai ei. :) Linssit ovat hyviä siitä, ettei niitä tarvitse edes liottaa, toisin kuin papuja.
- Alakarppaaja
elkirahwi kirjoitti:
Hyviä paastokompatiibeleja proteiinilähteitä ovat mm. linssit ja pavut. Niistä pystyy kehitettyä sen verran hyviä ruokia, ettei välttämättä muuta edes haluaisi syödä, oli paasto tai ei. :) Linssit ovat hyviä siitä, ettei niitä tarvitse edes liottaa, toisin kuin papuja.
Tosin pavutkin ovat jyrkälle karpille aika hiilaripitoista tavaraa. Mutta ehkä sitä voisi jonkin verran löysätä dieettiä paaston ajaksi ja nostaa hiilarimääriä hyväkarppilukemiin niin, että voisi syödä osan proteiinista myös papuina.
- VeliJohannes
Alakarppaaja kirjoitti:
Tosin pavutkin ovat jyrkälle karpille aika hiilaripitoista tavaraa. Mutta ehkä sitä voisi jonkin verran löysätä dieettiä paaston ajaksi ja nostaa hiilarimääriä hyväkarppilukemiin niin, että voisi syödä osan proteiinista myös papuina.
Taidankin nykyisin lukea täällä enemmän ruoka- ja kuntovalmennuspalstaa kuin uskonnollista keskustelupalstaa.
Viisaat ovat kertoneet minulle, että pavut sisältävät paljon aminohappoja, joita myös teologi tarvitsee. Vielä viisaammat ovat kertoneet minulle, että paasto ei ole dieetti, vaan ihmisen KOKO persoonaa koskeva matka, elämän suunnan tarkistus ja paratiisin kauneuden kaipuu. Siinä tarpomisessa pavut muuttuvat aika toissijaisiksi nappuloiksi. - Makarios
VeliJohannes kirjoitti:
Taidankin nykyisin lukea täällä enemmän ruoka- ja kuntovalmennuspalstaa kuin uskonnollista keskustelupalstaa.
Viisaat ovat kertoneet minulle, että pavut sisältävät paljon aminohappoja, joita myös teologi tarvitsee. Vielä viisaammat ovat kertoneet minulle, että paasto ei ole dieetti, vaan ihmisen KOKO persoonaa koskeva matka, elämän suunnan tarkistus ja paratiisin kauneuden kaipuu. Siinä tarpomisessa pavut muuttuvat aika toissijaisiksi nappuloiksi.Kiitos, hyvä veli (?). Lisää nyt vielä, että paastota kuuluu salassa. Niin ja tietysti hiukset voideltuina, kasvot pestyinä.
Voi voi kun täällä ei keskustelu käy aina juuri sen pillin tahdissa, jota moderaattori soittelee.
Makarios - VeliJohannes
Makarios kirjoitti:
Kiitos, hyvä veli (?). Lisää nyt vielä, että paastota kuuluu salassa. Niin ja tietysti hiukset voideltuina, kasvot pestyinä.
Voi voi kun täällä ei keskustelu käy aina juuri sen pillin tahdissa, jota moderaattori soittelee.
MakariosIhan sinun iloksesi aion vastakin lausua vapaasti mielipiteitäni, kuten sinäkin teet : ).
Jos haluat soittaa, pillejä on varastossa kyllä sinuakin varten. Lisättäköön, että pääsääntöisesti olen pitänyt kirjoituksistasi.
Nuo mainitsemasi asiat muuten ovat jo evankeliumissa annettuja paastoamisohjeita, joten säästit minut niiden toistamiselta.
Kiitän kilvoittelun mahdollisuudesta.
t. Moteraatturi - Makarios
VeliJohannes kirjoitti:
Ihan sinun iloksesi aion vastakin lausua vapaasti mielipiteitäni, kuten sinäkin teet : ).
Jos haluat soittaa, pillejä on varastossa kyllä sinuakin varten. Lisättäköön, että pääsääntöisesti olen pitänyt kirjoituksistasi.
Nuo mainitsemasi asiat muuten ovat jo evankeliumissa annettuja paastoamisohjeita, joten säästit minut niiden toistamiselta.
Kiitän kilvoittelun mahdollisuudesta.
t. MoteraatturiMukava kuulla, että jotkut kirjoitukseni ovat olleet mieleen. En tahtonut olla ilkeä vaan osoittaa, että piikittely on niin kovin helppoa. Sitä paitsi, oikeassa ortodoksisessa elämässä "pavut ja linssit" ovat usein niitä kaikkein isoimpia asioita. Niiden myötä päivä joko seisoo tai kaatuu.
Joskus tarvitaan taitoa nähdä elämä teologialta, veliseni!
Makarios - Yx ortodoksi
esim kalaa ja maitotuotteita ja ehkä hiukan lihaakin paastossa, mutta jätä munat pois, koska muuten ne eivät maistu sitten pääsiäisenä, ja karta makeisia, jäätelöä yms herkuttelua. (En tosin tiedä syövätkö vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat edes sellaisia.)
Minulla on myös vaikeuksia perheen ruokkimisessa, koska lapseni ovat kala-allergisia eivätkä mielellään syö kasvisruokia. Teen heille tavallista sekaruokaa paaston aikanakin, mutta itse yritän mahdollisuuksien mukaan noudattaa paastosäädöksiä.
Yritän keskittyä paaston aikana enemmän henkiseen puoleen: rukoukseen, paastojumalanpalveluksissa käymiseen, hengellisen kirjallisuuden lukemiseen ja lähimmäisteni auttamiseen. - mummo
Yx ortodoksi kirjoitti:
esim kalaa ja maitotuotteita ja ehkä hiukan lihaakin paastossa, mutta jätä munat pois, koska muuten ne eivät maistu sitten pääsiäisenä, ja karta makeisia, jäätelöä yms herkuttelua. (En tosin tiedä syövätkö vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat edes sellaisia.)
Minulla on myös vaikeuksia perheen ruokkimisessa, koska lapseni ovat kala-allergisia eivätkä mielellään syö kasvisruokia. Teen heille tavallista sekaruokaa paaston aikanakin, mutta itse yritän mahdollisuuksien mukaan noudattaa paastosäädöksiä.
Yritän keskittyä paaston aikana enemmän henkiseen puoleen: rukoukseen, paastojumalanpalveluksissa käymiseen, hengellisen kirjallisuuden lukemiseen ja lähimmäisteni auttamiseen.... suuren paaston aikana puuroa.
Enpä luule, että Makarioskaan siitä pahenee, mutta saatan muuttaa kantaani, jos hän esittää lääkärintodistuksen, jonka mukaan puuron syöminen tappaisi hänet ennen pääsiäistä.
"Yritän keskittyä paaston aikana enemmän henkiseen puoleen: rukoukseen, paastojumalanpalveluksissa käymiseen, hengellisen kirjallisuuden lukemiseen ja lähimmäisteni auttamiseen."
Tuo on varmaan hengellisesti jalostavaa, jos tapanasi on muina aikoina kovinkin välttää keskittymästä niihin. - veljenpoika
Makarios kirjoitti:
Mukava kuulla, että jotkut kirjoitukseni ovat olleet mieleen. En tahtonut olla ilkeä vaan osoittaa, että piikittely on niin kovin helppoa. Sitä paitsi, oikeassa ortodoksisessa elämässä "pavut ja linssit" ovat usein niitä kaikkein isoimpia asioita. Niiden myötä päivä joko seisoo tai kaatuu.
Joskus tarvitaan taitoa nähdä elämä teologialta, veliseni!
Makarios"Joskus tarvitaan taitoa nähdä elämä teologialta, veliseni!"
Joku meitä kumpaakin suurempi askeetti on joskus sanonut, että kuka tahansa alkaa riittävän kauan paastottuaan nähdä enkeleitä, mutta ylen harva omat syntinsä. - Makarios
mummo kirjoitti:
... suuren paaston aikana puuroa.
Enpä luule, että Makarioskaan siitä pahenee, mutta saatan muuttaa kantaani, jos hän esittää lääkärintodistuksen, jonka mukaan puuron syöminen tappaisi hänet ennen pääsiäistä.
"Yritän keskittyä paaston aikana enemmän henkiseen puoleen: rukoukseen, paastojumalanpalveluksissa käymiseen, hengellisen kirjallisuuden lukemiseen ja lähimmäisteni auttamiseen."
Tuo on varmaan hengellisesti jalostavaa, jos tapanasi on muina aikoina kovinkin välttää keskittymästä niihin.Eläkööt mummot, nuo herttaiset, sydämeltään täyttä kultaa.
Makarios - Yx ortodoksi
mummo kirjoitti:
... suuren paaston aikana puuroa.
Enpä luule, että Makarioskaan siitä pahenee, mutta saatan muuttaa kantaani, jos hän esittää lääkärintodistuksen, jonka mukaan puuron syöminen tappaisi hänet ennen pääsiäistä.
"Yritän keskittyä paaston aikana enemmän henkiseen puoleen: rukoukseen, paastojumalanpalveluksissa käymiseen, hengellisen kirjallisuuden lukemiseen ja lähimmäisteni auttamiseen."
Tuo on varmaan hengellisesti jalostavaa, jos tapanasi on muina aikoina kovinkin välttää keskittymästä niihin.Minut nimittäin pakotettiin lapsena syömään sitä joka aamu. Olen saanut siitä pysyvän kammon varsinkin kaurapuuroa kohtaan. Omia lapsiani en halua pakottaa mihinkään, en varsinkaan paastoamaan. Joskus vain harmittaa, kun ruokalasku on paastonaikana suurempi kuin arjen aikana, jolloin syödään tavallista ruokaa.
- mummo
Yx ortodoksi kirjoitti:
Minut nimittäin pakotettiin lapsena syömään sitä joka aamu. Olen saanut siitä pysyvän kammon varsinkin kaurapuuroa kohtaan. Omia lapsiani en halua pakottaa mihinkään, en varsinkaan paastoamaan. Joskus vain harmittaa, kun ruokalasku on paastonaikana suurempi kuin arjen aikana, jolloin syödään tavallista ruokaa.
... puhuttavan sellaisesta asiasta kuin "kilvoitus"?
"Joskus vain harmittaa, kun ruokalasku on paastonaikana suurempi kuin arjen aikana, jolloin syödään tavallista ruokaa."
Herran pieksut!
(Vinkki: tattaripuuro on hyvää eikä maistu ollenkaan kaurapuurolta, ravitsevaa, nopeaa valmistaa mikrouunissa ja sangen edullista.) - Makarios
mummo kirjoitti:
... puhuttavan sellaisesta asiasta kuin "kilvoitus"?
"Joskus vain harmittaa, kun ruokalasku on paastonaikana suurempi kuin arjen aikana, jolloin syödään tavallista ruokaa."
Herran pieksut!
(Vinkki: tattaripuuro on hyvää eikä maistu ollenkaan kaurapuurolta, ravitsevaa, nopeaa valmistaa mikrouunissa ja sangen edullista.)"Oletko koskaan kuullut puhuttavan sellaisesta kuin kilvoitus?" Mummo se tässä antaa ymmärtää, miten hyvä ortodoksi hän on, kun hän se sentään tietää ja tuntee kilvoituksen ja paastoaa pilkun päälle. Voi meitä onnettomia lepsuilijoita, jotka emme mummon kriteerejä täytä!
Nyt päätän pauhaamisen tähän ja poistunen taas palstalta. Tärkeämmät asiat odottavat. Mummo voi tykönään miettiä, mitä ne voisivat olla.
Siunattua kilvoitusta kaikille!
Makarios - Yx ortodoksi
mummo kirjoitti:
... puhuttavan sellaisesta asiasta kuin "kilvoitus"?
"Joskus vain harmittaa, kun ruokalasku on paastonaikana suurempi kuin arjen aikana, jolloin syödään tavallista ruokaa."
Herran pieksut!
(Vinkki: tattaripuuro on hyvää eikä maistu ollenkaan kaurapuurolta, ravitsevaa, nopeaa valmistaa mikrouunissa ja sangen edullista.)kaurakiisselin ja monet muutkin karjalaiset kamalat perinneruuat. Onhan minulla ollut karjalainen äiti puuroa tyrkyttämässä. En ymmärrä, miksi minun pitäis kilvoitella juuri puuroa syömällä?
Ajattelin itse asiassa elää tämän paaston pelkästään hapankaalilla. Siitä tykkään. Reseptini on seuraava. Huuhdotaan ja valutetaan hapankaali lävikössä, kaadetaan päälle vehnänalkoita (niitä saa luontaistuotekaupasta)ja lorautetaan lopuksi auringonkukkaöljyä, siunataan ruoka ja syödään hyvällä ruokahalulla Jumalaa kiittäen. - Alakarppi
Yx ortodoksi kirjoitti:
esim kalaa ja maitotuotteita ja ehkä hiukan lihaakin paastossa, mutta jätä munat pois, koska muuten ne eivät maistu sitten pääsiäisenä, ja karta makeisia, jäätelöä yms herkuttelua. (En tosin tiedä syövätkö vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat edes sellaisia.)
Minulla on myös vaikeuksia perheen ruokkimisessa, koska lapseni ovat kala-allergisia eivätkä mielellään syö kasvisruokia. Teen heille tavallista sekaruokaa paaston aikanakin, mutta itse yritän mahdollisuuksien mukaan noudattaa paastosäädöksiä.
Yritän keskittyä paaston aikana enemmän henkiseen puoleen: rukoukseen, paastojumalanpalveluksissa käymiseen, hengellisen kirjallisuuden lukemiseen ja lähimmäisteni auttamiseen.Olen tosiaan suunnitellut jotain tämänsuuntaista. Lihan pystyisin varmaan jättämään ainakin osittain pois ja ilman munia kyllä pärjäisin. Ja nytkin, vaikka olen periaatteessa rippi-isän siunauksella vapautettu ruokapaastosta, olen pyrkinyt jättämään herkuttelua vähemmälle. Kyllä me karppaajatkin nimittäin herkuttelemme, mutta herkut ovat vain vähähiilarisia.
Perheen ruokkiminen tässä tosiaan onkin melkein se isompi ongelma. Mieheni on ilmeisesti kala-allerginen tai ainakaan hän ei suostu syömään kalaa ja väittää, että pelkkä haju saa hänet pahoinvoivaksi. Siksi en voi ajatella, että siirtyisimme koko perhe kalaruualle paaston ajaksi. Ainoa mahdollisuus minullakin on siis itse korvata liha maitotuotteilla (ja vaikka niillä pavuilla ja tofullakin sitten) ja syödä kasvisvoittoisesti ja laittaa perheelle muuten normaalit liha-ateriat.
Makarios on ihan oikeassa siinä, että pavut ja linssit OVAT isoja asioita silloin, kun itsellä on sekalainen seurakunta ruokittavana ja samalla pitäisi yritää pitää kiinni tuoreesta uskonnollisesta vakaumuksesta, jonka selitteleminen ja sulatteleminen on perheelle jo muutenkin riittävän vaikea paikka!
Itsekin olen nyt paastonaikaan kanssasi samoilla linjoilla, eli olen rukoillut, lukenut hengellisiä kirjoja ja Raamattua, käynyt kirkossa, ja yrittänyt olla ystävällinen lähimmäisilleni. Television katselun olen supistanut minimiin. - elkirahwi
Yx ortodoksi kirjoitti:
kaurakiisselin ja monet muutkin karjalaiset kamalat perinneruuat. Onhan minulla ollut karjalainen äiti puuroa tyrkyttämässä. En ymmärrä, miksi minun pitäis kilvoitella juuri puuroa syömällä?
Ajattelin itse asiassa elää tämän paaston pelkästään hapankaalilla. Siitä tykkään. Reseptini on seuraava. Huuhdotaan ja valutetaan hapankaali lävikössä, kaadetaan päälle vehnänalkoita (niitä saa luontaistuotekaupasta)ja lorautetaan lopuksi auringonkukkaöljyä, siunataan ruoka ja syödään hyvällä ruokahalulla Jumalaa kiittäen.Siinähän sitä onkin sitten kilvoittelua kerrakseen. ;) Äitini on hapankaalifriikki, mutta minulle se ei ole periytynyt. Pystyn kyllä syömään sitä pieniä määriä, mutta että koko paasto hapankaalilla... Löysin kaupasta jokin aika sitten tattaripuurohiutaleita, joista saa tattaripuuroa nopeasti, joten ehkä sitä tulee joskus tehtyäkin. Tosin hiutalepuuro on vähän kaurapuuromaisempaa kuin "aito".
- vaari
Makarios kirjoitti:
"Oletko koskaan kuullut puhuttavan sellaisesta kuin kilvoitus?" Mummo se tässä antaa ymmärtää, miten hyvä ortodoksi hän on, kun hän se sentään tietää ja tuntee kilvoituksen ja paastoaa pilkun päälle. Voi meitä onnettomia lepsuilijoita, jotka emme mummon kriteerejä täytä!
Nyt päätän pauhaamisen tähän ja poistunen taas palstalta. Tärkeämmät asiat odottavat. Mummo voi tykönään miettiä, mitä ne voisivat olla.
Siunattua kilvoitusta kaikille!
Makarios"Mummo se tässä antaa ymmärtää, miten hyvä ortodoksi hän on, kun hän se sentään tietää ja tuntee kilvoituksen ja paastoaa pilkun päälle."
Ei mummo mitään anna ymmärtää. Mummo esitti viattoman kysymyksen.
Mummo on varmaan pahoillaan, jos hänen kysymyksensä järkytti jonkun mielenrauhaa.
- silleen
Pyydän anteeksi jo etukäteen kärjekästä mielipidettäni, sillä keskustelun avaaja ei ilmeisesti siedä oman mielipiteensä vastaisia kirjoituksia, vaan pitää niitä heti "no tulihan se sieltä"-kirjoituksina.
Minusta keskustelu ruokapaaston erilaisista variaatioista on aivan turhaa suun pieksäntää ja epäortodoksimaista, etenkin näin paastoaikana. Paastoaminen ihan OIKEASTI ON JOTAIN MUUTA kuin pelkkää ruokapaastoa ja linssejä, sen olisi jo useimpien täällä vierailleiden ortodoksiseen kirkkoon liittyneidenkin olettanut oppineen.
Se miten joku paastoaa ja miten joku toinen taas toisella tavalla, on jokaisen oma asia, ei noita pidä tänne tulla pullistelemaan. Joskus tuntuu kovin skitsolta koko revittely, tahallaan provosoidaan toiset provosoimaan.
Siirry sinäkin M vain paastoamaan parhaalla mahdollisella tavalla, sellaisella tavalla, johon pystyt ja kykenet ja anna meidän muiden hoitaa paasto omalla tavallamme - tovottavasti mahdollisimman kirkon opetuksen mukaisena, jos se suinkin on mahdollista jokaisen meidän oman terveyden ja elämäntilanteen mukaisesti.- Makarios
Kiitos siitä. Miksi ihmeessä ajattelit, etten sietäisi sitä?
Makarios - ilmoittautuu
Makarios kirjoitti:
Kiitos siitä. Miksi ihmeessä ajattelit, etten sietäisi sitä?
MakariosHps
Eka paastoviikko ja heti meni paastosääntö rikki! Muuta en yritä, kuin jättää herkut pois, mutta tänään palattuani lenkiltä ei ollut muuta syötävää kuin pullaa ja töitä piti pystyä jatkamaan hetki - joten söinpäs sitten pullaa. Jospa se tästä paranisi... Vaan maitoa yms. en jätä superallergiggona, voipi käydä muuten huonosti... - mahanpalvontaa
ilmoittautuu kirjoitti:
Hps
Eka paastoviikko ja heti meni paastosääntö rikki! Muuta en yritä, kuin jättää herkut pois, mutta tänään palattuani lenkiltä ei ollut muuta syötävää kuin pullaa ja töitä piti pystyä jatkamaan hetki - joten söinpäs sitten pullaa. Jospa se tästä paranisi... Vaan maitoa yms. en jätä superallergiggona, voipi käydä muuten huonosti...Eikö olisi järkeenkäyvää että hyvinvoivat, hyväpalkkaiset ihmiset edes paaston aikaan luopuisivat jokapäiväisestä herkuttelustaan. (Tällaisten ihmisten arkiruuathan ovat joka päivä parempia kuin entisaikoina juhlaruuat!)ja antaisivat herkkuihinsa menevän rahasumman niille, joilla nälkä kurnii suonissa! Ja ihan omassa maassa on niitäkin, jotka syövät vain makaroonia ja kalapuikkoja päivästä toiseen, kun ei rahat muuhun riitä.
Minusta on suorastaan ällöttävää, millaisia mahanpalvojia ihmisistä on tullut! - ponomari Jerma
ilmoittautuu kirjoitti:
Hps
Eka paastoviikko ja heti meni paastosääntö rikki! Muuta en yritä, kuin jättää herkut pois, mutta tänään palattuani lenkiltä ei ollut muuta syötävää kuin pullaa ja töitä piti pystyä jatkamaan hetki - joten söinpäs sitten pullaa. Jospa se tästä paranisi... Vaan maitoa yms. en jätä superallergiggona, voipi käydä muuten huonosti......pulla herkkua?
- Yx ortodoksi
ponomari Jerma kirjoitti:
...pulla herkkua?
Se ei ole jokapäiväistä leipää. Meillä sitä saa vain pyhäisin.
- Papadopoulos
Kun täällä on taas aloitettu tämä jokavuotinen jauhaminen siitä, kuinka epäoleellinen asia ruokapaasto onkaan ja kuinka monin keinoin sitä sopii rikkoa ja muokata oman "järjen" mukaan, niin haluan tuoda asiaan toisen näkökannan.
Tämän blogin ylläpitäjä on luvannut paaston (kaikkialla muualla paitsi Suomessa, jossa noudatetaan greg. kalenteria) ensi sunnuntaina alettua laittaa tänne päivittäin kirkon perinteisten paastosääntöjen mukaisia ruokareseptejä. Jännä nähdä ja mahd.kokeilla!
http://whatimcookingnow.blogspot.com/
"Pidä yllä perinnettä, niin perinne pitää yllä sinua"- Makarios
Olen pisteliäällä päällä, antakaa anteeksi. Kunhan xyz tulikivineen vielä pyyhältää paikalle, die alten Kameraden ovat koossa taas.
Hyvä Papadopoulos Imerologios, täällä ei KUKAAN ole a) jauhanut, b) väittänyt, että ruokapaasto on epäoleellinen. Sen sijaan on kyllä sanottu, että paastossa ei ole kyse VAIN ruokasäännöksistä.
Rauhaa...
Makarios - Papadopoulos
Makarios kirjoitti:
Olen pisteliäällä päällä, antakaa anteeksi. Kunhan xyz tulikivineen vielä pyyhältää paikalle, die alten Kameraden ovat koossa taas.
Hyvä Papadopoulos Imerologios, täällä ei KUKAAN ole a) jauhanut, b) väittänyt, että ruokapaasto on epäoleellinen. Sen sijaan on kyllä sanottu, että paastossa ei ole kyse VAIN ruokasäännöksistä.
Rauhaa...
Makarios>Olen pisteliäällä päällä, antakaa anteeksi.
Ei mitään anteeksipyytämistä. Meillä (itseni mukaan lukien) pitäisi ehkä paaston aikana olla kuitenkin muuta tekemistä kuin jauhaa pas..aa täällä.
::::::::::::::::::::::::::
>Hyvä Papadopoulos Imerologios, täällä ei KUKAAN >ole a) jauhanut, b) väittänyt, että ruokapaasto >on epäoleellinen.
Jauhamista on minusta se, että joka siunatun paaston aikana tämä sama asia otetaan - reippaan luterilaisessa hengessä - esiin. M Lutherhan jo aikoinaan rupesi neuroottisesti juhnuamaan siitä, että ihminen EI SAA "suorittaa" mitään - ja vesitti näin mm. paastoamisen tärkeyden kristillisessä kilvoittelussa. Lukekaapa vaikka hänen kirjoituksiaan aiheesta. Minusta me voisimme puhua paastosta oikeassa hengessä; meidän ei tarvitse säestää tätä valtavirtaa.
Mitä taas paastoamisen vähättelyyn tulee, niin tällaisista kommenteista:
______________________________________
Siinä tarpomisessa pavut muuttuvat aika toissijaisiksi nappuloiksi.
______________________________________
minulle ei oikein muutakaan kuvaa tule.
- xyz
>>>Tässä yksi ortodoksinen kannanotto:
http://tmatt.gospelcom.net/column/2004/03/24/ - Makarios
Uusimmassa OV:ssä on mielenkiintoinen juttu "Paastoten Kreikassa". Osui silmään seuraava virke:
"Kreikkalainen uteliaisuus ei jätä pastoakaan yksityisasiaksi, vaan asiasta kysellään avoimesti."
Voi noita helleenejä, eiväthän ne ymmärrä ortodoksisuudesta mitään! Sietäisi tulla Suomeen oppia hakemaan (ja jos vielä Moskovan patriarkaatin alaiseen seurakuntaan, aina parempi).
Makarios
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po864439Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202827Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242694Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441886- 251746
- 1271536
- 1521530
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1111481Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821419Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941370