Tänää oli taas pari tapausta kaupungilla, jotka saivat sappeni kiehumaan.
Ensinnnäkin, sain tietää että kampin keskus avataan kokonaisuudessaan huomenna. Tämä joukkoliikenteen keskukseksi väitetty paikka on vastoin kaikkia ennakkotietoja ahdettu täyteen kaiken maailman kauppoja ja palveluita. Muistelen pari vuotta sitten lukeneeni metrosta että keskukseen tulisi mahdollisesti vain muutama pikku putiikki ja sen päätarkoitus olisi joukkoliikenteen siirtäminen sisätiloihin, suojaan kalustoa rikkovalta rännältä ja sateelta. Sekin taisi olla yhtenä pointtina että ihmisten ei tarvitsis ulkona odottaa bussia. Toisin kävi! Taas yksi turha osttoskeskus, jossa on aivan samat palvelut kuin kadun toisellakin puolella! Mitä helvetin järkeä on tunkeä forumin, sokoksen ja stokkan väliin yksi kanala lisää!!? MINÄÄ VAAN KYSYN!!?
Voi vittu kun vituttaa nämä vain oman selviytymisensä takia elävät liikemiehet, joiden elämä perustuu vain ja ainoastaan oman makean elämän turvaamiseen.
ÄLKÄÄ SIIS HYVÄT IHMISET OLKO NIIN SOKEITA ETTÄ HUOMENNA TALLUSTATTE KUIN ELÄVÄT KUOLLET KAMPIN KESKUKSEEN JA ALATTE VASTOIN OMAA YMMÄRRYSTÄNNE OSTAMAAN SITÄ KAIKKEA PASKAA MITÄ TE ETTE OIKEASTI TARVITSE! TAJUTKAA ETTÄ NÄMÄ TARPEET OVAT TÄYSIN TOISTEN TEISTÄ HYÖTYÄ TAVOITTELIVIEN IHMISTEN ITSE KEHITTELEMIÄ. EI OLE MAAILMANLOPPU JOS ET SAA SITÄ SAMAA TAI PAREMPAA KÄNNYKKÄÄ KUIN KAVERILLA!
Toinen juttu mikä vitutti oli se kun dösässä pikkupoika hoki kolumbuksen mainos slougania "älä juokse halvemman perässä vaan valitse kolumbus koska se on kokoajan halpa". Todella hienoa että mainosmaailma aivopesee mistään mitään tajuavat pikkulapset heidän äänitorvikseen!!

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&subcat=2695
Itsekin olin bussissa ja siellä kaksi pikkutenavaa lauloivat mainosta "I´m lovin´it". Jotain rihkamalelua puristelivat käsissään.
Mutta jää ne mainoslaulut aikustenkin päähän soimaan. Kerran pyöri päässä koko ajan MTV:n mainostunnari, missä se pöllö hengailee.
Ehkä mainoslauseitten laulut ovat tahallaan tarttuvia.
elämä on:D
Tähän on tultu, ja pahemmaksi menee.
Keskity omaan elämääsi.
antaa, vai mitä..
kun työtävieroksuva kommunistipummi kadehti sitä, että jotakut viitsivät tehdä jotain oman toimeentulonsa eteen perustamalla kauppaliikkeitä ja samalla antamaan työtä ja toimeen tuloa muillekkin.
Että kysele vaan kaikessa rauhassa.
Vien äärimmilleen oman pärjäämisen ilman yhteiskunnan tukea.
viltsu.