Kritisoin taas kerran kristinuskoa, koska sillä on maassamme eniten "kannattajia". Koska näistä kannattajista suurin osa vain nukkuu Ruususen unta, haluan herätellä heitä ja aiheuttaa heille epämukavan tarpeen käyttää päätään...
Nähdäkseni kristinusko uskoo erilliseen jumalaan, josta on helppo käyttää vertauskuvana holhoavaa isähahmoa. Itse olen panteisti, ja sen vuoksi näen ettei mitään voi olla olemassa jumalan ulkopuolella. Kaikki mitä ihminen tekee ilmaisee jumalaa omalla tavallaan ja tasollaan.
Koska jumala on kaikki mitä on, "hän" ei ole pelkkä ihmisenkaltainen persoona. Miten jumala voisi olla persoona, kun persoona on aina väistämättä vajavainen?
Miksi jumala JOKA OLEMME ME ilmaisisi itsensä vain jollekulle lellikkijoukolle yhden ainoan kirjan kautta? Miksi tuo kirja sitten olisi niin altis käännösvirheille, niin pitkän ajan kuluessa saneltu, niin muotoaan vaihtava kokoelma että välillä joku osio kuuluu siihen ja välillä ei... Ja ennenkaikkea niin ristiriitainen??? Onko jumalamme skitso? Ei kai!
Mitä minun pitäisi ajatella vaikkapa siitä että Moosesta käsketään tekemään viittansa kulmiin tupsut? Miten jumala ilmaisee itsensä näiden tupsujen kautta?
Omat ajatukseni ovat johtaneet siihen, että meillä on loputtomasti vertauskuvia vertauskuvien sisällä. Yhtäkään ns. pyhää kirjaa ei tule lukea silmät kierossa kirjaimellisesti, vaan pitää ymmärtää sen symbolinen sanoma. Ja näitä symbolisia sanomia saattaa olla monen monta sisäkkäin!
Ihmisen tietoisuus on arkkityypeillä leikittelevä, ja uskonnot syntyvät samoilla periaatteilla kuin esim. unet. Tämä ei tarkoita että uskonnot olisivat läpeensä huuhaata (vaikka ymmärrän jos joku niin päätyy ajattelemaan) vaan sitä että ihmistietoisuus, kenties koko maailmankaikkeuden kokonaisTIETOISUUS luo koko ideoita. Vanhat rakenteet ja uskonnot kuolevat pystyyn opin jähmetyttyä dogmeiksi ja hengettömäksi moraalisaarnaksi, jonka tarkoitus on vain kontrolloida muita ihmisiä. Se että jokin uskonto on laajalle levinnyt ei välttämättä ole tae siitä että sillä olisi jotakin freesiä annettavaa, tai että se enää kantaisi totuutta sisällään.
Kaksi eri tavoin uskovaa voivat kolmannen, ulkopuolisen, silmissä näyttää uskovan täsmälleen samoin - ja silti he riitelevät keskenään verissä päin. Olisiko mahdollista kehittää itse tällaisia ulkopuolella olevia tarkistuspisteitä, joissa näkisi oman uskonsa heikkoudet ja suhteellisuuden?
Yksi uskovaisuuden usein markkinoima asia on tunteella valitseminen. Naisena kokisin että olen jo luonnostaan tunneihminen, joten minun ei tarvitse enää kehittää itsessäni tunteellisuutta. Haluan kehittää älypuolta, ja älyllisesti uskovaisuus ei näytä loogiselta. Toisaalta jos puhutaan lapsenuskosta (eli siitä että on naiivi ja aivopestävissä???) niin sitä minä en ole koskaan menettänyt. Uskoin nimittäin lapsena aivan kuten uskon nykyään (en siis kristityllä tavalla).
Herääkö Ruusunen? Vai onko niin että täällä paukkuvat vain samat parrat päivästä toiseen, eikä mitään aivotoimintaa ole odotettavissa puolin tai toisin...
Nähdäkseni kristinusko uskoo erilliseen jumalaan, josta on helppo käyttää vertauskuvana holhoavaa isähahmoa. Itse olen panteisti, ja sen vuoksi näen ettei mitään voi olla olemassa jumalan ulkopuolella. Kaikki mitä ihminen tekee ilmaisee jumalaa omalla tavallaan ja tasollaan.
Koska jumala on kaikki mitä on, "hän" ei ole pelkkä ihmisenkaltainen persoona. Miten jumala voisi olla persoona, kun persoona on aina väistämättä vajavainen?
Miksi jumala JOKA OLEMME ME ilmaisisi itsensä vain jollekulle lellikkijoukolle yhden ainoan kirjan kautta? Miksi tuo kirja sitten olisi niin altis käännösvirheille, niin pitkän ajan kuluessa saneltu, niin muotoaan vaihtava kokoelma että välillä joku osio kuuluu siihen ja välillä ei... Ja ennenkaikkea niin ristiriitainen??? Onko jumalamme skitso? Ei kai!
Mitä minun pitäisi ajatella vaikkapa siitä että Moosesta käsketään tekemään viittansa kulmiin tupsut? Miten jumala ilmaisee itsensä näiden tupsujen kautta?
Omat ajatukseni ovat johtaneet siihen, että meillä on loputtomasti vertauskuvia vertauskuvien sisällä. Yhtäkään ns. pyhää kirjaa ei tule lukea silmät kierossa kirjaimellisesti, vaan pitää ymmärtää sen symbolinen sanoma. Ja näitä symbolisia sanomia saattaa olla monen monta sisäkkäin!
Ihmisen tietoisuus on arkkityypeillä leikittelevä, ja uskonnot syntyvät samoilla periaatteilla kuin esim. unet. Tämä ei tarkoita että uskonnot olisivat läpeensä huuhaata (vaikka ymmärrän jos joku niin päätyy ajattelemaan) vaan sitä että ihmistietoisuus, kenties koko maailmankaikkeuden kokonaisTIETOISUUS luo koko ideoita. Vanhat rakenteet ja uskonnot kuolevat pystyyn opin jähmetyttyä dogmeiksi ja hengettömäksi moraalisaarnaksi, jonka tarkoitus on vain kontrolloida muita ihmisiä. Se että jokin uskonto on laajalle levinnyt ei välttämättä ole tae siitä että sillä olisi jotakin freesiä annettavaa, tai että se enää kantaisi totuutta sisällään.
Kaksi eri tavoin uskovaa voivat kolmannen, ulkopuolisen, silmissä näyttää uskovan täsmälleen samoin - ja silti he riitelevät keskenään verissä päin. Olisiko mahdollista kehittää itse tällaisia ulkopuolella olevia tarkistuspisteitä, joissa näkisi oman uskonsa heikkoudet ja suhteellisuuden?
Yksi uskovaisuuden usein markkinoima asia on tunteella valitseminen. Naisena kokisin että olen jo luonnostaan tunneihminen, joten minun ei tarvitse enää kehittää itsessäni tunteellisuutta. Haluan kehittää älypuolta, ja älyllisesti uskovaisuus ei näytä loogiselta. Toisaalta jos puhutaan lapsenuskosta (eli siitä että on naiivi ja aivopestävissä???) niin sitä minä en ole koskaan menettänyt. Uskoin nimittäin lapsena aivan kuten uskon nykyään (en siis kristityllä tavalla).
Herääkö Ruusunen? Vai onko niin että täällä paukkuvat vain samat parrat päivästä toiseen, eikä mitään aivotoimintaa ole odotettavissa puolin tai toisin...
Vastaukset 50
Vanhimmat
...kseltako olet kotoisin..?!?!
>>Miten jumala voisi olla persoona, kun persoona on aina väistämättä vajavainen?
Persoonana oleminen sisältää valintoja. Suosii yhtä, torjuu toista. Jos ihmisestä on kysymys, hän on kasvatuksensa, geeniensä ja valintojensa tuote. Se kaikki on tehnyt hänestä persoonallisen.
Persoonallisuus tekisi jumalasta ihmisenkaltaisen, ja siis valikoivan, omiaan suosivan, oikuttelevan yms.
Täydellisen persoonan tulisi käsittää kaikki olemisen vaihtoehdot mitään torjumatta. Mutta silloin se ei enää olisi persoonallinen persoonsa, valikoimisensa vuoksi asenteellinen ja epäoikeudenmukainen. Ja jos ei ole persoonallinen, ei ole persoona. On vain olematon. Jumala voi sellainen olla, ihminen ei.
Jumala mielestäni on sekä olematon (kokonaisuus) ja olevainen (me kaikki elävät olennot).
>>Persoonallisuus tekisi jumalasta ihmisenkaltaisen, ja siis valikoivan, omiaan suosivan, oikuttelevan yms.
Tulipa mieleeni tuosta,
" Jumala mielestäni on sekä olematon (kokonaisuus) ja olevainen (me kaikki elävät olennot)", en ihan prikuulleen ymmärtänyt mitä tarkoitit, mutta Jumala on minulle noin vertauskuvauksellisesti " olematon".
Siksi että, koen Jumalan hiukan samanlaisena kuin avaruuden, eli kun mietin avaruutta tiettyyn pisteeseen asti, se ylittää minun "käsityskyvyn".
Jotenkin koen Jumalan hiukan samanlaisena, käsityskyvyn ylittävänä " Ajatuksena".
Mielestäni persoona jo sanana sisältää vajavaisuuden. Ehkäpä sinun pitäisi ajatella jotakin muuta sanaa kuvaamaan tilannetta missä olla persoonan yläpuolella.
Tietysti "jumalalla" on persoona, jos ajattelemme että "hän" ilmenee meistä jokaisen kautta: hänellä on siis lukemattomia persoonia. Tällä tavoin jumaluus kattaa kaiken.
Tuntuisi vaan aika erikoiselta tilanteelta jos yksi persoona olisi jumalampi kuin toinen... Jos jumala vaikkapa persoonallisesti pitäisi enemmän mansikoista kuin mustikoista, niin olisivatko kaikki ne väärässä jotka tykkäävät mustikoista?
Vai olisiko niin että on useita maailmankaikkeuksia, jotka ovat useiden jumalien "ruumiita", ja jokaisella näistä olemassaolevista jumalista on sitten omat metkunsa... Huh huh. Minua nyt kumminkin kiinnostaa kaiken sisältävä ja kaiken yläpuolelle menevä nimeämätön. Eli "Tao". En näkisi että "se" on yksiyhteen lähi-idän uskontojen aktiivisen persoonajumalan kanssa.
Kiiruspäissäni kirjoittaessa en oikein tiennyt miten itseäni ilmaista. Anyway, jumala on mielestäni ikäänkuin on ja off yhtäaikaa, mahdollisuus ja tulos, luonnos ja lopullinen muoto.
Minulle tulee aina jumalasta olevaisena mieleen koko maailmankaikkeus, joten sekin vaikuttaa siihen että en pysty rajoittamaan häntä/sitä persoonaksi.
Tämä materiallinen oleminen varmaan päättyy joskus, mutta se ei saa alkusyytä, siementä katoamaan. Itse uskon että kaikki alkaa sitten aikanaan taas alusta (mutta ei täysin samanlaisena).
>>Mielestäni persoona jo sanana sisältää vajavaisuuden.>Jos jumala vaikkapa persoonallisesti pitäisi enemmän mansikoista kuin mustikoista, niin olisivatko kaikki ne väärässä jotka tykkäävät mustikoista?
Minä koen Jumalan olevan kuin "Ajatus", ehkä me omasta ajatuksesta kokoamme Jumalaa koskevan ajatuksen, josta voimme hahmottaa jonkinmoista tunnetta ja olemustakin hänelle.
Ehkä sitä olemusta ei kuitenkaan voi saada aikaiseksi millään, sanoisin Jumalan olevan Idea, juuri samalla lailla kun Alberoni kuvasi rakastetun olevan partnerinsa Idea. Ilman sitä ei synny rakastumista toiseen henkilöön.
Ymmärrän mitä tarkoitit sanoessasi:
"Minulle tulee aina jumalasta olevaisena mieleen koko maailmankaikkeus, joten sekin vaikuttaa siihen että en pysty rajoittamaan häntä/sitä persoonaksi",
Minä myös koen asian hieman samalla lailla, mutta en pääse siitä mihinkään että koen Jumalan olevan jonkinmoinen käsite, joka elää meidän ajatuksestamme.
En pyri saamaan Jumalasta mitään sen kummempaa kokonaisuutta, koska sellainen ikuisuus kysymys, ratkaisematon sellainen, on kiehtova, mutta paljon ihmisenergiaa kuluttavaa ajattelua.
En juurikaan mieti mihin tämä maailma loppuu, se on taas niitä käsittämättömyyksiä, loputon ajatuksen kierto, jolla ei ole alkua ja vielä vähemmän loppua.
> "Jumala lähestyy sitä, joka lähestyy Häntä." Siinäkin mielessä Jumala on persoonallinen ja puolueellinen, ei kai kaikki voi olla Jumalan mieleen? Vääryys, tappaminen, valehtelu, epäkunnioitus, luonnon raiskaaminen jne... Se on totta, että Jumala antaa elämän jokaiselle atomille, mutta enemmän Jumala antaa sille, joka elää hänen tahtonsa mukaan.
Juuri näin. Yritän tässä tahdon tekemisessä edistyä, vaikka olenkin vain persoonallinen itseni... ;)
>En juurikaan mieti mihin tämä maailma loppuu, se on taas niitä käsittämättömyyksiä, loputon ajatuksen kierto, jolla ei ole alkua ja vielä vähemmän loppua.
Joskus kun olen yrittänyt ajatella millaista olisi jos mitään ei olisi, olen kyllä ollut tiltin partaalla... Kaikkea ei voi tajuta tai edes ajatella vaikka kuinka yrittäisi. :)
>>vaikka olenkin vain persoonallinen itseni...
>>Kritisoin taas kerran kristinuskoa, koska sillä on maassamme eniten "kannattajia". Koska näistä kannattajista suurin osa vain nukkuu Ruususen unta, haluan herätellä heitä ja aiheuttaa heille epämukavan tarpeen käyttää päätään...>Nähdäkseni kristinusko uskoo erilliseen jumalaan,> josta on helppo käyttää vertauskuvana holhoavaa isähahmoa. Itse olen panteisti, ja sen vuoksi näen ettei mitään voi olla olemassa jumalan ulkopuolella. Kaikki mitä ihminen tekee ilmaisee jumalaa omalla tavallaan ja tasollaan.>Koska jumala on kaikki mitä on, "hän" ei ole pelkkä ihmisenkaltainen persoona.> Miten jumala voisi olla persoona, kun persoona on aina väistämättä vajavainen?>Miksi jumala JOKA OLEMME ME ilmaisisi itsensä vain jollekulle lellikkijoukolle yhden ainoan kirjan kautta?> Miksi tuo kirja sitten olisi niin altis käännösvirheille, niin pitkän ajan kuluessa saneltu, niin muotoaan vaihtava kokoelma että välillä joku osio kuuluu siihen ja välillä ei...> Ja ennenkaikkea niin ristiriitainen??? Onko jumalamme skitso? Ei kai!>Mitä minun pitäisi ajatella vaikkapa siitä että Moosesta käsketään tekemään viittansa kulmiin tupsut? Miten jumala ilmaisee itsensä näiden tupsujen kautta?
>Ja ihan itsekö olet nyt sitten käyttänyt päätäsi? Olet siis oivaltanut ja päättänyt Jumalan olemuksen ja luonteen. Se on siis totuus absoluuttisesti, vai uskotko vain niin?
Koska "jumala" vaikuttaa minun kauttani, koska minä olen "hän", käytän päätäni hänen tahdostaan ja hänenä.
En mielelläni sano näin röyhkeästi, mutta kun maailmankatsomukseni on että kaikki olennot yhdessä ovat jumaluus, niin tähänhän se johtaa. Kuitenkin tämä asiantila on mysteerio. Enhän minä vajavaisena persoonana ole mikään jumala, eikä ole kukaan muukaan. Olisiko jumala läsnä psykoopaattimurhaajassa? Entä insestiä harrastavassa perheenisässä?
Rujoimmassakin olennossa kuitenkin on jumalaa. Jumala on sekä valo että pimeys. Valo on ehkä jumalaisempaa jumalaa, ja siksi me kaikki pyrimme sitä kohti. Toivottavasti ainakin.
Jokatapauksessa minulla ei ole kanttia tulla julistamaan mitään absoluuttiseksi totuudeksi, ja sitä toivoisin aina kaikilta muiltakin. Minun näkökulmastani kristityt ovat todellisia jumalanpilkkaajia, koska he luulevat tietävänsä ainoan totuuden ja he katsovat oikeudekseen määrätä millainen jumala on (=persoona). Jos vielä "uskovainen" sortuu vihaamaan toisin uskovaa, hän loitontuu yhä kauemmas jumalasta.
>>Koska "jumala" vaikuttaa minun kauttani, koska minä olen "hän", käytän päätäni hänen tahdostaan ja hänenä. >Jokatapauksessa minulla ei ole kanttia tulla julistamaan mitään absoluuttiseksi totuudeksi, ja sitä toivoisin aina kaikilta muiltakin.> Minun näkökulmastani kristityt ovat todellisia jumalanpilkkaajia, koska he luulevat tietävänsä ainoan totuuden ja he katsovat oikeudekseen määrätä millainen jumala on (=persoona). Jos vielä "uskovainen" sortuu vihaamaan toisin uskovaa, hän loitontuu yhä kauemmas jumalasta.
Vaikka aurinkoa palvotaan jumalana, en nyt tarkoita sitä tällä seuraavalla esitykselläni. Raamatussahan kerrotaan Jumalasta vanhurskauden aurinkona.
Kuulin juuri että eräs tähtitieteilijä on aivan hiljattain esittänyt uutta tietoa auringosta. Hän sanoi, että aurinkoa ei voida rajata siihen hohtavaan tulipalloon, jonka näemme taivaalla.
Aurinkoon kuuluu myös se sähkömagneettinen energiakenttä, joka ulottuu aurinkokuntamme äärirajalle asti. Kaikki planeetat ovat tuon kentän sisällä. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että mekin olemme auringon SISÄLLÄ.
Mielenkiintoinen asia on myös se, että auringon energia ei lämmitä yhtään avaruutta. Se muuttuu lämpöenergiaksi vasta kohdattuaan jonkun kohteen, johon se voi imeytyä. Valkoinen heijastaa valon takaisin, eikä lämpene paljoa. Värilliset kohteet imevät kaiken muun väriset säteet, mutta heijastavat samanväriset takaisin. Musta kohde imee kaikenväriset säteet itseensä ja kuumenee eniten.
Mitä tästä opimme?
1. Me olemme Jumalassa, hänen sisällään. Sentähden on turha uhota tai epäillä.
"...että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää — hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme..." Apt 17:27,28
2. Joka tuntee olevansa valkoinen ja viaton, puhdas pulmunen, ei lämpene Jumalan rakkauden energian säteistä.
3. Joka on jollakin tavalla "värittynyt" uskonnon tai ideologian vaikutuksesta, kerää vain osan hänen lämmöstään ja heijastaa "väriään" ulospäin.
4. Hän, joka tuntee ja tunnustaa olevansa musta, syntinen, likainen, hän imee kaiken valon ja lämmön itseensä ja heijastaa vain lämpöä. Hänellä ei ole valoa itsessään, mutta hän on kaikkein lämpimin. Musta on oikeastaan kaikkien värien summa.
Näin huomaamme, että meitä ympäröivä luonto puhuu Jumalasta ja suhteestamme häneen näin selvin kuvin, kunhan vain pysähdymme ajattelemaan.
Minä olen musta (varsinkin sisältä). Sen saa sanoa minulle suoraan. Enkä loukkaannu yhtään. Sillä juuri mustia, likaisia, syntisiä varten Jumala lähetti Pelastajan, valonsa, lämpönsä, RAKKAUTENSA! Niinkuin aurinko energiansa. Hänessä me olemme suljetut koko Vanhurskauden auringon suloiseen syleilyyn.
>Mielenkiintoinen asia on myös se, että auringon energia ei lämmitä yhtään avaruutta. Se muuttuu lämpöenergiaksi vasta kohdattuaan jonkun kohteen, johon se voi imeytyä.
Sussiukkeri, eipäs olekaan tullut tuollainen mieleen. Voisikin ajatella että jumalaisuuskin ilmenee vasta kun on sen kokijoita. Tämän vuoksi jumalan on pakko tulla olevaiseksi, luoda (itsensä, koska muuta ei ole kuin jumala). Olevaisen jumalan alin taso on tietysti materia.
Sori että puutun näin vuolaaseen keskustelun virtaan. Sehän saattaa viedä mukanaan.
Totean "töykeästi": Jumala, joka me kaikki olemme, on tullut tänne kokemaan itsensä.
Kaikki mitä on, tulee näin ollen Jumalasta.
Siis: henkilö joka tekee esim. murhan, on Jumala joka haluaa kokea murhaamisen.
Kyllä... Jumala on myös murhamies.
Minä olen tullut kokemaan vastauksen jonka minulle annatte.
Kiitos, Marcel.
Periaatteessahan se on näin. Kuulostaa vaan tosi hurjalta... Enkä menisi ihan kelle tahansa moista huutelemaan.
(Uskon kuitenkin toki myös karmaan.)
"Jos vielä "uskovainen" sortuu vihaamaan toisin uskovaa, hän loitontuu yhä kauemmas jumalasta."
Henkilö, joka elää Jumalan yhteydessä, ei vihaa toista ihmistä.
Jumala on rakkauden Jumala. Kristityssä eli uskovaisessa ihmisessä vallitsee rakkauden henki.
"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen." Gal 5:22
Olihan tuo kieltämättä raakaa tekstiä.
Olen päättänyt huudella ja ottaa huutoja vastaan. Muuten eivät asiat etene.
Miksi en voisi valottaa myös tuota puolta. Ehkäpä sitä kautta avautuisi uusia näkemyksiä, mikäli se otetaan positiivisena.
(no ymmärrän... mutta ei hyssyttelyä).
Eiköhän se karma toteudu tässäkin prosessissa.
Keep on rockin' in the free world!
...jahkailua sellaiselta, joka ei ole saanut kristinuskon unilääkettä, mutta ei myöskään Jumalan herätystä.
Rakas Tellu! Olet kuin kuilun yläpuolella rimpuileva lahosta oksasta kiinni pitävä, joka pelkää putoavansa, mutta ei uskalla eikä jaksa kiivetä ylöskään. Siinä on herjojen heitto vähän naurettavaa.
Sinä arvostelet Jumalaa ja hänen sanaansa sen mukaan, miten kristityt ovat sen selittäneet. Mutta jos sinä vilpittömästi haluat tietää, mitä Jumala on sanonut ja millainen hän on, kysy häneltä itseltään. Hän puhuu sinulle, sinun sydämessäsi, jos pyydät sitä vilpittömästi.
Lue hänen sanaansa, vanhaa testamenttia (sillä uusi on ihmisten pilaama). Siellä on todellakin vertauskuva toisensa perään ja sisäkkäin ja solmussa keskenään, niin että ei meinaa selvää ottaa. Mutta tiedätkö, ne avautuvat! Minulle ainakin on avautunut aivan ihmeellinen maailma. Kun yhden solmun saa auki, on helpompi avata seuraava ja sitä seuraava... Ja pian on aivan valtavan suuret ihmeet edessäsi!
Sitten voit jo katsoa uuteenkin testamenttiin ja sinä näet ne ihmisten tekemät virheet ja voit ohittaa ne.
Olet monessa kohtaa oikeassa. Persoonasta sen verran, että tämä ihmisten laatima kolminaisuusoppi on alentanut Jumalan ihmisten tasolle. Olen selittänyt tätä enemmän toisaalla joten lue: Kristinusko > Kolminaisuus (yms).
Yleisestiottaen älä kompastu ihmisten tekemiin virheisiin, vaan kompastu Jahshua Messiaaseen, sillä hän voisi koitua sinunkin pelastukseksesi. Pääsisit pois roikkumasta sieltä kuilun reunalta.
Olet paremmassa asemassa kuin kristityt, sillä sinua ei paina kristittyjen uneliaisuus ja heidän "sanasokeutensa". Sinä osaat ajatella itsenäisesti, joka on erittäin harvinaista kristittyjen parissa. Heidän ravistelemiseensa vain hukkaat energiaasi.
Rakas Tellu! Olet loistopakkaus! Tykkään juuri sinunlaisistasi, sillä sinussa on AINESTA! Minä olen täällä toisella puolella ja minulla on käsi ojossa. Haluatko, että autan sinut ylös sieltä?
Ja missähän mielessä roikun kuilun yllä? Jos minä koen jumalan (koska hän/se ei ole persoona, käytän pientä j:tä) vaikkapa luonnossa, hiljaisuudessa tai rakkaudessa muita olentoja kohtaan, niin roikunko minä kuilun yllä?
Ei minulla ole mitään jumalaa vastaan, vaan niitä osatotuuksia mitä hänestä/siitä kehitellään. Tietysti minunkin käsitykseni on vain osatotuus, koska osa ei koskaan voi käsittää kokonaisuutta.
Olet aivan oikeassa että tuhlaan täällä suotta energiaani, mutta se on minun valintani, eikä mikään osoitus kuilun reunalla roikkumisesta. Jos roikkuisin siellä, en roikkuisi täällä, hih hih. Vakavasti puhuen, ethän tee oletuksia minun sieluntilastani. En minä(kään) kuvittele että esim. uskovaiset olisivat kauheassa ahdistuksessa - päinvastoin - uskon vain että he ovat väärässä.
Kiitos nyt kumminkin kehuista, harvemmin niitä täältä saa. Mutta unohda se kuilu... en edes harrasta vuorikiipeilyä...
"Itse olen panteisti, ja sen vuoksi näen ettei mitään voi olla olemassa jumalan ulkopuolella. Kaikki mitä ihminen tekee ilmaisee jumalaa omalla tavallaan ja tasollaan."
Itse olen kristitty, ja sen vuoksi näen, ettei mitään voi olla olemassa Jumalan ulkopuolella. Kaikki mitä ihminen tekee, ilmaisee Jumalaa omalla tavallaan ja tasollaan.
Miksi kuvittelet, että uskosi jotenkin eroaa kristinuskosta? No tiedän, että joillakin kristityillä on hirveän dualistinen kuvä maailmasta, mutta mitä sinua luin tuolla ennemmin, niin oli sinullakin sitä dualistisuutta havaittavissa. Siis: mitä eroa meillä nyt sitten on, jos ei lasketa uskon ulkoisia rituaaleja tms?
Itse näen, että meillä, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, on uskossamme yhteinen pohja, jolle voisimme mieluummin rakentaa kuin yrittää hajottaa sitä. Miksi siis aina haukut kristinuskoa suvaitsemattomuudesta ja sokeudesta, kun itse olet yhtä sokea sitä kohtaan, että kristinuskokin voi parhaimmillaan olla samaa kuin sinun uskosi parhaimmillaan? Juttu on vaan siinä, että takerrumme pikkuseikkoihin ja teemme uskostamme torson. Se kai on sitten ihmisen ominaisuus sekin.
"Vanhat rakenteet ja uskonnot kuolevat pystyyn opin jähmetyttyä dogmeiksi ja hengettömäksi moraalisaarnaksi, jonka tarkoitus on vain kontrolloida muita ihmisiä. Se että jokin uskonto on laajalle levinnyt ei välttämättä ole tae siitä että sillä olisi jotakin freesiä annettavaa, tai että se enää kantaisi totuutta sisällään."
Minun kannaltani katsottuna, ainakaan Suomen luterilaisen kirkon ei ole tarkoituksena vain kontrolloida ihmisiä. Ja se, että uskonto on laajalle levinnyt, ei tarkoita myöskään sitä, että se olisi jähmettynyt, vaan kyllä se kritittyjenkin usko on usein yhtä elävää ja freesiä kuin sinunkin uskosi.
"Omat ajatukseni ovat johtaneet siihen, että meillä on loputtomasti vertauskuvia vertauskuvien sisällä. Yhtäkään ns. pyhää kirjaa ei tule lukea silmät kierossa kirjaimellisesti, vaan pitää ymmärtää sen symbolinen sanoma. Ja näitä symbolisia sanomia saattaa olla monen monta sisäkkäin!"
Olen samaa mieltä. Itse asiassa tässä hieman ajatuksia tuosta vartauskuvallisuudesta.
Voiko olla mitään hienompaa kuin hyvä tarina? Siinä on kaikki ihmismielen syvimmät syöverit kuvattuna. Ja parhaimmat tarinat ovat juuri myyttejä ja lastenkirjoja. Lapsia ei voi huijata hienoilla sanankäänteillä, vaan tarinan täytyy olla hyvä. Myyttien täytyy myös lunastaa paikkansa historiassa tarinan kiinnostavuudella ja osuvuudella, siksi ne ovat niin hyviä kuvaamaan ihmismieltä. Kaunokirjallisuudesta on enemmän hyötyä ihmisen ymmärtämisessä kuin esim. paljon psykologiassa käytetyllä matematiikalla.
Vielä tuosta Jumalan persoonallisuudesta. Miksei Jumalan persoona voi olla tavallaan ylipersoona, joka on oikeasti ihan jotain muuta kuin meidän ihmisten vajavainen persoona?
>Miksi kuvittelet, että uskosi jotenkin eroaa kristinuskosta? No tiedän, että joillakin kristityillä on hirveän dualistinen kuvä maailmasta, mutta mitä sinua luin tuolla ennemmin, niin oli sinullakin sitä dualistisuutta havaittavissa. Siis: mitä eroa meillä nyt sitten on, jos ei lasketa uskon ulkoisia rituaaleja tms?
No vaikkapa koska en usko saatanaan todellisena olentona.
Sanoisin että dualismi on loppujen lopuksi illuusio. En pidä materiaa sinänsä pahana, mutta se on vain heijastus todellisemmasta ja pysyvämmästä olotilasta eli Hengestä. Ruumiiden ylösnousemus on minusta kieltämättä vastenmielinen ajatus - pitäisikö samalla pärställä olla iankaikkisesti? - mutta mitenkään muuten en pitäisi ainetta Hengen automaattisena vihollisena jos Henki saa vaikuttaa aineen läpi. Tällaista tapahtuu esim. rakastaessa epäitsekkäästi.
Oikeastaan sellaiset mistä toinen on ikuinen ja toinen ei, eivät ole tasavertaiset vastakohdat. Materia on aina vain pieni alaosasto kokonaisuudessa, eikä se voi koskaan vakavasti häiritä saati uhata Henkeä. Tämän vuoksi minusta on mahdotonta puhua siitä että jokin saatana voisi houkutella. Kuultuani uskovaisten juttuja olen vakuuttunut että saatana kuitenkin on heille hyvin tärkeä tekijä.
No miksei sitten ihminen ole täydellinen, mikä hänet vetää hömpötyksiin? Siksi että hän elää eräänlaisessa unessa. Hän on alkanut ottaa tosissaan tämän ihmisenä olemisen. Hän samaistuu täydellisesti nimeensä, ammattiinsa, sukupuoleensa, uskontoonsa, what ever. Tavallaan kuitenkin tuokin tila on ok, sillä täytyyhän jumaluuden saada kokemuksia joita se lähti hakemaan, ja se ei niitä saa jos eivät elävät oliot elä...
Itämaisessa perinteessa puhutaan aina mayasta eli harhasta, mutta on sellainenkin termi kuin liilaa (en ole varma kirjoitusasusta), joka tarkoittaa leikkiä. Jumala luo leikkien, ylläpitää leikkien, tuhoaa leikkien.
Itseasiassa se ei ole ollenkaan vieras käsitys edes itämailla. Vaishnavat, jotka periaatteessa vastaavat kristillisessä mielessä luterilaista kirkkoa, näkevät Korkeimman Jumalan (Krishna-Vishnun) juuri ylipersoonana. Persoonaton voima on tuon ylipersoonan ylimaallinen "sädekehä", jonka hohtoon suuretkin joogit ja brahminit saattavat "sokeutua."
Taas tällainen lyhyt kommentti vain. :)
Et kai vaan tullut taas muistuttamaan minua itämaitten uskontojen hyvistä puolista :)
Olen ihan tietoinen niistä. Ja olen myös sitä mieltä, että kaikissa uskonnoissa on sama pohja, mutta ne eroavat yksityiskohdissa. Ja nämä erot johtuvat pitkälti kulttuurieroista, pitkän ajan kehityksestä eri suuntiin. Vähän niinkuin ihmiset ovat kaikki ihmisiä, vaikka ovat kehittyneet eri roduiksi. Mutta se on ihme, että harva sen tosiaan pystyy myöntämään.
Etkö usko minkään sortin pahoihin henkiin? Tai sanoisinko pahoihin voimiin.
Tuokin on silti minusta sivuseikka ja dogmaattista jadajadaa. Ja jos siihen aletaan, niin Jeesushan on sanonut, että ylösnousemusruumis ei ole tämän tavallisen ruumiin kaltainen. Siitä voipi sitten jokainen vetää omat johtopäätöksensä, mutta varmaan ei tarvihe samalla naamalla olla.
En tiedä tuosta ikuisuudesta jne... mutta sen tiedän, että Jumala on luonut ruumiin yhtälailla kuin hengen, ja täten ruumiin täytyy olla myös yhtä hyvä kuin henki.
Saatanasta vielä, ei se niin tärkeä ole kaikille. Enkä minäkään siitä tiedä niin paljoa mitään, mutta silti uskon jonkin sortin pahaan voimaan tms. Tai ainakin sinnepäin, en halua olla mitenkään ehdoton missään uskossa, koska ehdottomuus johtaa usein suvaitsemattomuuteen.
Tuo on muuten jännää, miten ajattelet että sinä olet niin valaistunut ja herännyt harhasta ja muut elävät harhassa. Oletko varma, ettet se ole sinä joka siinä harhassa elää? Ainakin sun juttus on aika utopistista musta :) ei millään pahalla... oikeesti. Eikä sun käsitykset kristinuskosta kyllä pidä ihan paikkaansa, joten suosittelisin asiaan perehtymistä (avoimella, ei tuomitsevalla mielellä), ennenkuin arvostelet.
Jätin sulle terkkuja aiempaan viestiisi Paavalista. Ja tahtoisin siihen vastauksen.
>Etkö usko minkään sortin pahoihin henkiin? Tai sanoisinko pahoihin voimiin.
En usko että on olemassa absoluuttia pahuutta, joka säilyy.
Voin uskoa että joku henki voi halutessaan olla paha, niinkuin kukatahansa meistäkin voi olla paha, mutta en vietä päiviäni "pahojen voimien" pelossa. Tavalliset, elävät ihmiset ovat aivan tarpeeksi pelottavia jotta pitäisi alkaa pelätä mörköjä komerossa.
>Tellu, kerropas nyt missä se "metanoia" on käännetty katumukseksi, koska ei ainakaan minun Uudessa Testamentissani!
Jaa, onko sinulla siellä kreikankielinen UT, jota voit vertailla suomenkieliseen?
No tämä nyt kuitenkin oli Freken ja Gandyn väite. Kävikö jotenkin ilmi että olen sen omasta päästänyt keksinyt? Ei ollut tarkoitus. Ehkäpä heillä sitten on aivan oma englanninkielinen Raamattunsa.
On kyllä ennenkin ollut jossain polemiikkia siitä että engl.kielinen Raamattu on täysin eri asia kuin suomenkielinen. Täytyy sitten ilmeisesti lopettaa engl.kielisten kirjojen lainaaminen, koska täällä lainaukseni eivät merkitse mitään.
Pahoittelen. (En silti suostu olemaan VALEHTELIJA jos siteeraan muita ihmisiä. Hauku heitä.)
Ihan vaan nuoren mielen muistutukseksi se oli tarkoitettu ja oman mielen huvitukseksi. :)
Mielenkiintoista on nuo kirkkojen erot täällä lännessä ja se, miten samantyyliset erot ovat myös idän "kirkoilla".
Aika harva kristitty tosiaan pystyy myöntämään sen kohdattuaan, että kyllä uskonnoilla on hämmästyttävän samanlaiset pohjat. Kykenemättömyys taitaa johtaa juurensa siitä, että mieli täällä lännessä enemmän on tottunut erottelemaan, etsimään ristiriitoja, kategorisoimaan, lajittelemaan jne... Idässä taas suositaan enemmän integraatiota ja yllätys yllätys, 'religiota'. Aika mahtava parivaljakko se olis, jos tulis toimeen keskenään... Kai sen sopusoinnun on silti lähdettävä itsestä. Kun on omat Jaakobin painit painittu, niin ehkä harmoniaa kehkeytyy vähitellen myös ympärille.
vaikka itse sanonkin:
http://www.searchgodsword.org/lex/grk/view.cgi?number=3341
metanoia = repentance = katumus, mutta mitä on katumus, no se on tietysti mielen kääntymys ja sellainen merkitys metanoialla on sanajuureltaan.
Ja vaihtelun vuoksi, miten islamissa katumus, mielenkääntymys käsitetään:
The word Tawbah (Repentance) in Arabic literally means 'to return'. In an Islamic context, it refers to the act of leaving what Allaah has prohibited and returning to what He has commanded.
The subject of repentance is one which concerns all people who believe in God, and is vital one for the Muslims to understand because our salvation in the hereafter is dependent on our repentance to Allaah, as is shown by Allaah's order:
"AND TURN YOU ALL TOGETHER IN REPENTANCE TO ALLAAH O BELIEVERS, THAT YOU MAY BE SUCCESSFUL" [An-Noor (24):31]
Eli
>metanoia = repentance = katumus
Joten miksi valehtelijaksi haukkuminen? Yleensäkin minun on välillä vähän vaikea pysyä kärryillä sinun järjenjuoksussasi.
Freken ja Gandyn mukaan (taas kerran, sori!) metanoia pitäisi kääntää mielenmuutokseksi, ei katumukseksi (niinkuin se ilmeisesti on heikäläisten Raamatussa käännetty - ILMEISESTI?!)
***
Minulle katuminen vaikuttaa siltä että vaan junnataan ja junnataan asiaa eikä tehdä mitään. Ehkä se johtuu siitä että olen alkoholistin lapsi. Eli kyllä sitä katumusta on tarpeeksi nähty. Mutta mihinkään se ei johtanut.
Mielenkääntäminen taas voi(si) olla sitä että kääntyy ikuisen henkensä puoleen sensijaan että jatkaisi egonsa pahoja tekoja.
Se valehtelija oli provo :)
Älä loukkaannu. Mutta niin, totuus on, että suomenkielinen vuoden 1992 käännös on aika laadukas. Käsittääkseni metanoia on suomennettu siellä juuri mielen tai sydämen muutos, tai yhdellä sanalla kääntyminen. Mikä siis tarkoittaa kirjaimellisesti tuota sydämen muutosta, eikä ehkä sitä mitä siitä voisi tulla mieleen.
Ja sinulla on vastuu myös siitä keitä siteeraat, enkös sanonut sinulle, että hanki parempaa luettavaa ;)
Joo, mutta ei kai suomenkielinen Raamattu oo syypää siihen, jos englanninkielises se on käännetty väärin.
tietääkseni en ketään missään ole valehtelijaksi haukkunut tahi nimitellyt tahi uhitellut. Jos jonkinlaista kritiikkiä esittäisin, niin kysyisin, että miksi miellät katumisen joksikin paikalleen junnaamiseksi. Itselleni se tarkoittaa juuri mielen kääntymistä ja katumus sanana kuvaa sitä ihan tarpeeksi hyvin. Mielen kääntyminen on vain käsitteen selvennystä, ja täten katuminen ei ole yhtään huonompi tai parempi käännös. Puhumme kai tässäkin samasta mielikuvaleikistä kuin persoona-sanan kanssa.
Sikäli junnaaminen on taas osuva kuvailu, koska kyllä hengellisen tien kulkija tietää hyvin, millaista on kohdata niitä asioita, joista eroon ei hetkessä pääse, vaikka kuinka Jeesus sanoi, 'mene äläkä enää syntiä tee'. Paavali taisi puhua helmasynneistä, joilla vieläpä on sekin merkitys, että ne pitävät ihmisen sopivalla tavalla itsenuhteessa ja nöyränä. Ihmisellä, joka on lähempänä synnittömyyttä ja pyhyyttä (Jumalan armosta), on ilmeisen suurempi houkutus langeta ylpeyteen ja ylimielisyyteen (jossa näkyy Jumalan neulansilmäinen armottomuus ja veitsen terävää tarkkuutta vaativa tie).
Vai oletko itse kokenut tehneesi joka hetki tässä elämässä oikein, tai kun olet kuullut omantuntosi soimaavan niin oletko pystynyt ensimmäisen erehdyksen jälkeen elämään ilman, että olet sortunut toisten samaan erehdykseen?
Jos olet pystynyt, niin et ehkä sentakia voi ymmärtää, mitä katumus voi olla ja silloin sinulla olisi vielä kasvun paikka tietyillä osa-alueilla, mutta jos olet tavallinen erehtyväinen ihminen, niin luulisi! sinun ymmärtävän. Muutoin asian voisi tulkita itsensä muiden yläpuolelle korottamiseksi. :)
Katumusta tietysti mahtavampi ja pysyvämpi asia on vanhan minän jättäminen ja uuden päälle pukeminen, mutta se on jo toinen asia.
Mun mielestä sitä painimista ei kannata jättää missään vaiheessa... toki voi rauhan löytää, mutta sitä ei kannata pitää niin rikkumattomana etteikö joutuis miettimään vähän väliä että mitä on tekemässä.
Itse olen jonkinasteisen rauhani löytänyt noin vuosi sitten. Ei tapahtunut minkäänlaista uskoontulemista, niinkuin joku voisi luulla, vaan löysin vaan ehkä oman paikkani maailmassa ja opin tuntemaan ja hyväksymään itseni paremmin. Ja moni asia valkeni minulle. Sen jälkeen olen ollut täydellisessä rauhassa itseni ja maailman kanssa, ja niin myös pystynyt suhtautumaan muihin ihmisiin ja kaikkiin asioihin hieman rakentavammin. En tiedä, mikä aiheutti muutoksen, mutta se oli suuri muutos.
En tiiä olenko sanonut tästä aiemmin... joka tapauksessa, olen iloinen, ettei se ollut mikään väliaikainen muutos vaan on yhä voimassa ja ehkäpä kehityn vielä lisääkin :) mutta todella, sopusointu alkaa siitä, kun tuntee itsensä. Niinhän se Platonkin jo aikoinaan väitti.
Säkin vaan valvot :)
taisin nukahtaa :) Varmaan pitäs ottaa katumusharjoituksia, koska sanottiinhan Raamatussa, että "Valvokaa, sillä päivien loppu tulee kuin varas yöllä!"
onnellisuus, tyytyväisyys ja rauha voi olla petollista. Painija saattaa vain leikkiä kesyä ja taltutettua.
En todellakaan pidä pitkistä ripsuista, koska minun on välillä vaikea hahmottaa varsinkin lyhemmistä koodinimistä kuka menee missäkin.
En lue viestiäsi koska se on väärinkäsityksestä syntynyt vastaus (ei ehdi kaikkea!)
Hm. En ole ikinä ajatellut että minut voitaisiin laittaa oikeuteen siitä että lainaan jonkun toisen sanoja.
Olisi kai pitänyt sanoa alunperin että engl.kielisessä Raamatussa plää plää. Aina oppii.
Mutta tästä herääkin kysymys voiko Raamattu (kaikki versiot koko maailmassa) olla luotettava, jos ei voi edes tietää/uskoa eri maiden versioiden olevan yksiyhteen.
otin kyllä huomioon sen, että menit sekaisin nimimerkeissä ja sitä taustaa vasten voit lukea vastaukseni ihan huoletta. Se oli tarkoitettu juuri sinulle eikä ollenkaan väärinkäsityksessä tehty. =)
Kuten jo jossain toisaalla sanoin, olen alkoholistin tytär. Sain ihan tarpeeksi kuulla lapsena "en minä enää" -skeidaa, joten kestokatumus vain ärsyttää minua. Varsinkin jos se tehdään sillä meiningillä ettei sitä edes oteta tosissaan.
Tiedän omat helmasyntini, enkä niitä hyväksy sen enempää kuin muidenkaan ihmisten. Tiedän myös että olen vähän ankara ja vaativa ihminen (ehkä juuri taustani vuoksi?) Enemmän tulisi tosiaan ihmisten ottaa elämässään tuo "mene äläkä enää syntiä tee" -linja tyhjän horinan sijaan.
Pystynkö siihen sitten itse? En tiedä. Jos on helmasyntejä, on jokainen päivä testi: teenkö nyt taas väärin vai enkö. Sikäli ME kaikki olemme tavallaan alkoholisteja. Koska voimme sanoa olevamme kuivilla?
Sattumoisin olen itse myös alkoholin orjan lapsi, mutta jostain syystä olen pyrkinyt ymmärtämään myös heidän käyttäytymistään.
Ihmeelliseltä se tosiaankin tuntuu, koska jossain pisteessä a-holismi myönnetään riippuvuudeksi, mutta samalla se jo hyväksytään. Ei oma isäni tuota riippuvaisuuttaan erityisemmin kadu ja kaikenkaikkiaan on muilta osa-alueiltaan ajatteleva ja humaanit perusperiaatteet omaava henkilö.
Olin joskus teini-isässsä hyvin kärsimätön ja tunsin kai jonkinlaista inhoa tuota kaikkea kohtaan, mutta sain huomata, että inho, ärtymys ja vähättely on yhtä kohtalokas tunne kuin vihakin. Ihminen ei reakoi pelkästään sanoihin ja ulkoisiin tekoihin, vaan ihmisten tunteisiin ja ajatuksiin. Puhdistamalla ja kohtaamalla Jumalan meille antamalla lempeydellä ja rakkaudella karkeimman ja pinttyneimmän 'rikoksen' tekijän, samalla ottaa osaa ja laittaa lanttinsa koko ihmiskunnan yhteiseen pääomaan.
Toki ulkoisesti voi osoittaa joskus jyrkkyyttä, mutta sisäinen motiivi ja perusta, josta ulkoiset teot laittaa liikkeelle, on kaikkein tärkein.
>Toki ulkoisesti voi osoittaa joskus jyrkkyyttä, mutta sisäinen motiivi ja perusta, josta ulkoiset teot laittaa liikkeelle, on kaikkein tärkein.
Olisi tietysti toivottavaa että toiminta saisi alkunsa positiivista yllykkeistä.
Henk.koht. sanoisinkin että käytän kyllä joitakin kokemuksiani ihmisisistä esimerkkinä siitä missä ihmisillä on mennyt pieleen, mutta en ole erityisen katkera tms. Koska uskon reinkarnaatioon en voi nähdä meistä ketään läpeensä pahana. Kaikki me olemme pahaa tehneet, ja inhimillistähän se on.
Joo niin mäkin. Mutta niinhän ne opetuslapsetkin tekivät :D
Ei nyt olekaan kysymys oikeuteen joutumisesta, vaan siitä, että ihmisen pitäisi vähän ajatella ketä lainaa ja missä yhteyksissä. Et joudu oikeuteen, mutta uskottavuutesi kärsii. Enkä sano tätäkään loukatakseni, vaan ihan auttaakseni.
Eivät kaikki versiot maailmassa olekaan luotettavia maailmassa. Luterilaisuus ja muut protestanttiset linjat ovat tehneet suuren työn Raamatun luotettavuuden parantamisessa. Niitten ansiosta Raamattua on alettu kääntämään alkukielistä, ja niitten ansiosta myös alkukieliä on alettu tutkia. Ennen protestanttisuutta Raamatusta käytettiin pääasiassa Vulgataa, eli latinankielistä TODELLA huonoa käännöstä.
Kaikkialla ei ole niin hyvin kuin Suomessa. Mutta asiat muuttuvat ehkä vielä paremmiksi :)
En muuten ymmärrä miksi edes vedät englanninkielistä Raamattua tänne, kun harva on sitä lukenut, enkä suosittelekaan, kun omamme on niin hyvä.
Yksi nuori Paavalin kuuntelija tippui ikkuna-aukosta, kun nukahti. Sen verran pitäs kuitenkin terästäytyä, ettei nukahda ihan minne sattuu.
Eräs saarnaaja kyllä kertoi aika hienon selityksen tuolle tapaukselle. Pojan nimi oli Eytykos, ja se tarkoittaa jotain 'raukeata onnellisuutta' tai vastaavaa. Kun menee liian hyvin ja onnellisesti, saattaa siis käydä niin kömpelösti, että putoaa Tieltä. Kohdan tulkinta tuollaisena vertauksena kolahti hyvin, erittäin hyvin.