FC Nörtit

Johan on nörteillä prameet sivut ainakin.

http://www.fcn.fi/

Onks kukaan nähnyt ekaa osaa? Tulee lauantaina uusintana. Ajattelin katsoa ja arvostella.
111084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Katsoin ensimäisen jakson pariinkin kertaan ja rehellisesti voin sanoa yllättyneeni todella positiivisesti!
Kotimaisia (ja ulkomaisiakin) tosi-tv ohjelmia katsellessani olen alkanut jo vähän aikaa tuntea suurta vastenmielisyyttä siitä kaikesta nöyryytyksestä, ilkeilystä sun muusta ikävästä. Ja samoja kaavoja noudattavista käsikirjoituksista. Tästä kaikki sellainen näyttää puuttuvan täysin. Upeaa!
Sarjan idea ja lähtökohdat ovat todella hauskoja ja itse nörtit vaikuttavat oikeastikin nörteiltä, mutta myös varsin reippailta ja sanavalmiilta pojilta. Sarjan toteutus (siis sen ohjelmaidean lisäksi) oli poikkeuksellista jälkeä Suomalaisessa televisiossa. Musiikin käyttö oli mielestäni todella hienoa ja huumoria tehtiin/korostettiin hyvällä leikkauksella. Vaikutti myös siltä, että pojat oli saatu kuvauksissa aika hyvin rentoutumaan, vaikka kyseessä olikin vasta ensimäinen jakso, joten vastaukset haastatteluissa olivat nasevia ("En voi sietää jalkapalloa lainkaan") ja hauskoja("tyhmintä urheilussa on juokseminen ja hikoilu").

Vaikka ei jalkapallosta niin välittäisikään, suosittelen tätä sarjaa kaikille, jotka yhtään pitävät huumorista, hyvästä musiikista, vauhdikkaista tv-sarjoista ja ehkäpä myös liikunnasta. Ja tietysti myös nuorista miehistä ;-)

Kiitos Subtv hienosta sarjasta!! (Tai siis ainakin hienosta avausjaksosta..)

Äänestä
  • "Vaikutti myös siltä, että pojat oli saatu kuvauksissa aika hyvin rentoutumaan, vaikka kyseessä olikin vasta ensimäinen jakso, joten vastaukset haastatteluissa olivat nasevia ("En voi sietää jalkapalloa lainkaan") ja hauskoja("tyhmintä urheilussa on juokseminen ja hikoilu")"

    Eihän ne nyt niitä itse olleet keksineet! :D Voi höpsöä! :)

    Äänestä

  • jtu kirjoitti:

    "Vaikutti myös siltä, että pojat oli saatu kuvauksissa aika hyvin rentoutumaan, vaikka kyseessä olikin vasta ensimäinen jakso, joten vastaukset haastatteluissa olivat nasevia ("En voi sietää jalkapalloa lainkaan") ja hauskoja("tyhmintä urheilussa on juokseminen ja hikoilu")"

    Eihän ne nyt niitä itse olleet keksineet! :D Voi höpsöä! :)

    > Eihän ne nyt niitä itse olleet keksineet! :D Voi höpsöä! :)

    Kyllä ne pojat ihan itse ne keksi, me ollaan oikeesti noin sekasin. =P

    Äänestä

  • Mr.Brownstone kirjoitti:

    > Eihän ne nyt niitä itse olleet keksineet! :D Voi höpsöä! :)

    Kyllä ne pojat ihan itse ne keksi, me ollaan oikeesti noin sekasin. =P

    Pisteet tippu roimasti ku nämä "nörtit" pilkkas mun utf-8 kirjamistoa! Mä olen vaan omalaatuinen *juoksee nurkkaan itkemään*

    Äänestä

  • En oo nähny enkä oikein ollu kiinnostunu mut nyt kyl täytyy tsekkaa la uusinta ja su toka ku noi hehkutetaa. ehkä tää onki jotai uutta..

    Äänestä

  • PERSEESTÄ!!ketä oikeesti kiinnostaa miten jotkut nörtit pärjää jollekki tasokkaalle joukkueelle kun on itsestään selvää että vaikka keräis normaalia paremman porukan,siis sellaisen jotka futista harrastaa,että NOUTAJA TULEE!!

    Äänestä

kiva

Äänestä

Nörttien eka jakso oli sairaan hauska! Ja muutenki ihan paras. Aijon todellakin kattoo kaikki jaksot ja veilä uusinnatkin!! Nörtit rules!!!

Äänestä
  • Nörtit imee laitonta kamaa netistä!

    Äänestä

  • _kill_em_all_ kirjoitti:

    Nörtit imee laitonta kamaa netistä!

    En usko että imee. Uskon että kaikki nörtit ovat kilttejä ja lainkuuliaisia ihmisiä tai poikia. Vain henkistä kasvua edesauttavilla ja teknistä osaamista vahvistavilla sivustoilla käyvät ja urheilevat välillä. Näin suomen nuoret ovat entistä reippaampia ja edustavampia viedessään suomikuvaa maailmalle. Juuri tällaisia enkeleitä kuin ohjelmankin nuoret miehet mitä ilmeisemmin ovat. Kaikkea kivaa kaikille. Ja ei ikävää.

    Äänestä

  • _kill_em_all_ kirjoitti:

    Nörtit imee laitonta kamaa netistä!

    ite imet!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


random kirjoitti:

Johan on nörteillä prameet sivut ainakin.

http://www.fcn.fi/

Onks kukaan nähnyt ekaa osaa? Tulee lauantaina uusintana. Ajattelin katsoa ja arvostella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu