Näkisin asian tältä kantilta:
Monet kehitysasteella olevat valtiot ovat surkeassa jamassaan pääosin kristittyjen siirtomaavaltojen raiskauksen takia. Eikö siis ole suhteellisen hassua miten nykyajan kristityt lähetystyöntekijät menevät korjaamaan oman porukkansa tekemiä tuhoja, ja sen varjolla he vielä aivopesevät kurjissa oloissa olevia vaikutuksille alttiita ihmisiä kristinuskoon, vaikka nimenomaan kristinuskon valjastamina siirtomaaherrat valtauksia ja sortoa harjoittivat?
En nyt osaa selittää järkevästi mutta toiv. kaikki tajuaa pointtini. Minulta jäi nyt varmasti miljoona näkökulmaa huomioimatta, mutta luulenpa että ainakin jossain määrin tuo kaikki on totta.
Monet kehitysasteella olevat valtiot ovat surkeassa jamassaan pääosin kristittyjen siirtomaavaltojen raiskauksen takia. Eikö siis ole suhteellisen hassua miten nykyajan kristityt lähetystyöntekijät menevät korjaamaan oman porukkansa tekemiä tuhoja, ja sen varjolla he vielä aivopesevät kurjissa oloissa olevia vaikutuksille alttiita ihmisiä kristinuskoon, vaikka nimenomaan kristinuskon valjastamina siirtomaaherrat valtauksia ja sortoa harjoittivat?
En nyt osaa selittää järkevästi mutta toiv. kaikki tajuaa pointtini. Minulta jäi nyt varmasti miljoona näkökulmaa huomioimatta, mutta luulenpa että ainakin jossain määrin tuo kaikki on totta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lähetystyöntekijät eivät näe asiaa näin, he noudattavat yksiselitteistä ja sisäistämäänsä lähetyskäskyä["Menkää ja tehkää kaikista kansoista",,jne] ja ovat useimmiten vilpittömiä, sen sijaan istitutionaalinen kirkko on sitoutunut monessakin suhteessa länsimaisen ja oikeistolaisen politiikan levittämiseen ja se on "saatanallista puuhaa".
Tässä politiikan ja uskonnon sekasikiömäisessä ajatushirviössä voi olla niinkin irvokas ajatus mahdollinen, että tehdään olosuhteet sopiviksi[kurjiksi] viestin vastaanottamista varten,,tosin se ei maailmassa ole kyllä tarpeen sillä olosuhteet ovat sitä jo valmikksi suurella osalla maapallon väestöä.
Kokonaisuutena 'saarnaaminen kaikille kansoille' valistusmielessä on ymmärrettävää[Raamatullisesti], mutta olisi hyvä ymmärtää ettei "kannettu vesi kaivossa pysy",,,jos ajatellaan henkilökohtaisten ratkaisujen ja varsinkin oivallusten todellisia mahdollisuuksia näissä asioissa.
Vahva oivallus perustuu paljon laajempaan kokemukseen, kokonaiskäsitykseen maailmasta ja hyvin henkilökohtaiseen ajatukseen--> joka kumpuaa omasta sisäisestä todellisuudesta[Tunne Itsesi] saaden toki "vauhtia" ulkoisista puitteista ja niiden arvioinneista ja kontrasteista kunkin sisäiseen todellisuuden ja maailman välillä.
***Lähetystyöntekijät eivät näe asiaa näin, he noudattavat yksiselitteistä ja sisäistämäänsä lähetyskäskyä["Menkää ja tehkää kaikista kansoista",,jne] ja ovat useimmiten vilpittömiä***
Minusta tämä ei ole oleellista pointtini kannalta, koska ei ollut tarkoitus puhua asiasta yksilöiden tasolla, vaan yleisellä tasolla, historiallisten faktojen tukemana.
Pointtini oli pelkästään se, että on hassua miten lähetystyötä nykyään tekevät kristityt korjaavat omiensa tekemiä vahinkoja, saaden siitä itsellen hyvän leiman. Aivan niinkuin sanoitkin tuosta "olosuhteiden sopivaksi tekemisestä". Tässä vaiheessa jääkin yksilön itsensä päätettäväksi, mitä se kertoo kristinuskosta.
Ja siitäkin voidaan tietysti lähteä saivartelemaan että voiko näitä edesmenneittä siirtomaaherran perkeleitä, laskea samaan porukkaan nykypäivän kristittyjen kanssa. Minusta voi. Kristittyjä kuin kristittyjä. Aivan sama onko aatemaailma muuttunut ajan saatossa.
>>Minusta tämä ei ole oleellista pointtini kannalta, koska ei ollut tarkoitus puhua asiasta yksilöiden tasolla, vaan yleisellä tasolla, historiallisten faktojen tukemana.omilla yleisillä viittauksillasi maallistuneiden kirkkojen ja niiden maallisen vallan kanssa huoraavien johtajien vääristelyihin Kristuksen puhtaasta opista[jota kirkot ei siis noudata].
>>Pointtini oli pelkästään se, että on hassua miten lähetystyötä nykyään tekevät kristityt korjaavat omiensa tekemiä vahinkoja, saaden siitä itsellen hyvän leiman. Aivan niinkuin sanoitkin tuosta "olosuhteiden sopivaksi tekemisestä".>Tässä vaiheessa jääkin yksilön itsensä päätettäväksi, mitä se kertoo kristinuskosta.
"jossain määrin tuo kaikki on totta." -tyylisesti selitetty?
Onko niin, että jos joku tekee jotain pahaa kristinuskon nimissä, tehtävä se päätelmä, että kristinusko on paha? Siirtomaaherrat taisivat kyllä tehdä tekojaan rahankiilto silmissään kristinuskon verhoon suojautuen, mutta onko se todellakin kristinuskon vika?
***Onko niin, että jos joku tekee jotain pahaa kristinuskon nimissä, tehtävä se päätelmä, että kristinusko on paha? Siirtomaaherrat taisivat kyllä tehdä tekojaan rahankiilto silmissään kristinuskon verhoon suojautuen, mutta onko se todellakin kristinuskon vika?***
En mitään tällaista ole väittänytkään. Täysin oma oletuksesi. Luepa huoella uudelleen aloitusviestini niin huomaat.
"Monet kehitysasteella olevat valtiot ovat surkeassa jamassaan pääosin kristittyjen siirtomaavaltojen raiskauksen takia. Eikö siis ole suhteellisen hassua miten nykyajan kristityt lähetystyöntekijät menevät korjaamaan oman porukkansa tekemiä tuhoja, ja sen varjolla he vielä aivopesevät kurjissa oloissa olevia vaikutuksille alttiita ihmisiä kristinuskoon, vaikka nimenomaan kristinuskon valjastamina siirtomaaherrat valtauksia ja sortoa harjoittivat?"
Rinnastat nämä termit; "kristityt siirtomaavallat" ja "nykyajan kristityt lähetystyöntekijät" samaksi tahoksi ja tätä kritisoin viestissäni. Se, mitä valtiovalta ja/tai omaa etuaan ajava "kirkko" tekee "lähetysmaissa" ei ole kristinuskon vika. Tästä on Raamatussa annettu selvä tuomio.
Tilanne on miltein aina lähetystyössä samanlainen; jotkut tahot haluavat hyötyä sen varjolla. Tämän on historia osoittanut. Varmaan itsekin myönnät sen, että lähetystyö ja sen varjolla tehty riisto (=politiikka uskonto) ovat kaksi eri asiaa. Ikävintä tässä on se, että kärsijänä on aina se heikoin.
Minusta juttu menee täysin saivarteluksi kun aletaan puhumaan "he tulkitsivat silloin väärin, me tulkitsemme nykyään oikein"-tyyliin.
***Rinnastat nämä termit; "kristityt siirtomaavallat" ja "nykyajan kristityt lähetystyöntekijät" samaksi tahoksi ja tätä kritisoin viestissäni.***
En rinnastanut samaksi tahoksi. Siinä mielessä he kuitenkin ovat samaa porukkaa että kummatkin ovat kutsuneet ja kutsuvat itseään kristityiksi. Ja se oli tärkeätä pointtini kannalta eikä se että kuka on tulkinnut väärin raamatun oppeja ja kuka ei, koska silloin juttu riistäytyy objektiiviselta tasolta subjektiiviselle.
saivarteluako on kysymys siitä, miten Raamattua tulkitaan sinun mielestäsi, haloo!
"Siinä mielessä he kuitenkin ovat samaa porukkaa että kummatkin ovat kutsuneet ja kutsuvat itseään kristityiksi. Ja se oli tärkeätä pointtini kannalta eikä se että kuka on tulkinnut väärin raamatun oppeja ja kuka ei, koska silloin juttu riistäytyy objektiiviselta tasolta subjektiiviselle."
Tässähän sinä juuri näet, mihin johtaa se, kun Raamattua tulkitaan omaksi hyödyksi. Eihän tällaista tilannetta olisi päässyt tapahtumaan, jos nämä siirtomaaherrat olisivat jättäneet oman edun tavoittelun syrjään ja TULKINNEET Raamattua Jumalan Hengen ohjauksessa (=yksinkertaistettuna rukous raamatun lukeminen).
Milloin ja missä olet muuten törmännyt objektiiviseen raamatuntulkintaan?
Et todellakaan taida nähdä joten en enään vaivaudu. JATKOJA!
Väite 1.:
Monet kehitysasteella olevat valtiot ovat surkeassa jamassaan pääosin kristittyjen siirtomaavaltojen raiskauksen takia.
Poleemisia vastakysymyksiä, pohdittavaksi:
Liittyikö kyseisten valtioiden siirtomaapolitiikka olennaisesti kristinuskoon?
Jos jossakin maassa kristinusko on vallitseva uskonto, ja sitten tämän maa poliittisesti tekee hallituksensa johdolla määrättyjä ratkaisuja, onko kristinusko vastuullinen ratkaisuista? Toteuttivatko siirtomaavallat politiikassaan Raamatun kehoituksia ja oppeja evankeliumin hengessä, niin että voidaan sanoa raamatullisen kristinuskon turmelleen kehitysmaiden elinolosuhteet?
Jos sinä, joka kansalaisuudeltasi kuulut kristilliseen Suomeen, niin ainakin oletan, menisit ja käyttäisit Thaimaassa hyväksi alaikäistä tyttöä tai poikaa, voitaisiinko sanoa että tällaista kristillinen uskonto tekee?
Väite 2:
Lähetystyöntekijät menevät korjaamaan oman porukkansa tuhoja.
Missä määrin siirtomaaherrat ja heidän toimensa olivat nykyistä lähetystyötä tekevien omaa porukkaa?
Onko näiden ryhmien välillä osoitettavissa selkeä yhteys?
Julistavatko ja toteuttavatko lähetystyöntekijät kehitysmaissa olennaisesti samoja periaatteita ja samanlaista politiikkaa kuin siirtomaaherrat?
Pitäisikö lähetystyöntekijöiden ottaa opiksi siirtomaapolitiikan kohelluksista ja sanoa: koska siirtomaapolitiikka on saanut tällaista aikaan, emme voi lähteä viemään evankeliumia?
Jos suomalainen on Thaimaassa käyttänyt hyväkseen tyttöä tai poikaa pitäisikö suomalaisilta lastenlääkäreiltä evätä pääsy Thaimaaseen, koska he ovat samaa porukkaa ja edustavat samaa perinnettä?
Olisin hyvin voinut jättää nuo edelliset kirjoittamatta enkä ensin aikonut niitä kirjoittaa. Se on tuollaista polemiikkia taas. Mitä aioin alun alkaen sanoa perustuu erään kehitysmaasta lähtöisin olevan afrikkalaisen sanoihin.
Kyseinen mieshenkilö on lähtöisin pienestä kylästä, en muista valtiota.
Tuli suomalaisen lähetystyöntekijän kautta uskoon kotiseudullaan ja alkoi siellä levittää evankeliumia. Koska matkat kylästä toiseen ovat pitkiä suomalaiset kustansivat hänelle polkupyörän matkoja varten ja myöhemmin hän tuli käymään Suomessa. Muistikuvani on että Suomi oli ensimmäinen ulkomaa jossa hän oli koskaan vieraillut. Kuulin tätä miestä kotikaupungissani jossa hän vieraili täällä olevassa seurakunnassa ja puhui kadulla kesätapahtumien aikaan.
Mieleeni on jäänyt erityisesti se kun hän kertoi että monet suomalaiset olivat tulleet sanomaan hänelle: miksi olet antanut näiden kristittyjen aivopestä itsesi omasta kulttuuristasi vieraaseen kulttuuriin ja vieraisiin oppeihin?
Sitten hän oli kysynyt näiltä kyselijöiltä että tiedättekö te jotakin minun kulttuuristani, jotakin niistä tavoista ja tottumuksista joita kyläyhteisössämme noudatettiin, entä niistä opeista jotka olen vaihtanut toisiin.
Tietenkään ihmisillä ei ollut niistä mitään käsitystä, heillä vain oli se mielikuva että hänet oli aivopesty ja että häneltä oli riistetty alkuperäinen, luonnollinen kulttuuri ja elämäntapa!
Hän kertoi:
Minun yhteisössäni ihmisten elämään kuului henkien pelko ja niiden lepyttäminen, noituuden pelko ja noituuden käyttö noituuksia vastaan, valehteleminen oli sallittua tai ainakaan sitä ei pidetty kovin pahana.
Ottaessani vastaan Jeesuksen sain sisimpääni rauhan ja ilon. Henkien pelko loppui. Löysin voiman joka on voimakkaampi kuin nuo henget, jotka usein ovat todellisia ja toimivia. Valehtelemiseni vaihtui haluun puhua totta.
Se oli se kulttuurin vaihtuminen mitä sisimmässäni tapahtui.
No niin. Tämä oli miehen oma kertomus.
Nyt sitten joku menee sanomaan että tällaista ei saa tehdä. Ryhdytään ojentamaan afrikkalaista uskovaa joka omasta tahdostaan ja omalla päätöksellään on tullut kristityksi, että sinut on aivopesty ja sinulle on tehty vääryyttä. Sanotaan että lähetyssaarnaajien pitäisi lähteä pois. Ja nämä afrikkalaisista kylistä nousseet lähetyssaarnaajat pitäisi saada palaamaan vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin ja henkikultteihin, etteivät julistaisi kristillistä evankeliumia heimoveljilleen ja kansalaisilleen ja että etteivät hekin löytäisi sydämiinsä elävän Jeesuksen rakkautta, joka on kaikkia muita valtoja ja voimia väkevämpi.
Tämäkö nyt sitten on suvaitsevaisuutta?
Todella kivoja pointteja. Asian voi kuitenkin nähdä monesta kantista. Minä kuitenkin näen asian puhtaasti siltä kantilta, että on törkeätä ja itsekästä tuhota toisten kultturia, piste. Olkoot tarkoitusperät kuinka pyyteettömiä ja "pyhiä" tahansa. Hävittäminen on aina hävittämistä.
***Toteuttivatko siirtomaavallat politiikassaan Raamatun kehoituksia ja oppeja evankeliumin hengessä***
Ja tätähän ei kukaan voi tietää. Raamatun tulkintoja on yhtä monta kuin sen lukijoita joten siirtomaaherrat ja lähetystyöntekijä ovat tältä kantilta täysin samalla lähtöviivalla. Eikös?
***Onko näiden ryhmien välillä osoitettavissa selkeä yhteys?***
On. Molemmat perustavat tekonsa raamattuun. Eikö tämä ole jo tarpeeksi selkeä yhteys? Sinulle ei, minulle kyllä.
Ja haluan korostaa että en tällä yritä todistaa että kristinusko olisi jotenkin läpeensä paha. Sen kuitenkin haluan tuoda esille että ei se myöskään läpeensä hyvä ole niinkuin monet uskikset luulee.
***Pitäisikö lähetystyöntekijöiden ottaa opiksi siirtomaapolitiikan kohelluksista ja sanoa: koska siirtomaapolitiikka on saanut tällaista aikaan, emme voi lähteä viemään evankeliumia?***
Kulta rakas tämä ei ole ollenkaan minun pointtini enkä ollenkaan näin ajattele. Pyydän myös anteeksi jos aloitusviestini näin antoi ymmärtää.
***omasta tahdostaan ja omalla päätöksellään on tullut kristityksi***
Niin. Sitä voidaan tietenkin lähteä miettimään että missä määrin kyseessä on aitoa vapaata tahtoa kun olot ovat valmiiksi tehty sellaisiksi että ihmiset ovat helppoa saalista kaikille uusille uskomuksille? Sillähän tavalla Hitlerkin nousi valtaan:olot Saksassa olot oli kurjistuneet ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja ihmiset olivat alttiita vaikka kuinka sairaille aatteille, kunhan vaan jotain oli tarjolla. Ihan jännä juttu pohtia juu...
Ja älä hyvä ihminen luule että vertaan kristinuskoa suoraan natsismin kaltaiseksi.
Ja jos aletaan yksittäistapauksilla jeesustelemaan niin voin myös kertoa että koulussani oli koulukiustattu tyttö joka kääntyi muslimiksi ja on nyt onnellinen. Että toimii näinkin päin.
Loppuvetona voisi sanoa että minä vaan pidän maapallosta enemmän monikulttuurisena ja värikkäänä paikkana kuin aneemisena ja harmaana mitä se varmasti olisi jos kristinuskovaisten haaveet kaikkien kansojen kääntämisestä toteutuisi.
Kun tässä on nyt se lähtökohta että Jumalaa uskontojen yläpuolella olevana todellisuutena ei ole ja vaikka olisikin on typerää ja turhaa kuvitella että juuri kristillinen evankeliumi merkitsee tämän Jumalan löytämistä - ja näin ajatellen kristinusko on pelkkä kulttuurillinen asia - tietysti evankeliumin saarnaaminen näkökulmastasi katsottuna on ainoastaan alkuperäisen kulttuurin hävittämistä ja korvaamista jollakin vieraalla, eihän se mitään muuta voi tuosta lähtökohdasta ollakaan.
> Loppuvetona voisi sanoa että minä vaan pidän maapallosta enemmän monikulttuurisena ja värikkäänä paikkana kuin aneemisena ja harmaana mitä se varmasti olisi jos kristinuskovaisten haaveet kaikkien kansojen kääntämisestä toteutuisi. <
Oletko koskaan saanut tilaisuutta seurata afrikkalaisten uskovien ylistyskokouksia, esimerkiksi? Tai värikkäästi pukeutuneita, omilla soittimillaan Jumalaa ylistäviä intiaaneja jossakin Bolivian viidakossa, sydän täynnä riemua Jumalan tuntemisesta ja hyvyydestä?
Kristillisyys on monimuotoista. Vaikka lähetystyöntekijät menneinä vuosisatoina on monessakin mielessä samaistaneet kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin ja ovat evankeliumin sijasta tai sen ohella vieneet omia tapojaan. Kaikki lähetystyöntekijät ei ole käyttäytyneet näin. On otettu huomioon alkuperäinen kulttuuri ja evankeliumi on saanut oman muotonsa siellä, tai ei evankeliumi oikeastaan koska se on kaikkialla sama julistus Jeesuksesta syntien sovittajana ja tienä Jumalan yhteyteen, mutta se missä muodossa evankeliumi on sitten eletty todeksi, kuinka se on vaikuttanut muuttumista ihmisissä. Se muuttuminen on lähtenyt sisältä käsin ja ne tavat mitkä ei sovellu yhteen uuden elämän kanssa on mielellään hylätty, mutta toiset tavat ja omat perinteet jotka ei ole ristiriidassa evankeliumin kanssa vaikka ovatkin ehkä täysin erilaisia kuin meidän länsimaiset tapamme, on säilytetty. Tällainen lähetystyö on viime vuosikymmeninä onneksi saanut yhä enemmän sijaa. Hyvä niin. Lähetystyöntekijän tehtävä ei ole käännyttää ihmisiä omaan kulttuuriinsa vaan julistaa Jeesusta Kristusta joka on kaikille sama ja kuitenkin tietyllä tavalla omanlaisensa tullessaan sen kulttuurin ja perinteen keskelle.
Bruce Olson esimerkiksi meni oman henkensä uhalla alueelle jossa aiemmat lähetystyöntekijät oli tapettu ja oli itsekin vähällä kuolla. Hän oli pettynyt länsimaiseen kulttuuriin ja materialismiin ja meni nimenomaan viemään evankeliumia. Jäi sitten asumaan intiaanien pariin. Kun ensimmäiset motiloni-intiaanit siellä tulivat uskoon heidän valtava ihastuksensa kun he kokivat Jeesuksen juuri heidän omana Vapahtajanaan oli tämä: Jeesuskin oli motiloni!
Ota sitä paitsi huomioon että kristinusko ei ole syntynyt länsimaissa. Se on syntynyt juutalaisen kulttuurin keskellä. Mutta kristinusko sellaisena kuin me sen tunnemme on saanut ensin roomalaisia ja kreikkalaisia kulttuurivaikutteita ja sitten eurooppalaisia. Osa näistä vaikutteista on varmaan ihan ok, siis sellaisia jotka on luonnollisia koska evankeliumi ei murskaa sitä kulttuuria jonka keskelle se tulee vaan ilmenee joka paikassa ihmissydänten kautta uudenlaisena, mutta osa on varmaan huonoja siinä mielessä että ne vaikutteet on samaistettu evankeliumin kanssa ja alkuperäinen sanoma on vääristynyt. Siksi on tärkeää että annetaan evankeliumin sanella mikä kulttuurissa on sellaista että se voidaan säilyttää, mutta jos kulttuuri alkaa määräämään mitä evankeliumista voidaan säilyttää silloin ollaan hakoteillä ja Jumala alistetaan ihmisten kompromisseihin. Mutta sinähän olet sitä mieltä ettei Jumalaa ole ja että on vain kulttuuria ja valtarakenteita nämä? Siksi tuo toinen puoli eli Jumalan todellinen työ ihmishengessä ja vapauttava vaikutus riivaajien ja väärien sidonnaisuuksien otteesta on sinulle tuntematon ja outo - näet varmaan senkin vain yhtenä keinona riistää: selitetään ihmisten tavat demonisiksi niin voidaan hengellistä valtaa käyttäen tukahduttaa ne?
Tunnen erään pariskunnan joka tuli uskoon Afganistanissa. Joutuivat uskonsa tähden vainottaviksi siellä. Mies katosi. Nainen pääsi lasten kanssa pakolaisina Suomeen. Kotikaupunkini monikulttuurikeskuksessa hän tutustui pakolaistyössä mukana olevaan suomalaiseen kristittyyn ja koska hänellä oli halu päästä uskovien kanssa yhteyteen hän pyysi että tämä kristitty veisi häntä hengellisiin kokouksiin. He kävivät muutamassa seurakunnassa ja silloin tutustuin häneen ja hänen elämäntarinaan. Rukoilin hänen kanssa ja hän itki ilosta kun sai olla omiensa eli siis kristittyjen parissa, niiden keskellä jotka tuntee saman Vapahtajan kuin hän. Mutta asiasta syntyi ongelmia. Monikulttuurikeskuksessa työskentelevä kristitty sai varoituksen ja hänet uhattiin erottaa, koska oli lähtenyt opettamaan vierasta kulttuuria afganistanilaiselle. Hänelle selitettiin että hänen kuuluu vahvistaa näiden ihmisten omaa kulttuuri-identiteettiä ja uskontoa. Asiaa ei auttanut vaikka hän selitti ettei ollut yrittänyt korvata tämän ihmisen kulttuuria toisella vaan oli yksinkertaisesti vienyt hänet hengelliseen kokoukseen kun tämä oli itse pyytänyt. Afganistanilaisella kristityllä oli edelleen omia kulttuurillisia tapoja eikä kukaan ollut niitä yrittänytkään viedä häneltä. Ei auttanut. Kielto oli jyrkkä: näitä ihmisiä ei saa viedä suomalaisten kristittyjen tilaisuuksiin, ei sittenkään vaikka olisivat itse kristittyjä!
Ja tämä on suvaitsevaisuutta, niinkö?
Totta on, että asian voi nähdä monelta kantilta. Minä näen sen niin että juuri tuo on monikulttuurillisuuden varjolla tapahtuvaa tukahduttamista ja riistoa.
Epärehellisyyttä voi kyllä nähdä aina toisissa ja kaikenlaisia negatiivisia seikkoja. Mutta kuinka lienee oman ajattelun laita. Jos nimittäin nämä on pelkkiä kivoja pointteja?
Siirtomaavallat eivät yleensä ole perustaneet tekojaan Raamattuun vaan kyseessä on ollut pelkkä poliittinen toiminta jota sitten on ehkä kyllä yritetty oikeuttaa kristillisyyden varjolla, toki, kun se on ollut se uskonto jota itse tunnustetaan. Asian perusteet on kuitenkin olleet muualla. Ja muutenkin voidaan ihan objektiivisesti katsoa onko heidän uskonnollinen toiminta perustunut Raamattuun vai ei. Ei ole kysymys siitä kuka tulkitsee mitenkin vaan ihan pääasioista ja onko niitä toteutettu vai eikö ole toteutettu niinkuin Raamattu opettaa.
Se kristinusko mikä on kulttuureista riippumatonta evankeliumia Jeesuksessa, sydämen avautumista syntien anteeksiantamukselle ja armolle, on läpeensä hyvää. Mutta se mikä kristillisyydessämme tai kreikkalaisten uskovien kristillisyydessä tai motilonien kristillisyydessä on omaa kulttuuria joka ei ole täsmällisesti ottaen sama asia kuin evankeliumi, ja kuinka sitten kulttuurin ja evankeliumin samaistamme ja millä tavalla näin muotoutunutta kristillistä kulttuuriamme toteutamme, se onkin jo eri asia. Siinä mielessä kristinusko ei ole läpeensä hyvä, ja tuskinpa kukaan kristitty niin ajatteleekaan?
Kyllä kristinuskon nimissä on tehty paljon pahaa. Mutta jos kaikki se paha yritetään laittaa evankeliumin syyksi ja niitä jotka erottaa oikean evankeliumin ja valtapoliittisen uskonnon toisistaan sanoen että ensimmäinen on aitoa ja toinen vääristynyttä tulkintaa, syytetään epärehellisiksi väittäen että kyseessä on yksi ja sama, silloin olisi hyvä tarkastella omaa rehellisyyttä ja oikeasti ottaa asiasta selvää enemmänkin kuin pintapuolisesti.
Voi voi. Miksiköhän tähänkin vastasin?
No, tulipa vastattua.
Heips.
"Kyllä kristinuskon nimissä on tehty paljon pahaa. Mutta jos kaikki se paha yritetään laittaa evankeliumin syyksi...."
Niinhän se on. Uskovat voivat aina turvautua, paikkansakin pitävään, toteamukseen että eihän se usko ole syyllinen vaan ne, jotka käyttävät sitä väärin.
Usko on työkalu, jota voi käyttää pahaan ja hyvään. Se on voimakas työkalu, jolla saadaan esimerkiksi tavalliset ihmiset tappamaan toisiaan.
Mutta miksi on käytettävä niin vaarallista työkalua? Mitä sellaista hyvää uskon avulla on saatu aikaan, jota ei olisi voitu saada aikaan myös jollakin vähemmän vaarallisella työkalulla?
Jos sinä toisessa vaihtoehdossa ei olisi ominaisuutta, jolla ihmiset saadaan "oikean asian puolesta" ottamaan lähimmäisiään pois päiviltä, niin kokonaistuloksen kannalta sen ei tarvitsisi edes olla niin tehokas kuin usko.
**Voi voi. Miksiköhän tähänkin vastasin?
No, tulipa vastattua.
Heips.**
HAHAHAHAHAHHHAHAH!!! On aika paljon vapaata tahtoa olemassa kun ei uskis itekkän tiedä miksi kirjoituksen äsken kirjoitti!!! :D:D:D:D:D
tee mitään hetken mielijohteesta? Et minkään asian kohdalla kohauta olkapäitäsi että mitähän tämäkin hyödytti, no joo, tulipa tehtyä?
Siteeraan itseäni (4.3.):
"Tai jos uskova ei tunne oloaan vaivaantuneeksi, ei ymmärrä
hävinneensä kädenvääntökilpailua eikä sulje suutaan - ainakin siinä
vaiheessa olisi hyvä saada hänen puheensa näyttämään mahdollisimman
typeriltä ja saattaa hänet muiden silmissä naurunalaiseksi?"
Kiva että sinua naurattaa. Mutta sääli että naurussasi on noin katkera sävy. Et erota ystävää vihollisesta vaan luulet että olen joku joka sinun pitäisi saada nujerretuksi. Se on todella ikävää. Toivon että jonain päivänä voisit iloita vapautuneesti ja nauraa ilman katkeruutta ja ilkeämielistä piikittelyä...
En ole väittänyt että osaisin aina olla tasapuolinen ja nähdä kaikki asiat täysin objektiivisesti. Siihen kukaan tuskin kykenee. Mutta toivoisin itsekriittisyyttä myös sinulta. Rehellistä tutustumista asioihin joita arvostelet, ei ainoastaan siltä kantilta jonka omien kokemustesi perusteella tunnet, vaan vähän laajemmin.
Omista lähtökohdista muodostamasi kuva kristinuskosta ja uskovaisista voi jossain määrin olla oikea, mutta tuskinpa se on koko kuva?
Olen esittänyt kirjoituksissani useita kysymyksiä jotka olet sivuuttanut, sen sijaan olet lähes joka kerta tarttunut johonkin sellaiseen millä saisit näkemykseni vaikuttamaan mahdollisimman hullunkurisilta tai epäloogisilta, sellaiset kohdat kyllä kelpaa, niinkuin nyt tässäkin. Puutut aivan epäolennaiseen loppukommenttiini joka ei liity varsinaiseen asiaan millään tavalla, ei edes vapaan tahdon ongelmaan, eri asia jos olisin esittänyt kyseisen lauseen jonakin filosofisena väittämänä.
Jos et tahdo todellisesti keskustella, pyrkien rehellisesti, vilpittömästi kunnioittamaan ja ymmärtämään sitä jonka kanssa keskustelet, niin ei sitten. En minä sinua sen tähden halveksi enkä vihaa.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää, Agneisti.
- - -
Kirjoitin 28.2.:
"Agneisti. Yritä nyt löytää kristinuskosta yksikin looginen aukko, sellainen aukko että se on todellinen eikä ainoastaan omiin ennakkoluuloihisi perustuva. Tahtoisin mielelläni ajatella että et ole täällä pelkästään kinaamassa ja provosoimassa vaan haluat ihan oikeasti osoittaa kristinuskon erehdyksiä ja epäloogisuuksia. Että voisit niitä osoittaa sinun täytyy pyrkiä ymmärtämään asioita joita kritisoit. Perehdy rehellisesti Uuteen testamenttiin ja sen esittämiin ajatuksiin - ei ainoastaan jossakin kiihkeässä epäloogisuuksien etsimisessä että saisit osoitettua että uskovat on väärässä, vaan rehellisesti pohtien lukemaasi: mitä tämä ja tämä tarkoittaa? Kun sitten löydät asioita jotka tuntuvat sinusta loogisilta aukoilta, kerro.
Keskustelen niistä mielelläni."
Niinhän se on, kun uskovat yrittää perustella miksi kristillinen evankeliumi sisällisenä elämänä Jumalan yhteydessä ja uskonnon käyttäminen valtapoliittisten päämäärien ajamiseen ei ole sama asia ei-uskovat voi aina sanoa että jaha, taas uskovat turvautuvat vanhaan samaan toteamukseen joka ehkä kyllä pitää jopa paikkansa, mutta mutta mutta?
Se siitä ja sitten itse asiaan.
Miksi on käytettävä niin vaarallista työkalua?
Jos Jumala on sovittanut ihmisten synnit Kristuksessa ja pyytää ihmisiä henkilökohtaisesti kääntymään Hänen puoleensa, ja niille jotka ovat Jeesuksen henkilökohtaisesti löytäneet ja kokeneet Vapahtajakseen on annettu tämän pyynnön välittäminen eteenpäin elikä evankeliumin julistustehtävä, niin olisi vähintäänkin epäloogista suorittaa sitä tehtävää jollakin muulla tavalla.
Muunkinlaisia tapoja on kyllä kehitetty.
Yksi tapa on se että jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi ja antaa lähimmäisen kävellä vaikka heikolla jäällä on yksityisasioihin puuttumista varoitella ketään yhtään mistään.
Sitten toinen käytännössä samantyylinen tapa on että jokaisella on oma karmansa. Toisen karmaan ei saa puuttua. Tie valaistumiseen (kristosofia: evankeliumin Kristuksen kokemiseen) on sisäisen itseoivalluksen ja minäisyyden harhasta tyhjentymisen tie, kaikki inhimillinen on lopultakin vain kupla johon ei tule kiinnittää juuri mitään huomiota, ei ainakaan enempää kuin on pakko: riittää että vähän syödään ja juodaan, muu aika on hyödyllistä viettää talon katolla lootusasennossa hymisten.
Evankeliumi on julistus Jumalan rakkaudesta ja tämä julistus on tuottanut ja tuottaa paljon hyvää hedelmää siellä missä sitä toteutetaan annettujen ohjeiden mukaan.
On ihan turha sanoa että esimerkiksi joku Bush toteuttaa kristillistä evankeliumia. Asia on hyvin nopeasti tarkistettavissa.
Sitten joku tässä kohden vetoaa että niin niin, kun Raamattua voi tulkita niin monella tavalla ja Bush on yksi lähetystyöntekijä joka tulkitsee omalla tavallaan. Tuollainen väite perustuu niin tarkoitushakuiseen ja pintapuoliseen aihetodisteiden tarkasteluun että siinä ei ole terveestä kriittisyydestä tietoakaan.
Olen kyllä mielissäni kun kristittyjen käyttäytymisestä osoitetaan oikeat epäloogisuudet ja vääryyksiä tuodaan esiin. En pakene sellaisia tilanteita vaan tervehdin niitä ilolla. Minun mielestäni kun on ihan hyödyksi kristillisyydelle että uskovien tekemiä virheitä ei lakaista maton alle.
Asia nyt kuitenkin on niin että seurakuntaelämässä on kylliksi oikeitakin epäloogisuuksia joihin puuttua, että tuollainen asiaton ja perusteeton leimaaminen ei jaksa minua innostaa, vaan innostipa nyt ainakin vastaamaan tämän verran...
Evankeliumissa ei ole sitä ominaisuutta että oikean asian puolesta saadaan ihmiset pois päiviltä. Päinvastoin. Kaikki mitä Uusi testamentti uskoville puhuu näistä asioista tuomitsee sellaisen käyttäytymisen yksiselitteisesti. Et löydä yhtään ainoaa kohtaa Raamatusta että kristittyjä neuvottaisiin miekalla käännyttämään jne.
Tietysti kristinuskoa voidaan käyttää kuin mitä tahansa asiaa mihin tahansa. Sama on kaikkien olemassaolevien asioiden suhteen. Toiselle voidaan juottaa vaikka vettä niin paljon että se kuolee. Eikö ole mitään parempaa vaihtoehtoa millä jano saataisiin tyydytettyä kuin juominen? Niinpä, sitä voidaan kyllä miettiä. Mutta jos joku lahko tappaa toisia juottamalla ne kuoliaaksi, onko realistista sen tähden kriminalisoida juominen kokonaisuutena ja lähteä lyömään ihmisille tippapulloa käsivarteen?
Tämä nyt oli tällaista puolittain veistelyä, osittain ihan vakavasti.
Hehehehehehehehehe ´.... läppä oot :D hihihihihihiihhohohohohhuhuhuhuhuhhhahah"""4 c865
itsestäsi ainakin minun silmissäni hieman lapsellisen, mutta toki jokaisella on omat huvinsa.
Ehkä olet vielä nuori ja muututkin.