Tasa-arvosta nykypäivänä puhuttaessa tulee jokaiselle vääjäämättä mieleen kaksi asiaa; mies ja nainen. Tasa-arvo arvotetaan mittaamaan vain näiden kahden välisiä asioita. Osaltaan eroja löytyy ja osaltaan ei. Tietenkin saamme erilaisia tasa-arvollisia tuloksia sen mukaan mitä tasa-arvolla ymmärrämme. Tasa-arvon vaihtoehtoja voi hyvin kuvata nimenomaan peruskoululla. Vaihoehtoja tällä tavalla saadaan kolme:
Tuloksellinen tasa-arvo
Tämän tasa-arvon kannattajien mielestä tasa-arvo toteutuu vasta kun kaikilla on saman verran kaikkea. Peruskoulussa tasa-arvo toteutuu kun kaikilla on peruskoulun päätyttyä saman verran jaossa olluttä hyödykettä - tietoa. Opetus tulisi siis järjestää niin, että tyhmimmätkin ja laiskimmat omaavat saman tietomäärän koulun loputtua kuin viisaimmatkin. Käytännössä tämä tarkoittaisi hidasta opetusta sekä määrättömiä tukiopetus määriä. Tätä mallia kritisioidaan jo siksi, että maailmassa ei riitä kaikille kaikkea saman verran. Peruskoulussakaan ei riitä resursseja opettamaan kaikkia asioita kaikille. Lisäksi malli ei olisi tasa-arvoinen siksi, että toiset saisivat enemmän opetusta joten heille jaettaisiin myös enemmän hyödykettä kuin toisille. Se ei olisi tasa-arvoista.
Seuraavassa tasa-arvo ryhmässä arvotetaan mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on ja sanankin tuttu.
Tässä tapauksessa opetuksen määrä on ennalta päätetty. Tukiopetuksia ei järjestetä ja opetus etenee omaa tahtiaan riippumatta siitä omaksuuko kaikki tiedon vai ei. Joka tapauksessa mallin kannattajat ovat sitä mieltä, että tasa-arvo on toteutunut huolimatta siitä miten paljon kullakin oppilaalla on tietoa koulun päätyttyä. Heillä jokaisella oli samat mahdollisuudet. Tätä mallia kritisioidaan sillä, että oikeastaan kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia saada tietoa aivan kuten ei ole mahdollisuutta saada muitakaan jaossa olevia hyödykkeitä. Toiset omaksuvat tietoa paremmin kuin toiset. Lisäksi opetuksessa tällainen malli on omiaan kohtelemaan ihmisiä tasapäisinä eikä esim lahjakkuuksia huomata eikä hyödynnetä.
Kolmas malli on näiden kahden edellä mainitun väliltä. Peruskoulu noudattaa opetusohjelmaa mutta huomioi jossain määrin heikkolahjaisimpia. Sivistyksemme perustuu osaksi juuri siihen, että tuemme heikompia. Heikomman tukeminen on tarkemmin ajatellen myös vahvemman etu. Voimme antaa opetusta enemmän heikkolahjaisemmille mutta voimme antaa enemmän opetusta myös lahjakkaille ja näin kehittää heidän lahjakkuuksiaan. Tasa-arvo toteutuu vaikka kaikilla ei ole tietoa yhtä paljon koulun päätyttyä ja vaikka toisille on annettu opetusta enemmän kuin toisille. Heikkolahjaisimpien tukeminen auttaa heitä elämässä eteen päin ja lahjakkaiden tukeminen saattaa palautua yhteiseksi hyväksi erilaisina keksintöinä, taidenautintoina jne. Korkeampi sivistystaso kehittää joka tapauksessa yhteiskuntaa (tästä eivät kaikki ole kanssani samaa mieltä).
Mielestäni näyttäisi siis siltä, että tasa-arvo edellyttää samanlaisia mahdollisuuksia opiskeluun, työhön ja muillekin elämän osa-alueille. Toisaalta näyttäisi kuitenkin siltä, että tasa-arvoa ei loukata tukemalla heikompia tai lahjakkaita.
Myös kannattaa muistaa, että tasa-arvo ei ole ainoa moraalinen perusta asioille. Joskus yksilön etu voi mennä tasa-arvon edelle, joskus oikeudenmukaisuus edellyttää tasa-arvon rikkomista. Joskus on vain moraalisesti oikein toimia epätasa-arvoisesti. Siksi laitkin ovat osaltaan tulkinnan varaisia ja tuomarilla on oikeus kohtuullistaa esimerkiksi lain tulkintaa ja rikkomuksen seuraamuksia.
Esimerkiksi: Voisi olla tasa-arvoista palkata naisvaltaiseen yritykseen mies, mutta olisi epäoikeudenmukaista tehdä hylkäämällä huomattavasti työhön sopivampi tai pätevämpi nainen. Toimii tietenkin toisinkin päin yhtälailla.
Voisi olla tasa-arvoista hyväksyä yliopistoon kaikki opiskelijat sukupuolesta, rodusta, hiusten väristä, aatteesta tms riippumatta mutta koska yliopistoissa on paikkoja vain rajallisesti on oikeudenmukaista ja moraalisesti oikein valita pätevimpiä - siksi osaaminen ja tieto ratkaisee. Mitä pätevämpiä ihmisiä hakeutuu lääketieteellisempään, sitä pätevämpiä lääkäreitä meillä on tulevaisuudessa. Samalla perusteella voisi olla tasa-arvoista maksaa kaikesta työstä samaa palkkaa kaikille. Mutta yhteisönkin etu on se, että vaativista töistä maksetaan parempaa palkkaa; raha on suuri motiivi hakeutua tietylle alalle ja näin ks. alalle päätyvät pätevimmät.
Lopuksi vielä, että varmasti löytyy poikkeuksia jotka vahvistavat sääntöjä. Lisäksikään tämä on oma ajatusmaailmani, jota en ole jakamassa minään totuutena.
Tuloksellinen tasa-arvo
Tämän tasa-arvon kannattajien mielestä tasa-arvo toteutuu vasta kun kaikilla on saman verran kaikkea. Peruskoulussa tasa-arvo toteutuu kun kaikilla on peruskoulun päätyttyä saman verran jaossa olluttä hyödykettä - tietoa. Opetus tulisi siis järjestää niin, että tyhmimmätkin ja laiskimmat omaavat saman tietomäärän koulun loputtua kuin viisaimmatkin. Käytännössä tämä tarkoittaisi hidasta opetusta sekä määrättömiä tukiopetus määriä. Tätä mallia kritisioidaan jo siksi, että maailmassa ei riitä kaikille kaikkea saman verran. Peruskoulussakaan ei riitä resursseja opettamaan kaikkia asioita kaikille. Lisäksi malli ei olisi tasa-arvoinen siksi, että toiset saisivat enemmän opetusta joten heille jaettaisiin myös enemmän hyödykettä kuin toisille. Se ei olisi tasa-arvoista.
Seuraavassa tasa-arvo ryhmässä arvotetaan mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo on ja sanankin tuttu.
Tässä tapauksessa opetuksen määrä on ennalta päätetty. Tukiopetuksia ei järjestetä ja opetus etenee omaa tahtiaan riippumatta siitä omaksuuko kaikki tiedon vai ei. Joka tapauksessa mallin kannattajat ovat sitä mieltä, että tasa-arvo on toteutunut huolimatta siitä miten paljon kullakin oppilaalla on tietoa koulun päätyttyä. Heillä jokaisella oli samat mahdollisuudet. Tätä mallia kritisioidaan sillä, että oikeastaan kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia saada tietoa aivan kuten ei ole mahdollisuutta saada muitakaan jaossa olevia hyödykkeitä. Toiset omaksuvat tietoa paremmin kuin toiset. Lisäksi opetuksessa tällainen malli on omiaan kohtelemaan ihmisiä tasapäisinä eikä esim lahjakkuuksia huomata eikä hyödynnetä.
Kolmas malli on näiden kahden edellä mainitun väliltä. Peruskoulu noudattaa opetusohjelmaa mutta huomioi jossain määrin heikkolahjaisimpia. Sivistyksemme perustuu osaksi juuri siihen, että tuemme heikompia. Heikomman tukeminen on tarkemmin ajatellen myös vahvemman etu. Voimme antaa opetusta enemmän heikkolahjaisemmille mutta voimme antaa enemmän opetusta myös lahjakkaille ja näin kehittää heidän lahjakkuuksiaan. Tasa-arvo toteutuu vaikka kaikilla ei ole tietoa yhtä paljon koulun päätyttyä ja vaikka toisille on annettu opetusta enemmän kuin toisille. Heikkolahjaisimpien tukeminen auttaa heitä elämässä eteen päin ja lahjakkaiden tukeminen saattaa palautua yhteiseksi hyväksi erilaisina keksintöinä, taidenautintoina jne. Korkeampi sivistystaso kehittää joka tapauksessa yhteiskuntaa (tästä eivät kaikki ole kanssani samaa mieltä).
Mielestäni näyttäisi siis siltä, että tasa-arvo edellyttää samanlaisia mahdollisuuksia opiskeluun, työhön ja muillekin elämän osa-alueille. Toisaalta näyttäisi kuitenkin siltä, että tasa-arvoa ei loukata tukemalla heikompia tai lahjakkaita.
Myös kannattaa muistaa, että tasa-arvo ei ole ainoa moraalinen perusta asioille. Joskus yksilön etu voi mennä tasa-arvon edelle, joskus oikeudenmukaisuus edellyttää tasa-arvon rikkomista. Joskus on vain moraalisesti oikein toimia epätasa-arvoisesti. Siksi laitkin ovat osaltaan tulkinnan varaisia ja tuomarilla on oikeus kohtuullistaa esimerkiksi lain tulkintaa ja rikkomuksen seuraamuksia.
Esimerkiksi: Voisi olla tasa-arvoista palkata naisvaltaiseen yritykseen mies, mutta olisi epäoikeudenmukaista tehdä hylkäämällä huomattavasti työhön sopivampi tai pätevämpi nainen. Toimii tietenkin toisinkin päin yhtälailla.
Voisi olla tasa-arvoista hyväksyä yliopistoon kaikki opiskelijat sukupuolesta, rodusta, hiusten väristä, aatteesta tms riippumatta mutta koska yliopistoissa on paikkoja vain rajallisesti on oikeudenmukaista ja moraalisesti oikein valita pätevimpiä - siksi osaaminen ja tieto ratkaisee. Mitä pätevämpiä ihmisiä hakeutuu lääketieteellisempään, sitä pätevämpiä lääkäreitä meillä on tulevaisuudessa. Samalla perusteella voisi olla tasa-arvoista maksaa kaikesta työstä samaa palkkaa kaikille. Mutta yhteisönkin etu on se, että vaativista töistä maksetaan parempaa palkkaa; raha on suuri motiivi hakeutua tietylle alalle ja näin ks. alalle päätyvät pätevimmät.
Lopuksi vielä, että varmasti löytyy poikkeuksia jotka vahvistavat sääntöjä. Lisäksikään tämä on oma ajatusmaailmani, jota en ole jakamassa minään totuutena.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.