Teosofia

Teosofia on nyt herättänyt uteliaisuuteni. Onko kellään tietoa, mikä voisi olla hyvä kirja aloittaa tutkiskelu? Lähinnä kaipaisin sellaista ns. objektiivista tietoteosta kyseisestä aatteesta, mutta myös teosofeille itselleen tärkeää teosta. Noita Blavatskyn teoksia kun mm.on niin paljon. Eli mikä on ns. tärkein?
13722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ervasti&Steiner Rudolf antavat perusmatskua mistä on kymysys, sitten kun heidän tieto loppuu kysele multa.

Äänestä
  • sai lemput teosofisesta seurasta ja perusti oman järjestönsä Ruusu Ristin. Heillä on kirjamyyntiä. Ervastilla on hyviä?! kirjoja mutta ei hän puhdasverinen teosofi ole. Enemmän kristillisyyteen kalellaan.

    Pudolf Steiner taas on antroposofi ja heillä on oma järjestönsä Suomen Anroposofinen Liitto joka myy kirjoja(aika sekoa).

    Teosofinen Seura taas on enemän kalleellaan tiibetin buddhalaisuuteen jne.Helläkin on kirjasto ja kirjamyyntiä.

    Äänestä

Tuo on mielestäni Blavatskyn pääteos, johon kannattaa tutustua. Ehkä terveellisintä olisi kuitenkin aloittaa koko juttu tutustumalla Idän Tähden järjestön historiaan ja sitä kautta Jiddu Krishnamurtin kirjoihin. Teosofian juuret on monet ja oksat vielä moninaisemmat.

Itse asiassa teosofiassa liikkeen historia on mielestäni opettavaisempaa kuin oppisuunnat sinällään. Ripustautuminen Blavatskyyn esimerkiksi leimaa koko jutun nopeasti huuhaaksi, vaikka mukana on ihan mielenkiintoisia ja kannatettavia asioita. Itse en arvosta Ervastia kovinkaan korkealle. Sen sijaan Steiner omine suuntineen on aina tutustumisen arvoinen.

Äänestä
  • ...on aika raskas 4-osainen teos, joka meitsiltä jäi aikoinaan kesken kun alkoi sen daamin jäkätys ärsyttää. Minulle ei näistä kirjoista jäänyt mieleen kuin että muori ilkkui ja mäkätti aikansa tiedehemmoille, ja hittojakos minä sen ajan tieteestä tiedän, taikka välttämättä välitänkään.

    Kiinnostavampi kokonaisuus on oikeastaan Salainen oppi, mutta siitä en sitten mene vannomaan että se tosiaan perustuisi ikivanhaan salaoppiin joka oli kirjoitettu palmunlehville, ja mitä kaikkea tähän legendaan nyt sitten liittyykään. Väistämättä tulee vähän mieleen jonkun Mormonien kirjan synty kultalaatoista etc...

    Teosofiasta olen ponnistanut siihen mitä päässäni tänäpäivänä liikkuu, ja onhan siellä hyviäkin ideoita vaikka perustaja onkin hyvin kiistanalainen hahmo. Ettei vaan olisi aina kiistanalaisia joka hiippari joka vaan jonkun aatteen tai ryhmän kokoon pykäisee...

    Saagille ja muillekin tähän loppuun mainos:

    http://www.freeforum101.com/forum/kuutamo.html

    Syistä joita en tähän laita en ole kykeneväinen enää omalta koneeltani näillä foorumeilla pyörimään, joten meninpä sitten kyhäisemään oman foorumin jossa voin olla koska vaan ja jossa sana todellakin on VAPAA, normaalin asiallisuuden puitteissa.

    Äänestä

  • -Q- kirjoitti:

    ...on aika raskas 4-osainen teos, joka meitsiltä jäi aikoinaan kesken kun alkoi sen daamin jäkätys ärsyttää. Minulle ei näistä kirjoista jäänyt mieleen kuin että muori ilkkui ja mäkätti aikansa tiedehemmoille, ja hittojakos minä sen ajan tieteestä tiedän, taikka välttämättä välitänkään.

    Kiinnostavampi kokonaisuus on oikeastaan Salainen oppi, mutta siitä en sitten mene vannomaan että se tosiaan perustuisi ikivanhaan salaoppiin joka oli kirjoitettu palmunlehville, ja mitä kaikkea tähän legendaan nyt sitten liittyykään. Väistämättä tulee vähän mieleen jonkun Mormonien kirjan synty kultalaatoista etc...

    Teosofiasta olen ponnistanut siihen mitä päässäni tänäpäivänä liikkuu, ja onhan siellä hyviäkin ideoita vaikka perustaja onkin hyvin kiistanalainen hahmo. Ettei vaan olisi aina kiistanalaisia joka hiippari joka vaan jonkun aatteen tai ryhmän kokoon pykäisee...

    Saagille ja muillekin tähän loppuun mainos:

    http://www.freeforum101.com/forum/kuutamo.html

    Syistä joita en tähän laita en ole kykeneväinen enää omalta koneeltani näillä foorumeilla pyörimään, joten meninpä sitten kyhäisemään oman foorumin jossa voin olla koska vaan ja jossa sana todellakin on VAPAA, normaalin asiallisuuden puitteissa.

    Niin, unohtuipa tuossa mainita että yhden Hunnuttomista Isiksistäni järsi toinen kissoistani, joten siirsin koko Isiksen pois näkyviltä kun en tykkää katsella järsittyjä kirjoja.

    Aiemmin sama kissa oli raadellut Baileyn "Tutkimus valkoisesta magiasta" vai mikä se kirja nyt olikaan. En ole sitä vielä varsinaisesti avannut, vaikka vuosia sitten Lukulaarista ostin.

    Onko kissallani viha teosofiaa kohtaan? Ei, nämä kirjat vain sijaitsivat pahassa paikassa lattian lähellä mistä se pääsi kimppuun. Nyttemmin olen antanut sille palan pahvia järsittäväksi. Sitä se työstääkin onnessaan.

    Äänestä

>Noita Blavatskyn teoksia

Noita? Ei kai hän nyt mikään noita ollut...

xD

Äänestä
  • Se on tämä suomenkieli niin monimerkityksellinen. Tulkinta on ihan vapaa ;)

    Kiitos vinkeistä. En nyt tässä ole teosofiksi ryhtymässä, mutta uteliaisuuttani aioin joitain opuksia varmaan lueskella.

    Äänestä

Itse suosittelen lukemaan ensin ainakin H.P Blavatskyn Teosofian Avain -kirjan, se on huomattavasti helppolukuisempi kuin esim. Hunnuton Isis, ja sisältää mielestäni hyvin kiteytettynä Teosofian perusteet. Löydät sen netistäkin Teosofisen seuran sivuilta:
http://www.teosofia.net/teos/teos_avain.htm

-finarfin
(teosofi vuodesta 1998)

Äänestä

http://www.ustream.tv/recorded/411200

Johanneksen evankeliumi

16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Äänestä
  • joten kysymyksesi saisi varmasti enemmän vastakaikua saatananpalvontasivuilta.

    Äänestä

Tämä Tapio Nousiaisen kirja kannattaa ehdottomasti ihan ensin aluksi lukea. Siitä on sitten hyvä jatkaa, mikäli innostusta riittää! Jostakin kirpputorilta kirjan voi saada, melko yleinen.!

Äänestä

"jumalaista viisautta"
Kirjallisuus on hyvin laajaa, ehkä voisit aloittaa Paul Bruntonin kirjoilla.
Hienoja suomalaisia alan kirjoja on mm. Esko Mustosen ja Leo Näreahon jälleensyntymistä kuvaavat kirjat.
Lisää kirjoja löydät teosofisen seuran kirjamyymälästä tai rajatiedon kirjakaupoista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ben kirjoitti:

Teosofia on nyt herättänyt uteliaisuuteni. Onko kellään tietoa, mikä voisi olla hyvä kirja aloittaa tutkiskelu? Lähinnä kaipaisin sellaista ns. objektiivista tietoteosta kyseisestä aatteesta, mutta myös teosofeille itselleen tärkeää teosta. Noita Blavatskyn teoksia kun mm.on niin paljon. Eli mikä on ns. tärkein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu