Hei annu42

Pyydän anteeksi muistivirhettäni: muistelin väärin tutustuneeni lauluun ´Musta Saara´ adventistien julkaisemasta lauluvihkosesta. Myös kysymys oli siitä saiko karitsan veri Mustan Saaran puhtaaksi vai valkoiseksi. Nyt tuo dokumentti on kädessäni. Kyseessä on WSOY:n julkaisu, Laula Lapsi, koonnut ja kuvittanut Laura Järvinen, vuodelta 1945.

Laulun viimeinen säkeistö kuuluu tässä painoksessa:

Nyt Jeesuksensa kiitokseksi
Hän soittaa siellä kanneltaan;
Karitsan veri valkoiseksi
Sai Mustan Saaran kokonaan.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

10. säkeistö Pyhäkoululauluja /vuodelta 1970/ Suomen Pyhäkouluyhdistys:

Nyt Jeesuksensa kunniaksi
Hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri puhtahaksi
Sai mustan Saaran kokonaan.

Ajatus kummassakin on sama. Toivon, että laulun sanat ovat syöpyneet syvälle niidenkin lasten mieleen, joiden kanssa lauloimme 1970-luvun alussa. He ovat nyt isiä ja äitejä, joten he voivat jatkaa lauluperinnettä, jonka sisältö on aivan selvä; Jeesuksen veri puhdistaa, tekee valkoisemmaksi kuin lumi.

Äänestä

Niin, Musta Saarahan on kirkon evankelisen herätysliikkeen, SLEY :n, laulukirjasta Siionin kanteleesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Musta Saara kirjoitti:

Pyydän anteeksi muistivirhettäni: muistelin väärin tutustuneeni lauluun ´Musta Saara´ adventistien julkaisemasta lauluvihkosesta. Myös kysymys oli siitä saiko karitsan veri Mustan Saaran puhtaaksi vai valkoiseksi. Nyt tuo dokumentti on kädessäni. Kyseessä on WSOY:n julkaisu, Laula Lapsi, koonnut ja kuvittanut Laura Järvinen, vuodelta 1945.

Laulun viimeinen säkeistö kuuluu tässä painoksessa:

Nyt Jeesuksensa kiitokseksi
Hän soittaa siellä kanneltaan;
Karitsan veri valkoiseksi
Sai Mustan Saaran kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu