Raamatun mukaan Jumala on kaikkivaltias, joten keneltä Jeesus sitten lunasti ihmiset, eihän kaikkivaltiaan tarvitsisi lähettää ketään lunastelemaan kenenkään syntejä. Jumala siis antoi ihmisten synnit anteeksi koska Jeesus häväistiin ja tapettiin ristille? Omituista logiikkaa...
Syntien sovitus????
Häivä
10387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eihän uskonnoissa olekaan mitään logiikkaa, ystäväiseni. Pelkkää epälogiikkaahan tuo kaikki hössötys on, epävarmojen ihmisten omantunnon pönkitystä. Kyllä normaali itsevarma ihminen selviää uskonnotta elämänsä loppuun asti ja sen jälkeenkin jos jotain on... sittenhän tuo nähdään.
Ihminen sai Aatamissa maapallon (tai ainaskin paratiisin) hallintaansa. Ihmiskunta menetti tämän vallan käärmeelle, tämän maailman ruhtinaaksi kutsutulle vastustajalle. Paha oli siis jo luomakunnassa (tai henkimaailmassa) ennen Eevan ja Aatamin lankeemusta.
Lunastus oli siis synnin alaisuudesta, saatanan vallasta. Asian voi nähdä vaikka niin, että kuolemaantuomituille julistettiin armahdus ja häkin ovi jätettiin auki. Ei ole pakko uskoa eikä lähteä vankilastaan.
Toisaalta jokainen ihminen on tehnyt syntiä. Jumala ei voine sietää syntiä, joten ilman syntien sovitusta ihminen ei pääse Jumalan yhteyteen.
Se, että pidät logiikkaa omituisena viitannee siihen, että omasi on parempi. Mutta voiko ihminen riidellä Luojaansa vastaan?
uskoo että:
- maailman ekalla ihmisellä oli paratiisin avaimet
- ihminen menetti tuon käärmeelle
- käärmettä pidetään ruhtinaana
- maailma on luotu
- uskoo "Pahaan" tai henkimaailmaan
- uskoo saatanaan
- uskoo syntiin ja armahdukseen
- uskoo jumalaan
- uskoo syntien sovitukseen
Hei mies(?), hae vaikka plaseboa apteekista ensiavuksi.
Vuosi 2006 ja hihhuli uskoo moiseen.
Välillä luottamukseni suomalaisten sivistystasoon ja koulutusjärjestelmän toimivuuteen horjuu, eihä tuokaan hihhuli kilei poskessa satujaan heitellyt.
Koska itselläsi ei ole uskoa pilkkaat sellaista jolla sitä on? Miksi et rukoile ja pyydä että itsekkin saisit uskon ja oppisit ymmärtämään uskonasioita paremmin?
Nassella oll ollut usko syntymästä lähtien nii kui muilkin. Mut hää oll luopunut siit jonku itsekkäien syijen vuoks. Oll siis luopio. Usko se siekin.
""" Ihminen sai Aatamissa maapallon (tai ainaskin paratiisin) hallintaansa. Ihmiskunta menetti tämän vallan käärmeelle, tämän maailman ruhtinaaksi kutsutulle vastustajalle. Paha oli siis jo luomakunnassa (tai henkimaailmassa) ennen Eevan ja Aatamin lankeemusta."""
Kysypäs oliko asia näin täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000257&posting=22000000014481011
""" Toisaalta jokainen ihminen on tehnyt syntiä. Jumala ei voine sietää syntiä, joten ilman syntien sovitusta ihminen ei pääse Jumalan yhteyteen."""
Eikö ihminen ole Jumalan yhteydessä kaiken aikaa, halusi tai ei? Jos ihminen on tehnyt jotain syntiä, hän voi pyytää ja antaa anteeksi itselleen ja kaikille muille.
Siis näinkö?
Kaikkivaltias Jumala loi hyvän ja pahan henkimaailman ja antoi Aatamille hyvästä henkimaailmasta osuuden antamalla paratiisin hänen hallintaansa.
Sitten Kaikkivaltias Jumala antoi pahan tulla pahasta henkimaailmasta hyvän puolelle.
Sitten Kaikkivaltias Jumala päätti , että pahasta voi pelastaa ainoastaan se , että Jumala lähettää poikansa näiden pahanvallassa olevien ihmisten tapettaviksi.
Ja siihen liittyen heidän on uskottava tähän poikaan tapettuaan hänet.
Mitä se uskominen tarkoittaa? sitäkö , että syntyy vaikka Tiibettiin eikä enää pahaa tee vaikkei olisi Jeesuksesta kuullutkaan.
Vaiko sitä että uskoo Jumalan lähettäneen poikansa maanpäälle kuolemaan.
Jos viimeksimainittua , niin sittenhän ei riitä että Jumalan asettaman vankilan ovi on auki.
Pitää vielä uskoa kun vanginvartijat (=uskovaiset) sanovat , ettei tästä avoimesta ovesta voi mennä , jollei tiedä oikeita sanoja . Ja niitä "oikeita" sanojahan on eri lahkoilla joka lähtöön. Kyllä siinä vangin pää sekoaa :)
Siis kun Jumala ei voi sietää syntiä niin lähettää Poikansa tapettavaksi jotta tapahtuisi sovitus .
No MITEN se sovitus SIINÄ tapahtui ? Mitä se sovitus tarkoitta ?
Tätä en pysty selkokielelle tekstistäsi kääntämään .
Kaiken muun taisin ymmärtää ?
Esityksesi vaikuttaa olkiukolta. Onko se tietoinen vai tietämättömyydestäsi johtuva, en osaa sanoa.
Pari riviä alusta:
Siis:[Kaikkivaltias Jumala loi hyvän ja pahan henkimaailman]
Ei perustu esittämääni viestiin. Käsitän asian niin, että Jumala loi vain valintamahdollisuuden kapinaan. Kapinoitsijat (saatana etunenässä) sitten valitsivat tämän kapinan Jumalaa vastaan, eli pahan.
Eli Jumala ei luonut pahaa henkimaailmaa, sillä sanotaanhan:
" Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää."
Siis:[ja antoi Aatamille hyvästä henkimaailmasta osuuden antamalla paratiisin hänen hallintaansa.]
Tätä ajatusta et varmaankaan ole saanut esityksestäni. Ehkä olet saanut vaikutteita Koraanista? Aatami ja Eevahan luotiin maan päälle maan tomusta (ja kylkiluusta).
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt."
Paratiisikin oli maan päällä, ei henkimaailmassa.
Kaikkivaltias olisi varmaankin voinut rajoittaa vaihtoehdot vain hyviksi, jolloin kapinan mahdollisuutta ei olisi ollut. Olsimme robotteja.
"
Sana synti tarkoittaa erehdystä ja harhalaukausta.
Eli mitä jokaiseen meistä tulee välillä voi tunnustaa täysin rinnoin, että taas meni pieleen.
Mitä Jeesuksen ajan maailmaan ja tuota aikaa edeltävään maailmaan tuli, se oli täynnänsä kaikenlaisia valloitussotia, josta Rooman valtakunta oli hyvä esimerkki. Eikä sotiminen ole päättynyt tähän päivään mennessä.
Ihmisen perusominaisuus näyttää olevan, ei kärsimyksen poistaminen, vaan kärsimyksen tuottaminen keinoja kaihtamatta.
Jeesus tuli ja opetti, kuten myös häntä edeltävät pyhät opettajat, kuinka voimme elää sovussa toinen toistemme kanssa.
Mikäli Jeesusta ei olisi ristiinnaulittu, hänen sanansa eivät olisi levinneen kautta koko Rooman valtakunnan ja siitä edelleen ympäri tätä planeettaa. Kristinuskon leviämisen myötä heimot/kansat alkoivat pikkuhiljaa luopua ihmis-/eläinuhreista.
Tosin Jeesuksen sanat eivät ole kuulijoissaan "muuttuneet lihaksi" suuremmissa mitoissa vielä tähän päivään mennessä.
Mitä taas Jeesuksen sanoihin tulee, hänhän sanoi, että jokaisesta sanastakin sinun pitää tili tekemän. Eli se siitä syntien anteeksiantamisesta.
Just eikkä melkkei. Hyvästhä sie haastelet.