Alfan hankkijan on hyvä muistaa tämä!

Ehdotus neuvoston direktiiviksi loppuun käytetyistä ajoneuvoista (97/C 337/02) (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) KOM(97) 358 lopull. - 97/0194(SYN)

(Komission esittämä 9 päivänä heinäkuuta 1997)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen, ja erityisesti sen 130 s artiklan 1 kohdan,
ottaa huomioon komission ehdotuksen,
toimii yhdessä Euroopan parlamentin kanssa perustamissopimuksen 189 c artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen,
ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,
sekä katsoo, että
olisi yhdenmukaistettava loppuun käytettyjä ajoneuvoja koskevat erilaiset kansalliset toimenpiteet ensinnäkin niiden kielteisten ympäristövaikutusten ehkäisemiseksi ja siten edistämään ympäristön suojelua, säilyttämistä ja laadun parantamista sekä energian talteenottoa sekä toiseksi varmistamaan sisämarkkinoiden toiminta ja välttämään kilpailun rajoituksia yhteisössä,
yhteisön laajuinen kehys on toissijaisuusperiaatteen mukaisesti välttämätön, jotta varmistetaan mainittujen tavoitteiden saavuttamista koskevien kansallisten lähestymistapojen yhtenäisyys erityisesti kierrätys- ja hyödyntämismahdollisuudet huomioon ottavassa ajoneuvojen suunnittelussa, keräys- ja käsittelylaitoksia koskevien vaatimusten yhdenmukaisuudessa ja uudelleenkäytölle, kierrätykselle ja hyödyntämiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa,
varotoimenpiteiden ja ennalta ehkäisevien periaatteiden toteuttamiseksi sekä jätehuoltoa koskevan yhteisön strategian mukaisesti jätteiden syntymistä on vältettävä mahdollisimman paljon,
lisäksi perusperiaate on, että jätteet olisi uudelleenkäytettävä ja hyödynnettävä sekä kierrätystä suosittava,
saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti sekä tuottajan vastuun periaatteen soveltamiseksi liikenteestä poistettujen ajoneuvojen keräys ja hyödyntäminen ei saa enää olla viranomaisten vastuulla, vaan vastuu on siirrettävä taloudellisille toimijoille,
tämän direktiivin olisi käsitettävä ajoneuvot ja loppuun käytetyt ajoneuvot, niiden osat ja materiaalit mukaan lukien, sanotun kuitenkaan rajoittamatta turvallisuusstandardien sekä ilmaa pilaavia päästöjä ja melua koskevien säännösten soveltamista,
tässä direktiivissä käytetään voimassa olevien direktiivien terminologiaa, erityisesti vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 27 päivänä kesäkuuta 1967 annetun neuvoston direktiivin 67/458/ETY (1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 96/56/EY (2), sekä moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen tyyppihyväksyntää koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 6 päivänä helmikuuta 1970 annetun neuvoston direktiivin 70/156/ETY (3), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 97/27/EY (4), kuin myös jätteistä 15 päivänä heinäkuuta 1975 annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY (5), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 96/350/EY (6),
on tärkeätä, että ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä sovelletaan ajoneuvon suunnittelun alkuvaiheesta lähtien ja että ne toteutetaan erityisesti ajoneuvoihin sisältyvien vaarallisten aineiden vähentämisenä ja valvontana kyseisten aineiden ympäristöön päästämisen estämiseksi, kierrätyksen helpottamiseksi ja vaarallisten jätteiden hävittämisen välttämiseksi,
vaatimukset loppuun käytettyjen ajoneuvojen purkamisesta, uudelleenkäytöstä ja kierrätyksestä on yhdistettävä uusien ajoneuvojen suunnitteluun ja tuotantoon,
olisi edistettävä kierrätettyjen materiaalien markkinoiden kehittymistä,
tiettyjä raskasmetalleja ei saa joutua paloittelujäämiin, eikä niitä saa polttaa eikä toimittaa kaatopaikoille,
PVC on loppuun käytetyissä ajoneuvoissa yleisesti esiintyvä materiaali; komissio tarkastelee niitä ympäristönäkökohtia koskevia todisteita, jotka liittyvät PVC:n esiintymiseen jätevirroissa; kyseisten todisteiden perusteella komissio tarkastelee uudelleen politiikkaansa koskien PVC:n esiintymistä jätevirroissa ja tekee ehdotuksia tässä suhteessa mahdollisesti syntyvien ongelmien käsittelemiseksi, kun se on perusteltua ympäristöllisistä tai terveydellisistä syistä,
olisi luotava tarkoituksenmukaiset keräysjärjestelmät, jotta loppuun käytettyjen ajoneuvojen hävittäminen ympäristöä vaarantamatta varmistetaan,
olisi otettava käyttöön tuhoamista koskeva todistus, joka olisi edellytys ajoneuvojen rekisteristä poistamiselle,
keräys- ja käsittelytoiminnan harjoittajat saisivat toimia ainoastaan, kun ne ovat saaneet toimintaansa luvan,
viimeiset omistajat ja/tai haltijat eivät saa joutua kantamaan markkina-arvoltaan negatiivisista, liikenteestä poistetuista ajoneuvoista syntyviä kustannuksia; tuottajia olisi kannustettava parantamaan ajoneuvojen kierrätettävyyttä ja hyödynnettävyyttä siten, että liikenteestä poistetuille ajoneuvoille ei synny negatiivista markkina-arvoa; markkinavoimien tavanomaista toimintaa ei saa estää,
on tärkeätä asettaa vaatimukset käsittelytoiminnalle kyseisestä toiminnasta mahdollisesti syntyvien haitallisten ympäristövaikutusten ennalta ehkäisemiseksi sekä kaupan ja kilpailun vääristymien syntymisen välttämiseksi,
tulosten saavuttamiseksi lyhyellä aikavälillä ja jotta toimijat, kuluttajat ja viranomaiset saavat tarvittavan pitkän aikavälin näkökulman, on asetettava tuottajien saavutettaviksi tarkoitetut uudelleenkäytön, kierrätyksen ja hyödyntämisen määrälliset tavoitteet,
tuottajien on varmistettava ajoneuvojen suunnittelu ja valmistus siten, että uudelleenkäytön, kierrätyksen ja hyödyntämisen määrälliset tavoitteet saavutetaan; tätä tarkoitusta varten komissio tekee asianmukaiset ehdotukset ajoneuvojen tyyppihyväksyntää koskevien eurooppalaisen direktiivien kokonaisuuden yhteydessä ja edistää eurooppalaisten standardien valmistelua,
jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että pantaessa täytäntöön tämän direktiivin säännöksiä kilpailu säilytetään erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten keräys-, purkamis-, käsittely- ja kierrätysmarkkinoille pääsyn osalta,
loppuun käytettyjen ajoneuvojen purkamisen ja kierrätyksen helpottamiseksi ajoneuvojen valmistajien olisi toimitettava käsittelylaitoksille purkamisohjekirjat; ajoneuvojen valmistajien ja materiaalien tuottajien olisi käytettävä yhteisiä osien ja materiaalien koodausstandardeja; tätä varten olisi tarvittaessa edistettävä eurooppalaisten standardien valmistelua,
yhteisön laajuiset loppuun käytettyjä ajoneuvoja koskevat tiedot ovat tarpeen tämän direktiivin tavoitteiden täytäntöönpanon valvomiseksi,
kuluttajien on saatava riittävästi tietoa pystyäkseen mukauttamaan käyttäytymistään ja asenteitaan,
tämän direktiivin säännökset on pantava täytäntöön syrjimättömällä tavalla kansainvälisen kaupan sääntöjen mukaisesti, ja
komission on varmistettava komiteamenettelyllä käsittelylaitoksille asetettavien vaatimusten mukauttaminen tieteen ja tekniikan kehitykseen sekä yhdenmukaistettujen standardien käyttöönotto tuhoamista koskevalle todistukselle ja tietokannan muodoille,
ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla Tavoitteet
Tässä direktiivissä säädetään toimenpiteistä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on ajoneuvoista kertyvien jätteiden ennaltaehkäisy ja lisäksi ajoneuvojen ja niiden osien uudelleenkäyttö, kierrätys ja muut hyödyntämistavat jätteiden hävittämisen vähentämiseksi sekä käsittelylaitosten ympäristönsuojelun tason parantaminen.

2 artikla Määritelmät
Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1. `ajoneuvolla` kaikkia direktiivin 70/156/ETY liitteessä II olevan A osan mukaisesti M1- tai N1-luokkaan määriteltyjä ajoneuvoja sekä kaksi- tai kolmipyöräisiä moottoriajoneuvoja;
2. `loppuun käytetyllä ajoneuvolla` ajoneuvoa, joka katsotaan direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetuksi jätteeksi;
3. `tuottajalla` ajoneuvon valmistajaa tai ajoneuvon johonkin jäsenvaltioon tuovaa ammattimaista maahantuojaa;
4. `ennaltaehkäisyllä` toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on loppuun käytettyjen ajoneuvojen, niiden materiaalien ja aineiden määrän ja ympäristöhaittojen vähentäminen;
5. `käsittelyllä` kaikkea toimintaa sen jälkeen, kun loppuun käytetty ajoneuvo on luovutettu laitokseen puhdistusta, purkamista, paloittelua, hyödyntämistä tai paloittelujätteiden hävittämistä varten, sekä kaikkea muuta loppuun käytetyn ajoneuvon ja sen osien hyödyntämiseksi ja/tai hävittämiseksi toteutettua toimintaa;
6. `uudelleenkäytöllä` kaikkia toimia, joilla loppuun käytettyjen ajoneuvojen osia käytetään samaan tarkoitukseen kuin mihin ne alun perin tarkoitettiin;
7. `kierrätyksellä` jätemateriaalien jälleenkäsittelyä tuotantoprosessissa alkuperäiseen tarkoitukseen tai muihin tarkoituksiin lukuun ottamatta käsittelyä polttoaineeksi tai muiksi energian tuottamiskeinoiksi;
8. `hyödyntämisellä` kaikkia direktiivin 75/442/ETY liitteessä II B säädettyjä sopivia toimia;
9. `hävittämisellä` kaikkia direktiivin 75/442/ETY liitteessä II A säädettyjä sopivia toimia;
10. `taloudellisilla toimijoilla` materiaalien ja ajoneuvojen tuottajia, jakelijoita, purkajia, paloittelijoita, hyödyntäjiä ja kierrättäjiä;
11. `vaarallisella aineella` mitä tahansa ainetta, jota pidetään neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukaan vaarallisena aineena,
12. `paloittelijalla` mitä tahansa laitetta, jota käytetään loppuun käytettyjen ajoneuvojen palasiksi repimiseen tai hajottamiseen.

3 artikla Soveltamisala
1. Tämä direktiivi koskee ajoneuvoja ja loppuun käytettyjä ajoneuvoja sekä niiden osia ja materiaaleja.
2. Tätä direktiiviä sovelletaan rajoittamatta voimassa olevan yhteisön lainsäädännön ja asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamista erityisesti turvallisuusstandardien sekä ilmaa pilaavien päästöjen ja melun rajoittamisen osalta.
3. Tämän direktiivin 4 ja 7 artiklan säännöksiä ei sovelleta kaksi- ja kolmipyöräisiin moottoriajoneuvoihin kuin myös direktiivin 70/156/ETY 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa määriteltyihin erikoiskäyttöön tarkoitettuihin ajoneuvoihin.

4 artikla Ennaltaehkäisy
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että pannaan täytäntöön toimenpiteet, joiden tarkoituksena on ennaltaehkäisy. Niiden on erityisesti edistettävä, että
a) ajoneuvovalmistajat yhteistyössä materiaali- ja laitevalmistajien kanssa valvovat vaarallisten aineiden käyttöä ajoneuvoissa ja vähentävät niiden määrää mahdollisimman paljon ajoneuvon suunnittelun alkuvaiheesta lähtien erityisesti estääkseen niiden päästämisen ympäristöön, helpottaakseen kierrätystä ja välttääkseen vaarallisen jätteen hävittämistä;
b) uusien ajoneuvojen suunnittelussa ja tuotannossa otetaan täysin huomioon sekä helpotetaan loppuun käytettyjen ajoneuvojen, niiden osien ja materiaalien purkaminen, uudelleenkäyttö ja hyödyntäminen ja erityisesti kierrätys;
c) ajoneuvojen valmistajat yhteistyössä materiaalin ja laitteiden valmistajien kanssa käyttävät ajoneuvoihin ja muihin tuotteisiin yhä suuremman määrän kierrätettyä materiaalia kierrätettyjen materiaalien markkinoiden kehittämiseksi.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 päivän tammikuuta 2003 jälkeen estetään markkinoille saatettavien ajoneuvojen sisältämän lyijyn, elohopean, kadmiumin ja kuusiarvoisen kromin paloittelu ajoneuvojen paloittelulaitoksissa ja hävittäminen kaatopaikoilla tai laitoksessa, jossa jätteet poltetaan tai yhteispoltetaan energia hyödyntäen tai energiaa hyödyntämättä.
Elektronisten piirilevyjen juotteena käytettyyn lyijyyn ei sovelleta ensimmäistä alakohtaa.

5 artikla Keräys
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että taloudelliset toimijat perusstavat keräysjärjestelmät kaikille loppuun käytetyille ajoneuvoille. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella on riittävästi keräyslaitoksia ja että laitosten maantieteellinen jakautuma on tasapainoinen.
2. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 1 päivästä tammikuuta 2000 kaikki loppuun käytetyt ajoneuvot siirretään valtuutettuihin käsittelylaitoksiin.
3. Jäsenvaltioiden on perustettava järjestelmä, jonka mukaisesti tuhoamista koskeva todistus on edellytys ajoneuvon rekisteristä poistamiselle. Tämä todistus annetaan haltijalle ja/tai omistajalle, kun loppuun käytetty ajoneuvo siirretään käsittelylaitokseen. Tuhoamista koskevan todistuksen saavat myöntää ainoastaan ne käsittelylaitokset, jotka ovat saaneet 6 artiklan mukaisesti luvan. Väliaikainen rekisteristä poistaminen sallitaan ilman tämän todistuksen toimittamista.
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuottajan puolesta toimiva ajoneuvon myyjä korvaa kaikki ajoneuvon negatiivisesta markkina-arvosta johtuvat, ajoneuvoa (3 kohdan mukaisesti) valtuutettuun käsittelylaitokseen toimitettaessa viimeiselle haltijalle ja/tai omistajalle aiheutuvat kustannukset, jollei myyjä päätä ottaa liikenteestä poistettua ajoneuvoa takaisin ilman viimeiselle haltijalle ja/tai omistajalle koituvia kustannuksia.
Komissio valvoo säännöllisesti ensimmäisen alakohdan täytäntöönpanoa varmistaakseen, ettei se johda vääristymiin markkinoilla ja toteuttaa tarvittaessa tarkoituksenmukaiset toimenpiteet ehdottaakseen neuvostolle tämän säännöksen muuttamista.
5. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että toimivaltaiset viranomaiset tunnustavat vastavuoroisesti ja hyväksyvät muissa jäsenvaltioissa 3 kohdan mukaisesti myönnetyt tuhoamista koskevat todistukset. Tätä varten komissio laatii viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 1999 tuhoamista koskevan todistuksen vähimmäisvaatimukset.

6 artikla Käsittely
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaikki loppuun käytetyt ajoneuvot varastoidaan (mukaan lukien väliaikainen varastointi) ja käsitellään direktiivin 75/442/ETY 4 artiklassa vahvistettujen yleisten vaatimusten sekä tämän direktiivin liitteessä asetettujen teknisten vaatimusten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta terveyttä ja ympäristöä koskevien kansallisten säännösten soveltamista.
2. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaikki käsittelytoimintaa harjoittavat laitokset tai yritykset hankkivat toimivaltaisilta viranomaisilta luvan direktiivin 75/442/ETY 9 ja 10 artiklan mukaisesti. Poikkeusta direktiivin 75/442/ETY 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta lupaa koskevasta vaatimuksesta ei sovelleta tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia loppuun käytettyjä ajoneuvoja koskeviin toimiin.
3. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kaikki käsittelytoimintaa harjoittavat laitokset tai yritykset täyttävät vähintään seuraavat vaatimukset:
a) Loppuun käytetyt ajoneuvot on riisuttava (kaikki nesteet, renkaat, akut, ilmastointijärjestelmät, turvatyynyt, katalysaattorit ja muut vaaralliset osat sekä materiaalit poistetaan) ennen jatkokäsittelyä tai on huolehdittava haitallisten ympäristövaikutusten vähentämisestä muulla vastaavalla tavalla. Markkinoille 1 päivän tammikuuta 2003 jälkeen saatettujen ajoneuvojen lyijyä, elohopeaa, kadmiumia ja kuusiarvoista kromia sisältävät osat on myös riisuttava ennen jatkokäsittelyä.
b) Materiaalit ja osat on poistettava ja/tai käsiteltävä valikoivasti, siten ettei paloittelujätteitä ole luokiteltava vaaralliseksi jätteeksi.
c) Riisumistoimenpiteet ja varastointi on suoritettava siten, että varmistetaan ajoneuvojen osien sopivuus uudelleenkäyttöön ja hyödyntämiseen, erityisesti kierrätykseen.
4. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 kohdassa tarkoitettuun lupaan sisältyvät kaikki tarvittavat edellytykset 1, 2 ja 3 kohdan vaatimusten täyttämiseksi.

7 artikla Uudelleenkäyttö ja hyödyntäminen
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että uudelleenkäyttöön sopivat osat käytetään uudelleen, osat, joita ei voida käyttää uudelleen, hyödynnetään, ja kierrätystä suositaan, kun se on ympäristön kannalta toteutettavissa rajoittamatta turvallisuusvaatimusten soveltamista.
2. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että taloudelliset toimijat saavuttavat seuraavat tavoitteet:
a) Viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2005 kaikkien loppuun käytettyjen ajoneuvojen uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä lisätään vähintään 85 painoprosenttiin ajoneuvoa kohti. Samassa määräajassa uudelleenkäyttöä ja kierrätystä lisätään vähintään 80 painoprosenttiin ajoneuvoa kohti.
b) Viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2015 kaikkien loppuun käytettyjen ajoneuvojen uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä lisätään vähintään 95 painoprosenttiin ajoneuvoa kohti. Samassa määräajassa uudelleenkäyttöä ja kierrätystä lisätään vähintään 85 painoprosenttiin ajoneuvoa kohti.
3. Neuvosto asettaa tavoitteet uudelleenkäytölle ja hyödyntämiselle sekä uudelleenkäytölle ja kierrätykselle vuodesta 2015 eteenpäin komission ehdotuksen perusteella.
4. Koska tuottajien vastuulla on varmistaa ajoneuvojen suunnittelu ja valmistus niin, että kyseiset taloudelliset toimijat saavuttavat tässä direktiivissä asetetut uudelleenkäytön, kierrätyksen ja hyödyntämisen tasot, neuvosto muuttaa komission ehdotuksen perusteella direktiiviä 70/156/ETY niin, että mainitun direktiivin mukaisesti tyyppihyväksytyistä ajoneuvoista, jotka saatetaan markkinoille 1 päivän tammikuuta 2005 jälkeen, vähintään 85 painoprosenttia ajoneuvoa kohti on uudelleen käytettävissä ja/tai kierrätettävissä ja vähintään 95 painoprosenttia ajoneuvoa kohti on uudelleen käytettävissä ja/tai hyödynnettävissä. Tätä varten komission on edistettävä tarvittaessa ajoneuvojen purettavuuteen, hyödynnettävyyteen ja kierrätettävyyteen liittyvien eurooppalaisten standardien valmistelua.

8 artikla Koodausstandardit/purkamisohjekirjat
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tuottajat yhteistyössä materiaalin ja laitteiden valmistajien kanssa käyttävät yhteisiä osien ja materiaalien koodausstandardeja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1999 erityisesti helpottaakseen uudelleenkäytettäviksi ja hyödynnettäviksi sopivien osien ja materiaalien tunnistamista.
2. Komission on tarvittaessa edistettävä 1 kohdassa tarkoitettujen osien ja materiaalien tunnistamiseen ja koodaukseen liittyvien eurooppalaisten standardien valmistelua.
3. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tuottajat toimittavat viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1999 purkamisohjekirjat, joista käyvät ilmi erilaiset ajoneuvojen osat ja materiaalit sekä kaikkien vaarallisten aineiden sijainti ajoneuvoissa siinä määrin kuin käsittelylaitosten on ne tarpeen tietää tämän direktiivin vaatimusten täyttämiseksi.

9 artikla Tiedot
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että perustetaan loppuun käytettyjä ajoneuvoja ja niiden käsittelyä koskevat tietokannat, jotta jäsenvaltiot ja komissio voivat valvoa tässä direktiivissä asetettujen tavoitteiden täytäntöönpanoa. Tiedot on toimitettava taulukkojen mukaisesti viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 1999. Tiedot on toimitettava saataville 10 artiklassa tarkoitettujen kansallisten kertomusten kanssa, ja tiedot on ajantasaistettava seuraavissa kertomuksissa.
2. Jäsenvaltioiden on vaadittava tuottajia julkaisemaan tiedot niiden ajoneuvojen ja osien edellisenä vuonna saavutetusta uudelleenkäytön, kierrätyksen ja hyödyntämisen tasosta. Jäsenvaltioiden on tarkistettava kyseiset tiedot, ja niiden on oltava ajoneuvojen mahdollisen ostajan saatavilla.

10 artikla Kertomuksenantovelvollisuus
Jäsenvaltioiden on annettava komissiolle kertomus tämän direktiivin soveltamisesta neuvoston direktiivin 91/692/ETY (7) 5 artiklan mukaisesti.
Ensimmäinen kertomus käsittää ajanjakson [1999-2001].

11 artikla Täytäntöönpano
1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 1999. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.
Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.
2. Jäsenvaltioiden on toimitettava kaikista tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa voimassa olevat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset komissiolle.

12 artikla Komiteamenettely
Tämän direktiivin 75/442/ETY 18 artiklalla perustettu komitea avustaa komissiota, joka siinä vahvistetun menettelyn mukaan
a) antaa liitteen mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen tarvittavat muutokset,
b) antaa 5 artiklan 5 kohdassa tarkoitetut vähimmäisvaatimukset tuhoamista koskevalle todistukselle,
c) antaa 9 artiklassa tarkoitettuun tietokantajärjestelmään liittyvät taulukot.

13 artikla Voimaantulo
Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.
5 artiklan 4 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2003 alkaen.

14 artikla Osoitus
Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

(1) EYVL 196, 16.8.1967, s. 1.
(2) EYVL L 236, 18.9.1996, s. 35.
(3) EYVL L 42, 23.2.1970, s. 1.
(4) EYVL L 233, 25.8.1997, s. 1.
(5) EYVL L 194, 25.7.1975, s. 39.
(6) EYVL L 135, 6.6.1996, s. 32.
(7) EYVL L 377, 31.12.1991, s. 48.

LIITE
Tekniset vaatimukset 6 artiklan 1 kohdan mukaan
1) Loppuun käytettyjen ajoneuvojen varastointipaikat (väliaikainen varastointi mukaan lukien) ennen niiden käsittelyä:
- läpäisemättömillä pinnoilla varustetut tarkoituksenmukaiset alueet, joissa on käytettävissä laitteet nestevuotojen keräystä varten, jäteöljyastiat sekä rasvaa irrottavat puhdistusaineet
- terveys- ja ympäristösäännösten mukaiset varusteet vedenkäsittelyä varten mukaan lukien sadevesi.
2) Käsittelypaikat:

- purettujen varaosien tarkoituksenmukaiset varastointimahdollisuudet mukaan lukien öljyn kyllästämien varaosien varastointi läpäisemättömillä pinnoilla
- tarkoituksenmukaiset säilytysastiat akkujen (akkuhapon neutralointi mahdollista itse käsittelypaikalla tai muualla), öljynsuodattimien ja PCB:tä/PCT:tä sisältävien jäähdyttimien varastointia varten
- tarkoituksenmukaiset varastointisäiliöt loppuun käytettyjen ajoneuvojen nesteille: polttoaineelle, moottoriöljylle, vaihdelaatikkoöljylle, vaihteistoöljylle, hydrauliöljylle, jäähdytysnesteille, jäätymisenestoaineelle, jarrunesteille, akkuhapoille, ilmastointijärjestelmän nesteille sekä kaikille muille liikenteestä poistetun ajoneuvon sisältämille nesteille
- käytettyjen renkaiden tarkoituksenmukaiset varastointimahdollisuudet, joissa otetaan huomioon palovaaran ja liiallisesta kasaamisesta aiheutuvan vaaran ennaltaehkäisy

3656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hoijaa :)

Äänestä
  • Älä vain sano että jaksoit lukea läpi :) Vaikka itse olen jo kolmatta päivää kotona kuumeessa ja kärsin tekemisen puutteesta niin en silti tuollaista lähde lukemaan ;)

    Äänestä

  • alfa 16V kirjoitti:

    Älä vain sano että jaksoit lukea läpi :) Vaikka itse olen jo kolmatta päivää kotona kuumeessa ja kärsin tekemisen puutteesta niin en silti tuollaista lähde lukemaan ;)

    en :)) Alkoi nukuttaa heti ensimmäisen kapulakielirivin jälkeen niin vietävästi... no, tuo loppuosa on tuttua juttua muutenkin, ongelmajätelakien tavaaminen kun kuuluu hommiin töissä :(
    Pikaista paranemista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niilo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu