Mies

Minusta on mahtavaa olla mies, en ikinä haluaisi olla nainen. Naiset ovat ruumiidensa ja hormoniailahtelujensa vankeja. Minulla ei miehenä ole psyykeen vaikuttavia kuukautisia, fysiikkani kestää vaativimmatkin koitokset paremmin kuin naisen fysiikka. Harrastaessani seksiä minun ei tarvitse pelätä sitä, että pamahtaisin raskaaksi. Seksi sujuu ongelmitta ja taivaallisen orgasmin saavuttamiseksi ei vaadita mitään sen erikoisempia vetistelyjä. Voin vapaasti kontrolloida ruumistani eikä ruumiini kahlitse minua.

Kun katsoo historiaa taaksepäin, niin on kiistämätöntä, että historia on miesten historiaa aina Platonista Einsteiniin. Edelleenkin miehet pitävät linnakkeensa korkealla matemaattisilla aloilla ja vaikka naisilla on ollut jo kauan samat mahdollisuudet kouluttua, he eivät ole kuroneet eroja kiinni. Pystyvätkö he edes?

Nainen on miehen vanki sekä taloudellisesti, että suvunjatkamisen osalta. Nainen ei voi lisääntyä ilman miestä ja miehet taas toisaalta pitävät kaikkialla maailmassa edelleen talouden keskeisiä avaimia. Suomessa yli puolet parisuhteissa asuvista naisista jättää taloutensa hoidon miehelle.

Miehet johtavat taloutta ja naiset hoitavat, sanoisinko mitättömämmät työt, jotka ennen olivat miesten harteilla.

Nykymiehen dilemma onkin suuri. Kun mies pakotti itsensä kantamaan kortensa kekoon kotitöiden osalta, naisesta tuli mitätön. Mikä onkaan naisen paikka maailmassa, jota miehet johtavat ja jossa miehet ovat jo 100% riippumattomia naisista?

Onneksi miehellä on terve suhtautuminen naisiin, eikä mies häpeile sitä, että hän tarvitsee naista ainakin jollain tasolla ja hän tarvitsee ystäviä. Ihminen ei ole itseriittoinen, mies ei ole itseriittoinen. Mikä nainen on? Ei ainakaan ihminen Lauraliinan mukaan.

Tämä kirjoitus on vain ja ainoastaan vastine Lauraliinan kirjoitukseen. Kirjoitus ei välttämättä sisällä minun mielipiteitäni, tai sitten sisältää. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, vaan sillä miksi kirjoitin tämän. Kirjoitin tämän vain vastineeksi Lauraliinan tekstille.
761372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Joo..tunnustit itsekin, että miehillä on paremmin asiat.So mitä te täällä sitten ruikutatte?Naisten vointia pitää siis parantaa.
Taloudenhoitoasioista puheenollen, eiköhän niihin tule parannusta.Samoin tuohon väitteeseen: miehet valtaavat matemaattiset alat.Anna mun nauraa.**

Äänestä
  • "Joo..tunnustit itsekin, että miehillä on paremmin asiat"

    Miten niin tunnustin? Jos yhtään ymmärsit lukemaasi, niin tekstin lopussa sanoin, että en välttämättä ole sitä mieltä, mitä olen kirjoittanut. Kirjoitin viestin ensisijaisesti päinvastaisesta näkökulmasta kuin Lauramikälie ja vain sillä on väliä.

    Viimeinen kappale osoittaa selvästi, että teksti ei kerro mitään asioiden TOTUUDENMUKAISUUDESTA. Ja naiset muka parempia verbaliikassa. Anna mun nauraa!

    Äänestä

  • kulkue kirjoitti:

    "Joo..tunnustit itsekin, että miehillä on paremmin asiat"

    Miten niin tunnustin? Jos yhtään ymmärsit lukemaasi, niin tekstin lopussa sanoin, että en välttämättä ole sitä mieltä, mitä olen kirjoittanut. Kirjoitin viestin ensisijaisesti päinvastaisesta näkökulmasta kuin Lauramikälie ja vain sillä on väliä.

    Viimeinen kappale osoittaa selvästi, että teksti ei kerro mitään asioiden TOTUUDENMUKAISUUDESTA. Ja naiset muka parempia verbaliikassa. Anna mun nauraa!

    Naurakaamme kaikki yhdessä:hahahahahahahahahahhaaaaaaahhahahahahahahahhahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhhaahahaha

    Äänestä

Voin vain surullisena todeta, että kuvailemasikaltainen miessukupolvi on jo aikaa sitten kuollut sukupuuttoon, suurmiehiä toki oli ja historiankirjoissa heistä yhä voi lukea...mutta miksi miessukupuoli sitten tulee aikojen kuluessa häviämään...no kirjoituksessasi vastasit jo siihen, sanoit että mies tarvitsee naista, jos ei muuten, niin ystäväksi. Myös ihmiskunta tarvitsee naista, jatkamaan ihmiskuntaa, mutta mihin nainen sitten oikein tarvitsee miestä ?

Se on mielestäni ydinkysymys, ja hyvin usein vastaus on ; EI MIHINKÄÄN!

Äänestä
  • "mutta miksi miessukupuoli sitten tulee aikojen kuluessa häviämään"

    Tuota, mikäli nykymies häviää ja syntyy uusi mies, niin se on alkua nykynaisen sukupuutolle, sillä kun suvunjatkamisjärjestelmä uusiutuu, niin tekin katoatte sen samantien. Luonnollisesti, koska suvunjatkamisjärjestelmä sitoo kumpaakin sukupuolta.

    "Myös ihmiskunta tarvitsee naista, jatkamaan ihmiskuntaa, mutta mihin nainen sitten oikein tarvitsee miestä ?"

    Vastasit jo kysymykseesi, ilman miestä suvunjatkaminen ei onnistu. Hohhoijaa, et taida olla kovinkaan välkky?

    "no kirjoituksessasi vastasit jo siihen, sanoit että mies tarvitsee naista, jos ei muuten, niin ystäväksi"

    Kirjoituksessani sanoin, että mies tarvitsee naista jollain tasolla, vaikkapa pelkäksi panoleluksi. Lisäksi mies tarvitsee ystäviä, joiden ei tietenkään tarvitse olla naisia.

    Minä en ainakaan häpeä sitä, että minulla on ystäviä ja tarvitsen ystäviä. Enkä sitäkään, että minulla on tunteita.

    Kuten jo sanoin, yksikään ihminen ei voi olla itseriittoinen.

    Äänestä

  • kulkue kirjoitti:

    "mutta miksi miessukupuoli sitten tulee aikojen kuluessa häviämään"

    en edes halua ns. "ystäviä", naisia tai miehiä jotka puukottavat selkään heti kun vain voivat, pettävät kun heitä eniten tarvitsisi ja kääntyvät vastaan kun pirullinen nainen manipuloi ja myrkyttää heidän mielensä minua vastaan valheella jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa eikä minua kuunnella kun yritän kertoa asian todellisen laidan, naiset ovat saatanan luomuksia, täysiä piruja!

    Äänestä

  • mies vain kirjoitti:

    Niin ovat miehetkin.Täysiä piruja.
    Minua niin v---ttaa ettei heitä voi rakastaa sitten millään vaikka kuinka yrittäisi.
    Mikä neuvoksi?
    Kyselee epätietoinen Hämeestä.

    Olet katkeroitunut mies, joka ilmeisesti syyttää naisia omista virheistään.Minkä me sille voidaan jos sinä et saa elämässäsi naista.

    Äänestä

  • mies vain kirjoitti:

    en edes halua ns. "ystäviä", naisia tai miehiä jotka puukottavat selkään heti kun vain voivat, pettävät kun heitä eniten tarvitsisi ja kääntyvät vastaan kun pirullinen nainen manipuloi ja myrkyttää heidän mielensä minua vastaan valheella jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa eikä minua kuunnella kun yritän kertoa asian todellisen laidan, naiset ovat saatanan luomuksia, täysiä piruja!

    Riippuvuudeen kääntäminen vihaksi ei ole pärjäämistä omillaan, eikä ole pitemmän päälle kovin terveellistä. En tiedä mitä kaikkea olet joutunut kokemaan ja kuinka paljon siinä on ollut vääryyttä naisten taholta, mutta voin vakuuttaa että on olemassa paljon naisia, jotka voisivat avata silmäsi näkemään asian eri kantilta. Siis täysin eri kantilta. Mutta jos lähestyt naisia tuolla asenteella, et tule löytämään heitä.

    Äänestä

  • kulkue kirjoitti:

    "mutta miksi miessukupuoli sitten tulee aikojen kuluessa häviämään"

    Tuota, mikäli nykymies häviää ja syntyy uusi mies, niin se on alkua nykynaisen sukupuutolle, sillä kun suvunjatkamisjärjestelmä uusiutuu, niin tekin katoatte sen samantien. Luonnollisesti, koska suvunjatkamisjärjestelmä sitoo kumpaakin sukupuolta.

    "Myös ihmiskunta tarvitsee naista, jatkamaan ihmiskuntaa, mutta mihin nainen sitten oikein tarvitsee miestä ?"

    Vastasit jo kysymykseesi, ilman miestä suvunjatkaminen ei onnistu. Hohhoijaa, et taida olla kovinkaan välkky?

    "no kirjoituksessasi vastasit jo siihen, sanoit että mies tarvitsee naista, jos ei muuten, niin ystäväksi"

    Kirjoituksessani sanoin, että mies tarvitsee naista jollain tasolla, vaikkapa pelkäksi panoleluksi. Lisäksi mies tarvitsee ystäviä, joiden ei tietenkään tarvitse olla naisia.

    Minä en ainakaan häpeä sitä, että minulla on ystäviä ja tarvitsen ystäviä. Enkä sitäkään, että minulla on tunteita.

    Kuten jo sanoin, yksikään ihminen ei voi olla itseriittoinen.

    Niin, tässä sitten joitakin historiasta kuuluisia miespersoonoita, ansioituneita monella tapaa...

    Aloitetaan nyt ihan kaukaa...

    Galigula, Keisari Nero, Napoleon, Hitler, Stalin, Mussolini... Kaikki ihan varmasti oman sukupuolensa viehättävimpiin kuuluvia valtaan päässeitä neroja. Mitä sitten tulee tiedemiehiin, niin heidänkin saavutuksensa näkyvät kirkkaimmassa valossa esim. Hiroshimassa tai Nagasakissa, jonne Truman pikkupölläkkänsä päätti pudottaa.
    Miessukupuoli tulee häviämään, sillä se omaa sellaisen määrän testosteronia, jolla ei ole nykymaailmassa mitään käyttöä, ja koko sivistyneen pallonpuoliskon historia on täynnä mitä hurmaavampia esimerkkejä, mitä miesenergialla on saatu aikaan.

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    Niin ovat miehetkin.Täysiä piruja.
    Minua niin v---ttaa ettei heitä voi rakastaa sitten millään vaikka kuinka yrittäisi.
    Mikä neuvoksi?
    Kyselee epätietoinen Hämeestä.

    psykiatria.

    Äänestä

  • Viisas mies kirjoitti:

    psykiatria.

    Onkos se psykiatri komeakin?

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    Niin, tässä sitten joitakin historiasta kuuluisia miespersoonoita, ansioituneita monella tapaa...

    Aloitetaan nyt ihan kaukaa...

    Galigula, Keisari Nero, Napoleon, Hitler, Stalin, Mussolini... Kaikki ihan varmasti oman sukupuolensa viehättävimpiin kuuluvia valtaan päässeitä neroja. Mitä sitten tulee tiedemiehiin, niin heidänkin saavutuksensa näkyvät kirkkaimmassa valossa esim. Hiroshimassa tai Nagasakissa, jonne Truman pikkupölläkkänsä päätti pudottaa.
    Miessukupuoli tulee häviämään, sillä se omaa sellaisen määrän testosteronia, jolla ei ole nykymaailmassa mitään käyttöä, ja koko sivistyneen pallonpuoliskon historia on täynnä mitä hurmaavampia esimerkkejä, mitä miesenergialla on saatu aikaan.

    "Miessukupuoli tulee häviämään, sillä se omaa sellaisen määrän testosteronia"

    Vaude. Mahtava argumentti: miessukupuoli häviää, koska se omaa suuren määrän testosteronia. Ai että olet älykäs.

    Jos haluaisin olla yhtä järkevä kuin sinä, niin toteaisin, että naissukupuoli tulee häviämään maapallolta, koska estrogeenillä ei tähänkään mennessä ole saatu yhtään mitään aikaan! Mutta ei, enhän minä mitään noin älykästä suustani päästä.

    Kuten jo itsekin sanoit, jos miehet häviävät, niin naisetkin häviävät:

    "Myös ihmiskunta tarvitsee naista, jatkamaan ihmiskuntaa, mutta mihin nainen sitten oikein tarvitsee miestä ?"

    >Vastasit jo kysymykseesi, ilman miestä suvunjatkaminen ei onnistu. Hohhoijaa, et taida olla kovinkaan välkky?<

    Riittää jatkamaan sukua jo hyvin laajoille alueille, voi tietysti käydä niin, että jokaiseen maahan jätetään parikymmentä tarkoin jalostettua miesyksilöä eloon jatkamaan sukua, vaikka pakasteessa taitaa kyllä olla sen verran jo aineita, että niilläkin pärjättäisiin jo useampi tuhat vuotta. Kauniissa yhteiskunnassani on tietysti säännöstellyt olosuhteet ja koska miehiä ei ole, ei ole myöskään sotia eikä sotilaita, olosuhteet ovat siis huomattavan paljon suotuisammat kuin nykypäivänä.

    Eihän sitä tiedä, vaikka sinä kuuluisit armoitettuihin :)) jos nyt sitten olet MIES....

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    Riippuvuudeen kääntäminen vihaksi ei ole pärjäämistä omillaan, eikä ole pitemmän päälle kovin terveellistä. En tiedä mitä kaikkea olet joutunut kokemaan ja kuinka paljon siinä on ollut vääryyttä naisten taholta, mutta voin vakuuttaa että on olemassa paljon naisia, jotka voisivat avata silmäsi näkemään asian eri kantilta. Siis täysin eri kantilta. Mutta jos lähestyt naisia tuolla asenteella, et tule löytämään heitä.

    Asenteeni on muokkaantunut toteutuneiden kokemusten myötä tällaiseksi, miksi aina negatiiviset kokemukset ovat olevinaan jotenkin vääriä jotka pitäisi "oikaista" ja sen seurauksena lyö vaan päänsä uudestaan seinään?

    En lähesty naisia millään asenteella vaan koetan pysyä heistä niin helvetin kaukana kuin mahdollista mutta annan palaa tänne nettiin katkeruuttani, ei ole mitään muutakaan varaventtiiliä.

    Katkeruusko kovankin onnen voittaa ?

    Väärää on se käsitys että kaikki naiset olisivat samanlaisia kuin ne joista sinulla on huonoja kokemuksia. Eikö tämä ole itsestäänselvä asia jos sitä vähänkin mietit? Eikö sinun olisi parempi mennä "suhteet"-osastolle kertomaan siitä mitä olet kokenut?

    Äänestä

  • mies vain kirjoitti:

    Asenteeni on muokkaantunut toteutuneiden kokemusten myötä tällaiseksi, miksi aina negatiiviset kokemukset ovat olevinaan jotenkin vääriä jotka pitäisi "oikaista" ja sen seurauksena lyö vaan päänsä uudestaan seinään?

    En lähesty naisia millään asenteella vaan koetan pysyä heistä niin helvetin kaukana kuin mahdollista mutta annan palaa tänne nettiin katkeruuttani, ei ole mitään muutakaan varaventtiiliä.

    Kerro minulle kaikki yksityiskohdat niin annan sinulle neuvoja.

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    Riittää jatkamaan sukua jo hyvin laajoille alueille, voi tietysti käydä niin, että jokaiseen maahan jätetään parikymmentä tarkoin jalostettua miesyksilöä eloon jatkamaan sukua, vaikka pakasteessa taitaa kyllä olla sen verran jo aineita, että niilläkin pärjättäisiin jo useampi tuhat vuotta. Kauniissa yhteiskunnassani on tietysti säännöstellyt olosuhteet ja koska miehiä ei ole, ei ole myöskään sotia eikä sotilaita, olosuhteet ovat siis huomattavan paljon suotuisammat kuin nykypäivänä.

    Eihän sitä tiedä, vaikka sinä kuuluisit armoitettuihin :)) jos nyt sitten olet MIES....

    Tähän ei varmastikaan tarvitse sanoa yhtään mitään.

    Äänestä

ainakin yhden asian voi sanoa tältä istumalta. Miehen niskaan "saa" kaataa kaikkea roskaa, kirjoitella sitä mitä naisista kirjoiteltaessa hätkähdetään.

Toisaalta naisiinkin kohdistetaan henkistä väkivaltaa, mutta naisten harjoittama henkinen väkivalta näyttää olevan usein "hovikelpoista". Naiset jotka pahoinpitelevät puolisoaan, sanovatkin usein että pahoinpitelevät komentaakseen kumppaniaan. Kaikki avautuu kun tietää vielä sen, että komentamisella (ja vielä vähemmän väkivallalle) ei ollut edes aihetta. Pahoinpitely oli tekijän mielestä "välttämättömyys", koska niin vain sai tehdä.

Teon omavaltaisuudessa on samaa häikäilemättömyytta kuin miehessä joka ottaa oikeudekseen häiritä naisia puristeluilla/taputuksilla, ja pahimmissa tapauksissa raiskauksella.

Äänestä
  • emma

    Äänestä

  • Pieni osa naisista pahoinpitelee aviomiestään.Mutta yli 90% puolisonsa pahoinpitelijöistä on MIEHIÄ.

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    vaan luin tiedot Nyt-liitteestä. Taisipa olla vielä henk.koht. puolelta. Pitääkin käydä vielä tarkistamassa...

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    http://www.nyt.fi/juttusivu.asp?path=1;466;468;19262;28469;363824

    "Norjalaistutkimuksesta käy ilmi, että naisille väkivaltainen käyttäytyminen on ratkaisu, jonka avulla he saavat toisen tekemään sen, mitä itse haluavat. Eräs tutkimukseen osallistunut naishenkilö kertoo, että väkivalta tehoaa. ”Lyön miestäni, syljen hänen päälleen, vedän tukasta ja potkin. Olen heittänyt viiniä hänen kasvoilleen. Olen myös potkaissut häntä haaroihin niin, että hän jäi lattialle makaamaan.”"

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    No ei nyt oikein tieteelliseltä vaikuta nämä keskustlupalstan jutut, mutta voihan tuollaisia yksityistapauksia olla.
    Miessakit ry oli jossakin kirjoittajan taustalla ilmaistu yhdistys-nimi.
    Tuollainen nimikin jo tekee naisessa sellaisen olon, että kysymyksessä on jonkinlainen miesten vastarintaliike, vaikka se puetaankin korulauseisiin.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Ei, sivu ei ollut keskustelusivu, vaan artikkeli.

    Ja miessakit Ry on verrattavissa moniin naisjärjestöihin. Korulauseita lipsahtaa välillä sinunkin suusta.

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    Ei, sivu ei ollut keskustelusivu, vaan artikkeli.

    Ja miessakit Ry on verrattavissa moniin naisjärjestöihin. Korulauseita lipsahtaa välillä sinunkin suusta.

    Kait se tuollainen Miessakit ry on perustettu pitämään naisten tasa-arvopyrkimyksiä silmällä?
    Tyypillistä salaseuramentaliteettia.Vain miehet siellä saavat olla jäsenenäkin.
    Ilmeisesti miehet tahotvat jatkossakin olla naisia tasa-arvoisempia?

    kysymykset sinulle ja sinun järjestöille. Artikkelin perusteella Miessakit Ry näyttää olevan ihan asiallinen.

    Äänestä

Mikä onkaaan naisen paikka maailmassa jota miehet johtavat ja jossa miehet ovat jo 100% riippumattomia naisista.

No onneksi ei tuollaista maailmaa ole olemassakaan ja tuskin tulee olemaankaan.
Eivät miehet ainakaan toistaiseksi osaa synnyttää sen enempää kuin parsia omia sukkiansakaan.

Äänestä

ottaa hernettä nenääsi kirjoituksen vuoksi, joka selvästi on tehty täysin provomielessä.

Äänestä

...älykkö...

Olet hurmaava....

MMMMMMMMMMmmmmmmmmmmm

Äänestä
  • Mitä hätää maapallolla olisi jos kaikki olis tollaisia....

    Nami...

    Äänestä

  • Ninni kirjoitti:

    Mitä hätää maapallolla olisi jos kaikki olis tollaisia....

    Nami...

    Pusimuips ***

    Äänestä

  • Meiju kirjoitti:

    Pusimuips ***

    On nero...Missä näitä myydään ?

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    On nero...Missä näitä myydään ?

    Jumalalliset henkenlahjat...myös mulle yksi

    Äänestä

  • Rosa kirjoitti:

    Jumalalliset henkenlahjat...myös mulle yksi

    mä kyllä pyörryn...iiikkk

    Äänestä

Niin, mikä onkaan ihminen ?
Onko se mies vaiko nainen vai tarvitaanko molemmat, ennen kuin syntyy ihminen ?

Miessuku on naisistumassa, kohta miehet ovat kuin käveleviä muumimammoja ilman minkäänlaista terää, tylsistyneitä pikkusieluisia puurtajia, sohvalla ruikuttavia nahjuksia, kotihiiriä, pullanmössääjiä, itkuisia tihrusilmiä, arkoja ja ujoja vetelyksiä...Voi rakas vankkuripoju, olisitko sinä miessukusi ainoa viriili älykkö yksilö vai joko muumihäntä alkoi kasvaa ? :))

Äänestä
  • Tahdon viriilin, mutta viisaan miehen jonka kanssa voisi hieman jutellakin.
    Onko tämä liikaa vaadittu?

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    Tahdon viriilin, mutta viisaan miehen jonka kanssa voisi hieman jutellakin.
    Onko tämä liikaa vaadittu?

    eisemmosto

    ...en halua toki viedä sinultakaan ;)

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    eisemmosto

    Nyt sydämmeni itkee.
    EIkö sellaista ole olemassakaan?
    Ovatko kaikki viisaat impotentteja ja tyhmät viriilejä?
    Voi itku.voivoi.

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    Nyt sydämmeni itkee.
    EIkö sellaista ole olemassakaan?
    Ovatko kaikki viisaat impotentteja ja tyhmät viriilejä?
    Voi itku.voivoi.

    Jossain voi olla yksi harvinaislaatuinen helmi menneiden aikojen miehistä vielä jäljellä...

    Uskotaan niin, sillä sitä saa, mihin uskoo...

    Äänestä

  • emma kirjoitti:

    Nyt sydämmeni itkee.
    EIkö sellaista ole olemassakaan?
    Ovatko kaikki viisaat impotentteja ja tyhmät viriilejä?
    Voi itku.voivoi.

    eiköohhirveetä aatteleppaiteomallekkohalle

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    eiköohhirveetä aatteleppaiteomallekkohalle

    Jooonseihankauheeta:)

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    Jooonseihankauheeta:)

    on

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    on

    pikkuista...:)

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    pikkuista...:)

    kiusaa vähän lisää äitikkä pliis :(

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    kiusaa vähän lisää äitikkä pliis :(

    Muttakunsullajomuumihäntäkasvaajaparta
    eikasvajaootmuutenkinniinressukkajaonneton
    yksinisossamaailmassajakiusatapitäistollastayksinäistäressukkaa

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    Muttakunsullajomuumihäntäkasvaajaparta
    eikasvajaootmuutenkinniinressukkajaonneton
    yksinisossamaailmassajakiusatapitäistollastayksinäistäressukkaa

    viitsisistsä vähän?

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    viitsisistsä vähän?

    Sähänootihanvauvavieläjasäetosaaedeskirjottaa

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    Sähänootihanvauvavieläjasäetosaaedeskirjottaa

    ai mut hei

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    ai mut hei

    Otan haukut takas, taidat osata myös tavuttaa...
    Muumivaavi

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    Otan haukut takas, taidat osata myös tavuttaa...
    Muumivaavi

    tasaa ovuttaa

    Äänestä

  • Mies-68 kirjoitti:

    tasaa ovuttaa

    sulla huiskaa jo, nöpönössyjänkyttäjä

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    sulla huiskaa jo, nöpönössyjänkyttäjä

    jäpänössyky..
    siis jänöpössy..
    jäpänössykynkyttäjäjuu

    Äänestä

Luithan varoituksen, sillä nyt tulee tekstiä, joka voi sitten viedä viimeisetkin tuhkat pesästä, edes Viagra ei auta...

Niin, miessukupuolihan luulee että heitä ei hormoonit heittele, hah hah haa sanovat tutkimukset. Kun miehellä alkaa kuntoisuus rupsahtamaan piakkoin tuossa kolmenkympin paremmalla puolella, niin naisten seksuaalisuus vasta alkaa puhjeta kukkaan, ja kypsyy kuin herkkä hedelmä. Miehiseen suorituskeskeiseen ajatteluun tietenkin kuuluu myös se, että seksuaalinen nautinto olisi pelkkiä laukeamisia laukeamisten perään...Ihan naurattaa jos tietämys ihmisen seksuaalisuudesta ja nautinnoista on tuota luokkaa. Sen enempää paljastamatta voin kuitenkin kertoa, että nauttikaa vaan siitä, mistä parhaiten osaatte, vielä kun sukupuolenne on olemassa.

Kun naisen seksuaalisuus iän myötä vain voimistuu, niin aika harvalla miehellä käy samoin, näin väittävät tutkimukset. Nainen on siis myös seksuaalisesti ylivertainen, ja tämä tieto on monelle miehelle niin musertava, että silloin kun pitäisi toimia, niin UPS, mitään ei tapahdu.
Anteeksi kun kerron tutkimusten totuuksia, mutta onneksi tämän lukijoilla ei ole niitä häiriöitä, eikö niin...

Äänestä
  • "Niin, miessukupuolihan luulee että heitä ei hormoonit heittele, hah hah haa sanovat tutkimukset."

    itse asiassa läpi elämän miesten hormonitasapaino on suhtkoht tasainen. Tietysti miehen viriliteetti heikkenee ikääntyessä, mutta heikkeneminen on hidasta, eikä pomppivaa.

    Naisilla asia on aivan toinen läpi elämän. Vasta kun kuukautiset loppuvat, niin naisten hormonitasapainoheilahtelut rauhoittuvat.

    "Kun naisen seksuaalisuus iän myötä vain voimistuu"

    Naisen seksuaalisuus rupsahtaa samalla tavalla iän myötä, vaikka 30kympin lähellä käykin pieni piikki.

    Äänestä

  • kulkue kirjoitti:

    "Niin, miessukupuolihan luulee että heitä ei hormoonit heittele, hah hah haa sanovat tutkimukset."

    itse asiassa läpi elämän miesten hormonitasapaino on suhtkoht tasainen. Tietysti miehen viriliteetti heikkenee ikääntyessä, mutta heikkeneminen on hidasta, eikä pomppivaa.

    Naisilla asia on aivan toinen läpi elämän. Vasta kun kuukautiset loppuvat, niin naisten hormonitasapainoheilahtelut rauhoittuvat.

    "Kun naisen seksuaalisuus iän myötä vain voimistuu"

    Naisen seksuaalisuus rupsahtaa samalla tavalla iän myötä, vaikka 30kympin lähellä käykin pieni piikki.

    luki viestisi... Miltä vuosisadalta nuo tietosi ovat peräisin...pieni piikki...HIHIHIHIHIIIIIII

    Kannattaa lukea alaa käsitteleviä uusimpia tutkimustuloksia, tai, hmmm, ehkä ei sittenkään...olet varmasti paljon onnellisempi, kun et lue miehenä noita tutkimuksia, sillä se tuskaa lisää, joka tietoa lisää :) Enkä tietenkään naisena ole mikään julmuri, onhan sinulle jo tarpeeksi siinä, että olet mies.

    "Miltä vuosisadalta nuo tietosi ovat peräisin"

    "Kannattaa lukea alaa käsitteleviä uusimpia tutkimustuloksia, tai, hmmm, ehkä ei sittenkään..."

    Anna viitteet tutkimuksiin, jotka osoittavat, että miehen hormonitasapaino ailahtelee miltei koko elämän ajan yhtä dramaattisesti kuin naisen, jolla on kuukautiset.

    Haluan selvät viitteet: tekijä, kirjan nimi/nettiosoite jne.

    Ole kuullut uusista tutkimuksista, jotka kertovat miehilläkin olevan vaihdevuodet =0 Tai niistä tutkimuksista, joita on tehty väkivallan ja testosteronihormonin yhteyksistä =0 Ja et osaa näistä aiheista edes etsiä tietoa vai kuulitko koko jutusta ensimmäistä kertaa ? =0 Olisi ehkä ollut parempi, etten olisi sinunkaan silmiäsi aukaissut...mutta lupaan hankkia viitteet, kun et itse osaa.

    osaa antaa selviä viitteitä? Ellet osaa antaa, niin minun ei tarvitse huomioida sössötystä, jota ei näytä tukevan kuin harhainen ajattelusi

    "jotka kertovat miehilläkin olevan vaihdevuodet"

    Tiedätkö mitä, samojen tutkimusten mukaan miesten vaihdevuodet eivät ole rinnastettavissa naisten vaihdevuosiin:

    " Miehiin verrattuna naisten vaihdevuodet käsittää selvästi havaittavia oireita ja muutoksia- - estrogeenipuutteesta johtuva ilmiö oireilee arviolta 2/3 naisista ns. somaattisina oireina, kuten kuumat aallot, hikoilu, väsymys ja masennus."

    "Miehillä vastaavia nopeita muutoksia ei ole."

    Miesten vaihdevuosien oireilua on vaikea erottua, koska oireet liittyvät muutenkin normaalin vanhenemiseen. Kuten jo sanoin, miehen hormonivaihtelu on tasaisempaa kuin naisen.

    http://www.enetti.com/terveysasema/fertia/miesten_vaihdevuodet.htm

    Pienillä vaihteluilla on niin suuri vaikutus miehiseen käytökseen...?

    En mahda mitään sille, että visioin tulevaisuutta, ja se ei hyvältä näytä...Etkö todellakaan ole huolissasi sukupuolesi tilanteesta ? Miesten elin-ikä on alhaisempi kuin naisten, itsemurhaluvut ovat moninkertaiset naisten lukuihin verrattuna, väkivallanteot ja rikokset yleisempiä...

    Tiedän, tuskin minun väitteeni saavat yhdenkään miehen oloa paremmaksi, mutta mutta...

    ei ole vaikutusta käytökseen erityisesti, kun on kiistanalaista, että voidaanko edes puhua miesten vaihdevuosista. Miehellä oletettu vaihdevuosi on niin kytköksissä normaaliin vanhenemiseen, että on vaikea erottaa sitä vanhenemisesta.

    Odotan edelleen todisteitasi siitä, että vaihdevuodet pomppuuttavat miestä. Annahan palaa, vai puhuitko itsesi pussiin, miltä alkaa näyttää.

    :)No hyvä on, pussissa sitten ollaan :) Se on hurmaavaa, että sait tuon asian todistettua :) ja näit sen eteen myös vaivaa...tunnustan kyllä tappion, kun sellainen rysähtää niskaan. Vaan mites oli se pieni piikki ja sen laita...Julkeatko todella väittää, että naisen seksuaalisuus ei kukoistaisi paljon vakaammin ja pidempään, kuin miesten seksuaalisuus jo iän myötä alkaa hiipua ? Tietysti yksilöllisiä vaihteluitahan saattaa esiintyä...Mikä mielestäsi muuten on se niin sanottu 50-villitys miehillä, legendaarisen maineen saanut käsite...

    Ja mähän olen perustanut kaikki väiteeni sille ajatukselle, joka sanoo, että kaikki tämän maailman ismit ovat utopiaa...

    Äänestä

  • Lauraliina kirjoitti:

    :)No hyvä on, pussissa sitten ollaan :) Se on hurmaavaa, että sait tuon asian todistettua :) ja näit sen eteen myös vaivaa...tunnustan kyllä tappion, kun sellainen rysähtää niskaan. Vaan mites oli se pieni piikki ja sen laita...Julkeatko todella väittää, että naisen seksuaalisuus ei kukoistaisi paljon vakaammin ja pidempään, kuin miesten seksuaalisuus jo iän myötä alkaa hiipua ? Tietysti yksilöllisiä vaihteluitahan saattaa esiintyä...Mikä mielestäsi muuten on se niin sanottu 50-villitys miehillä, legendaarisen maineen saanut käsite...

    Sinä harrastat sitä köyhän naisen provoilua. Tulihan se sieltä. Keskustelu loppuu nyt tähän.

    Äänestä

  • kulkue kirjoitti:

    Sinä harrastat sitä köyhän naisen provoilua. Tulihan se sieltä. Keskustelu loppuu nyt tähän.

    Kokeilin, millaista olis olla päivä feministinä, ja täytyy myöntää, että raskas ja murheentäyttämä päivähän tää on ollut...:(

    Ja kyllä mä oikeastikin olen huolissani niin naisista kuin miehistäkin, jotka jaksaa tällaisten murheiden kanssa päivät pitkät painiskella, Mutta kuinka sä et ota oikein mitään kantaa tuohon oikeeseen faktaan, että miehet hiipuu ja naiset sitten alkaa kukoistaa. Pelottaako se väite sua vai onko se faktana sulle liikaa? :))

    Vai ootko sä erikoistunut vaan provoihin, ja niiden purkamiseen...Meinaan että faktat jätät aina rauhaan :))

    Hyvin sinä olet väitellyt ja olet aivan oikeassa, että miksei tuo äijä kommentoi tosiaankin tuota naisen seksuaalista kyvykkyyttä.
    Nainenhan voi saada useita orgaismejakin peräkkäin, sitähän nämä piikinomistajat eivät voi.

    Äänestä

  • kulkue kirjoitti:

    Sinä harrastat sitä köyhän naisen provoilua. Tulihan se sieltä. Keskustelu loppuu nyt tähän.

    Miten sinä noin Lauraliinaa solvaat,hänhän harrasti reilua väittelyä.
    Lopetat heti ja jätät väittelyn puolitiehen, olihan Lauraliinalla vielä toinenkin pointti.Yritätkö sulkea silmäsi ja korvasi siltä?

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Miten sinä noin Lauraliinaa solvaat,hänhän harrasti reilua väittelyä.
    Lopetat heti ja jätät väittelyn puolitiehen, olihan Lauraliinalla vielä toinenkin pointti.Yritätkö sulkea silmäsi ja korvasi siltä?

    Heh, naisen seksuaalinen aktiivinen vaihe sijoittuu lähemmäs kolmeakymmentä, kun taas miehellä se sijoittuu murrosiän yhteyteen ja varhaisaikuisuuteen. Entä sitten?

    Minua ei kiinnosta, kuinka monta orgasmia joku voi saada, kun tyydytyksen tunne on pohjimmiltaan laadullinen kokemus. Miten voi erottaa, että tyydytetty nainen on onnellisempi kuin tyydytetty mies, jos kumpikin heistä kokee olevansa erittäin onnellisia?

    Kyllä seksuaalisesti nainen 40-50 välilläkin on vielä tiikeri sängyssä.
    Ja eihän tässä nyt onnellisuudesta ollutkaan kysymys, vaan naisen fyysisesen seksuaalisuuden korkeammasta kapasiteetistatista.

    Kapasiteetti kytkeytyy myös laadulliseen kokemukseen seksuaalielämän tyydyttävyydestä.

    Jos ihminen tuntee itsensä tyydytetyksi ja onnelliseksi seksuaalielämänsä osalta, niin tuolla kapasiteetilla ei ole mitään väliä.

    Ei sitä voi mitata ja vertailla.

    Seksuaalisesti on nainen ylivoimainen miestä fyysisessä mielessä.
    Joka kerta naisen orgaismi vain voimistuu, lopulta naisen koko keho on yhtä orgaismia.
    Laatua se on fyysinenkin laatu.

    Kun ihminen tuntee itsensä onnelliseksi ja tyydytetyksi, niin silloin ihminen on sitä, eikä kokemusta voi riistää toiselta pois tuollaisella lapsellisella mantraamisella, mistä näkyy, että Tytsy ei ymmärrä, mitä ajan takaa.

    Kannattaisi joskus ihan huvin vuoksi pyrkiä ajattelemaan kokonaisvaltaisemmin, eikä yksioikoisesti. Asioita voidaan kompensoida, kuten osoitin.

    Ihan keskustelun loppuun, olen lukenut juttuja, joissa kerrotaan miesten multiorgasmeista.

    Laulaa..."Olen kuullut on kaupunki tuolla..."

    Hihihiiiii

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kulkue kirjoitti:

Minusta on mahtavaa olla mies, en ikinä haluaisi olla nainen. Naiset ovat ruumiidensa ja hormoniailahtelujensa vankeja. Minulla ei miehenä ole psyykeen vaikuttavia kuukautisia, fysiikkani kestää vaativimmatkin koitokset paremmin kuin naisen fysiikka. Harrastaessani seksiä minun ei tarvitse pelätä sitä, että pamahtaisin raskaaksi. Seksi sujuu ongelmitta ja taivaallisen orgasmin saavuttamiseksi ei vaadita mitään sen erikoisempia vetistelyjä. Voin vapaasti kontrolloida ruumistani eikä ruumiini kahlitse minua.

Kun katsoo historiaa taaksepäin, niin on kiistämätöntä, että historia on miesten historiaa aina Platonista Einsteiniin. Edelleenkin miehet pitävät linnakkeensa korkealla matemaattisilla aloilla ja vaikka naisilla on ollut jo kauan samat mahdollisuudet kouluttua, he eivät ole kuroneet eroja kiinni. Pystyvätkö he edes?

Nainen on miehen vanki sekä taloudellisesti, että suvunjatkamisen osalta. Nainen ei voi lisääntyä ilman miestä ja miehet taas toisaalta pitävät kaikkialla maailmassa edelleen talouden keskeisiä avaimia. Suomessa yli puolet parisuhteissa asuvista naisista jättää taloutensa hoidon miehelle.

Miehet johtavat taloutta ja naiset hoitavat, sanoisinko mitättömämmät työt, jotka ennen olivat miesten harteilla.

Nykymiehen dilemma onkin suuri. Kun mies pakotti itsensä kantamaan kortensa kekoon kotitöiden osalta, naisesta tuli mitätön. Mikä onkaan naisen paikka maailmassa, jota miehet johtavat ja jossa miehet ovat jo 100% riippumattomia naisista?

Onneksi miehellä on terve suhtautuminen naisiin, eikä mies häpeile sitä, että hän tarvitsee naista ainakin jollain tasolla ja hän tarvitsee ystäviä. Ihminen ei ole itseriittoinen, mies ei ole itseriittoinen. Mikä nainen on? Ei ainakaan ihminen Lauraliinan mukaan.

Tämä kirjoitus on vain ja ainoastaan vastine Lauraliinan kirjoitukseen. Kirjoitus ei välttämättä sisällä minun mielipiteitäni, tai sitten sisältää. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, vaan sillä miksi kirjoitin tämän. Kirjoitin tämän vain vastineeksi Lauraliinan tekstille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu