Näin on. Kyllä naisen paikka on kotona, ei työelämässä. Miksikö olen tullut siihen tulokseen? Työpaikalla - ennen kersan syntymistä – ENNEN NIIN MUKAVAT NAISET eivät osaa keskustella enää mistään muusta kuin:
1. Vaipan imukyky, vaippamerkit ja niiden hintaerojen vertailu
2. Minkä uuden sanan terhakka, ja maailman IHMEELLISIN muksu taas oppi
3. Mitä laittaisin kotona ruuaksi – se viikon visaisin niksi - ja mitä uusia allergioita lapselle on taas ilmaantunut, taas sillä on korvatulehdus. Voi, voi pitää viedä lääkäriin
4. Kersa oppi konttaamaan, seisomaan, heilumaan, jne – Voi jukupätkä
5. Miten järjestää lapsen päivähoito, tuttu täti kyllästyi, ja lopetti, tähän hätään ei löydy uutta
6. Miten voi jättää lapsen päiväkotiin, ja kuinka kamalia lastenhoitajia siellä nykyään on
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen sentään juteltiin jostain MUUSTAKIN: päivän uutisista, työpaikan juoruista, juhlista, kuka on nähty kenenkin kanssa, voisitko auttaa mua tämän työtehtävän kanssa, lähdettäiskö työpäivän jälkeen lasilliselle tai kahville parantamaan maailmaa.Ja meillä oli niin mukavaa yhdessä.
Mutta ei. Lapsen saatuaan niin mukavat työkaverit muuttuvat kireiksi, soittelevat kotiin, hoitopaikkaan, miehelleen. Ja jolleivät soittele, niin uraputken ja perheen hyvinvoinnin yhdistäminen kiristää työkaverisi pinnan äärimilleen. Hän tiuskii, kiukuttelee väsymyksestään (muksu ei taaskaan viime yönä nukkunut, onkohan tulossa hampaita …), jos on esimiesasemassa kyttää alaisiaan ja valittaa turhasta.SUURENMOISTA tuo lapsen hankinta.
Kyllä, minulla ei – luojan kiitos ole muksua – enkä sitä aio tehdäkään. Jos sitä joskus vielä harkitsinkin, niin nyt viimeistään olen päättänyt, että en pitkän ja väsyttävän työpäivän päätteeksi jaksaisi kotona enää hoitaa mitään muita kuin itseäni. Että seuraavana päivänä jaksaa taas mennä töihin. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan olostaan, mutta luojan kiitos minun ei tarvitse katsella niitä muutamaa tuntia kauempaa. Pelkään että minusta tulisi jatkuvasti pahalla päällä oleva mummo, äiti, ja esimies.
Jos tekisin lapsia jäisin kotiin, missä naisen paikka nykyään tuntuu olevan: meidänhän pitää tehdä tilaa fiksuille ja koulutetuille miehille, ja turvata heidän toimeentulonsa. Naisen paikka on kotona hyvänä äitinä – siksihän nainen on luotukin: lisääntymään ja täyttämään maa.
Mutta minä en tee, enkä kotiin jää. Sillä minusta töihin on mukava tulla – ja jutella niiden kanssa, joilla ei näitä ’ylimääräisiä’ kotiongelmia ole töihin kannettavaksi.
Muuten minulla ei ole mitään lapsia vastaan, pikemminkin heidän ESIMIESASEMASSA OLEVIA äitejään ja mummojaan vastaan paremminkin: Seuraavan kerran kun kotona on ongelmia, Älä kasaa pahaa oloasi syyttömään työkaveriin, tai alaiseesi. Itsehän olet lapsen ja perheen valinnut, kai tiesit etukäteen, että ei elämä lapsen kanssa ole ruusuilla tanssimista ?
1. Vaipan imukyky, vaippamerkit ja niiden hintaerojen vertailu
2. Minkä uuden sanan terhakka, ja maailman IHMEELLISIN muksu taas oppi
3. Mitä laittaisin kotona ruuaksi – se viikon visaisin niksi - ja mitä uusia allergioita lapselle on taas ilmaantunut, taas sillä on korvatulehdus. Voi, voi pitää viedä lääkäriin
4. Kersa oppi konttaamaan, seisomaan, heilumaan, jne – Voi jukupätkä
5. Miten järjestää lapsen päivähoito, tuttu täti kyllästyi, ja lopetti, tähän hätään ei löydy uutta
6. Miten voi jättää lapsen päiväkotiin, ja kuinka kamalia lastenhoitajia siellä nykyään on
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen sentään juteltiin jostain MUUSTAKIN: päivän uutisista, työpaikan juoruista, juhlista, kuka on nähty kenenkin kanssa, voisitko auttaa mua tämän työtehtävän kanssa, lähdettäiskö työpäivän jälkeen lasilliselle tai kahville parantamaan maailmaa.Ja meillä oli niin mukavaa yhdessä.
Mutta ei. Lapsen saatuaan niin mukavat työkaverit muuttuvat kireiksi, soittelevat kotiin, hoitopaikkaan, miehelleen. Ja jolleivät soittele, niin uraputken ja perheen hyvinvoinnin yhdistäminen kiristää työkaverisi pinnan äärimilleen. Hän tiuskii, kiukuttelee väsymyksestään (muksu ei taaskaan viime yönä nukkunut, onkohan tulossa hampaita …), jos on esimiesasemassa kyttää alaisiaan ja valittaa turhasta.SUURENMOISTA tuo lapsen hankinta.
Kyllä, minulla ei – luojan kiitos ole muksua – enkä sitä aio tehdäkään. Jos sitä joskus vielä harkitsinkin, niin nyt viimeistään olen päättänyt, että en pitkän ja väsyttävän työpäivän päätteeksi jaksaisi kotona enää hoitaa mitään muita kuin itseäni. Että seuraavana päivänä jaksaa taas mennä töihin. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan olostaan, mutta luojan kiitos minun ei tarvitse katsella niitä muutamaa tuntia kauempaa. Pelkään että minusta tulisi jatkuvasti pahalla päällä oleva mummo, äiti, ja esimies.
Jos tekisin lapsia jäisin kotiin, missä naisen paikka nykyään tuntuu olevan: meidänhän pitää tehdä tilaa fiksuille ja koulutetuille miehille, ja turvata heidän toimeentulonsa. Naisen paikka on kotona hyvänä äitinä – siksihän nainen on luotukin: lisääntymään ja täyttämään maa.
Mutta minä en tee, enkä kotiin jää. Sillä minusta töihin on mukava tulla – ja jutella niiden kanssa, joilla ei näitä ’ylimääräisiä’ kotiongelmia ole töihin kannettavaksi.
Muuten minulla ei ole mitään lapsia vastaan, pikemminkin heidän ESIMIESASEMASSA OLEVIA äitejään ja mummojaan vastaan paremminkin: Seuraavan kerran kun kotona on ongelmia, Älä kasaa pahaa oloasi syyttömään työkaveriin, tai alaiseesi. Itsehän olet lapsen ja perheen valinnut, kai tiesit etukäteen, että ei elämä lapsen kanssa ole ruusuilla tanssimista ?
Vastaukset 3
Vanhimmat
tervetuloa feminismi-palstalle.
Vituttaako sua kun oikeet miehet saa tehtyä lapsia mutta sun pikku pippeli ei ees seiso? LIEVÄÄ kateutta tossa avauksessa...
Sorry, ei 'pippelini' todellakaan siihen pysty, koska minulla sellaista ei ole ollenkaan.
Yllätys - yllätys (?) Olen ihan nainen, ja kärsinyt työpaikallani kakaroita 'tehtailevien' käyttäytymisestä, sen jälkeen kun niitä on alkanut huusholliin ilmestymään.
Ai, niin tiedoksesi: Lapsen teossakaan ei ole ilmaantunut mitään vaikeuksia: siksi olen menossa stereilisaatioon, että itsestäni ei tule 'kiukutteleva' ja vaikea työkaveri tai esimies.