Oikea asenne

Jumalan sanansaattaja kirjoittaa näin:"...
on olemassa henkilöitä, jotka kerran olivat yhtä kanssamme uskossa, mutta jotka nyt etsivät uusia,
outoja oppeja voidakseen esittää kansalle
jotakin omalaatuista ja sensaatiomaista.
He esittävät kaikenlaisia harhoja ja väittävät niiden olevan peräisin rva Whiteltä, jotta voisivat pettää sieluja...
On niitä jotka tulkitsevat Jumalan antamia sanomia
väärin, hengellisen sokeutensa mukaisesti.
Jotkut luopuvat uskostaan, kieltävät totuuden,
ja väittävät valheeksi.
Jotkut tekevät niistä pilkkaa ja vastustavat valoa, jota Jumala on antanut vuosien aikana.
Näin jotkut uskossaan heikot tulevat johdetuksi harhaan.Mutta toiset saavat niistä sanomista
suurta apua..."
Eipä kannata välittää pilkasta eikä muustakaan
herjasta, kaikki tämähän on meille kerrottu jo
yli sata vuotta sitten, sekin ennuste on toteutunut.(Selected Messages,book1. s.41,42)
Siunausta, sisaret ja veljet Herrassa.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

....uskonpuhdistus olisi tarpeen tällä palstalla,
jota nykyään herjauspalstaksi sanotaan.
"Tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä, liittäköön teitä toisiinne RAKKAUS,
SOPU JA SAMA MIELI." Fil.2:2
Pyhän Hengen tarve on se suurin tarve jokaiselle.
Täyttäköön rukouksen henki jokaisen todellisen
Jumalan lapsen.
Jeesuksen tulemus on nyt paljon lähempänä kuin
silloin kun uskoon tulimme. Maranata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko meillä? kirjoitti:

Jumalan sanansaattaja kirjoittaa näin:"...
on olemassa henkilöitä, jotka kerran olivat yhtä kanssamme uskossa, mutta jotka nyt etsivät uusia,
outoja oppeja voidakseen esittää kansalle
jotakin omalaatuista ja sensaatiomaista.
He esittävät kaikenlaisia harhoja ja väittävät niiden olevan peräisin rva Whiteltä, jotta voisivat pettää sieluja...
On niitä jotka tulkitsevat Jumalan antamia sanomia
väärin, hengellisen sokeutensa mukaisesti.
Jotkut luopuvat uskostaan, kieltävät totuuden,
ja väittävät valheeksi.
Jotkut tekevät niistä pilkkaa ja vastustavat valoa, jota Jumala on antanut vuosien aikana.
Näin jotkut uskossaan heikot tulevat johdetuksi harhaan.Mutta toiset saavat niistä sanomista
suurta apua..."
Eipä kannata välittää pilkasta eikä muustakaan
herjasta, kaikki tämähän on meille kerrottu jo
yli sata vuotta sitten, sekin ennuste on toteutunut.(Selected Messages,book1. s.41,42)
Siunausta, sisaret ja veljet Herrassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu