Saksasta!

Vihdoinkin alkaa näkyä merkkejä talousveturi Saksan elpymisestä. Syyhän Saksan vaisuuteen ei ole ollut EU:ssa, niinkuin vastustajat ovat väittäneet. Syynä on ollut Saksojen yhdistymisen käsittämättömät menot, yli biljoona euroa. Siis yli 1000 miljardia euroa! Tottakai suuri osa rahoista on palautunut kansantalouteen, mutta optimaalisemmin ne olisi käytetty ilman yhdistymistä. Mutta huolimatta verenhukasta Saksan kotka elpyy, niinkuin aina. Pian saamme huomata tämän talouselpymisen koko unionissa, eikä vähiten Suomessa. Tulevina vuosina EU tulee olemaan maailmantalouden johtotähti!
4251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta onko Saksan taloustilanne ollut syy muun Euroopan vaisuuteen? Onko ollut järkeä kytkeä muiden talous noin tiiviisti yhteen kiviriippaan?

Äänestä

Saksa onkin ainoa maa ,johon Suomi voi vähänkään turvata tulevaisuudessa. Muualta ei apua heru.
He ovat aina olleet Suomen,suomalaisten ystäviä.

Tuodaan sieltä meille oma Aatu pistämään asiamme kuntoon.

Ruotsi on aina kaivanut vaan kuoppia suomalaisille, joissa suomalaiset saaneet räpiköidä.
Viimeksi hoopottivat kiireenkaupalla EU:hun. Nyt pitäis liittyä natoon. Ruotsalaiset ja Suomen RKP eivät aja Suomen etua koskaan.

Äänestä

niistä kustannuksista mitä EU:n yhdentyminen tuo mukanaan. EU:n tulevat menot saavat haukkomaan henkeä. Siksi tarvitaan sinun kaltaisiasi lobbareita vakuuttelemaan että hyppy rotkoon on terveellistä

Äänestä

1. Itä-Saksan alueella ja Bremenissä edelleen merkittävä työttömyys, joka jäänee pysyväksi.
2. Eurooppa liian hajanainen (kulttuurisesti ja kielellisesti).
3. Kärkitutkimusta Euroopassa vähän.
4. Väkilukuun suhteutettuna suuryrityksiä huomattavasti Yhdysvaltoja ja Japania vähemmän.

Todellinen kasvu mennee Kiinaan - jo Italian ja Ranskan tasolla Suomen kauppakumppanina (oli 6. tai 7.).

Kasvua voidaan luoda vain suurkapitalisteja, jenkkejä ja japseja suosimalla ja alentamalla palkkoja. Palkkojen alentamiseen paras lääke on Turkin pikainen jäsenyys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jossarian kirjoitti:

Vihdoinkin alkaa näkyä merkkejä talousveturi Saksan elpymisestä. Syyhän Saksan vaisuuteen ei ole ollut EU:ssa, niinkuin vastustajat ovat väittäneet. Syynä on ollut Saksojen yhdistymisen käsittämättömät menot, yli biljoona euroa. Siis yli 1000 miljardia euroa! Tottakai suuri osa rahoista on palautunut kansantalouteen, mutta optimaalisemmin ne olisi käytetty ilman yhdistymistä. Mutta huolimatta verenhukasta Saksan kotka elpyy, niinkuin aina. Pian saamme huomata tämän talouselpymisen koko unionissa, eikä vähiten Suomessa. Tulevina vuosina EU tulee olemaan maailmantalouden johtotähti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu