.
Ajaessaan kritiikittä EU-myönteistä politiikkaa ja salliessaan SAK-SDP:n ohjata hallituksen kautta maan pääasioita myös EU-politiikassa rankaisee Keskusta raskaasti omiaan. Se vetelee ympäri korvia varsinkin perusjoukkojaan alkutuottajia ja PK-tasoisia perhe -ja pienyrittäjiä jättämällä heidän asiansa noteeraamatta, pahimmillaan täysin heitteille.
Raskaimmin EU-virheistä kärsineitten alkutuottajien ja muitten yrittäjien rinnalla saavat samassa löylytyksessä osansa Keskustan vahvojen maakuntien tukijoukot. Epäselvä jatkuva jupina verouudistuksista ja edestakainen, uhittelua paihimmillaan muistuttava SDP-vetoinen kuntaremotti eivät nosta mielialoja. Lipposen hallituksen ajoilta periytyvien pakkolainojen maksujen tahallinen viivyttye ei todellakaan nosta Keskusta osakkeita maakunnissa, ongelmien yrimessä kamppailevien muukunnan vaikuttajien keskuudessa.
Jokainen kansalainen ymmärtää, että hallituksen tehtäviin kuuluu toimia lainsäännön valmistelijan ja toimeen laiton sekä eri ministereitten ylimmän valvojan asemassaan. Tärkeätä osaa lainsäädäntötyössä edustavat virheitten oikaisut, korjaavien lakien ja asetusten säätäminen.
Keskustan jäätyä oppositioon 1987 on lainsäädäntömme, ulkopolitiikkamme, käsitys sivistysvaltiosta ja länsimaisesta demokratiasta kokenut jyrkkiä käännöksiä lähinnä SAK-SDP:n tahdon mukaiseen suuntaan. Siinä pelissä ovat monet ministeriöt siirtyneet Hakaniemen valvontaan ja määräämisvaltaan, monet perinteiset yhteiskunnan perussolut joutuneet väkivallan kohteeksi ja muuttuneet aivan muuksi kuin kansan enemmistö, keskusta-oikeistolainen väestö mitenkään olisi sallinut asioittemme ajautuvan.
Omana merkkipaalunaan tuon ajan jälkeisissä tapahtumissa on monen mielestä tahallisesti tai ainakin sulassa typeryydessä järjestetty lama, jonka taustalta löytyy 1986 SP:ssa ilman eduskunnan tai pankkivaltuusmiesten seurantaa päätetty valuuttamme valvonnan vapauttaminen. Salaisena kelvottomana ja valvomattomana päätöksenä se johti pankkikriisiin ja lamaan.
Päätöksen perimmäisenä syynä oli EU-liitokseen valmistautuminen. Tuolloin tiedettiin että EU:n ovet olisivat pysyneet kiinni säännöstellyn valuutan hakijalta, "eikä niin suurta asiaa kuin EU-integraatioita saanut ennakkoon päästää kaiken kansan reposteltavaksi", kuten eräs tunnettu EU-haukka sitten jäljempänä lausui.
Mauno Koiviston todellisessa ohjauksessa tehtyä toimenpidettä ei milloinkaan ole virallisesti tutkittu eikä syyllisiä asiaan etsitty. Varmaa on salaisen päätöksen tuloksina saimme kasinopelin mahdottomat ajat, pankkikriisin, Koiviston konklaavin salatut oudot päätökset sekä niiden kautta ytimeemme kaikkeen sekaantuvan pernsteinilais-koivistolaisen sosialismin mallin ja kansan kahtia jakavan ristiriidan.
Jos kuka vain, milloin vai, kirkkain silmin väittäisi että tuon ajan kummajaisissa, raskaissa korvaamattomissa virheissä, presidentti-instituution ja Tarja Halosen mahtikäskyllä salaiseksi julistetuissa, holveihin kätketyissä jäljissä ei olisi maan hallituksella mitään sanottava, ei mitään oikaistavaa, niin sellainen sanoja joko syyllistyisi raskaaseen valheeseen tai ei sitten tuntisi lainkaan ympäröivän maailman, sen tätä päivää eikä suuren kansalaisten joukon, ehkä yli miljoonan suomalaisen elämänosan kovaa todellisuutta.
Miksi Keskustan johto puhuu kauniisti puolueen tulevaisuudesta laajan eurooppalaisen perheen osana suuren konsensuksen vallitessa, mutta ei uskolla laittaa kortta ristiin edes omiensa puolesta, ei edes tunnustaa virheitä saatikka ryhtyä niitä korjaamaan?
Vastuu omiensa auttamisesta kuuluu johdolle. Vaikeuksiin joutuneitten hätä, monien ollessa jopa omaa syyttään yhä heikkenevässä elämäntilanteessa, ei poistu niiden vastaamisesta työvuorossa olevan johdon mykkäilyllä.
valtiomiehet ja todelliset joukkojen johtajat nousevat esiin ja erottuvat massasta silloin kun myös oma nahka on vaarassa kärähtää. Missä ovat nyt ne Keskustan nimissä valtaa saaneet vaktiomiehet ja todelliset johtajat?
Nyt on käsillä suuri tilaus näyttää kyntensä. Todellisten vastattaviena sioitten pöytä on katettuna niille jotka ovat työntyneet tarjolle ja tulleet valituiksi yhteisten asioittemme hoitajiksi, päässeet puolueen ja suuren poliittisen liikkeen johtoon.
Miksi nyt, suuren visiomme hyväksynnän aattona, alastoman kovan totuuden päivänpolitiikkaan ytimessä vastuullisena toimiva oma johtomme vaikenee kumuloituvista suurongelmista niin maakunnissa kuin kaupungeissa, vaikka Keskusta on virallisesti maan johtava hallituspuolue?
Uusi periaateohjelman, mutta kenen periaatteet?
*******************************************************
Alkutuottajien hätä ja nouseva viha, yrittäjien unohtaminen ja maakuntien laskevat suhdanteet eivät esiinny periaateohjelman sisällössä, vaikka niiden kuuluisi siellä olla Keskustan tähän päivään ja tulevaisuuteen keskeisimmin vaikuttavina faktoina. Periaatteisiin uskoisi kuuluvan sen vanhan viisaan maakunnan miehen, pitäjäeuvoksen ja yrittäjän, tavallisen kansan elämää ymmärtävän näkijän kaukonäköisyys, jonka varaan Keskustan nousu maan suurimaksi on alkujaan voitu rakentaa.
Miten Keskusta voi edes ilman sanottavaa mainintaa ohittaa EU:n kasvavan osuuden ja sen mukana kasvavat riskit, sekä sen mukana kumuloituneet kiistattoman raskaat ongelmat?
Miksi, todella painottaen, kun koko puolueen, koko maamme linjat määräytyvät suuressa hämmennyksessä olevan EU:n valtarakenteiden kautta sen muotoisiksi, että pahimmillaan meillä ei ole mitään sanomista omissa asioissamme?
Tuossa Keskustan uudessa visiossa, Oulun puoluekokoukseen hyväksyttäväksi nostettavassa periaateohjelmassa ei Keskusta todellakaan nosta julkisuuteen omiensa suojelua missään muodossaan, ei sano sivulausettakaan halukkuudestaan pyrkiä korjaamaan tehtyjen raskaitten virheitten jälkiä, ei itse osittain aiheuttamansa laman ja sen vääryyksien korjaamisesta, ei laman uhrien kunnian ja maineen palauttamisesta saatikka heille aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta.
Oma johtomme puuhaa sulassa sovussa SDP-SAK:n hallituskumppanina ja Hakaniemen tukiryhmänä yhteistä EU-visiotaan kuin itsestään selvyytenä, mutta ei tunnu ymmärtävän tai piittaavan rahtukaan siitä että samalla ovat käynnissä Keskustan omien ydinjoukkojen, sen aikaansaavimman osan alkutuottajien, ongelmiin ajautuvien PK-yrittäjien sekä Keskustan oman, elintärkeän kannatuksen joukkohautajaisten valmistelut.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta ihan turha vaiva sinulta, kyllä siinä onnistuvat kepupoliitikot ilman apuasikin.
...tällä kertaa poikkeuksellisesti lähellä oikeata. Mutta eiköhän ole turhaa sinun yrittää kääntää kepun politiikkaa toiseksi. Et taida olla siihen sopiva henkilö, ja tämä areenakin on väärä sellaiselle pyrkimykselle; täällä ei ole pohjaa, jolta ponnistaa.
On siis ihan turhaa vaivannäköä sinulta yrittää vaikuttaa kepun politiikan suuntaan. Miksi et mieluummin anna kannatustasi niille poliittisille puolueeille, jotka ovat selvemmin EU-vastaisia? Se olisi paljon järkevämpää ja siinä saattaisi olla pieni mahdollisuuksia vaikuttaa asiaankin.
Sellaisia - siis sinun näkemyksiäsi vastaavia - puolueita ovat perussuomalaiset ja nyt myös vasemmistoliitto, kun Suvi-Anne ei ole enää tulppana stalinistisien änkyröiden pyrkimyksille. Siis sinne vaan vaikuttamaan, Hietanen!
Pitäneeköhän minun ruveta harkitsemaan kannatukseni antamista kepulle? Minä nimittäin olen EU-myönteinen, kuten natomyönteinenkin, ja ymmärtääkseni kepussa myönteisyys noita kumpaakin kohtaan on pääsemässä voitolle. Ja kun sinäkään et enää näköjään ole kepulainen, sekin este minun kepumyönteisyydelleni on poistunut.
Mutta ei taida sittenkään olla järkeä ruveta kannattamaan kepua nyt, kun se joka tapauksessa on painumassa varjojen maille. Siellä heränneet uudet näkemykset tulevat auttamattomasti liian myöhään; kepu ei ehdi enää siihen junaan, joka Suomessa jo porhaltaa niin EU:n perustuslakia kuin natojäsenyyttämmekin kohti.
Olet kertonut aiemmin ja kerroit nytkin olevasi EU-myönteinen. Minä kun en sitä ole, kuten ei erinomaisesti kirjoittava Hietanenkaan, niin perustele nyt ihmeesssä tuo EU-myönteisyytesi.
Mitä sellaista saimme EU:sta mitä emme olisi ETA:sta saaneet? Vastaukseksi kelpuutan toki myös luettelon niistä eduista, joista Norja, Sveitsi ja Islanti jäivät paitsi.
Ja jos virtaa riittää, niin kerro toki vielä sekin, että mitä etua Pohjois-Amerikan vapaakauppa alueen (NAFTA) jäsenmaat saisivat, jos perustaisivat vapaakauppa-alueensa rinnalle vielä kymmeniä tuhansia kallispalkkaisia byrokraatteja työllistävän ja läpeensä korruptoituneen direktiivihautomon?
Oletko noin lapsellinen oikeasti, vai heittäydytkö? Kai sinun täytyy sentään jotakin tietää maantieteestä, historiasta ja tämän päivän maailmasta hieman Suomen rajojen ulkopuoleltakin.
No, jos oikeasti noin näet, niin minäpä yritän kärsivällisesti vähän valistaa. Olenhan vanha opettaja.
Mitä hyötyä meille olisi ollut ETA:sta, jos olisimme siihen yksin jääneet? Kaikki muuthan olivat siitä jo lipeämässä EU:iin, Ruotsikin yritti livahtaa meiltä varkain.
Suomen vertaaminen Sveitsiin, Norjaan ja Islantiin on absurdia.
Jos meilläkin olisi öljy ja Naton tuki, kuten Norjalla, ei olisi ollut tarvetta liittyä EU:iin, emmekä olisi niin tehneetkään.
Jos me sijaitsisimme Euroopan väestöllisessä keskipisteessä kuten Sveitsi, kaikkien markkinoiden välittömässä läheisyydessä ja jos meidän tuotteemme olisivat yhtä kuuluja laadustaan, ei olisi ollut tarvetta liittyä EU:iin. Sveitsin ei ole tarvinnut liittyä Natoonkaan, sillä kukaan jälkeen Hannibalin johtamien karthagolaisten ei ole yrittänyt maahan tunkeutua, ja Hannibalinkin joukot silloin n. vuonna 200 ekr kulkivat vaan maan läpi alppisolia pitkin yrittämättä käydä maan asukkaiden kimppuun.
Ajattele, jopa viime vuosisadan valloitushaluisimmat diktaattorit Hitler ja Mussolini jättivät Sveitsin rauhaan, vaikka maa sijaitsee kiusallisesti heidän maittensa välissä!
Ja jos me olisimme Islannin lailla keskellä Atlantia, meillä olisi islantilaisten lailla käytännöllisesti katsoen ilmainen energia (kuumat lähteet), jonka vuoksi energiasyöppö alumiiniteollisuus on hyvin suuresti siirtynyt tuohon 300 000 asukkaan saarivaltioon ja turvanamme meren lisäksi olisivat yhdysvaltalaiset sotajoukot tukikohdissaan, emme olisi tarvinneet muuta taloudellista tai sotilaallistakaan turvaa.
Edellä sanotusta huolimatta taisi tulla samalla nimetyksi kolme Euroopan kalleinta maata. Niissä kaikissa kaikki hintataso on paljon kalliimpi kuin meillä tai missään EU-maassa ja verot myös korkeammat, jota varsinkin Norjan kohdalla ihmettelen, kun maalla ei ole kruunuakaan valtion velkaa, vaan kassa päinvastoin pullistelee rahaa.
Toki noissa maissa ovat korkeammat palkatkin kuin meillä, ja myös yhteiskunnalliset hyvinvointisatsaukset suuremmat. Meitä pienempi Norja satsaa urheiluunkin jokseenkin kolminkertaisesti sen mitä me, ja tulokset näkyvät.
- - -
Hietasen viimeaikaiset kirjoitukset ovat olleet aikaisempiin verrattuna suorastaan hämmästyttävän asiallisia. Ei tuossakaan avauksessa ole sitä aikaisemmin aina tuttua sekopäistä vaahtoamista, ja kirjoitusasukin on kokonaan toista kuin aikaisemmin. Ei tuo nimimerkki ole edes provosoitunut pienestä provosoinnista niin, että olisi alkanut tulla kehotuksia volttien heittelyyn ja muuta herjaa ja törkeyksiä.
Olenkin ruvennut epäilemään, että CITY-Keskustan nimissä kirjoittelee nykyisin joku muu, kuin ”toimittaja” Hietanen. Eihän tuossakaan ole Hietasen entistä poliittista linjaakaan, sitä äärioikeistolaista, vaan paremminkin vasemmistokepulaista. Olisiko Nato- ja EU-myönteistä Niinistöä kehunut ja äänestänyt mies noin muuttanut mielipiteensä?
Jos kyseessä on edelleen Hietanen, täytyy onnitella häntä siitä, että hän on ilmeisesti päässyt yli jostakin häntä hyvin pahasti vaivanneesta sairaudesta, joka mm. sai hänet näkemään punakoneita ja kapeja kaikkialla ja saamaan käsittämättömiä harhoja mm. jonkun julkisella profiililla käynnin luonteesta. Ja ennen muuta kielen sekä teknisestä että tyylillisestä siistiytymisestä.
Jos tuollainen kehitys vielä jatkuu, niin varmaan saan häneltä kohta sen anteeksipyynnönkin, jonka hän tietää olevansa velkaa. Jos tuo nimittäin on Hietanen, sillä hän vaikuttaa jokseenkin selväpäiseltä.
Ei noissa vastauksissasi mitään uutta ollut. Tuollaisia vastauksia olen aina saanut EU:n kannattajilta. Kun olen kysynyt esim. että mistä Norja jäi paitsi jäädessään unionin ulkopuolelle, niin aina tulee vastaukseksi tuo öljy. Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää, että ei Norjan suurten öljyvarojen olemassa olon toteaminen anna vastausta kysymykseen, mistä Norja jäi paitsi, kun ei liittynyt EU:hun.
EU on aiheuttanut meille niin paljon hallaa, että sitä summaa ei kukaan pysty laskemaan. Jo heti jäsenyyden alussa jouduimme maksamaan miljarditolkulla kertaluonteisia jäsenmaksuja, vaikka rahoilla olisi ollut lamsata toipuvassa maassa parempaakin käyttöä.
-Pankkikriisin hoitaminenkin tuli miljardeja kalliimmaksi EU:n ansiosta. Me nimittäin noudatimme kuuliaisesti EU:n määräystä, jonka mukaan pankkien vakavaraisuusaste pitää olla vähintään 8% taseesta. Tämän kahdeksan prosentin säännön noudattamisen takia uhrattiin monta miljardia markkaa veronmaksajien rahoja.
-Nokia ynnä muut teknofirmat ovat kärsineet ylimääräisiä kustannuksia, kun eivät ole voineet EU:hun liittymisen jälkeen enää ostaa komponentteja tullivapaasti Kauko-Idän maista eivätkä myydä sinne Suomessa valmistettuja tuotteitaan niin ikään tullivapaasti, koska EU:lla ei ole noiden maiden kanssa vapaakauppasopimusta.
Irvokkainta tässä on se, että Suomen valtio on velvollinen keräämään tullit tuostakin kaupankäynnistä, mutta tullitulot pitää tilittää Brysseliin. Myös iso osa jäsenmaiden alv-tuloista täytyy tilittää brysseliin.
-Kukahan laskisi, millaisen työmäärän sekä julkinen että yksityinen sektorimme joutuu hukkaamaan tähän älyttömään EU-bryrokratiaan.
-EU:n määräämä julkisten hankintojen kilpailuttaminen tuntuu äkkiseltään järkevältä, mutta kukahan laskisi miten pitkän pennin esim. kunnat ovat menettäneet, kun näiden halvimpien tarjousten tekijöiden jälkiä on jouduttu jälkeenpäin paikkailemaan.
-Tämä viinan hinnan alennus on sitten oma lukunsa myös. EU ei tietenkään kaada kenenkään suuhun viinaa, mutta kyllä sinä Jorma hyvä tiedät mitä halpa viina on jo tässä maassa aiheuttanut?
-Entä sitten tämä päästökauppa. Sähköyhtiöt keinottelevat päästöoikeuksien hinnat pilviin, ja sen jälkeen ne siirtävät nuo kallistuneitten päästöoikeuksien hinnat myymäänsä sähköön vaikka niiden ei olisi tarvinnut omaan sähköntuotantoonsa ostaa lainkaan päästöoikeuksia. Suomen metsäteollisuus teki noin 15 vuotta sitten kalliit ympäristöinvestoinnit, ja nyt se joutuu ostamaan paitsi kalliita päästöoikeuksia ympäristöinvestointinsa laiminlyöneiltä saastuttajilta, niin myöskin päästökaupalla hirmuisiin hintoihin vedätettyä sähköä.
Kaiken huippu on, että nyt jo Suomen valtiokin joutuneen ostamaan metsäteollisuudellemme päästöoikeuksia, jottei kilpailukyky menisi ihan tärviölle kalliin sähkön takia.
Tässä nyt vain muutama esimerkki tästä ihanasta EUvostoliitosta ja sen siunauksellisuudesta.
Nimittäin tuossa:
>> Ei noissa vastauksissasi mitään uutta ollut.
ETA sisältää EU:n yhteismarkkinat ilman CAP:ia ja rahastojäsenyyksiä, joissa Suomi on nettomaksaja. Oletko oikeasti opettanut joillekin tuota tosiasioiden vastaista oppiasi? Kuka siitä vastaa?
...ole huoletta, en ole opettanut noita asioita koskaan missään.
Viimeksi olen ollut opettajana Esikuntakoulussa vuosina 1974-78, ja opetusaineeni oli henkilöstöhallinto. Se käsitti kaikki palkatun henkilöstön henkilöasiat palvelukseen otosta eroihin ja eläkkeisiin saakka puolustusvoimien kaikissa henkilöryhmissä, joita silloin oli lähemmäs kymmenen erilaisen työ- tai virkaehtosopimuksen piirissä, ja myös varusmiesten henkilöasiat heidän oikeuksineen.
Mutta tuollaisia asioita en ole koskaan opettanut, enkä edes kovin hyvin seurannutkaan, kuten hieman lipsunut puheenvuoroni osoitti.
Kaikessa muussa tuossa sanomassani kyllä pysyn, sillä maantiedon ja historian tunnen paljon paremmin. Tunnen melko hyvin myös tilannetta noissa maissa, kun olen sitä mediasta seurannut, ja Norjassa olen käynytkin lukuisia kertoja, Sveitsissä pari kertaa ja Islannissa vain kerran.