Massacre, Germany (2005)
Massakerin otteeseensa imaisema katsoja joutuu kysymään itseltään monta kertaa, voiko tämä olla totta. Tunne on karmaiseva, kuin katsoisi pahuuden ytimeen. Tappajat kertovat kylmäävää tarinaansa joukkomurhan toteuttamisesta. Elokuvan tunnelma syvenee klaustrofobiseksi ankeassa betoniseinäisessä huoneessa, jossa kamera liikkuu hämärässä valaistuksessa puhujien ihon pinnassa, jättäen kasvot pimentoon.
Syyskuussa 1982 vähintään tuhat, joidenkin arvioiden mukaan jopa 3 000, ihmistä murhattiin Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä. Tappaminen jatkui kolmen päivän ajan. Uhreista valtaosa oli naisia, lapsia ja vanhuksia.
Monika Borgmann, Lokman Slim ja Hermann Theissen purkavat tapahtumien kulkua yllättävästä näkökulmasta. Tällä kertaa ei haastatella verilöylystä selvinneitä uhreja tai silminnäkijöitä, vaan joukkomurhan tekijöitä. Tappajat kuuluivat Libanonin kristillisiin, puolisotilaallisiin joukkoihin, nimeltä Forces Libanaises. Näillä epävirallisilla ryhmittymillä oli vahvat siteet Israelin armeijaan. On vielä selvittämättä kuinka pitkälle operaation suunnittelivat Israelin armeijan komentajat, ylimpänä johtajanaan Ariel Sharon. 16. syyskuuta 1982 Israelin armeija piiritti Sabran ja Shatilan leirejä ja päästivät alueelle ryhmän Libanonin kristittyjen joukkoja, jotka halusivat kostaa johtajansa Bashir Gemayelin murhan.
Omaisiaan joukkomurhassa menettäneet palestiinalaiset toivoivat saavansa Ariel Sharonin tuomiolle sotarikoksesta Belgiassa. Israelilainen tutkimus oli jo todennut Sharonin olevan henkilökohtaisesti vastuussa tapahtumista. Tästä huolimatta belgialaiset tuomarit katsoivat tapauksen käsittelyn mahdottomaksi. Sabran ja Shatilan verilöyly on nykyään tabu, josta syylliset eivätkä uhrit halua puhua.
Massakerin otteeseensa imaisema katsoja joutuu kysymään itseltään monta kertaa, voiko tämä olla totta. Tunne on karmaiseva, kuin katsoisi pahuuden ytimeen. Tappajat kertovat kylmäävää tarinaansa joukkomurhan toteuttamisesta. Elokuvan tunnelma syvenee klaustrofobiseksi ankeassa betoniseinäisessä huoneessa, jossa kamera liikkuu hämärässä valaistuksessa puhujien ihon pinnassa, jättäen kasvot pimentoon.
Syyskuussa 1982 vähintään tuhat, joidenkin arvioiden mukaan jopa 3 000, ihmistä murhattiin Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä. Tappaminen jatkui kolmen päivän ajan. Uhreista valtaosa oli naisia, lapsia ja vanhuksia.
Monika Borgmann, Lokman Slim ja Hermann Theissen purkavat tapahtumien kulkua yllättävästä näkökulmasta. Tällä kertaa ei haastatella verilöylystä selvinneitä uhreja tai silminnäkijöitä, vaan joukkomurhan tekijöitä. Tappajat kuuluivat Libanonin kristillisiin, puolisotilaallisiin joukkoihin, nimeltä Forces Libanaises. Näillä epävirallisilla ryhmittymillä oli vahvat siteet Israelin armeijaan. On vielä selvittämättä kuinka pitkälle operaation suunnittelivat Israelin armeijan komentajat, ylimpänä johtajanaan Ariel Sharon. 16. syyskuuta 1982 Israelin armeija piiritti Sabran ja Shatilan leirejä ja päästivät alueelle ryhmän Libanonin kristittyjen joukkoja, jotka halusivat kostaa johtajansa Bashir Gemayelin murhan.
Omaisiaan joukkomurhassa menettäneet palestiinalaiset toivoivat saavansa Ariel Sharonin tuomiolle sotarikoksesta Belgiassa. Israelilainen tutkimus oli jo todennut Sharonin olevan henkilökohtaisesti vastuussa tapahtumista. Tästä huolimatta belgialaiset tuomarit katsoivat tapauksen käsittelyn mahdottomaksi. Sabran ja Shatilan verilöyly on nykyään tabu, josta syylliset eivätkä uhrit halua puhua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kyllä ainakin tämän palstan lukijoille kaikille on selvää ettei juutalaisia saada syytteeseen mistään, sen takaa USA!(USAn juutalaiset)
... että Isarelissa Sharonin toimet sentään tutkiittiin, mutta Syyriassa ei tutkittu miksi sen armeija toimeenpani monia palestiinalaisten vetilöylyjä Libanonin sodan alkuvaiheessa.
Jos ollaan tasapuolisia myös kristittyjä kyliä tuhottiin tuon sodan aikana.
Mutta vain se yksi ainoa joukkomurha, johon mutkan kautta saadaan mukaan Israel on kiinnostanut läntistä mediaa???
Jos olet nuori, niin en sano mitään. Jos sinulla on ikää, niin sanon häpeä että vain se mikä on filmillä kiinnostaa sinua. Ei ne rikokset joista on vain kirjalliset raportit.
Ei Sharon eivätkä Israelin joukot toimeenpanneet verilöylyä. Tuo viittaus operaation suunnitteluun on silkka valhe. Sharonin ja muiden toiminta tutkittiin Israelissa välittömästi ja ´heidän vastuukseen jäi vain välinpitämättömyys.
On muuten falskia, että palet koettivat Sharonia oikeuteen vaikka ne jokkomurhan johtajat ovat olleet hyvissä asemissa SYYRIAN libanonilaisessa nukkehallituksessa. Mikseivät haastaneet murhaajia vaan ainoastaan tyypin, joka katseli sivusta tekemättä mitään?
tätä? tämän mukaan Israelin armeija/Sharon oli todellakin vastuussa!
Lainaus: "Pahamaineisin kaikista tänä aikana dokumentoiduista tapahtumista oli vuonna 1982 Sabran ja Shatilan pakolaisleireissä Beirutin lähistöllä tapahtunut verilöyly. Kenraali Sharonin komentama Israelin armeija eristi leirit ja lähetti kristityt falangistijoukot ’siivousoperaatioon’ raskaan ilmapommituksen jälkeen. Kahden päivän ajan miehiä, naisia ja lapsia teurastettiin järjestelmällisesti huolimatta amerikkalaisten tarkkailijoiden vastalauseista. Erikoislähettiläs Morris Draper protestoi Israelin pääesikunnalle:
”Teidän täytyy lopettaa verilöylyt. Ne ovat säädyttömiä. Minulla on upseeri leirillä laskemassa ruumiita… Ne tappavat lapsia. Teilla on alueen ehdoton kontrolli ja siksi te olette vastuussa tästä alueesta.”
Libanonilaiset sanoivat myöhemmin, että 2 000 ihmistä oli tapettu, kun taas Sharon asetti luvuksi noin 800. Kaksi falangistia kuoli. Vaikka Israelin Korkeimman oikeuden tutkijalautakunta totesi Sharonin vastuulliseksi tapahtumaan, hän ei eronnut hallituksesta eikä pääministeri kehottanut häntä eroamaan. Kaikkiaan yli 35 000 siviiliä kuoli Libanonin hyökkäyksen ja miehityksen aikana.
Kaikki nämä sotilaalliset seikkailut on esitetty puolustuksellisina tai ennalta ehkäisevinä, vaikka useat riippumattomat israelilaiset historiantutkijat ja jopa poliitikot tunnustavat niiden taustalla olevan päämäärätietoisen laajentumispolitiikan. Israelin hallitus ja sitä tukevat järjestöt ovat menestyksekkäästi käyttäneet hyväkseen myötätuntoa, jota maailmalla tunnetaan juutalaisten toisen maailmansodan aikaisia kärsimyksiä kohtaan, vaikka tämä on vastenmielistä jopa monille siionisteille. Nahum Goldmann, Maailman siionistijärjestön presidentti vuodesta 1956 vuoteen 1968, kirjoitti:
”Meidän tulee ymmärtää, että juutalaisten kärsimykset holokaustin aikana eivät enää toimi suojanamme, ja meidän täytyy ehdottomasti pidättäytyä käyttämästä holokaustia oikeuttamaan mitä tahansa tekojamme. Holokaustin käyttäminen tekosyynä Libanonin pommittamiseen, kuten esimerkiksi Menachem Begin tekee, on eräänlainen ’Hillul Hashem’ (pyhäinhäväistys), Shoahin tragedian banalisointia…”.
Israel valvoi leirejä, mutta Israelin armeija EI LÄHETTÄNYT libanonilaisia miliisejä mihinkään "siivoukseen". (Leireillä ei ollut enää taistelijoita.) Israelin armeijan vika oli, että SE EI ESTÄNYT miliisien kostoretkeä Libanonin presidentin murhan jälkeen. Todennäköisimmin Sharon laskelmoi, ettei kannata riskeerata suhteita peinteiseen liittolaiseen, Libanonin kristittyihin, käyttämällä voimaa heidän miliisejään vastaan.
Koko arabikansalla olisi sittemmin ollut hyvä aika saada Syyrian puolelle loikanneet miliisijohtajat syytteeseen. Jostain syystä palet ja heidän ystävänsä Suomessa olivat hiljaa, ja puhe käännettiin Sharoniin.
http://www.pmw.org.il/asx/PMW_Hamas_suicide.asx
Ja toinen valitettava seikka:
Haagin "ihmisoikeustuomioistuin" on VAIN SOSIALISTEJA varten.
Eihän Sharon tonne hyökännyt, sinne hyökkäs ihan omat terroristit. Ei ees israelilaiset sotilaat sinne hyökänneet. Ootkohan vähä seonnut taas. Siis sulle jos et tiedä, hyökkääjät oli arabeja. Se mistä Sharonia syytettiin, oli ettei se puuttunut tohon. Miksi olisi pitänyt, kun suraa muslimien touhuja nyt.
muutenkaan väliä se paskahan työntää kohta horsmaa!