Herranen aika
Kuolemani tuli minulle täydellisenä
yllätyksenä.
Olin palaamassa kotiin työstä,
sanomalehden toimituksesta,
pitkin Kaisaniemenkatua elokuisena
iltapäivänä.
Mielialani oli valoisa
ja tunsin itseni ehdottoman
elinvoimaiseksi.
Olin tuolloin vasta kolmenkymmenen
ikäinen.
Koko elämäni aikana en ollut pohtinut
vakavissani
montakaan kertaa mahdollisuutta
että kuolisin kesken kaiken,
äkillisesti ja peruuttamattomasti.
Niin siinä kuitenkin kävi.
Elokuin Kaisaniemenkatu
on täynnä iloista pintapuolista elämää.
Katu vetää puoleensa
kaupungin turhamaisimmat ja kauneimmat naiset,
jotka käyvät valitsemassa tavarataloista itselleen
alkusyksyn muodikkaimmat vaatteet.
He ovat kesän ruskistamaa typerää sakkia
joka vangitsee miehen katseen
pelkällä olemassaolollaan.
Heidän käyntiään on hauska katsella,
heidän sääriään ja lanteitaan tarkastella.
Kaisaniemenkadun pakokaasut tuoksuvat näillä seuduin.
Kenties katselin katuelämää liiankin innokkaasti.
Kävelin joitakin metrejä ajoradalla
nähdäkseni tungoksen sivuitse
erään naisen jalkaparin paremmin.
Kiinteät pohkeet vilkkuivat somasti.
Kiirehdin askeleitani
jotta olisin voinut vilkaista naista kasvoihin.
Olen perusteellinen mies,
en tyydy katselemaan pelkästään naisen sääriä
vaan tahdon nähdä myös hänen ilmeensä.
Kokonaisuus ratkaisee.
En eläissäni ehtinyt nähdä naisen kasvoja,
sillä äkkiä jäin auton alle että pamahti.
Lensin törmäyksen sinkoamana takaisin jalkakäytävälle,
jossa iskeydyin katuun
ja jäin makaamaan rähjäisen näköisenä.
Isku teki kamalan kipeää, päässäni rusahti.
Kipu lakkasi heti.
Vähän aikaa oli ihan mustaa.
Sitten näin mitä oli tapahtunut.
Ruumiini makasi jalkakäytävällä,
liikenne oli katkennut.
Äskeinen nainen oli kuullut onnettomuuden äänet
ja palasi uteliaana katsomaan
mitä oli tapahtunut.
Nyt näin hänen kasvonsa.
Eipä ollut häävin näköinen ihminen.
Minua alkoi harmittaa:
tuollaisen kuvatuksen takiako tässä nyt
oli kokonainen mies jäänyt auton alle?
Ylitseni ajanut auto oli pysäköity kadun varteen.
Kuljettaja tutki etusäleikköä, siinä oli painaumia.
Toinen etulyhty oli pirstaleina.
Mies pyyhki nenäliinalla lyhdynsiruista verta.
Rautatientorin suunnalta kuului ambulanssin ulvontaa.
Ihmismassa piiritti ruumiini. Joku käänsi minut selälleni
ja asetti taskupeilin suuni eteen.
Joku toinen hellitti solmion kaulaltani.
Järkyttyneenä kumarruin ruumiini puoleen nähdäkseni
Huurtuiko peili.
Peilin pinta pysyi kirkkaana.
Katsoin itseäni silmiin:
katse oli eloton,
mykiöt alkoivat pienetä,
aivan ilmeisesti olin kuollut.
Hetken perästä paikalle ajoi ambulanssi.
Palomiehet tutkivat nopeasti valtimoni,
pudistivat päätään.
Minut nostettiin paareille ja työnnettiin autoon.
Mitään kiirettä ei pidetty,
kuollut mikä kuollut.
Ambulanssi lähti viemään ruumistani sairaalaan.
Se ei ulvonut mennessään.
Joidenkin minuuttien kuluttua
poliisit saapuivat paikalle tekemään mittauksiaan.
Yleisö alkoi hajaantua,
tapaus näytti mielenkiintoisimmalta vaiheeltaan
olevan ohi.
Tavaratalon vahtimestari lakaisi lasinsiruja kadulta.
Talonmies tuli vesiletkun kanssa huuhtelemaan
jalkakäytävälle ilmestyneet vähäiset verijäljet.
Mies joka oli ajanut minut yli,
selitti poliiseille
että minä olin syypää onnettomuuteen.
Hän katseli surullisena autonsa saamia vaurioita.
Olin siis kuollut.
TÄYDELLINEN YLLÄTYS
Katkelma Arto Paasilinnan
kirjan alusta.
Luetteko yleensä uskonnollista kirjallisuutta? Arto Paasilinna on kirjoittanut monia ihmisen sieluneläämää syvälle luotaavia uskonnollisa teoksia.
Turust
Kuolemani tuli minulle täydellisenä
yllätyksenä.
Olin palaamassa kotiin työstä,
sanomalehden toimituksesta,
pitkin Kaisaniemenkatua elokuisena
iltapäivänä.
Mielialani oli valoisa
ja tunsin itseni ehdottoman
elinvoimaiseksi.
Olin tuolloin vasta kolmenkymmenen
ikäinen.
Koko elämäni aikana en ollut pohtinut
vakavissani
montakaan kertaa mahdollisuutta
että kuolisin kesken kaiken,
äkillisesti ja peruuttamattomasti.
Niin siinä kuitenkin kävi.
Elokuin Kaisaniemenkatu
on täynnä iloista pintapuolista elämää.
Katu vetää puoleensa
kaupungin turhamaisimmat ja kauneimmat naiset,
jotka käyvät valitsemassa tavarataloista itselleen
alkusyksyn muodikkaimmat vaatteet.
He ovat kesän ruskistamaa typerää sakkia
joka vangitsee miehen katseen
pelkällä olemassaolollaan.
Heidän käyntiään on hauska katsella,
heidän sääriään ja lanteitaan tarkastella.
Kaisaniemenkadun pakokaasut tuoksuvat näillä seuduin.
Kenties katselin katuelämää liiankin innokkaasti.
Kävelin joitakin metrejä ajoradalla
nähdäkseni tungoksen sivuitse
erään naisen jalkaparin paremmin.
Kiinteät pohkeet vilkkuivat somasti.
Kiirehdin askeleitani
jotta olisin voinut vilkaista naista kasvoihin.
Olen perusteellinen mies,
en tyydy katselemaan pelkästään naisen sääriä
vaan tahdon nähdä myös hänen ilmeensä.
Kokonaisuus ratkaisee.
En eläissäni ehtinyt nähdä naisen kasvoja,
sillä äkkiä jäin auton alle että pamahti.
Lensin törmäyksen sinkoamana takaisin jalkakäytävälle,
jossa iskeydyin katuun
ja jäin makaamaan rähjäisen näköisenä.
Isku teki kamalan kipeää, päässäni rusahti.
Kipu lakkasi heti.
Vähän aikaa oli ihan mustaa.
Sitten näin mitä oli tapahtunut.
Ruumiini makasi jalkakäytävällä,
liikenne oli katkennut.
Äskeinen nainen oli kuullut onnettomuuden äänet
ja palasi uteliaana katsomaan
mitä oli tapahtunut.
Nyt näin hänen kasvonsa.
Eipä ollut häävin näköinen ihminen.
Minua alkoi harmittaa:
tuollaisen kuvatuksen takiako tässä nyt
oli kokonainen mies jäänyt auton alle?
Ylitseni ajanut auto oli pysäköity kadun varteen.
Kuljettaja tutki etusäleikköä, siinä oli painaumia.
Toinen etulyhty oli pirstaleina.
Mies pyyhki nenäliinalla lyhdynsiruista verta.
Rautatientorin suunnalta kuului ambulanssin ulvontaa.
Ihmismassa piiritti ruumiini. Joku käänsi minut selälleni
ja asetti taskupeilin suuni eteen.
Joku toinen hellitti solmion kaulaltani.
Järkyttyneenä kumarruin ruumiini puoleen nähdäkseni
Huurtuiko peili.
Peilin pinta pysyi kirkkaana.
Katsoin itseäni silmiin:
katse oli eloton,
mykiöt alkoivat pienetä,
aivan ilmeisesti olin kuollut.
Hetken perästä paikalle ajoi ambulanssi.
Palomiehet tutkivat nopeasti valtimoni,
pudistivat päätään.
Minut nostettiin paareille ja työnnettiin autoon.
Mitään kiirettä ei pidetty,
kuollut mikä kuollut.
Ambulanssi lähti viemään ruumistani sairaalaan.
Se ei ulvonut mennessään.
Joidenkin minuuttien kuluttua
poliisit saapuivat paikalle tekemään mittauksiaan.
Yleisö alkoi hajaantua,
tapaus näytti mielenkiintoisimmalta vaiheeltaan
olevan ohi.
Tavaratalon vahtimestari lakaisi lasinsiruja kadulta.
Talonmies tuli vesiletkun kanssa huuhtelemaan
jalkakäytävälle ilmestyneet vähäiset verijäljet.
Mies joka oli ajanut minut yli,
selitti poliiseille
että minä olin syypää onnettomuuteen.
Hän katseli surullisena autonsa saamia vaurioita.
Olin siis kuollut.
TÄYDELLINEN YLLÄTYS
Katkelma Arto Paasilinnan
kirjan alusta.
Luetteko yleensä uskonnollista kirjallisuutta? Arto Paasilinna on kirjoittanut monia ihmisen sieluneläämää syvälle luotaavia uskonnollisa teoksia.
Turust
Vastaukset 5
Vanhimmat
Maukas aamiainen mielelleni.
Olen lukenut ko kirjan, ja pidin todella!
Katsoiko kukaan eilen dokumenttia "suomalainen kuolema"?
Se minusta oikein mielenkiintoinen, tarina ihmisen viimeisestä maallisesta matkasta.
Toisaalta hieman ahdistava, karua touhua.
luet uskonnollista kirjallisuutta. Viisaat ajattelijat sekä ennakkoluulottomat, monista eri näkökulmista asioita tarkastelevat tutkijat syventävät aina ymmärrystämme.
Arkkipiispa Vikström antoi mainitusta kirjasta aikanaan hyvin positiivisen lausunnon. Kirja myös toditaa, ettei meille kuoleman jälkeen ajattomuudessa tarjota enää mitään ylimääräisiä kasteita.
Turust
Turust
"Auta Armias" Paasilinna kritisoi mormonien kastetta kuolleiden puolesta. Kirjassa Jumalan sijaiseksi päässyt suomalaismies tarkkailee eri uskontojen toimintaa ja havaitsee mormonien toimitukset ja kulttuurin oudoksi ja todellisuuteen soveltumattomaksi - vai oliko se ihan Jumala itse joka siten tuumi? joka tapauksessa kaste kuolleiden puolesta arvioitiin älyvapaaksi touhuksi.
hänen kirjansa päähekilöllä nosturinkuski Pirjeri Ryynäselle on tullut tavaksi ylhäällä nosturissaan puhella Jumalalle ja osoitella epäkohtia.
Mehän olemme kaikki Jumalan kuvia. Raamattukin kertoo kuinka Jumala lepäsi seitsemäntenä luomispäivänään. Kirjan mukaan Jumalalla oli "burn out" ja Hän päätyi pyytämään Pirjeri Ryynästä, jonka oli todennut kunnolliseksi suomalaiseksi mieheksi, sijaisekseen yhden vuoden ajaksi.
Perustellisen pohdinnan jälkeen Pirjeri Ryynänen suostui tehtävään johon Jumala häntä pyysi.
Tehtävästään hän selvisi yllättävän hyvin, korjaten monia vallitsevia epäkohtia. Pestinsä loppupuolella hnn kuitenkin innostui luomaan joitakin ötököitä. Alkuperäisen sopimuksen mukaan hänellä ei ollut lupaa luomistöihin ja hän saikin tuosta yltiöpäisyydestään sinänsä oikeutetut nuhteet. Sen sijaan mm. mormoneista esitettyihin arviointeihin ei Jumala katsonut aiheeliseksi erikseen puuttua.
Turust
Mielihyvin totean täällä olevan useampiakin jotka vakavsti harrastavat uskonnollista kirjallisuutta.
Turust