kopina kuuluu vaimeana lumenpeittämää asfalttia vasten Vaasankadun puolessa välissä. Naisen takana rappukäytävän ovi sulkeutuu. Mirjalla on töihinlähdön aika. Onneksi sain lapsenvahdin, taas kerran, ajattelee, jatkaa kulkuaan varoen liukastumista. Asunnonvirkaa toimittavalle kämpälle jäi kolmivuotias, Helena vahtii, kyllä ne pärjää.
Kioskinpitäjä sulkee juuri ovea Mirjan kohdalla ja viimeinen asiakas tulee ulos.
Mirja tunnistaa ulostulevan, omituinen tyyppi tuokin, joku KK sanoi olevansa, tuntuu mukavalta vaikka onkin kummallinen. Niin kai me kaikki, enemmän tai harvemmin vähemmän, ajattelee.
On tavannut aikaisemminkin tyypin silloin tällöin, törmäilty kaupungilla. Tarjosi nettiyhteyttä koneineen mutten ottanut… kaikenlaisia almuja köyhille, tuhahtaa itsekseen ja jatkaa kulkuaan.
Korkokenkään tulee räntä sisään, on sivusta revennyt, tarvitsevat korjausta mutta runsas parikymmentä euroa pankkitilillä haraa vastaan, korjautetaan sitten joskus rikkaampana.
Räntäsateen yltyessä tulee Mirja alas Hesarille ja näkee Arskan porttikongin ulkopuolella. Arska on ollut aina hyvä, auttanut kämpän korjaamisessa. Ei ole ottanut rahaa koskaan vastaan vaikka väkisinkin Mirja tarjonnut. Ollut kuulemma merillä ja on kai oikea kippari. Tiedä hänestä, ei ole koskaan oikein tutustuttu, mitenkään ihmeemmin.
- Sinäkin räntäsateessa liikut, sanoo Arska ja pyyhkäisee vanhasta hatunkauhtanasta lunta pois.
- Täytyy liikkua ettei jämähdä paikoilleen, vastaa Mirja ja heilauttaa kättään.
Hesaria pitkin kävellessään, lähestyessään tenkkaa, tummanharmaa iso henkilöauto ajaa hitaasti Mirjan vierellä, sivuikkuna avataan ja tummasta hämystä miehen ääni kysyy:
- Paljonko on pari varvia?
- Viiskymppiä, vastaa Mirja ja pysähtyy. Ovi aukeaa ja iso mies tule ulos, ristiverinen.
- Tuolla naamalla se on kympin korkeintaan. Tules tänne autoon niin keskustellaan tarkemmin.
Mies tarttuu Mirjaa käsivarresta, tämä kaatuu, mies riuhtaisee naisen takaisin ylös. Polvet ja kädet naarmuilla Mirja koettaa huutaa apua, potkaisee miestä, jonnekin jalkoihin. Saa riuhtaistua itsensä irti ja juoksee minkä rikkinäisillä kokokengillään pääsee. Eivät seuraa.
Ensimmäinen vastaantuleva porttikonki näkee itkevän naisen lyyhistyneenä kivistä seinää vasten. Yön ollessa parhaimmillaan, räntäsateen jo hiljalleen laantuessa, ei kukaan kuule.
Samassa Mirja kuulee tutun äänen takaansa, kääntyy katsomaan. Vieressä seisoo Arska.
- Mitäs tytölle on käynyt, kysyy.
Mirja tietää että vastata ei tarvitse. Arska auttaa naarmuisen naisen ylös, vie takaisin vaasankadulle päin.
- Haluisitko tulla meille täksi yöksi? Oon kauhea mutten pelottava, tokaisee tuo karvainen merimies, Arska.
- Jos tuun niin ei kai haittaa että kuorsaan, saa Mirja sanottua, yrittää naurahtaa, vaikeasti, haavat kirvelevät. Saapuvat Arskan asuntoon, tekevät jääkaapista voileivät.
- Käykö sulle sama sänky?
- Sama se.
Käyvät nukkumaan, Mirjalla jo hengästys laantunut, kyyneltä vielä vähän vuotaa.
Aamu aukenee talvisella Vaasankadulla ja ihmisiä kulkee töihin, kouluun, kuka minnekin. Aura-auto siirtelee yöllä satanutta lunta kasoihin. Kioski on taas auennut.
Aamunvalo tavoittaa myös kaksi nukkuvaa ihmistä samassa sängyssä. Käpertyneenä toisiinsa, hyvin lähekkäin. Naisella ovat silmät auki, ajattelee. Arska sanoi joskus yöllä että kolmivuotiaskin voisi muuttaa hänen luokseen. Ja Arskalla on nettiyhteys, naurahtaa, ei tarvitse almuja ottaa. Ovatkohan seuraavat aamut parempia kuin tähän saakka, ajattelee Mirja ja puristaa Arskaa lujemmin itseään vasten.
Kioskinpitäjä sulkee juuri ovea Mirjan kohdalla ja viimeinen asiakas tulee ulos.
Mirja tunnistaa ulostulevan, omituinen tyyppi tuokin, joku KK sanoi olevansa, tuntuu mukavalta vaikka onkin kummallinen. Niin kai me kaikki, enemmän tai harvemmin vähemmän, ajattelee.
On tavannut aikaisemminkin tyypin silloin tällöin, törmäilty kaupungilla. Tarjosi nettiyhteyttä koneineen mutten ottanut… kaikenlaisia almuja köyhille, tuhahtaa itsekseen ja jatkaa kulkuaan.
Korkokenkään tulee räntä sisään, on sivusta revennyt, tarvitsevat korjausta mutta runsas parikymmentä euroa pankkitilillä haraa vastaan, korjautetaan sitten joskus rikkaampana.
Räntäsateen yltyessä tulee Mirja alas Hesarille ja näkee Arskan porttikongin ulkopuolella. Arska on ollut aina hyvä, auttanut kämpän korjaamisessa. Ei ole ottanut rahaa koskaan vastaan vaikka väkisinkin Mirja tarjonnut. Ollut kuulemma merillä ja on kai oikea kippari. Tiedä hänestä, ei ole koskaan oikein tutustuttu, mitenkään ihmeemmin.
- Sinäkin räntäsateessa liikut, sanoo Arska ja pyyhkäisee vanhasta hatunkauhtanasta lunta pois.
- Täytyy liikkua ettei jämähdä paikoilleen, vastaa Mirja ja heilauttaa kättään.
Hesaria pitkin kävellessään, lähestyessään tenkkaa, tummanharmaa iso henkilöauto ajaa hitaasti Mirjan vierellä, sivuikkuna avataan ja tummasta hämystä miehen ääni kysyy:
- Paljonko on pari varvia?
- Viiskymppiä, vastaa Mirja ja pysähtyy. Ovi aukeaa ja iso mies tule ulos, ristiverinen.
- Tuolla naamalla se on kympin korkeintaan. Tules tänne autoon niin keskustellaan tarkemmin.
Mies tarttuu Mirjaa käsivarresta, tämä kaatuu, mies riuhtaisee naisen takaisin ylös. Polvet ja kädet naarmuilla Mirja koettaa huutaa apua, potkaisee miestä, jonnekin jalkoihin. Saa riuhtaistua itsensä irti ja juoksee minkä rikkinäisillä kokokengillään pääsee. Eivät seuraa.
Ensimmäinen vastaantuleva porttikonki näkee itkevän naisen lyyhistyneenä kivistä seinää vasten. Yön ollessa parhaimmillaan, räntäsateen jo hiljalleen laantuessa, ei kukaan kuule.
Samassa Mirja kuulee tutun äänen takaansa, kääntyy katsomaan. Vieressä seisoo Arska.
- Mitäs tytölle on käynyt, kysyy.
Mirja tietää että vastata ei tarvitse. Arska auttaa naarmuisen naisen ylös, vie takaisin vaasankadulle päin.
- Haluisitko tulla meille täksi yöksi? Oon kauhea mutten pelottava, tokaisee tuo karvainen merimies, Arska.
- Jos tuun niin ei kai haittaa että kuorsaan, saa Mirja sanottua, yrittää naurahtaa, vaikeasti, haavat kirvelevät. Saapuvat Arskan asuntoon, tekevät jääkaapista voileivät.
- Käykö sulle sama sänky?
- Sama se.
Käyvät nukkumaan, Mirjalla jo hengästys laantunut, kyyneltä vielä vähän vuotaa.
Aamu aukenee talvisella Vaasankadulla ja ihmisiä kulkee töihin, kouluun, kuka minnekin. Aura-auto siirtelee yöllä satanutta lunta kasoihin. Kioski on taas auennut.
Aamunvalo tavoittaa myös kaksi nukkuvaa ihmistä samassa sängyssä. Käpertyneenä toisiinsa, hyvin lähekkäin. Naisella ovat silmät auki, ajattelee. Arska sanoi joskus yöllä että kolmivuotiaskin voisi muuttaa hänen luokseen. Ja Arskalla on nettiyhteys, naurahtaa, ei tarvitse almuja ottaa. Ovatkohan seuraavat aamut parempia kuin tähän saakka, ajattelee Mirja ja puristaa Arskaa lujemmin itseään vasten.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hienoa tekstiä siis kirja aiheeksi, jos tuo olis itse koettua en vois hienoks sanoa...
tuli vain mieleen että on paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä. Laki seksin ostamisesta ja myymisestä on kai sellaisten ihmisten laatima jotka eivät välttämättä ymmärrä tosielämän realiteeteista mitään. En sano että kertomus on totta mutten sano ettei ole.
saada lukija otteeseen :o) ...Kade :/
kerroppas nyt, kun noita sun tarinoita on siellä ja täällä varsinkin täällä...onko ne jostakin kirjasta vai tuleeko ne suoraan tähän ruudulle. Sillä meinaan sussa on ainesta kirjaan asti!
Kiitos..sain aihetta olla iloinen se mikä olen ja siitä missä asun :o))))))))))
ja siitä asuinpaikkakunnasta elämänlaatu ei ole kiinni. Tämähän olisi voinut tapahtua missä vaan pikkukaupungissakin, tässä vaan puolustelen stadia... asuinpaikkakunnasta riippumatta on paljon ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti kykene vaikuttamaan omaan elämäänsä. Tapasin Mirjan viime viikolla, siitä aihe, tästä hetkestä pistän pari sanaa kun ajatukset muotoutuvat ja ehtii. Onneksi tämä kaikki on huuhaata eikä yhtymäkohtia todellisuuteen ole... vai onko.. onko stadissa Käenkuja... Porthaninkatu.. Välikatu...
En kyllä halua kopioida toisten juttuja tai sitten pitää se selvästi sanoa, eihän se olisi reilua alkuperäistekstin tekijääkään kohtaan. Kirjoitusten tarvitsee olla omia. Tämä oli eka kerta kun tein osan Wordilla ja liitin sen mutta puolet on tehty ruudulla. Kuoppajuttu oli ruudulla vännetty.
Näitä ei ole ollut missään muualla vielä, huuhaaporukalle tehty, kiva jos kelpaa, mutta jotain laitan seuraavaan kirjaan, tosin saattavat muuttua koska voi sanoa niin paljon enemmän kun tila ei ole rajoitettu. Saa tuotua enemmän taustoja.
Pikkusen repii kun pitäisi osata sanoa vielä vähän terävemmin, aiheita on elämä täynnä, kateeksi käy nuo Waltarin tekstit, Wallacet, Burroughsit, niillä on justiinsa semmonen laajempi tatsi. Kai sitä oppii kun aikansa vääntää. Ja sitten kun just on oppinut kuolee pois.
kerro mikäoli ensimmäinen...julkaistu? Kirjastoissa..kirjakaupoissa..tahtoo lukea..pliiiiis!!!:o)))))))
tummiin vaatteisiin ja saa ihon näyttämään keltaiselta. Juu, ei liittynyt aiheeseen.
Tämä olisi jo kolmas tällaisen kaltainen. On ollut kirjastossa, kerran huvittuneena näin yhden. Pienoiskertomuksia, niitä on kiva vääntää. Kertomuksia elämästä ja kuolemasta, selviytymisiä ja valtavia pettymyksiä. Katsotaan nyt ensin miten Mirjan kävi, onko sittenkin niin että uusi elämä tuli edes yhdelle. Tai kahdelle.
Muista se vinkki viisi, ole aktiivinen ja tuputa niitä runojasi eri kustantajille ja muista sanoa että arvioit eri vaihtoehtoja. Ja mikä tuo painetta, tarinaa pitää olla riittävästi, niin hassulta kun se kuullostaakin.
Ja kaikki tämähän on huuhaata, tietenkin. Anonyyminä elämme virtuaalielämää kunnes hukumme tietovirtaan, nollia ja ykkösiä täynnä keuhkot...♣
kommentoida kahvin läikkymisen uhallakin. Tapu-hyvä-tapu. Nyt siis lievemmin. Edellisen palautteen nauramiseen meni viikko ;-))).