USA = PEACEMAKER

USA on erittäin tärkeässä roolissa globaalina
rauhantuojana.

Sen jälkeen kun hullu eurooppalainen Hitler, ja koko kansallissosialistinen rintama sekosi: USA ei ole katsellut enää tyrannien sekoilua sivusta; vaan on puuttunut asioihin riittävän ajoissa.

Vahvuudestaan huolimatta USA on osoittautunut hyväksi ja demokraattiseksi maailmanmahdiksi: se on antanut kaikkien Kansojen elää rauhassa, mikäli ne eivät aiheuta itselleen tai toisille Kansoille uhkaavaa vaaraa.
8748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tärkeässä roolissa globaalina rettelöiden aiheuttajana! Se on puuttumassa kaikkien maiden sisäisiin asioihin oikeudettomasti. Totuus on: Maailma olisi huomattavasti rauhallisempi jos Yhdysvaltoja ei olisi olemassakaan!
USA= sodantekijä ja aivan perseestä tässä suhteessa!

Äänestä
  • olemassa, koko maailma olisi yksi iso Kolumbia tällä hetkellä. Toisaalta Natsisaksa olisi ennättänyt saada ydinpommin valmiiksi ja neukkujen kanssa rettelöidessään olisi räjäyttänyt koko maailman paskaksi, eli välttämättä ilman USA:ta eioltaisi edes olemassa.

    Äänestä

Usaan sopii rauhantuoja väite yhtä hyvin kuin Neuvostoliittoon. Suomesta voimme kuitenkin olla ylpeitä, isiemme verellä on maksettu vapautemme.

Äänestä

näin on.

Äänestä

Tietenkin USA:lla on merkittävin rooli maailman Domino- ja Monopolipeleissä, sitä ei käy kiistäminen! Mutta onko se toiminut maailmanpoliisina omaa etuaan lisäten voi "filantrooppisista" syistä, omien osan YK:n roolista?

Varsinaisen "rauhantekijän" nimeä en Yhdysvalloille antaisi; se on kahlannut maailman suossa omin eväineen ja pyrkimyksineen! Rankastikin mutkia oikoen ja sakkokierroksiakin ( Vietnam, Irak) kiertäen.

Vaikea on arvuutella, mikä olisi maailman tila, jos joku muu mahti esim. Kiina, Venäjä, EU tai Islamin maailma olisivat samassa "määrävässä markkina-asemassa"???

Mikä oli maailman tila, jos demokraattinen YK olisi voimissaan ja toteuttaisi ja pystyisi valvomaan maailman menoa?

"Pax Americana" on nyt vallitseva, mutta kehitys kehittyy, maailmanpolitiikassakin. Voi olla, että tämä on paras mahdollinen tilanne.

Äänestä
  • Pax ABRAMS?

    Äänestä

  • olisiko kuitenkin kirjoitti:

    Pax ABRAMS?

    mahdollinen "pax americana" näissä oloissa! Ehkä "Pax Olium" sopii paremmin kuin muut paxit!

    Äänestä

...että Saksa ja Englanti tekivät 1. maailmansodassa jo käytännössä rauhan. Tietyt tahot saivat kuitenkin USA:n vedettyä mukaan, mikä aiheutti Saksan tuhon ja nöyryytyksen. Ilman tätä ei Hitlerillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä valtaan ja natsi-Saksa olisi jäänyt syntymättä. Historia olisi ollut aika toisenlainen.

USA on pääasiassa ollut 1900-luvun lopulle melko hyvä maailmanmahti, ei tosin kovin demokraattinen. Muistetaan myös atomipommilla elvistely Stalinille Japanissa, Vietnamin sota, kansalaisoikeusasiat, McCarthy, yms. pikkuasiat.

Mutta ajat muuttuvat :-( Talousmahti on viime vuosikymmenen kuluessa muuttunut maailman "sosiaalipummiksi" ja elää nyt ruhtinaallisesti muiden rahoittamana velaksi. Sen peittelemiseksi nykyjohto on turvautunut vähemmän kehuttaviin toimiin. Se on ryhtynyt etsimään syytä maailman pahuuteen mitättömistä pikkuvaltioista, joita voi demokratian hengessä teatraalisesti kurittaa. Nykyjohdon olisi syytä etsiä "pahan akselia" itsestään.

Mitä tulee avaajan otsikkoon, niin pidetäänpäs mielessä että ainoa 1900-luvun lopun presidentti joka halusi siirtää USA:n pysyvästä sotatilasta pysyvään rauhantilaan oli JFK. Tunnetuin seurauksin. Toisin sanoen USA:n poliittiseen ideologiaan on kuulunut 2. maailmansodasta lähtien jatkuva sotatila. Siitä hyötyy mm. ainoa kannattava teollisuuden haara USA:ssa tällä hetkellä eli aseteollisuus.

Pitäisi olla siis USA=WARMAKER.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lover69 kirjoitti:

USA on erittäin tärkeässä roolissa globaalina
rauhantuojana.

Sen jälkeen kun hullu eurooppalainen Hitler, ja koko kansallissosialistinen rintama sekosi: USA ei ole katsellut enää tyrannien sekoilua sivusta; vaan on puuttunut asioihin riittävän ajoissa.

Vahvuudestaan huolimatta USA on osoittautunut hyväksi ja demokraattiseksi maailmanmahdiksi: se on antanut kaikkien Kansojen elää rauhassa, mikäli ne eivät aiheuta itselleen tai toisille Kansoille uhkaavaa vaaraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu