Tällä palstalla keskustellaan aika paljon Kekkosesta, ja aina kun nimi mainitaan, asiaan liittetään sellaisia käsitteitä kuin demokratia ja parlamentarismi, yms. Joitakin perusasioita kuitenkin kannattaisi itse kunkin selvittää itselleen ennen kuin tyypilliseen tunnepitoiseen kekkoskritiikkiin sorrutaan. Tässä hieman sellaisia asioita.
Ensinnäkään demokratia ja parlamentarismi eivät ole ideaalisia opillisia totuuksia eivätkä koskaan toteudu käytännössä eri aikoina ja eri paikoissa samansisältöisinä tai edes samanmuotoisina. Ne ovat aina sidoksissa kansalliseen historiaan ja kansallisiin perinteisiin. Ei ole olemassa mitään yleistä demokratiaa tai yleistä parlamentarismia noin niinkuin yhteiskuntatieteellisessä mielessä. Kun puhutaan demokratiasta ja parlamentarismista yleensä, silloin ovat kyseessä vain poliittiseen propagandaan kuuluvat iskusanat.
Pitää aina muistaa, että demokratia sellaisena kuin me sen miellämme on eurooppalainen historiallinen ilmiö, valistusvuosisadalla alkanut kuninkaanvallan ja sääty-yhteiskunnan vastainen, tasa-arvoa vaativa liike. demokratialiikkeellä on siis ollut alusta alkaen tietty arvosisältö. Pitää aina myös muistaa, ettei kansojen demokratisoituminen ole vain hallinnollista järjestelmää koskeva ratkaisu, vaan se on vain tietyn ehdoin ja perusedellytyksin toteutuva ja melkoista yhteisöllistä kehittyneisyyttä ja kypsyyttä edellyttävä prosessi. Tälle prosessille on ominaista jatkuva epätäydellisyys. Demokratia ei siis ole niinkään tietty pysähtynyt vallankäytön mekanismi, vaan historiallinen kehitysliike, jonka eteneminen edellyttää kansalaisilta tiettyjä kehityksellisiä valmiuksia. Esim. sellaisia perusvalmiuksia kuin luku- ja kirjoitustaitoa, kykyä muodostaa mielipiteitä, orientoitumiskykyä moniarvoiseen ja keskustelevaan yhteiskuntailmastoon, jne. Ja yhteiskunnalta demokraattinen prosessi edellyttää mm. tiettyä läpinäkyvyyttä niin että kansalaisten on mahdollista aina selvästi nähdä mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse.
Demokratia sinänsä ei omia edellytyksiään ja ehtojaan takaa, ne täytyy ensin taata -- vasta sitten demokratia toimii. Demokratian nimiin ei pidä laskea niitä asioita, jotka ovat demokratian edellytksiä. Kun esim. sanotaan, etteivät todelliset demokratiat koskaan ole sotineet keskenään, pitää muistaa, ettei tätä aiheuta demokratia sinänsä, vaan se inhimillinen kypsyysaste, joka mahdollistaa myös demokratian.
Suomi on heimoyhteiskunnasta (esim. sisällissotamme oli vielä tyypillisesti tribaalikonflikti) ja hyvin, hyvin, hyvin yksiarvoisesta koti-uskonto-isänmaa -yhtenäiskulttuurista kehittynyt yhdessä vuosisadassa ainakin jonkinasteiseksi keskustelevaksi, moniarvoiseksi demokratiaksi. Tämä kansallinen kehitystie on historiallisesti ainutkertainen ja peruuttamaton. Matkan varrella kehitystä on vauhdittanut ehkä eniten Kekkosen omima vahvan vallanpitäjän rooli, joka yhtenäisti vallan voimaviivoja ja -virtoja niin että vaurastumista pääsi tapahtumaan, ja hänen perintönään jäi jokseenkin yhtenäinen ja sisäisistä haavoistaan toipunut kansa. Tätä suurta yhtenäistämis- ja kypsytysprosessia Kekkonen itse piti elämäntyönään, ja noin niinkuin viileän ulkopuolisesti tarkastellen tämä prosessi onnistui kaikissa suhteissa. Kekkosen aikana Suomesta tuli sisäiset kitkansa taitavasti syrjäänpaneva, aineellisesti hyvinvoiva, pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio. Täällä tehtiin maailmanennätykset miltei kaikkien uusien teknisten laitteiden leviämisnopeudessa.
Kun nykyisin arvioidaan Kekkosen elämäntyötä, lähtökohtana kritiikille ovat vain "ilmasta" temmatut ideat jostain ihanteellisen puhtaasta demokratiasta tai parlamentaarisista valtakäytännöistä. Tällä kritiikillä on propagandan arvo. Yhteiskuntateoreettisesti se on nollan arvoista. Kenenkään itseään ajattelijana arvostavan ihmisen ei tällaiseen kekkoskritiikkiin pitäisi sortua, niin paljon kuin kekkosen haukkumisesta nykyisin eri tahoilta kiitosta sateleekin. Joillekin kuitenkin näyttää yhä riittävän yhteisiin riekkujaisiin osallistuminen -- yhteinen valhe maistuu makealle.
Esimerkiksi kovasti eri suissa toisteltu lause "Koivisto palautti parlamentarismin" ei tarkoita yhtään mitään, koska mikään, toistan tämän: ei mikään enää Koiviston aikana ollut verrattavissa suomalaiseen yhteiskuntaan Kekkosta edeltävinä vuosikymmeninä. Suomi oli -- ja paljolti Kekosen aivan määrätietoisen työn tuloksena -- muuttunut maaseutuvaltaisesta yhtenäiskulttuurista kaupungistuneeksi ja teollistuneeksi moniarvoiseksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, ja kun nämä yhteiskunnalliset perustekijät muuttuivat, se merkitsee, että myös politiikan käytännöt ovat todellisilta sisällöiltään erilaiset kuin aikaisemmin. Sanonko tämän varmuuden vuoksi vielä toistamiseen: lauseessa "Koivisto palautti parlamentarismin" ei ole mitään tosiasiallista sisältöä. Sen on vai verbaalimelua, tyhjää polotusta, jota esimerkiksi Jakobsonin tapaiset tyhjänrähisijät mieluusti suissaan makustelevat.
Kun katsomme sitä mitä Venäjällä neuvostojärjestelmän sortumisen jälkeen on tapahtunut, pitäkäämme tällöinkin mielessä se, ettei Putinin nykyinen vahva vallankäyttö välttämättä sielläkään merkitse paluuta entiseen systeemiin. Päinvastoin, se saattaa olla paras tae demokraattiselle kehitykselle. Siis ihan vastaavalla tavalla kuin Suomi-nimisen pienen, aggressiivisen, heimoyhteiskunnan tasolla valtiouskonnollisessa ykseydessä elävän kansakunnan kehitystiellä Kekkosen vahva vallankäyttö merkitsi sellaista sisäisen kehittymisen ja kypsymisen kautta, jolta oli tai ehkä paremminkin: olisi sitten hyvä toteuttaa edelleen demokratian projektia.
Siis jos sitä demokratian projektia nyt joku haluaisi vielä edistää. Nythän poliitikot edistävät vain rahatalouden projekteja. Ja viis veisaavat siitä mikä olisi yhteiselle kansalle parasta. Parlamentarismikaan ei nimittäin sinänsä kerro mitään vallankäytön sisöllöistä: on täysin mahdiollista toteuttaa muodollisesti loistavaa parlamentarismia, jossa kuitenkin toteutuu poliittisen vallan alasajo taloudellisen vallan kustannuksella. Poliitikkomme ovat nyt jokseenkin laidasta laitaan hukanneet Kekkosen perinnön. Tuo perintö edusti sisällöllisesti todellista demokratiaa ja parlamentarismia: vallankäytön sisältö oli legitiimiä, ei vain muoto.
Tämän perinteen hukkaaminen alkoi välittömästi Kekkosen väistymisen jälkeen. Sen aloitti rahataloudellisen ekspansion liikkeelle masinoinut Mauno Koivisto.
Ensinnäkään demokratia ja parlamentarismi eivät ole ideaalisia opillisia totuuksia eivätkä koskaan toteudu käytännössä eri aikoina ja eri paikoissa samansisältöisinä tai edes samanmuotoisina. Ne ovat aina sidoksissa kansalliseen historiaan ja kansallisiin perinteisiin. Ei ole olemassa mitään yleistä demokratiaa tai yleistä parlamentarismia noin niinkuin yhteiskuntatieteellisessä mielessä. Kun puhutaan demokratiasta ja parlamentarismista yleensä, silloin ovat kyseessä vain poliittiseen propagandaan kuuluvat iskusanat.
Pitää aina muistaa, että demokratia sellaisena kuin me sen miellämme on eurooppalainen historiallinen ilmiö, valistusvuosisadalla alkanut kuninkaanvallan ja sääty-yhteiskunnan vastainen, tasa-arvoa vaativa liike. demokratialiikkeellä on siis ollut alusta alkaen tietty arvosisältö. Pitää aina myös muistaa, ettei kansojen demokratisoituminen ole vain hallinnollista järjestelmää koskeva ratkaisu, vaan se on vain tietyn ehdoin ja perusedellytyksin toteutuva ja melkoista yhteisöllistä kehittyneisyyttä ja kypsyyttä edellyttävä prosessi. Tälle prosessille on ominaista jatkuva epätäydellisyys. Demokratia ei siis ole niinkään tietty pysähtynyt vallankäytön mekanismi, vaan historiallinen kehitysliike, jonka eteneminen edellyttää kansalaisilta tiettyjä kehityksellisiä valmiuksia. Esim. sellaisia perusvalmiuksia kuin luku- ja kirjoitustaitoa, kykyä muodostaa mielipiteitä, orientoitumiskykyä moniarvoiseen ja keskustelevaan yhteiskuntailmastoon, jne. Ja yhteiskunnalta demokraattinen prosessi edellyttää mm. tiettyä läpinäkyvyyttä niin että kansalaisten on mahdollista aina selvästi nähdä mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse.
Demokratia sinänsä ei omia edellytyksiään ja ehtojaan takaa, ne täytyy ensin taata -- vasta sitten demokratia toimii. Demokratian nimiin ei pidä laskea niitä asioita, jotka ovat demokratian edellytksiä. Kun esim. sanotaan, etteivät todelliset demokratiat koskaan ole sotineet keskenään, pitää muistaa, ettei tätä aiheuta demokratia sinänsä, vaan se inhimillinen kypsyysaste, joka mahdollistaa myös demokratian.
Suomi on heimoyhteiskunnasta (esim. sisällissotamme oli vielä tyypillisesti tribaalikonflikti) ja hyvin, hyvin, hyvin yksiarvoisesta koti-uskonto-isänmaa -yhtenäiskulttuurista kehittynyt yhdessä vuosisadassa ainakin jonkinasteiseksi keskustelevaksi, moniarvoiseksi demokratiaksi. Tämä kansallinen kehitystie on historiallisesti ainutkertainen ja peruuttamaton. Matkan varrella kehitystä on vauhdittanut ehkä eniten Kekkosen omima vahvan vallanpitäjän rooli, joka yhtenäisti vallan voimaviivoja ja -virtoja niin että vaurastumista pääsi tapahtumaan, ja hänen perintönään jäi jokseenkin yhtenäinen ja sisäisistä haavoistaan toipunut kansa. Tätä suurta yhtenäistämis- ja kypsytysprosessia Kekkonen itse piti elämäntyönään, ja noin niinkuin viileän ulkopuolisesti tarkastellen tämä prosessi onnistui kaikissa suhteissa. Kekkosen aikana Suomesta tuli sisäiset kitkansa taitavasti syrjäänpaneva, aineellisesti hyvinvoiva, pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio. Täällä tehtiin maailmanennätykset miltei kaikkien uusien teknisten laitteiden leviämisnopeudessa.
Kun nykyisin arvioidaan Kekkosen elämäntyötä, lähtökohtana kritiikille ovat vain "ilmasta" temmatut ideat jostain ihanteellisen puhtaasta demokratiasta tai parlamentaarisista valtakäytännöistä. Tällä kritiikillä on propagandan arvo. Yhteiskuntateoreettisesti se on nollan arvoista. Kenenkään itseään ajattelijana arvostavan ihmisen ei tällaiseen kekkoskritiikkiin pitäisi sortua, niin paljon kuin kekkosen haukkumisesta nykyisin eri tahoilta kiitosta sateleekin. Joillekin kuitenkin näyttää yhä riittävän yhteisiin riekkujaisiin osallistuminen -- yhteinen valhe maistuu makealle.
Esimerkiksi kovasti eri suissa toisteltu lause "Koivisto palautti parlamentarismin" ei tarkoita yhtään mitään, koska mikään, toistan tämän: ei mikään enää Koiviston aikana ollut verrattavissa suomalaiseen yhteiskuntaan Kekkosta edeltävinä vuosikymmeninä. Suomi oli -- ja paljolti Kekosen aivan määrätietoisen työn tuloksena -- muuttunut maaseutuvaltaisesta yhtenäiskulttuurista kaupungistuneeksi ja teollistuneeksi moniarvoiseksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, ja kun nämä yhteiskunnalliset perustekijät muuttuivat, se merkitsee, että myös politiikan käytännöt ovat todellisilta sisällöiltään erilaiset kuin aikaisemmin. Sanonko tämän varmuuden vuoksi vielä toistamiseen: lauseessa "Koivisto palautti parlamentarismin" ei ole mitään tosiasiallista sisältöä. Sen on vai verbaalimelua, tyhjää polotusta, jota esimerkiksi Jakobsonin tapaiset tyhjänrähisijät mieluusti suissaan makustelevat.
Kun katsomme sitä mitä Venäjällä neuvostojärjestelmän sortumisen jälkeen on tapahtunut, pitäkäämme tällöinkin mielessä se, ettei Putinin nykyinen vahva vallankäyttö välttämättä sielläkään merkitse paluuta entiseen systeemiin. Päinvastoin, se saattaa olla paras tae demokraattiselle kehitykselle. Siis ihan vastaavalla tavalla kuin Suomi-nimisen pienen, aggressiivisen, heimoyhteiskunnan tasolla valtiouskonnollisessa ykseydessä elävän kansakunnan kehitystiellä Kekkosen vahva vallankäyttö merkitsi sellaista sisäisen kehittymisen ja kypsymisen kautta, jolta oli tai ehkä paremminkin: olisi sitten hyvä toteuttaa edelleen demokratian projektia.
Siis jos sitä demokratian projektia nyt joku haluaisi vielä edistää. Nythän poliitikot edistävät vain rahatalouden projekteja. Ja viis veisaavat siitä mikä olisi yhteiselle kansalle parasta. Parlamentarismikaan ei nimittäin sinänsä kerro mitään vallankäytön sisöllöistä: on täysin mahdiollista toteuttaa muodollisesti loistavaa parlamentarismia, jossa kuitenkin toteutuu poliittisen vallan alasajo taloudellisen vallan kustannuksella. Poliitikkomme ovat nyt jokseenkin laidasta laitaan hukanneet Kekkosen perinnön. Tuo perintö edusti sisällöllisesti todellista demokratiaa ja parlamentarismia: vallankäytön sisältö oli legitiimiä, ei vain muoto.
Tämän perinteen hukkaaminen alkoi välittömästi Kekkosen väistymisen jälkeen. Sen aloitti rahataloudellisen ekspansion liikkeelle masinoinut Mauno Koivisto.
Vastaukset 11
Vanhimmat
jota kohta yritetään tekijää solvaten todistella täysin virheelliseksi.
Toteat:
>> Kun nykyisin arvioidaan Kekkosen elämäntyötä, lähtökohtana kritiikille ovat vain "ilmasta" temmatut ideat jostain ihanteellisen puhtaasta demokratiasta tai parlamentaarisista valtakäytännöistä.
Avaaja varoittaa sellaisesta perusvirheeestä, jonka sinä "tutkielmissasi" jatkuvasti teet, etenkin silloin kun ujutat niihin mielipiteitäsi.
Lukaise joutessasi vaikkapa Quentin Skinnerin Foundations of Modern Political Thought I-II ja mieti, mitä ns. anakronismiteesi oikein mahtaa tarkoittaa...
tekee. Tuo Johannes Virolaisen tokaisu on jäänyt mieleeni Kekkosen kaudelta. Siihen lauseeseen sisältyy Kekkosen ajan demokratia.
Kekkonen käytti valtansa pönkittämiseen Vasemmistoa, SAK:ta ja N-Liittoa. En nyt tietenkään lähde Kekkosta tuomitsemaan, siitä vaikeasta ajastahan selvittiin. Mutta mitään tuollaisia ylistyslauluja ei kannata siitä ajasta kirjoittaa. Eduskunta oli silloin alennustilassa, se oli kumileimasin, joksi sitä usein sanotaan vieläkin. Siloin tulivat tavaksi Työmarkkinasopimukset jotka ehkä olivat hyviä talouden kannalta, niillä lakot saatiin rauhoittumaan. Toki Kekkosen aikana lakkoja oli huomattavan paljon. Oli jopa sähkötkin poikki. Kauppojen ruokatiskit olivat tyhjänä.
Mutta eduskunta oli muiden vallakäyttäjien palvelija, jonka tehtäväksi jäi vain hyväksyä muualla tehdyt päätökset. Kirjoitusvirheitäkään ei eduskunta saanut korjata, lausui Harri Holkeri kerran.
Sinun käsityksesi mukaan se oli ilmeisesti kuitenkin hyvä, silloin luotiin pohjaa demokratialle.
Ulkopolitiikka oli asia millä ihmisiä jaoteltiin. Että olisi päässyt mukaan kaikkein pyhimpien joukkoon piti opetella tietty liturkia, mitä hoettiin. Siihenkään ei kuitenkaan Kekkosen joukkiot helposi uskoneet, vaan tarvittiin pitkäaikaista ja syvää kumarrusta.
Pääsy pyhiempien joukkoon oli vaikeaa myös Keskustalaisille. Heidät jaettiin K- ryhmään ja niihin jotka ei siihen kuuluneet. Ministeripaikat jaettiin pitkään vain K-ryhmäläisille, muut olivat napinpainajia.
Kirjoitat lopuksi Kekkosen perinnön hylkäämisestä. Mielestäni ennätyksen siinä teki Paavo Väyrynen. Muutamassa vuodessa hän teki ennen välttämättömästä Keskustapuolueesta hyljeksityn yhteistyökumppanin. Tuosta tilnteesta pois pääsemiseksi on välillä kaksi puheenjohtajaa tenyt hartiavoimin työtä.
Lisäsi kannatta muistaa Kekkosen vaikutus Keskustapuolueen kannatukseen, se oli myrkkyä. Jos Kekkosen aika olisi jatkunut vielä 10-15 vuotta ei koko Keskustapuoluetta olisi enää ollut.
Suurimman virheen Kekkosen ihailijat kuitenkin tekevät tulkitessaan Kekkosen perintöä tähän päivään. Arvelen siten, että jos Kekkonen eläisi ja olisi presidentti hän olisi Suomen johtanut Natoon. Nyt monet varsinkin Keskustalaiset ovat palsamoineet Kekkosen ulkopolitiikan 70- luvulle ja ajattelevat ,että sen pitäisi jatkua samanlaisena vaikka ympäristö on aivan toinen.
Kekkosen ulkopolitiikassa, tai sen selittämisessä pitää ottaa huomioon kaikki me mielenmuutokset jotka Kekkonen itse teki.
Juuri noin minäkin asian näen, mutta laveasanaisuuteen taipuvana en osaisi sitä noin napakasti sanoa.
Siinä se on kaikki oleellinen Kekkosen toimintatavoista ja -periaatteista sekä hänen vaikutuksestaan vallassaollessaan, samoin hänen perinnöstään ja sen merkityksestä.
Korostin tarkoituksella "hänen vallassaollessaan", sillä joskus ammoin oli olemassa myös toisenlainen Kekkonen. Minuä "tutkielmassani" olen koettanut kertoa hänestäkin, sekä syistä ja tavoista, joiden kautta hänestä tuli paremmin tuntemamme Kekkonen.
Turha mennä kepukauna-kapin kelkkaan.
Todellisuudessa Paavo Väyrynen oli hyvä puoluejohtaja. Hän nosti Keskustan alhosta kirkkaasti Kokoomuksen ohi. Sen jälkeen Kokoomus on pysynyt kannatuksessa Keskustan alapuolella.
Tässä faktaa, luvut puhuvat puolestaan:
http://www.vayrynen.com/henkilotiedot/index.php
http://www.tilastokeskus.fi/tk/he/vaalit/vaalit2003/vaalit2003_vaalitilastot_aspuoluekannatus.html
vielä mitään kun minulle tuli Kekkoskaunaa, siis se ei voi johtua Korhosesta vaan Kekkosesta. Korhonenhan kertoo sen tutkimuksissaan minkä , minä, sinä ja monet ovat tieneet aikaisemminkin.
Mitää Keskustakaunaa minulla ei nykyisin ole.
Väyrynen kyllä mielestäni hukkasi Kekkosen perinnön siinä mielessä, että Keskustan vaikutusvalta väheni, vaikka puolue suureni.Tietysti voi ajatella niinkin, ettei Keskustan vaikutusvalta ollut sen omaa vaan Kekkosen, eihän silloin eduskunnalla ollut paljoa merkitystä.
osaisi Kekkosesta niin pitkästi kirjoittaa kun sinä olet osannut, mutta olet syventynyt tietysti aiheeseen. Minun juttuni on pelkästään omia kokemuksiani ja muistojani. Niissä on tietysti joskus virheitäkin, mutta ne on niin kun asiat muistan.
...joka ei ole aina, ei useinkaan sama kuin keputotuus.
Tämän avaaja nosti esiin paljon puhuvan yksityiskohdan siitä, millaista oli kekkospolitiikka. Hyvin samanlaiset tavoitteet olisivat myös nykyisellä kepupolitiikalla, mutta onneksi mahdollisuudet ratkaisevasti heikommat.
Mitäpä Väyrynenkään teki sillä nostamallaan kepun kannatuksella? Mitä teki sillä kepu ja mitä arvoa sillä oli kepulaisille?
Tuo avaajan mainitsema kysymys voidaan hyvin kohdistaa nyt myös kepulle. Sen teen tuolla toisaalla näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000014631310
Mitäkö keskusta teki sillä kannatuksella? Keskusta nousi koko 1980-luvun vaaleissa. Sen avulla puolue oli hallituksessa vuosia 1987-91 lukuunottamatta Koiviston koko presidenttikauden, vaikka sinun ja muiden teeseihin on jo kauan kuulunut, että keskustan kannatus ja hallitusasema perustui Kekkosen presidenttiyteen.
Keskusta lisäsi Väyrysen pj-kaudella kannatustaan monipuolisesti eri ammatti- ja sosiaaliryhmissä, käynnisti määrätietoisen palkansaaja- ja yrittäjätoiminnan, uudisti voimakkaasti suomalaista perhe- ja sosiaalipolitiikkaa. Aikana, jolloin sinä ja kaltaisesi uskoitte sen katoavan.
Keskustasta tuli Suomen kuntien, kuntayhtymien ja kuntaliiton johtava poliittinen voima.
Ja, jos et ole havainnut, on Keskusta nytkin johtava hallituspuolue. Matti Vanhanen itse tietää ja on tämän julkisestikin myöntänyt, että Väyrysen kausi tahtopoliittisella otteella oli välttämätön keskustan pelastamiseksi.
Jaa, mitä Väyrynen teki tuolla kannatuksella? On edelleen maamme pitkäaikaisin ulkoministeri, toimi 33 vuotta ek:n jäsenenä ja on mepeistämme virkaiältään vanhin. Kaikista noista saavutuksista erikseenkin jollekin muulle olisi jo ammoin myönnety valtioneuvoksen arvo, mutta nykyään niitä saavat holkerot ja uosukaiset mitättömistä ansioista, kunhan vain ovat myötäilleet demarien politiikkaa oikeina hetkinä.
Päivän uutisten mukaan puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala arvostelee Venäjän poliittista kehitystä. Yleisradion haastatteleman Kaskealan mukaan vallan keskittymiseen johtava kehitys ei koskaan voi olla kovin hyvä asia demokratian kannalta.
Jälleen yksi sotilas, joka ei ymmärrä sosiologiasta yleensä eikä vallan sosiologiasta erityisesti mitään.
Sotilaiden ei pitäisi puuttua politiikkaan, koska siinä he eivät koskaan ole osanneet asettua hyvien ihmisten puolelle. Eikä heidän pitäisi esittää yhteiskunnan tilaa koskevia lausuntoja, joista paistaa heidän täydellinen perehtymättömyytensä yhteiskuntateorioiden alkeisiin.