Vanhanen taas toimettomana!

AKT:n lakon vaikutukset uhkaavat koko Suomen kansantalouden kehitystä.

Mitä tekee mannerten välinen nahjus Matti Vanhanen?

Tapansa mukaan ei yhtään mitään. Vanhaselle on yksi hailee, jos Suomen talous kärsii.

8

400

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ----

      Otsikossa kysymys. Pitäisikö lakko-oikeutta rajoittaa lakon aikana, ja lähtisikö ay-puolue SDP mukaan kyseiseen hankkeeseen?

    • Jaba_43

      Vanhanen on ottanut lakkoon kantaa ja toivoo osapuolten pääsevän pikaiseen sopuun.

      • ettei..

        Vanhanen eikä hallitus puutu asiaan, joka ei sille kuulu.
        Mutta etkö sinä edellisen AKT:n lakon aikana ollut vaatimassa hallituksen puuttumista asiaan?


      • Jaba_43
        ettei.. kirjoitti:

        Vanhanen eikä hallitus puutu asiaan, joka ei sille kuulu.
        Mutta etkö sinä edellisen AKT:n lakon aikana ollut vaatimassa hallituksen puuttumista asiaan?

        Edellisessä kerralla ei ollut kyse lakosta, vaan rokollisesta laittomuudesta, jota AKT toisti kerta toisensa jälkeen piittaamatta mitään työtuomioistuimen tuomioista ja sakoista.

        Hallituksen ei pidä puuttua lakkoihin, mutta laittomuudet on ehdottomasti tuomittava ja ankarasti, koska sellainen osoittaa röyhkeää piittaamattomuutta tuomioistuinten päätöksistä.


    • Meuhtoo vain.

      Känä on kana vaikka voissa paistas.

      • ---

        Onko kokoomuslaisetkin punikkeja?


      • --- kirjoitti:

        Onko kokoomuslaisetkin punikkeja?

        Sellaista se on KEPUlaisen angsti.


    • Jude

      1. Kiista on täysin työnantaja- ja työntekijäpuolten välinen asia. Se ei siis liity mitenkään hallitukseen.

      2. Jos asia kuitenkin haluttaisiin jollakin tavalla liittää hallitukseen, niin tästä sektorista vastaava ministeri on liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (Sdp) ja viestisi kuuluisi näinollen sosialidemokraattien palstalle.

      Johtopäätös: Tapansa mukaan Känä on jälleen kerran aivan pihalla asioista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe