Katsokeepas uutisia. Natottajat tykittää omistamansa suomimedian kaikilla putkilla. Tulivalmistelun tarkoitus on pehmittää kansa ja pehmeäpäiset kansanedustajat Naton kannalle. Lakiesitys tulee ennen eduskuntavaaleja.
On niillä hätä. Myös EU:n perustuslaki pitäisi runnoa läpi ennen kuin kansa pääsee vaihtamaan valmiiksi lobatut kansanedustajat uusiin. Kumpaankaan päätökseen eduskunnalla ei ole valtuuksia ilman kansanäänestystä.
On niillä hätä. Myös EU:n perustuslaki pitäisi runnoa läpi ennen kuin kansa pääsee vaihtamaan valmiiksi lobatut kansanedustajat uusiin. Kumpaankaan päätökseen eduskunnalla ei ole valtuuksia ilman kansanäänestystä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuo Puttiini.
Ja on hienoja huoneita täällä naton päämajassa.
Saisin parempaa liksaakin natopomona.
Mie nii haluaisin täne, ai että tekee mieli lipoa.
Pahus kun se Tavja haluaa YK:n virkaan ja panee hanttiin.
Sitäpaitsi olisi hieno ajella suomessa ameriikan hummerilla ja syljeskellä alamaisten päälle.
Mitähän nuo tarkoittavat,kun sanovat meitä mustasieluisiksi vihollisten etsijiksi. Meillä sotilaillahan on oltava vihollisia,muutenhan meidän koulutuksemme olisi mennyt hukkaan ja veronmaksajain rahat myös.
Edellistä voisi jatkaa sanomalla, että 'jokaisen sotilaan pitää päästä edes kerran tappamaan', sillä jos ei, niin koulutus on tavallaan mennyt hukkaan. Kommentiksi ei riitä se, miten aseet muka turvaavat rauhan, sillä aseita ei ole koskaan ollut enemmän mitä nyt, ja silti maailma on entistä epävakaammassa tilassa. Tilanteet pahenevat yhtälailla nälkäpuolella, kuin varsinaisissa aseellisissa yhteenotoissa. Globalisaationko tulosta? Ainakin tiedonkulku on nopeutunut, mistä esimerkkina taannoinen Jullans-Postenin pilakuvajuttu. Kurjimmassakin 'peräkylässä' tiedetään että on olemassa ihmisiä, joiden elämä on yltäkylläistä... ongelmia tulee riittämään.
täys-natotettuina! Tunne on yhtä tyhjä kuin kärpäsen nahkalla hämähäkin verkossa!
Halosen ja Tuomiojan haukkuminen on ollut hämäystä. He ovat saaneet puhua. Hummer- ja Abrams-linja on vedättänyt sekä meitä yksinkertaisia, että muutamaa fiksumpaakin.