ehdoton ei vai?

"Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat. "

---
tulkitkaahan nyt tämä, miksi tässä Joosef, uskovainen mies, vetää siis kännin?
12599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

niinpä

Äänestä

..ainakin vl-piireissä, en sitte tiedä oliks se tarkalleen niin että humaltuminen vie herkästi muihinkin maailmallisiin sydeemeihin, mene ja tiedä.

Äänestä
  • Siellä kun on näitä juominkeja, myös uskovaisten kesken.

    Lutherkin oli kuuleman mukaan oluen ystävä.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Siellä kun on näitä juominkeja, myös uskovaisten kesken.

    Lutherkin oli kuuleman mukaan oluen ystävä.

    Tuo ehdoton raittius on tullu, Lars Levi Laestadiukselta.. eli hän koki, että viina ei kuulu uskovaisen elämään, siitä tulee se paha meno, ja helposti jostaa synnin teille. Lestadiuksen lapsuudessa muistaakseni juotiin paljon, hän oli kärsinyt siitä.
    Raamatussa, kun kerrotaan monessa kohtaan viinoista ja viineistä, se oli sitä aikaa, ja kansaa, joille se oli janojuoma, ruokajuoma, harvemmin kai ne ihan ryyppäämällä joivat. kohtuudella.
    En muista kuka tämän on sanonut, et " Älkää joupuko siitä viinasta, josta paha ja irstas meno tulee."

    Äänestä

  • nii kirjoitti:

    ihan vapaasti, joo, mutta kuten sanoin, Raamattu eli Jumalan Sana ei sitä kiellä...

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Siellä kun on näitä juominkeja, myös uskovaisten kesken.

    Lutherkin oli kuuleman mukaan oluen ystävä.

    Raamatussa ei suhtauduta alkoholiin niin kielteisesti kuin joittenkin suomalaisten uskovaisten keskuudessa suhtaudutaan. Johtuu ehkä siitä, että typeriä suomalaisia (ja venäläisiä) ei silloin ollut. :-)

    Jopa Jeesus muutti veden viiniksi, ja nimenomaan alkoholipitoiseksi viiniksi kuten kertomus osoittaa. Jos Jeesuksen mielestä se olisi ollut "kirottu liemi", niin hän ei olisi tehnyt sitä.

    Mutta: suomalainen (varsinkaan "uskovainen") ei osaa käyttää alkoholia oikein. Hän joko ryyppää itsensä kaatokänniin tai on absolutisti. Ja näistä kahdesta vaihtoehdosta tuo absolutisti on ehdottomasti parempi. Jos siis kultaista keskitietä ei löydä, parempi kulkea tuota toista.

    Ja yksi syy miksi välttää alkoholia, on se, ettei tuota lankeemusta "heikommille". Jos alkoholi on jollekin ongelma, esim. entiselle alkoholistille, miksi suotta saattaa hänet omalla juomisellaan kiusaukseen langeta siihen taas? Jotkut eivät yksinkertaisesti VOI juoda edes yhtä pisaraa ilman etteikö homma karkaa käsistä. Parempi ylivarovaisuus kuin uhkarohkeus.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Kyllä moni suomalainen osaa kuitenkin nauttia alkoholia ihan siististikin, ei jokainen lasiin tarttuva juo itseään kaatokänniin.

    Tärkeintä on mieltää se, että alkoholin käyttö sinällään ei ole syntiä.

    Äänestä

4. Moos. 14:26 "... ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi."
Joh. 2:1-11
1. Tim. 5:23 "Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi."
San. 31:6 "Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille."
San. 31:7 "Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko."

Joten raamattu ei todellakaan suhtaudu alkoholiin jyrkän kielteisesti, toisin kuin lestadiolaiset. Toisaalta - eihän raamattu kiellä television katseluakaan... :-)

Äänestä
  • sekä myös itse valmisti sitä. Jopa viimeisellä aterialla evankeliumien mukaan läträttiin viinillä. Siitä muistona ehtoollinen, johon lestatkin osallistuvat ainakin kerran eläissään.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    sekä myös itse valmisti sitä. Jopa viimeisellä aterialla evankeliumien mukaan läträttiin viinillä. Siitä muistona ehtoollinen, johon lestatkin osallistuvat ainakin kerran eläissään.

    miten kehtaat myöntää tietäväsi noin paljon raamatusta vaikka olet pakana, kenties oletkin joku pilipalipakana, pthyi, lestat tuskin koskaan osallistuu johonkin niin hengelliseen tapahtumaan kuin ehtoolliseen, se olisi vastoin Lestat:n vampyyri-periaatteita.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    sekä myös itse valmisti sitä. Jopa viimeisellä aterialla evankeliumien mukaan läträttiin viinillä. Siitä muistona ehtoollinen, johon lestatkin osallistuvat ainakin kerran eläissään.

    Niin, ja Jeesus lupasi viimeisellä ehtoollisella ollessaan, että seuraavan kerran hän tulee nauttimaan viinipuun antia vasta meidän kanssamme Jumalan valtakunnassa (joka valtakunta EI tarkoita vanhoillislestadiolaista herätyslikettä ;-)

    Matteuksen evankeliumi:
    26:29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

    Äänestä

Kyllä juoda saa Raamatun mukaan: missä kohtaa se kielletään mukamas??! Ei ole VIISAS sillä kertaa se, joka hoippuu viinasten takia, mutta ei välttämättä eksaktia kieltoa loukannutkaan. Uskovainen voi "vetää kännin" mutta se ei rakenna hänen elämäänsä millään tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

viinakielto? kirjoitti:

"Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat. "

---
tulkitkaahan nyt tämä, miksi tässä Joosef, uskovainen mies, vetää siis kännin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu