Todella tärkeä välitavoite täyttyi, kun lakivaliokunta pyysi tävään perustuslakivaliokunnalta lausuntoa seksin oston kriminalisoimisesta.
Tänään antoi lakivaliokunnalle lausunnon kaksi henkilöä, joiden asiantuntemusta on vaikea Suomessa ylittää; Johanna Sirkiä ja Anna Kontula.
Toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi erityisesti Annan lausunnon:
http://www.salli.org/info/lib/kontula2006lav.pdf
Johannan lausunto on varsin pitkä ja lakiteknisyydessään ehkä maallikolle hieman raskas. Sekin löytyy tietysti SALLIN sivuilta (salli.org).
Tuo Annan lausunto on siksi lyhyt, että lakivaliokunnalle on aikaisemmin jaettu hänen raporttinsa prostituutiosta 2005, joka on paras suomalaista prostituutiota kuvaava tieteellinen tutkimus ja lausunto on tavallaan raporttia täydentävä yhteenveto. Teksti on kuitenkin asiantuntevuudessaan ja vastaansanomattomassa ytimekkyydessään tyrmäävä isku kaikille lain puoltajille. Ei vähiten siksi, että kaikki, mitä Kontula suustaan päästää tai paperille panee, on aina viimeiseen asti punnittua, tutkittua ja perusteltua.
Voisi hyvin kuvitella, että oikeusministeriössä ja erityisesti lakiesityksen eteenpäin vieneessä hallituksessa posket punottavat...eikä syynä ole reipas ulkoilu.
Jerry

Vastaukset 3
Vanhimmat
Anna Kontula sanoo kauniisti ja asiallisesti sen tosiasian, että lakiehdotus perustuu täysin vääriin perusteisiin, pelkkiin ennakkoluuloihin, vastoin tutkimuksia oleviin väittämiin jne.
On suorastaan käsittämätöntä, että hallitus roiskaisi lakiesityksen eduskuntaan sen kummemmin asiaa pohtimatta - ei kai se johtunut kyvyttömyydestä käyttää omaa järkeään. Ei todellakaan olis tarvinnut olla järjenjättiläinen keksiäkseen, että raportin väittämät eivät voi pitää paikkaansa.
Suomessa on lukumääräisesti enemmän heteroseksiin, muslimimihen elinikäiseksi seksileluksi pakotettuja lesboja musliminaisia, kuin ns. ihmiskaupan kautta porstituutioon pakotettuja naisia.
Näihin kunniamurhalla uhkaamisella ja rautaputkella hakkamisella heteropakkoavioliittoon pakotettujen lesbotyttöjen kohtaloon Ihmisoikeusliiton Kouros ei kuitenkaan puutu, vaan tekopyhästi hyökätään suurella melulla seksin ostajien kimppuun.
entinen vosu enää kauniimmin sanoakaan?