Tai mitä uhkaa vastaan,nyky Suomessa varustellaan?Kansa maksaa kallista järjestelmää tietämättä miksi!Tietämättömyytensä vuoksi kansa ei myöskään kykene arvioimaan onko sijoitetut verovarat suhteessa perustellusti siihen uhkaan mikä on määritelty?Onko tuo uhka Suomen arvioima ja Suomen kehitykseen valtiona globaalissa systeemissä sidottu,vai onko se jonkun ulkopuolisen tahon meille esittämä ja aktivoituuko tuo uhka suoranaisesti Suomen toiminnan,tai toimimattomuuden kautta,vai vasta niiden sotilaallispoliittisten kytkösten kautta,joita jo olemme toteuttaneet,tai joita suunnittelemme toteuttavamme!Suomessa ei enää keskustella,asiantuntijat eivät enää välitä expertismiään perustaksi kansalaiskeskustelulle!Jos niin ei ollut ennenkään,niin nyt on ainakin sellaisen aika kun muutoksia suunnitellaan ja kansalaiset ne kustantavat monella tasolla,viimekädessä sotilaina jossain!
KETÄ
VASTAAN?
4251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kieltäytyjä. Uhka Suomen turvallisuudelle. Sanovat jopa maanpetturiksi. Jos suutun globaalisti, niin siinä tirahtaa upseerin housuun, jos ei ole varustautunut asianmukaisesti.
Suomen turvallisuusympäristö, sodankäynnin kehittyminen ja sen vaikutukset puolustusjärjestelmän kehittämiseen
Tilanne Suomen turvallisuusympäristössä on kehittynyt jo pitkän aikaa myönteiseen suuntaan ja Suomen lähialueiden vakaus on jatkanut kasvuaan. EU:n ja Naton laajeneminen sekä Venäjän uudistuskehitys vaikuttavat olennaisesti lähialueidemme turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen tilanteeseen. EU:n ja Naton laajeneminen lisää vakautta uusien jäsenmaiden demokratiakehityksen vahvistuessa ja uusien jäsenmaiden vahvistaessa kumpaakin liittoa.
Venäjä on 1990-luvun taantuman jälkeen palaamassa aktiiviseksi kansainväliseksi toimijaksi ja korostaa rooliaan suurvaltana. Vaikka Venäjän kumppanuussuhteet EU:n ja Yhdysvaltoihin ovat syventyneet, on turvallisuusyhteistyössä edelleen perusjännitteitä esimerkiksi Naton suhteen. Venäjän poliittinen ja sotilaallinen asema ja sen kehittyminen perustuu maan taloudelliseen kehitykseen ja sisäisten uudistusten etenemiseen. Kuvattu rakenne ja hidastunut uudistuskehitys eivät lisää politiikan ennustettavuutta. Venäjän pitkän aikavälin vakaaseen kehitykseen vaikuttavien epävarmuustekijöiden määrä ei ole vähentynyt yhteiskunnallisten ja taloudellisten uudistusten myötä.
Kuolan ja Pietarin alueet vaikuttavat edelleen keskeisesti Suomen geostrategiseen asemaan. Kuolan alue säilyy Venäjän ydinaseiden ja Pohjoisen Laivaston tukialueena, joka on Venäjälle merkittävä sotilaspoliittinen tekijä. Myöskään Pietarin alueen turvallisuuskysymystä ei voida sivuuttaa. Näiden tekijöiden lisäksi on otettava huomioon, että tulevaisuudessakin Venäjä säilyy lähialueillamme merkittävimpänä sotilaallisena voimatekijänä. Näin ollen sen sotilaallinen kapasiteetti vaikuttaa keskeisesti Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen asemaan.
Suomen kannalta turvallisuusympäristömme tilanne luo sekä mahdollisuuksia että uhkia. Jokapäiväiset uhat ja turvallisuushaasteet, kuten järjestäytynyt rikollisuus, ympäristön ja terveydenhuollon ongelmat, merenkulun turvallisuus ja ydinturvallisuus liittyvät suomalaisen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen mallissa muiden kuin puolustushallinnon vastuulle. Vakavimmillaan nämä haasteet ja uhat kohdistuvat suomalaisen yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin: valtion johtamiseen, ulkoiseen turvallisuuteen, talouden ja yhteiskunnan toimivuuteen, väestön toimeentuloturvaan ja toimintakykyyn sekä henkiseen kriisinsietokykyyn.
Valtion periaatepäätös ja siihen liittyvä strategia luovat eri hallinnonaloille yhteiset suunnitteluperusteet määrittämällä kymmenen eri uhkamallia, joihin hallinnonalojen tulee varautua. Näistä kymmenestä uhkamallista seitsemän vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan joka päivä intensiteetin vaihdellessa. Näiden uhkien torjunnassa puolustusvoimat tukee muita hallinnonaloja resurssiensa puitteissa esimerkiksi virka-avulla.
Valtioneuvoston selonteossa (2004) todetaan, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa keskeinen haaste on toimintakyvyn säilyttäminen ja vahvistaminen ympäristön muutoksessa, jossa maailmanlaajuisen kehityksen, alueellisten konfliktien ja uusien uhkien merkitys Suomen turvallisuudelle on kasvanut. Puolustushallinto yhteen sovittaa sotilaallisen maanpuolustuksen kaikissa eri uhkamalleissa. Puolustushallinnolla on päävastuu seuraavista uhkamalleista: Aseellinen hyökkäys ja sota sekä sodan jälkitila, Suomen alueellisen koskemattomuuden vakava loukkaus ja sodan uhka sekä kansainvälinen jännitystila. Näiden uhkamallien välittömät seurannaisvaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat totaalisia ja siksi niihin varautuminen ohjaa voimakkaasti sotilaallista maanpuolustusta. Puolustuskyvyn säilyttämisen perustana on riskianalyysi, jossa otetaan huomioon sekä uhkien seurannaisvaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan että uhkien todennäköisyydet.
Sotilaallisten uhkien arviointi perustuu kahteen perustekijään: poliittiseen aikomukseen ja tahtoon sekä sotilaalliseen kapasiteettiin. Muutokset sotilaallisessa kapasiteetissa tapahtuvat hitaasti, kun sen sijaan poliittinen aikomus ja tahto voi muuttua yhdessä päivässä kuten lähihistoria osoittaa. Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisen tulee perustua ensisijaisesti lähialueiden sotilaallisen kapasiteetin arviointiin ja vasta toissijaisesti poliittisten aikomusten arviointiin. Sotilaallisen kapasiteetin arvioinnissa otetaan huomioon asejärjestelmien elinkaaret ja kehittämishankkeet. Näin toimimalla sotilaallisen kapasiteetin arvioinnissa päästään noin 15- 20 vuoden aikajänteeseen, joka on välttämätön oman puolustusjärjestelmän suunnitelmalliselle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle.
Käytännön tasolla sotilaallista kapasiteettia arvioidaan suorituskykyjen kautta. Suorituskykytarkastelussa arvioidaan järjestelmien teknisiä suorituskykyjä, joukkojen koulutustasoa sekä joukkojen ja järjestelmien käyttövalmiutta. Sodankäynnissä tapahtuva kehitys näkyy nimenomaan sotilaallisen suorituskyvyn muutoksina. Kehitykseen vaikuttavat eniten sotilaallisessa toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset, kehittämiseen kohdennettavat resurssit ja teknologian kehittyminen.
Suomalaisen puolustusjärjestelmän kehittämisessä yhdistetään kaksi lähestymistapaa: riskianalyysi ja uhkan arviointi sekä sodankäynnin kehityksessä tapahtuva muutos. Tämä tehdään siten, että pystymme johdonmukaisesti pitkällä aikavälillä kehittämään ja mitoittamaan puolustusjärjestelmäämme suhteessa turvallisuusympäristöömme ja puolustusvoimille käskettyihin tehtäviin.
Puolustusvoimat on mukauttanut suunnitelmallisesti puolustusjärjestelmää 1990- luvulta lähtien. Viidentoista vuoden aikajänteellä sodan ajan joukkojen määrä supistuu 540 000 taistelijasta 350 000 taistelijaan. Maavoimien yhtymien lukumäärä vähenee 27:stä 11:sta. Puolustusvoimien johtoportaiden määrä pienenee yli puolella. Huoltojärjestelmää supistetaan noin kolmanneksella varikkojen lakkautusten ja toimintojen rationalisoinnin myötä. Rauhan ajan organisaatiota muutetaan yhdistämällä ja siirtämällä joukkoja sekä lakkauttamalla lähes kymmenen joukko-osastoa tai vastaavaa.
Sodankäynnin kehityksessä tapahtuvaan muutokseen vaikuttaa keskeisellä tavalla muutos sotilaallisen toiminnan luonteessa. Perinteistä kahden tai useamman valtion välistä julistettua sotatilaa todennäköisempi on aseellinen konflikti, jossa koalitiot, valtiot, kansat tai etniset ja uskonnolliset ryhmittymät kamppailevat sotilaallisen voimankäytön kynnyksen madaltuessa. Sotilaallisessa toimintaympäristössä on tänä päivänä otettava yhä useampia tekijöitä huomioon. Aikaisemmin ratkaisuun pyrittiin ensisijaisesti vastustajan asevoiman lamauttamisella tai tuhoamisella. Yhteiskunnan toimintoihin vaikuttaminen tuki tätä päätehtävää.
Kehitys on johtamassa myös siihen, että sotilaalliselle kriisinhallinnalle asetettavat vaatimukset kasvavat. Lisävaatimukset kohdistuvat kansallisiin päätöksentekoprosesseihin ja teknisiin järjestelmiin sekä erityisesti henkilöstön kasvaviin koulutustasovaatimuksiin. EU -jäsenmaiden puolustusratkaisut perustuvat tiivistyvään monikansalliseen yhteistyöhön. Näistä tekijöistä johtuen myös Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisessä korostuu yhteistoimintakyky, Nato-standardit ja kahdenvälinen sotilaallinen yhteistoiminta. Lisääntyvä yhteistoimintakyky parantaa yhteistoimintavalmiuksia puolustusjärjestelmän sisällä ja puolustushaarojen välillä sekä kykyä toimia yhdessä muiden maiden joukkojen kanssa kriisinhallintaoperaatioissa.
Kylmän sodan selkeäpiirteisen uhkakuvan poistuttua on sotilaallisen toimintaympäristön ja uhkan määrittäminen tullut haasteelliseksi. Puolustusjärjestelmiä ei enää kehitetä yhtä nimettyä vastustajaa vastaan. Perinteisten sotilaallisten uhkien rinnalle on noussut uusia uhkia kuten terrorismi ja kriisinhallinta kaikkine uusine piirteineen. Eräs tapa mallintaa tätä muuttunutta sotilaallista toimintaympäristöä on jakaa se loogisiin kokonaisuuksiin ja järjestelmiin ja tulkita sitä järjestelmäanalyysin keinoin. Näin syntyy mahdollisuus tarkastella kokonaisuuksia järjestelminä, osajärjestelminä, solmukohtina ja niiden välisinä kytkentöinä. Arvioitavia kokonaisuuksia ovat: Politiikka, asevoimat, talous, yhteiskunta, informaatio ja infrastruktuuri. Tätä kautta pystytään selvittämään järjestelmien keskinäiset vuorovaikutussuhteet ja tunnistamaan niissä olevat vahvuudet ja heikkoudet.
Näihin arvioihin perustuen on mahdollista laatia vaihtoehtoja sille, kuinka on tarkoituksenmukaista vaikuttaa vastustajan eri järjestelmiin kaikilla kansallisilla voimavaroilla. Kyse ei aina ole kohteen tai järjestelmän fyysisestä tuhoamisesta. Yhtenä sodankäynnin kehityksen trendinä on vahvistaa valtion, liittouman tai koalition kykyä käyttää koordinoidusti kaikkia kansallisia voimavaroja haluttujen vaikutuksien aikaansaamiseksi. Keinot voivat olla poliittisia, sotilaallisia, informaation käyttöön liittyviä tai taloudellisia toimia sekä näiden yhdistelmiä. Tässä kokonaisvaltaisessa toimintatapamallissa on samoja elementtejä kuin suomalaisessa kokonaismaanpuolustuksen periaatteessa ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiassa. Keinojen määrittämisen yhteydessä asetetaan vaatimukset puolustusjärjestelmän erilaisille suorituskyvyille, joita ovat esimerkiksi johtaminen, tulenkäyttö, liikkuvuus ja suoja.
Toiminnallisesti keskeisimpiä sodankäynnin kehityspiirteitä ovat interventiokyvyn lisääminen, kaukovaikutteisten täsmäasejärjestelmien kehittäminen sekä pitkäkestoisten operaatioiden ylläpitokyvyn kehittäminen. Samanaikaisesti pyritään vähentämään operaatioihin käytettävien joukkojen määrää ja keventämään niiden sotavarustusta. Operaatiot toteutetaan käyttämällä kahden tai useamman puolustushaaran joukkoja ja järjestelmiä. Näin organisoituja operaatioita kutsutaan yhteisoperaatioiksi. Yhteisoperaatioilla pyritään käytettävissä olevan koko sotilaallisen voiman integroituun ja keskitettyyn käyttöön. Tähän kokonaisuuteen liitetään viranomais- ja monikansallinen yhteistyö, jolloin päästään sotilaallista vaikutuskykyä laaja-alaisempaan ja syvempään kokonaisvaikutukseen. Kehityskulku lähestyy näin suomalaista YETTS-mallia.
Kuvattujen kehityspiirteiden perusedellytyksenä on toimintavarman ja -valmiin integroidun tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän joustava käyttö. Järjestelmään on kyettävä liittämään kaikki koalition, liittouman tai valtion joukot ja järjestelmät siten, että tiedonkulun viive minimoidaan. Näin luodaan edellytykset vastustajaa nopeammalle päätöksenteolle. Tämän tarkoituksena on luoda edellytykset taistelutilanhallinnalle ja informaatioylivoiman saavuttamiselle johtamisen kaikilla tasoilla koko operaation ajaksi. Tällöin muodostuu edellytykset nopeille, syvälle ulottuville ja koko yhteiskuntaan vaikuttaville iskuille. Mikäli näillä yhteiskunnan ja sotilaallisen maanpuolustuksen strategisiin kohteisiin tehdyillä iskuilla ei päästä haluttuihin tavoitteisiin, voimankäyttöä lisätään maavoimien raskaimmilla elementeillä.
Interventiokykyisille maavoimille rakennetaan kyky syvin tavoittein tehtäviin iskuihin, joiden tavoitteena on erikseen valittujen keskeisten alueiden haltuunotto. Joukkojen määrän väheneminen ja varustuksen keveneminen pakottaa luopumaan perinteisestä koko maan kattavasta valtaamisesta. Maaoperaatioiden tehokkuus ja iskukyky tulee perustumaan nykyistä enemmän muiden puolustushaarojen asejärjestelmien tukeen ja kattavaan tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmään, jolla yhteisoperaatioita johdetaan.
Sotilaskäyttöön tarkoitetun tekniikan kehittämisessä painopiste on informaatioteknologiassa, johon kohdennetaan yhä enemmän resursseja. Kehittämiseen kohdennettavien taloudellisten resurssien ja teknologian kehityksellä on kasvava vaikutus sodankäynnin kehitykseen. Kehittämisresurssit eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kuin huipputeknologian kustannukset ovat kasvaneet. Edes Yhdysvalloilla ei ole riittäviä resursseja kehittää uusia järjestelmiä huipputeknologian kehitysvauhdissa. Arvioiden mukaan kehittämis- ja ylläpitoresurssit eivät tule tulevaisuudessa kasvamaan. Tästä johtuen teknologiaylivoiman hankkiminen ja ylläpitäminen tulee olemaan erittäin vaikeaa. Näin ollen tulevaisuuden ratkaisuja tulee etsiä luomalla kyky integroida innovatiivisella tavalla korkeanteknologian asejärjestelmiä ja kustannustehokkaita kaupallisia järjestelmiä.
Asevoimien kehittämisessä yleisesti korostuukin olemassa olevien järjestelmien suorituskyvyn parantaminen tukeutuen uusimpiin teknologioihin. Tähän pyritään:
modernisoimalla olemassa olevaa sotavarustusta, lisäämällä automaatiota ja suojaa sekä vähentämällä riippuvuutta olosuhteista
kasvattamalla erilaisten sensorien määrää tiedustelu- ja asejärjestelmissä
laajentamalla tietotekniikan sovellusten käyttöä yhä alemmille organisaatiotasoille
parantamalla asevoimien tiedonkäsittely- ja siirtojärjestelmien suorituskykyä ja toimintavarmuutta
luopumalla laajamittaisesti vanhenevasta kalustosta.
Valtioneuvoston selonteossa (2004) todetaan, että esimerkiksi Venäjän Neuvostoliiton ajoilta periytyvä sotilaskalusto vanhenee ja samalla 2010-luvulle tähtäävä kaluston uudistaminen etenee hitaasti. Venäjän maavoimien osalta tilanne ei ole yhtä huono kuin meri- ja ilmavoimilla. Maavoimien nykyinen kalusto, henkilöstö ja koulutus säilyy määrällisesti ja laadullisesti Suomen näkökulmasta sellaisella tasolla, että erityisesti maavoimien toimintakyky on lähialueillamme huomioonotettava tekijä. Venäjän asevoimien kehittyminen tulee säilymään Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisen kannalta keskeisenä tekijänä.
Vaikka Suomen turvallisuusympäristön kehitys näyttää etenevän hyvinkin suotuisaan suuntaan, on puolustusjärjestelmäämme kehitettävä edellä kuvattujen periaatteiden ja kehitysnäkymien valossa. Puolustusjärjestelmän kehitystyössä on huomioitava poliittinen ohjaus ja käyttöön saatavat rajalliset resurssit. Kaiken kaikkiaan turvallisuusympäristössämme ei ole tapahtunut sellaista muutosta, joka olisi poistanut uhkia vaan pikemminkin päinvastoin. Uusien uhkien torjuntaan osallistuminen asettaa uusia vaatimuksia puolustusvoimille. Puolustusvoimat valmistautuvat tehtäviensä mukaisesti sotilaallisten uhkien torjuntaan valtioneuvoston selonteon (2004) ohjauksessa.
Mutta tuossa ei ollut uutta.Venäjä on suurvalta ja naapurimme,mutta kirjoituksesta ei selvinnyt onko pienen maan sotilaallisen kapasiteetin kasvattaminen edes älyllistä,saatikka realistista suurvallan sotilaallista uhkaa vastaan???Mielestäni diblomatia on ainoa "voimakenttä" jossa pieni ja suuri valtio voivat tasavertaisina toteuttaa molempia palvelevaa vuoropuhelua no. eri näkemyksistään!
http://www.mil.fi/perustietoa/julkaisut/kokonaismaanpuolustus/
erittäin laaja ja perusteellinen selvitys miten ja miksi maatamme puolustetaan ja mitkä ovat ne uhat joihin varaudumme