Saatan olla useammankin kuukauden juomatta, eikä edes mieli tee.
Mutta sitten kun korkkaan sen ekan kepun se lähtee viemään. Itsekseni kotona tissuttelen ja nyt olo aivan karmea.
Lopettaa osaan ajan kanssa. Korkeintaan menee noin viikko tipotelessa.
Elämässäni sattunut paljon vastoinkäymisiä. Tiedän toki ettei se oikeuta juomaan. Eihän se ole kuin tekosyy.
En halua mitään ilkeitä vastauksia. Ennemin vaikka tukea.
Mutta sitten kun korkkaan sen ekan kepun se lähtee viemään. Itsekseni kotona tissuttelen ja nyt olo aivan karmea.
Lopettaa osaan ajan kanssa. Korkeintaan menee noin viikko tipotelessa.
Elämässäni sattunut paljon vastoinkäymisiä. Tiedän toki ettei se oikeuta juomaan. Eihän se ole kuin tekosyy.
En halua mitään ilkeitä vastauksia. Ennemin vaikka tukea.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei.
Ehdotan että lukisit kirjan Alitajuntasi voima Joseph Murphy ja sieltä erityisesti luku 18.
Tsemppiä!
sama ongelma täällä. tosin itse olen juonut 4v. olutta päivittäin. samasta syystä.olen työtön ja pakko saada jollakin tavalla parempi fiilis ja nopeasti. eipä ole paljon vaihtoehtoja. tai toki on mutta ei tässä elämäntilanteessa.
et ole ainut tapaus. joten ei syytä huoleen . riippuu vaan määrästä mitä juot. itse juon tuollaset 4-6 isoa karhu tölkkiä/päivä ei siis 0.5 vaan siitä seuraavaa kokoa.viikonloppuna reilusti enemmän. tätä on siis jatkunut jo 4v.
touhua tunnut harrastavan. Tipottelin aikanani kiihtyvällä vauhdila kunnes olotilat alko mennä jatkuviks krapuloiks ja harhoiks ja deliuriumeiks. Ei sitä nuppi kestä loputtomasti.
Kavereilta sain apua ja lähin AA:n kokouksiin ja nyt olen ollu raittiina jo pitkän siivun. Hyvä valinta mulle. Kannattaa kokeilla, ei tartte ainakaan olla yksin, jos sille tielle lähtee.
Mulla menee se sixpäkki useimmiten. Joskus mäyräkin/pvä. Liikahan se on. Mutta jos sen ottaa koko pvän aikana aamu seitsemästä iltaan niin ei se ainakaan humalahakua ole.
Parempi toki olisi ilman kokonaan.
Nyt kun tästä taasen selviän niin aikaa menee ennen kuin korkkaan ensimmäistäkään.
Tuurijuoppohan sitä taitaapi olla, mutta onneksi olen sen itse tajunnut.
Kyllä kai se elämä voittaa.
saatavana paljon alkoholia käsitteleviä teoksia. Ehdotan, että tutustut Nimettömät Alkoholistit nimiseen kirjaan. Siinä on monien raitistuneiden miesten ja naisten kokemuksia sekä tietoa AA:n ohjelmasta.
Toivon että saat tukea tästä kirjasta.
Vielä pikku-ukkoja nähnyt. Enkä delirumiin asti mennyt.
Täytyy koputtaa puuta ettei näin käykään. Ehkäpä johtuu kun otan hissukseen ja varovast.
En ole luottanut AA-han ja ehken se kynnyskysymys on liian suuri näin naiselle. Häpeä ehken.
Pieni paikkakunta ja se tekee ehken sen esteen, vaikka tiedänkin vaitiolovelvollisuuden.
Ehkäpä kirjoista mistä mainitsitta apua löytyy.
Kiitokset kaikille vastanneille.
Ymmärrän viestistäsi, että olet huolissasi juomisestasi ja haluaisit sen lopettaa. Minulla ei ole keinoja auttaa tai antaa edes ohjeita miten raittiuden saavuttaisit.Voin vain kertoa oman tilanteeni jos se sina yhtään auttaisi tai voisit kokea, ettet ole ainoa ja yksin.
Itse olen juonut jo vuosia päivittäin, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta lopputulos on sama;"Yksi on liikaa ja kymmenen liian vähän!" Itse en ole enää aikoihin keksinyt syytä juomiselle, mutta niitä oli ennen monia hyviä; vitutus, väsymys, nimpparit, synttärit tai ihan mitä vain. Lopulta juhlat loppuivat, kun olin juonut ystävät ympäriltä. Vaan eipä tuo ole tahtia haitannut, aina voi juoda yksin tai mennä johonkin räkälään jossa varmasti löytyy seuraa joka ymmärtää, että olen onneton ja tarvitsen kuuntelijaa ja juoma seuraa.
Olen käynyt a-klinikalla viikottain n.2-3kk (ajantaju hämärtyy, kun ei oikein muista kaikkea). Tämän viikon alussa a-klinikan psykiatri määräsi minut 3 viikon sairaslomalle, ei olisi kirjoittanut minulle läkkeitä masennukseen ja ahdistukseen, (jollen olisi suostunut saikulle jäämään)josta olin helvetin järkyttynyt. Mietin heti, että mitäs ne töissä nyt ajattelee.
Ja eihän siinä sitten muuta voinut, kun lohduttautua kunnon kännillä, niin huonosti ja väärin minua mielestäni kohdeltiin.
Eilen olin eka kerran juomatta ties kuinka moneen kuukauteen ja usko, että se oli helvettiä,..varsinkin yö. Unen olen saanut tähän asti sammumalla. Herätessä haisin niin törkeen kamalalta, etten kehdannut edes lapsia herättää ennen kuin olin käynyt suihkussa ja tuulettanut asunnon. Mun koko ruumis huutaa nyttenkin edes yhtä kaljaa, mutta tiedän, että jos nyt haen kaupasta sen yhden juomiseen menee taas koko loppu kuukausi. Mun on pakko löytää voima ítsestäni olla juomatta. Itseni ja lasten takia.
Löysin nämä sivut vasta n. viikko sitten ja olen kokenut saavani niin suuren avun, en enää ole yksin ja ainoa ongelmani kanssa. Eritysen suuren avun olen saanut sAAmarin kirjoituksista. Olen skeptinen AA:n suhteen, mutta haluan todella löytää jonkun keinon raitistua ja olen valmis kokeilemaan kaikkea mikä ei ennen olisi tullut kysymykseenkään.Tosin en ole varma johtuuko tämä skeptisyys siitä, että todella joudun luopumaan siitä ainoasta ja uskollisesta ystävästäni: pullosta. Lisäksi olen saanut kannustavaa postia ja kertomuksia toisten alkoholistien vaikeuksista. On varmaan väärin sanoa, että on helpottavaa ja huojentavaa kuulla,etten ole ainoa "epäonnistunut".
Rukoilen mitätahansa jumalaa tai joulupukkia antamaan voimia minulle ja teille kaikille muillekkin löytää keino raitistumiseen.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Maikki
ystävä pettää, niin kyllä se kannattaa sitten jo jättääkin!!
Mulle kävi samoin, kossu oli vuosia paras kaverini, kunnes lopulta olin niin loppu, että sekään ei enää tuonut helpotusta. Mitään nousuhumalan iloja en ollut kokenut varmaankaan enää 15 vuoteen mutta sitten, kun humalasta huolimatta olo oli tuskainen ja itsariajatukset päivittäisiä, oli pohja tullut vastaan.
Kaverit jeesas mua AA:han ja sieltä apua löytyi.
Skeptisiähän me olemme mutta koska olet valmis ja halukas mihin tahansa, niin mene ihmeessä kokeilemaan AA:ta.
Ei sulle siellä mitään jumalia tyrkytetä, saat itse muodostaa käsityksesi niistä asioista tai olla muodostamatta.
Lukaisepa sAAmarin kokemus asiasta.
Raitista viikonloppua kaikille!!
337887898546775
Yritä typerä pentu aikuistua.
Edes vähän.