Kertokaas te maha- tai pohjukaissuolihaavasta kärsineet mahdollisimman tarkkaan oireitanne? Tai jos jollain on ollut pelkkiä haavaumia, niin niidenkin oireita.
Itselläni on kaksi viikkoa jatkunut pahana alimmaisten kylkiluiden oikealla puolella terävää, säteilevää, jomottavaa kipua. Kipukohtina tuntuvat välillä myös selkä ja oikea rinta. Pahoinvointia on yrityisesti öisin ja aamulla (tyhjä vatsa?), mutta myös ruokailun aikana/jälkeen. Turvotusta ja ryöhtäilyä on satunnaisesti. Oireet pahenevat koko ajan.
Voisikohan olla haavasta kyse?
Itselläni on kaksi viikkoa jatkunut pahana alimmaisten kylkiluiden oikealla puolella terävää, säteilevää, jomottavaa kipua. Kipukohtina tuntuvat välillä myös selkä ja oikea rinta. Pahoinvointia on yrityisesti öisin ja aamulla (tyhjä vatsa?), mutta myös ruokailun aikana/jälkeen. Turvotusta ja ryöhtäilyä on satunnaisesti. Oireet pahenevat koko ajan.
Voisikohan olla haavasta kyse?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itselläni oli/on haavauma ja oireesi kuulostavat melkolailla samalta mitä itselläni oli.
Oireena oli juuri oikean kylkikaaren alla oleva jomottava ja välillä terävempi kipu. Välillä myös tuntui rintalastan tienoilla kuristavaa tunnetta.
Ko. oireet voivat johtua myös ihan närästyksestä/refluksitaudista, ilman haavaumaakin. Minulta ultrattiin myös sappi, josko johtuisi sappikivistä.
Kannattaa käydä lääkärissä, mutta sitä ennen nosta sänkysi pääpuolta vähän korkeammalle, helpottaa öisiä oireita. Äläkä syö raskaasti iltaisin. Vältä rasvaisia/maustettuja ruokia ja kokeile jotain apteekin käsikauppalääkettä (esim. Novaluzid oli itsellä tehokkain).
Muuttuiko ulosteen väri? Minulla samoja oireita ja välillä uloste tumman vihreää.
keskellä rintaa kylkiluiden kaaren alaosssa ja säteilee hieman oikelle päin, samoin kipu tuntuu selän puolella myös, kipu tuntuu usein juuri sen jälkeen kun menee nukkumaan.
Röyhtäisyttää aina kun syön tai juon jotain.
Todettiin tähystyksessä kuusi vuotta takaperin pohjukaissuolen haava ja helikobakteeri(toi ei ole kirjoitettu iha oikein, mutta älkää takertuko siihen)Lääkitys kaksi eri antibioottia ja ns. tukilääkitys, jo senkin vuoksi että vatsa kestää sen hevoskuurin. Muutaman kuukauden päästä kontrolli, pelkkä puhalluskoe, sillä katsottiin onko bakteeri lähtenyt, oli.
Nyt samat oireet taas, ensi viikolla lääkäriin ja lähete sieltä että pääsee sairaalalle letkua nielemään.
Minulla on myös kipujen lisäksi röyhtäilyä, myös juomisen jälkeen. Eilen vatsassa tuntui polttavalta, kun söin kovaa leipää. Välillä tuntuu, että olisi "kuuma pala kurkussa". Kivut ovat kaikista ikävimpiä, kun ei tiedä, mistä ne todella johtuvat. Välillä kipeämpi, välillä vähän parempi.
Helikoa minulla ei tosiaan ollut. Onkohan vatsahaavassa aina kyse helikosta? Meinaan en kyllä kuulu vatsahaava-riskiryhmään, sillä en juo kahvia, en tupakoi, en käytä alkoholia ym. ja sitä helikoakaan ei tosiaan ollut. Minulla on todennäköisesti tähystys ensiviikolla, olen yrittänyt hoputtaa lääkäreitä. Oireeni ovat välillä niin pahoja, että syömään ei pysty.
Oliko sinulla muuten pahoinvointia vatsahaavan aikana ja kuinka voimakkaasti?
viimeisen päivän aikana silloin tällöin sellainen yököttävä olo.
Minä tosiaan pääsen vasta ensi keskiviikkona terveyskeskuslääkärin juttusille, ja hän sitten tietenkin laittaa sen lähetteen sairaalan polille, aion myös pyytää että lekuri laittaisi siihen lähetteeseen maininnan kiireellisyydestä.
Katsoo sitten taas onko onko tälläkin kertaa kysymys pohjukaissuolen haavasta ja löytyykö myös se heliko.
minulla on ollut aika lailla samanlaisia oireita, mutta oliko teillä kenelläkään alavatsan turvotusta?
Onpa toisilla ollut paljon eri oireita kuin minulla.
Itsellä oli siis pohjukaissuolen haavauma ja näin jälkeenpäin kaikki alkoi sillä, että pari päivää ennen pahinta vaihetta uloste muuttui mustaksi. Johtui siis vuotavasta verestä suolistoon. Sen jälkeen ja siitä seurauksena hemoglobiini tippui, tämän huomasi siitä, että jo portaiden nouseminen pisti sydämen pumppaamaan yli satasta, mikä on minulle ennenkuulumatonta.
Missään vaiheessa minulla ei ollut yhtään kipuja. Sitten seuraavana aamuna tuli taas mustaa ulostusta ja ensimmäisen kerran oksensin sellaista tummanruskeaa sumppia. Siitä sitten sairaalaan ja gastroskopiaan ja haava löytyi.
Joten näköjään oireet voivat olla hyvinkin erilaisia.
toi vaihe kun alkaa vuotamaan, niin silloin on päässyt jo kehittymään aika pitkälle vaiva, siis muhinut jo todella pitkään.
Paremminkin tummanvihreää. Sellaista lakritsan mustanpuhuvaa vihreää!!!
Oireet ovat tässä taas hieman muuttuneet, kipu on pahentunut ja muuttunut varsinkin aamuisin sellaiseksi viiltävän tuntuiseksi. Hengittäminenkin saattaa sattua, varsinkin syvään hengitettäessä. Ruokailu tuntuu helpottavan kipuja ainakin hetkeksi.
Voivatko nämä olla vatsahaavan oireita?
Mene HETI lääkäriin!
Kiitos neuvosta, näin olen jo tehnyt. Vatsalaukun tähystykseen on vain niin pitkät jonot, että minun kohdallani tutkimuksiin pääsee vasta huhtikuun puolessa välissä. Kirotut jonotusajat. Yksityiselle ei ole varaa mennä.
voisitko kirjoitella kun olet saanut tähyn vastauksen.itsellä samanlaisia oireita,myös oikean kyljen kipuilua,voiko haava antaa myös sinne kipua?
minulla ollut ylävatsakipua jo pitkään.Tuntuu kuin joku olisi lyönyt palleaan. Syön tai olen syömättä, oireet voivat tulla silti yhtäkkiä ja kestää aina noin minuutin,pari kerrallaan ja häviää samantien. Pahanolon tunnetta ei ole ollut, väsymystä ja kipua vain ylävatsassa eli palleassa.
olen kärsinyt pian 20v noista vatsa vaivoista nytkin valtavat kivut koko vatsan alueella joka säteilee selkään asti lääkityksenä nexnium 40mg. helikobakteeria ei ole todettu tähestyksessä voiko ressi aiheuttaa näin kovia kipuja kun sitä on aika lailla, tietysti ruokavaljoa pitäs tarkentaa tupakkia en polta alkoa joskus.13