Tuulipuku,siwan kassi sekä kävelysauvat, siitä erotat suomalaisen naisen.
Tyylitön,sivistymätön ja äänekäs moukka. Sivistystasoa kuvastaa Kauniiden ja Rohkeiden saippuasarjan katselu ja siitä keskusteleminen,kuin jostakin todella tärkeästäkin asiasta.
Poliittisesti kypsymätön; tekee päätöksiä tunteella, ei järjellä, sekä mutu-tuntumalla.
Pitkäselkäinen,lihava,lyhytjalkainen ja äreän koppava sekä useinkin epäsiisti hygeniastaan piittamaton mölliskö.
Himoitsee aina ulkomaan kikolojen perään. On aina heille valmis ja antelias.
Varsinkin muslimit käyttävät tätä 'pohjolan kaunotarta' hyväkseen, jopa rahastaen tätä hoppänää, kunnes rahat ovat tyystin mennyt kikolon tai sutenöörin pussiin.
Ei aravosta suomalaista työteliästä ja komeakaan miestä, vaan löytää aina hakemalla hakien heistä vikoja puolustaakseen alkukantaisia näkemyksiään ulkomaan pelleistä.
Nalkuttavia ja kiukkuisia piruja perhepiirissään, vaikka mikään edes olisi vialla.
Purkaa itseään lähinnä, agressioitaan mieheensä ja lapsiinsa. Sanallasanoen ikleä ja häjy luonteeltaan, ja kun ottaa huomioon vielä älyllisen jälkeenjääneisyyden, niin perhe-elämä on yhtä helvettiä suurimaassaosin maatamme.
Ei ole siis mitään syytä onnitella suomal. naista Naisten päivänä, vaan opastaa ja koettaa neuvoa häntä sivistyksen alkeellisimmissakin asioissa.
Naisten pävä on todellisuudessa sitä, että nainen huomaisi tilansa, ja pyrkisi korjaamaan sitä.

Vastaukset 20
Vanhimmat
upeaa ukkoaan katsoessaan vai oletko ihan jäänyt naisetta, kun noin harmittaa?
Vaikka edellä kuvailitkin tarkasti Suomen Tasavallan Presidenttiä, ei parane yleistää :)
Päivi Istalaa ?
Panehan kukkakeppi finniturpasi esiin galleriaasi, niin saadaan makoisat hörönaurut!
Muistan, että sinun galleriasivulla oli jokin komea miehen kuva, jonka tosin jotkut lukijat olivat tunnistaneet joksikin Salmaniksi jostain ulkomaisesta "miestenlehdestä"!
Onneksi presidenttisi ulkonäkö herättää sinussa ihailun tunteita.
Suomalaisia naisia pitää käyttää niinkuin keskituloinen autoja; 5 vuoden välein vaihtaa nuorempaan malliin.
Siinä 25 ikävuotta lähestyessä alkaa suomalaisnainen yleensä jo lemuta ja pitää pahaa ääntä - hän muuttuu jokinorsuksi. Silloin on aika vaihtaa uuteen.
ASIAA !
Laatu korvaa määrän. Itsekin vaihdoin 86kg:a painavan exäni nuoremapaan ja solakkaan(57kg) virottareen.
Elämänlaatu parani heti kertarysäyksellä. Ja voi pojat" niitä Öitä ! Makaava ja haiseva exlahnani on enää vain paha muisto uuden ja pirtsakan virottaren hellässä syleilyssä.
T. Antti 46 vuotta
Voi poika poloinen,suakin pääsi nainen höynäyttämään SEKSILLÄ.Taas tuli todistettu suomalaisen miehen sumentunut järki pillun edessä,uskot vielä että virotar sinusta oikeasti välittää.Onneksi minun suomalainen mieheni kuuluu siihen valioryhmään,joka pitää naisensa tyytyväisenä,rakastuneena ja hehkuvana.Sinä poika poloinen et siihen pysty,virolaisnaisille kun riittää vain joku höynäytettvä eli sinä.
katkeralle Erkillekin on tainnut käydä samoin,jos nyt ylipäätään on ikinä naista edes saanut tekstistä päätellen
Suomalainen nainen on raskasta työtätekevä ihminen toisin kun muissa hyvinvointivaltioissa.
saattoi olla ennen mutta nykyään ne vain haaveilevat tv sarjojen elämästä.
ei ole sellaista laulu-tai kauneuskilpailua,etteikö nämä sellaiseen osallistuisi.
Ja voi eläimen käsi. Voi sitä kirkumista karaokebaareissa. Kerrassaan kauheaa.ei sinne silloin ole ihmisellä asiaa.
Kuvailemasi ihminen sairastaa masennusta.
Ei näillä leveysasteilla paljon asuilla eikä kengillä hienostella. Olkoon vaikka kuinka urbaanilla alueella. Suolaa ja loskaa, jos ei sitten vallan lunta ja jäätä.
Siinä voit olla oikeassa, että naistenpäivänä voi miettiä, miten naiset voisivat onnellistua enemmän.
Missä ihmeessä te aikanne vietätte, kun noin kauheita naisia on noin kamalasti?
Älähän yleistä aloittaja. Taidat vaan olla kovin katkera, kun et ole kelvannut suomalaiselle valioluokan naiselle. Itselläni on kaunis ja ihana, akateemisesti koulutettu sivistynyt suomalainen nainen vaimona ja hyvin tyytyväinen olen ja onnellinen.
Jos sinulla on kurjaa, se ei tarkoita, että kaikilla muillakin on.
'Oikean' suomalaisen naisen määritteet ovat siis akateemisuus,sivistyneisyys ja kauneus, mitkä sitten tekevätkin miehen onnelliseksi. Täytyypä sanoa, että aika 'akateeminen' juttu.
Se on sinun ongelmasi, jos et ole onnellinen. On sinun etusi, jos olet onnellinen.
Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan.
Minua ainakin arsyttää naisessa se jatkuva pälättäminen ja kun siihen yhdisetään korkea ääniala niin tälle pojulle tulee lähtö sen kuuluvuus alueelta.
päläpälä päläpälä päläpäläpäläpälä päläpälä päläpäläpäläpälä päläpälä päläpäläpäläpälä päläpälä päläpäläpäläpälä päläpälä ...
luki tänään iltalehdessä.keneltähän tuo suurperheen äiti vei rahat,ketähän se höynäytti? kukahan on vielä niin tyhmä,että seksillä saa noin höynäytettyä? ettei vaan ois suomalainen mies.
Hyvää Naistenpäivää suomalaisille naisille!
Pitäiskö teidän persauset vielä pyyhkii???Olevinaan ISOT miehet, hyi helvetti...annan asiantuntian lausunnon, 35v naimisiaa saman naisen kanssa ( happily married ) jumalan lahja suomalaiselle MIEHELLE kautta historian.