Viime vuosina Suomi ja koko Eurooppa on saanut kärsiä tuosta raastavasta kiinailmiöstä. Meiltä viedään työpaikat ja sen myötä asunnot ja lopuksi perheet ja koko elämä. Siitähuolimatta me ostamme itse juuri niitä kiinassa valmistettuja tavaroita, joiden valmistus on viety pois meidän nenämme edestä. Tämähän on maailman suurin paradoksi.
Olen aivan varma, että Euroopassa valmistetaan kaikkea sitä mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Miksi emme näyttäisi kynsiämme noille ahneille riistäjille ja alkaisi kuluttamaan ainoastaan ja tinkimättömästi Euroopassa valmistettuja tuotteita. Siinähän menisi ahneiden optiopaskiaisten kvarttaalit sekaisin, kun tajuaisivat, että ainakaan Euroopassa niitä ei kannata kaupitella. Niille samoille ihmisille joiden elämän nämä optiopellet ovat pilanneet.
Nyt tärähti taas 3000 ihmistä kilometritehtaalle. Mutta tuo sama paperi kiinassa tehtynä täyttää jonakin päivänä Suomalaisten kotien tulostimet ja lastemme koulureput. NIINKÖ????
Löytyisikö Eurooppalaisista millään konstilla niin paljon yhteishenkeä ja järkeä, että voisimme jollakin keinolla yhdistyä tässä asiassa. Valtavan tiedoitus myllyn se tietenkin vaatisi. Mutta oikeissa käsissä se voisi onnistuakkin.
Boikotoikaa kaikkea mikä ei ole Eurooppalaista !!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ruoka on aina kotimaista. Pyrin ostamaan kotimaista, nykyään vain tahtoo olla niin, että vaatteet valmisetaan jossain muualla kuin täällä.
Katson kyllä aina, että ostamissani kengissä ei ole made in China-merkintää.
Kotimaiset Kontiot ostan seuraavaksi.
Ostakaa te muutkin, niin pysyy tuo kumisaapas-tehdas vielä Suomessa.
Kontiot ovat vähän kalliimmat, mutta kestävät käytössä.
Ongelmana vain taitaa olla se, että suomalaistuotteiden hintakilpailukyky ei ole riittävän hyvä kaukoidässä valmistettuihin tuotteisiin verrattuna. Suosimalla suomalaista tuet siis sellaisten tuotteiden valmistamista, joilla ei ole markkinoilla elinehtoja.
Kilpailukyvyn parantaminen on ainoa pureva lääke tähän ongelmaan. Tulleja ei enää EU-aikana voi käyttää, joten lääkkeeksi jää joko tuotannon tehostaminen tai esimerkiksi verokiilan pienentäminen. Jos mitään ei tehdä, niin tuho odottaa kotimaista tuotantoa.
Sitä se tietää, jatkuva kasvun ja voiton vaatimus.
Yritysten kasvu jättiläismäisiksi, pörssiin liittyminen, omistajien osinkojen kasvun vaatimus. Palkkaa täytyy saada joka vuosi lisää, elinkustannukset nousevat, bruttokansantuote on kasvettava. Ei yhtään miinusvuotta.
Helvetti, milloin sille tulee pää.
Jopa entiset kuntien vanhus- ja vammaispalvelut on pörssiyhtiöiden hallussa. Näidenkin yritysten on joka vuosi tuotettava entistä enemmän voittoa. Kunnille ne eivät tule yhtään halvemmiksi, päinvastoin. Palvelujen laatu onkin sitten sitä ja tätä. Tämä kaikki ei ole vain päättäjien syytä, syy on meissä kansalaisissa, mehän juoksemme tässä oravanpyörässä koko ajan, pysähtymättä, miettimättä minne ollaan menossa
Kaikella on hintasa, kyllä. Ketjun aloittajalla on kyllä ihan hienoja ajatuksia. Toivottavasti tämänkaltainen ajattelu myös löytäisi enemmän kannattajia.
Valitettavasti vain on niin että ei edes minkäälaiset 'poliittisetkaan' ajatukset auta kun ahneus iskee.
Ei tarvitse olla suurikaan ekonomisti nero jotta voi jo päätellä että jatkuva kasvu on mahdoton ajatus. Kun työntekijän on nykyään elätettävä työllään yhä suurempi määrä mitä omituisempia välikäsiä on selvä että jostain on pihistettävä ja helpointahan se on ottaa siitä palkasta.
Vasta reilu kymmenen vuotta meillä on ollut täälä Suomessa esimerkiksi keskisuuren kaupungin verran elätettävinä kaikenlaisia rahakauppiaita. Tarkoitan noita rahastoja ja rahastojen rahastoja pyörittäviä yrityksiä, joiden elanto riippuu siittä että minkäverran osinkoja ja pörssituottoja on jaettavana.
Paras/Pahin on tämä eilenköhän se oli? kuulemani väite... ja työläisen suusta... että piensijoittajat eli esimerkiksi amerikkalaiset mummut vaativat että osinkotulot tulevat säännöllisesti ja mahdollisimman paljon tilille... eiköhän tässäkin taas eniten määrää se rahastoyritys joka näiden 'mummujen' rahoja hoitaa koska heidän siis rahastojen menestys riippuu suoraan voiton kasvusta!
tulevaa paperialan työtöntä saivat, mitä tilasivat viime vuonna. Järjetön, pitkitetty lakko, jonninjoutavien asioiden takia. Ahneutta on niin monenlaista. Pörssiiin sijoittajia syytetään ahneudesta, mutta samasta voidaan toisinaan syyttää myös duunareita. Järki käteen myös lakkoillessa, sillä siinä pelissä saattaa kaivaa omaa "hautaansa", niinkuin nyt paperialalla kävi. Kyllä duunarinkin pitäisi nähdä ja tajuta, jos yhtiö ei tuota riittävästi, niin ei silloin pidä lähteä yritystä rampauttaviin toimiin.
On myös luontevaa sijoittajilta odottaa sijoittamilleen rahoilleen tuottoa, vai onko joku vielä niin naiivi, että kuvittelee sijoitustoiminnan olevan hyväntekeväisyyttä. Muistaa täytyy, että kuka tahansa saa ja voi sijoittaa pörssiin rahansa.
Jotenkin on hirveen surullista tuo että työläiset käyvät toistensa kimppuun, sitähän se kvarttaalikapitalisti toivookin