Kitoksen aihetta

Olen Jumalalle kiitollinen siitä, että olen saanut olla mukana Jumalan työssä ja tuloksia on tullut. Yksi Jehovan todistaja, yksi vapaakirkollinen, yksi helluntalainen ja kaksi luterilaista; olen saanut olla mukana johtamassa heitä koko totuuteen. Monia muita myös olen saanut Jumalan armosta johtaa lähemmäksi Jeesusta. On todella antoisaa olla mukana Jumalan työssä maallikkona Adventtikirkossa.
23709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ja vielä kerskaat eksytystuloksillasi!

Sitten sinulle olisi parempi, että 5 myllynkiveä olisi pantu kaulaasi ja heitetty mereen.

"Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen." (Mark 9:42)

Äänestä
  • >>Sitten sinulle olisi parempi, että 5 myllynkiveä olisi pantu kaulaasi ja heitetty mereen.

    Äänestä

  • Muistuttaja kirjoitti:

    >>Sitten sinulle olisi parempi, että 5 myllynkiveä olisi pantu kaulaasi ja heitetty mereen.

    Sanoinko, että nimimerkki kirjoitettu on, menee helvettiin teki mitä teki? En tietääkseni.

    "vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;"(Heb 3:13)

    Niinpä kehotan minäkin häntä, että hän kääntyisi pahoilta teiltään, ihmisten eksyttämisestään ja adventismin harhaopistaan, tulisi uskoon ja pääsisi taivaaseen.

    Toivottavasti et puolusta harhaoppeja ja edistä niiden levitystä!

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    En puolusta harhaoppeja, mutta en tuomitsekaan ketään, koska jos itse tuomitse sydämessäni toisen ulkopuolelle, en itse sisälle mene.

    RAuhaa

    Äänestä

  • Muistuttaja kirjoitti:

    En puolusta harhaoppeja, mutta en tuomitsekaan ketään, koska jos itse tuomitse sydämessäni toisen ulkopuolelle, en itse sisälle mene.

    RAuhaa

    Sinulla taitaa tuo tuomion-käsite yhä olla pikkuisen hakusessa.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Sinulla taitaa tuo tuomion-käsite yhä olla pikkuisen hakusessa.

    Vai oletko sinäkin synnitön, niinkuin Jashua?, niin että sinulla on varaa tuomita muita ihmisiä, vaikka et saa tuomiota Jashualta suoraa, vaan tuomitset oman sydämesi mukaan?

    Koska sen takia Jashua sanoi: Vaikka Minä tuomitsisin, niin Minun tuomioni OLISI OIKEA.

    Koska Jashuassa ei vääryyttä ole, mutta ihminen on vajavainen kaikessa mitä tekee.

    Koska riitelette ja haukutte toisianne,olette kaikki pahasti eksyksissä!Antakaa Jeesuksen,Elämän Herran tulla sydämeenne,niin kaikki katkeruus ja tuomitsemis henki pakenee teistä.Ei ihminen voi olla kahden herran palvelia samanaikaisesti.Siunatkaa toisianne,älkääkä kirotko.Rukoilkaa niiden puolesta,jotka ovat väärässä,että Jumalan Pyhä Henki saisi valaista.Jeesus ON heikoissa vahva!Aamen.
    "Jumala voi KAIKEN",rukoilkaa että saisitte VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi,silloin sydämenne täyttää rakkaus ja tulette ilolla olemaan kuuliaisia Hänen tahdolleen.Itsessämme me emme voi mitään,mutta Kristuksessa voimme kaiken.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Sinulla taitaa tuo tuomion-käsite yhä olla pikkuisen hakusessa.

    Kirjoittaja on tero-tapio Timonen.
    Kaikki muut hän on jo tuominnut, tuli nyt tuomitsemaan sinut.

    Äänestä

  • Muistuttaja kirjoitti:

    Vai oletko sinäkin synnitön, niinkuin Jashua?, niin että sinulla on varaa tuomita muita ihmisiä, vaikka et saa tuomiota Jashualta suoraa, vaan tuomitset oman sydämesi mukaan?

    Koska sen takia Jashua sanoi: Vaikka Minä tuomitsisin, niin Minun tuomioni OLISI OIKEA.

    Koska Jashuassa ei vääryyttä ole, mutta ihminen on vajavainen kaikessa mitä tekee.

    Salli miun nauraa. Synnitön Muistuttaja isolla ämmällä tölvii toisia!

    Äänestä

Ei sillä Jehovan todistajalla niin väliä, mutta ne muut... Olet käynyt käännyttämässä jo uskossa olevia ihmisiä siihen luuloon, että he tarvitsevat pelastuakseen Kristuksen lisäksi vielä sapatin pitämistäkin. Vakavampi juttu.

Muistahan sitten kehottaa käännynnäisiäsi lukemaan myös Galatalaiskirjettä: "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?". Gal. 3: 1-3.

Äänestä
  • Ei ketään voida pakko käännyttää. vain pyhän hengen kutsu voi herättää Synnin tunnon.

    Galatalais kirjeen tulkinta tarivtsee hieman lisätietoa ymmärtääksesi mistä tässä kyseisessä asiassa on oiken kysymys? Lun pokani On ollut
    Opetus tehtävissä Itäisillä mailla. Hän kertoi
    minulle hieman tästä Galatalaiskirjeen epäselvyydestä.

    Joka johtuu yleisesti Itämaisen
    uskonnon käytännön syistä, Jotka ovat seuraavan laisia. Itämainen usko lisää uusia uskontoja jatkuvasti omiin uskontoihinsa, kuitenkaab he eivät luovu vanhasta uskonnostaan kuten meillä on tapana. Siksi he pitävät vielä vanhat uskomuksensa täysin voimassa oman kulttuurinsa
    tavan mukaan. Joten Nyt ymmärrän paremmin tämän
    Älyttömät.

    Te älyttömät Galatalaiset on nyt helpompi ymmärtää, kun tunnemme itämaisen kulttuurin tausta tekiät. Kuulin kuinka monet ovat hyväksyneet melkein kaikki Itämaiset opit Ja turvallisuus syistä vielä Kristin uskonkin!!!

    Jos joku Jumala ei kuule, niin rukoillaan toista
    Jumalaa Tämä on yksinkertainen ajatus Jumalien suhteen

    Maran ata

    Äänestä

  • Aramiz kirjoitti:

    Ei ketään voida pakko käännyttää. vain pyhän hengen kutsu voi herättää Synnin tunnon.

    Kyse ei nyt ollut siitä, että uskosta osaton olisi evankelioitu uskoon, kuten kai kuvittelet. Kyse oli siitä, että jo uskossa olevia on käännytetty toisen seurakunnan jäseniksi. On käyty kalavarkaissa naapurin katiskalla.

    Jos ihmisellä on jo pelastava usko Jeesukseen, ja sitten tulee joku, joka kääntää hänen päänsä uskomaan, ettei hän ole uskossa, että hänen pitää vielä täyttää sapatin laki pelastuakseen, niin silloin on kyseessä galatalainen toimintatapa.

    Äänestä

  • Aramiz kirjoitti:

    Ei ketään voida pakko käännyttää. vain pyhän hengen kutsu voi herättää Synnin tunnon.

    Galatalais kirjeen tulkinta tarivtsee hieman lisätietoa ymmärtääksesi mistä tässä kyseisessä asiassa on oiken kysymys? Lun pokani On ollut
    Opetus tehtävissä Itäisillä mailla. Hän kertoi
    minulle hieman tästä Galatalaiskirjeen epäselvyydestä.

    Joka johtuu yleisesti Itämaisen
    uskonnon käytännön syistä, Jotka ovat seuraavan laisia. Itämainen usko lisää uusia uskontoja jatkuvasti omiin uskontoihinsa, kuitenkaab he eivät luovu vanhasta uskonnostaan kuten meillä on tapana. Siksi he pitävät vielä vanhat uskomuksensa täysin voimassa oman kulttuurinsa
    tavan mukaan. Joten Nyt ymmärrän paremmin tämän
    Älyttömät.

    Te älyttömät Galatalaiset on nyt helpompi ymmärtää, kun tunnemme itämaisen kulttuurin tausta tekiät. Kuulin kuinka monet ovat hyväksyneet melkein kaikki Itämaiset opit Ja turvallisuus syistä vielä Kristin uskonkin!!!

    Jos joku Jumala ei kuule, niin rukoillaan toista
    Jumalaa Tämä on yksinkertainen ajatus Jumalien suhteen

    Maran ata

    On järkyttävää että asiasta josta keskustellaan on >>adventisti käännyttäjänä helluntailaisia ja vapaakirkkolaisia uskoon..

    Äänestä

  • helluntailainen kirjoitti:

    Usko tai älä, mutta myös luterilaisissa on uskovia, joita ei tarvitse käännyttää adventismiin. Aloittaja harrastaa sitäkin.

    Äänestä

  • Keitäs Jeesus käännytti? Syntisiä ihmisiä. Joka tuntee olevansa syntinen hän haluaa parannusta kun Pyhä Henki puhuttelee.

    Äänestä

  • helluntailainen kirjoitti:

    On järkyttävää että asiasta josta keskustellaan on >>adventisti käännyttäjänä helluntailaisia ja vapaakirkkolaisia uskoon..

    Kaikille kansoille julistettava kolmen ankelin sanoma koskee myös helluntalaisia. Myös heidän tulee saada tietää totuus.

    Muuten, eräässä parhaillaan käynnissä olevassa adventistien evankelioimis kokoussarjassa suurin osa vieraista kuulijoista on helluntalaisia ja kiinnostusta tuntuu olevan varsinkin lopunajan tapahtumiin ja sapattitotuuteen.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Nyt alkaa mennä kyllä teillä adventisteilla yli tämä touhu. Onkos teillä jotain toista evankeliumia tarjolla, johon uskovia tulee käännyttää. Kuka teitä on kehoittanut leivittämään toisenlaista evankeliumia..? :( Ja mitä ihmettä te oikein touhuatte, olisiko syytä rauhoittua? Ja palata raamatun äärelle.

    Äänestä

  • kulkija123 kirjoitti:

    Kolmen enkelin sanoma löytyy Raamatusta. Ja iankaikkiseen (aina olemassa olleeseen)evankeliumiin kuuluu lopunajalla tämä kolmen enkelin sanoma. Mitään muuta lisäämättä tai pois ottamatta. Ilm.14.luku esittää sen työn jota adventistit tekevät Jumalan sanansaattajina.

    Uskovia ei tarvitse mihinkään käännyttää. Mutta kun ihmiselle esitetään totuus, hän joko ottaa sen vastaan tai hylkää. Ilman erotusta siitä mihin kirkkokuntaan hän ennestään kuuluu.

    Äänestä

Eiks se ollu Paavalin kunnia-asia olla saarnaamatta siellä missä evankeliumia jo oli julistettu, vai muistanks mä väärin?

Äänestä
  • Jep, Paavalilla olikin selkärankaa.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Jep, Paavalilla olikin selkärankaa.

    Tuleeko näin äkkiä kysyttynä mieleen yhtään kirkkokuntaa joka härskisti toimiipi tuota jaloa periaatetta häpäisten?

    Äänestä

  • römpötti kirjoitti:

    Tuleeko näin äkkiä kysyttynä mieleen yhtään kirkkokuntaa joka härskisti toimiipi tuota jaloa periaatetta häpäisten?

    Toki tulee. Aloituksen tekijä varmaan tuntee yhden, ja toinen on tietenkin helluntailaisuus, joka imee herätyskristillisiä luterilaisia karismaattisen yhteiskristillisyyden avulla helluntaiseurakuntiin.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Toki tulee. Aloituksen tekijä varmaan tuntee yhden, ja toinen on tietenkin helluntailaisuus, joka imee herätyskristillisiä luterilaisia karismaattisen yhteiskristillisyyden avulla helluntaiseurakuntiin.

    Tuon toisen tiesin oikein hyvin mutta että helluntailaisetkin niin se oli uudempaa tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjoitettu on kirjoitti:

Olen Jumalalle kiitollinen siitä, että olen saanut olla mukana Jumalan työssä ja tuloksia on tullut. Yksi Jehovan todistaja, yksi vapaakirkollinen, yksi helluntalainen ja kaksi luterilaista; olen saanut olla mukana johtamassa heitä koko totuuteen. Monia muita myös olen saanut Jumalan armosta johtaa lähemmäksi Jeesusta. On todella antoisaa olla mukana Jumalan työssä maallikkona Adventtikirkossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu