työttömyys

taas rajusti viimeaikaisten tapahtumien myötä. kuitenkin on aloja,joilla vallitsee työvoimapula. mistähän johtuu,esimerkkinä maatalouslomittajan ammatti,ettei sinne saa työvoimaa millään. syyt osin selvät. työn vastuullisuuteen,hankaliin työ-aikoihin nähden,lisänä kilometrikorvauksissa nuukailu,palkka on naurettava. työn luonne sellainen,periaatteella:"minähän en lähe paskaa lapioimaan", syvässä ihmisten mielessä.ennen vaikka mitä muuta. sen ammatin arvostus pohjalukemissa. ja mitä ihmeellisintä,työnantajan taholta. kuinkahan monta eläkkelle jäänyttä siitä ammatista vielä terveydeltään hyvässä kunnossa,myös henkisesti. jotka sitä vuosikymmeniä tehneet. radikaali korotus palkkaan (tarkoittaa väh.200e/kk.)herättäisi kiinnostusta jo huomattavasti alaan. lisäksi muita,pienempiä yksityiskohtia korjattava. melkein kaikki kehuu tykkäävänsä eläimistä,mut jos työtä niihen kaa,ei enää niin mukavii ookkaan. tarkoitan lähinnä tuotanto-eläimiä. noh,tää miun mielipide. nimim. alan vaihtoo harkitseva.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kasvaa kirjoitti:

taas rajusti viimeaikaisten tapahtumien myötä. kuitenkin on aloja,joilla vallitsee työvoimapula. mistähän johtuu,esimerkkinä maatalouslomittajan ammatti,ettei sinne saa työvoimaa millään. syyt osin selvät. työn vastuullisuuteen,hankaliin työ-aikoihin nähden,lisänä kilometrikorvauksissa nuukailu,palkka on naurettava. työn luonne sellainen,periaatteella:"minähän en lähe paskaa lapioimaan", syvässä ihmisten mielessä.ennen vaikka mitä muuta. sen ammatin arvostus pohjalukemissa. ja mitä ihmeellisintä,työnantajan taholta. kuinkahan monta eläkkelle jäänyttä siitä ammatista vielä terveydeltään hyvässä kunnossa,myös henkisesti. jotka sitä vuosikymmeniä tehneet. radikaali korotus palkkaan (tarkoittaa väh.200e/kk.)herättäisi kiinnostusta jo huomattavasti alaan. lisäksi muita,pienempiä yksityiskohtia korjattava. melkein kaikki kehuu tykkäävänsä eläimistä,mut jos työtä niihen kaa,ei enää niin mukavii ookkaan. tarkoitan lähinnä tuotanto-eläimiä. noh,tää miun mielipide. nimim. alan vaihtoo harkitseva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu