Onko itsemurha toisen henkilön hengen pelastamiseksi hyväksyttävää?
Millainen käsitys sinulla on itsemurhaajan iankaikkisesta kohtalosta yleensä?
Millainen käsitys sinulla on itsemurhaajan iankaikkisesta kohtalosta yleensä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
voi itsari säästää toisen hengen? Selkeesti tappaminen on kaikissa tapauksissa väärin raamatun mukaan. Ei ole sellaista tilannetta missä Jumala olisi voimaton auttamaan.
että elimen luovutus jollekin esim. sukulaiselle olisi tällainen tilanne jossa joku tekisi itsarin pelastaakseen jonkun toisen henkilön.
Eikös muuten Jeesuksenkin vapaaehtoinen henkensä antaminen syntisien puolesta jollain tavoin lähene itsari-ajatusta?
että Jeesus on kyllin väkevä auttamaan niin ettei kenenkään tarvitsisi kuolla. Jeesus monessa kohdin moittii epäuskoa ja mainitsee että kaikki olisi mahdollista niille jotka uskovat.
jeesus ei tehnyt itsari, sillä hän tiesi pelastuvansa. Tästä kun oli valmis käsikirjoitus olemassa, jota nykyää raamatuksi kutsutaan. Näin ollen jeesustta ei siis uhrattu. Jos hänet olisi uhrattu niin hän olisi kuollut. Mutta kun hän ei ole uskovaisten mukaan kuollut vaan on rakennushommissa pomon alaisuudessa.
Mitä luenkaan. Luulin selvittäneeni pari viikkoa sitten perin juurin tämän kysymyksen Sinulle hyvä Umpihetero.
Jeesushan todisti itsestään Johannekselle, että "Minä olin kuollut" (Joh.ilm. 1:18). Kun Jeesus herätettiin kuolleista Hän nousi ylös aivan erilaisena kuin oli kuollessaan, so. uuden ihmissuvun ensimmäisenä. Tämä on Uuden Testamentin perustavaa laatua oleva ilmoitus (esim. Ef.4:22-24, Gal.6:14-16 ja "sata" muuta paikkaa), mutta selvenee vain niille, jotka ovat tulleet siitä osalliseksi.
On surullista -ja kipeästi sydämmeeni käypä tosiasia- että palstalla on runsaasti kirjoittajia, joilla ei ole mitään tietoa Jumalan uutta luovan Lunastusteon todellisuudesta. "Teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä", sanoi Jeesus. Se ei ole moite eikä uhkaus, vaan perustavaa laatua oleva totuus, sillä ilman tätä uudestisyntymistä "te ette voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Siinä on perusta ja siitä jatkamme pyhitykseen, sillä ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä tämän Jumalan Valtakunnan Herraa (Hebr. 12:14).
Älkää eksykö (1 Kor. 15:34). Aadamilainen suku sai tuomionsa Jumalalta ristillä ja Jeesus oli "viimeinen Aadam", mutta "uuden ihmissuvun ensimmäinen" (1 Kor.15:19-22,45). Tähän uuteen ihmissukuun käy tiemme Jumalan luomistyön kautta, jota kutsumme uudestisyntymiseksi.
Koeta sinäkin nyt viimein päättää, että onko hän kuollut vai eikö ole kuollut? Ja sanoiko hän ennen "kuolemaansa" että "menen isäni tykö"? Jos hän näin sanoi, niin kuin muistan kanskoulun uskonnontunnilta, niin silloihan hän tiesi etukäteen että hän ei kuolekkaan oikeesti vaan vain leikisti.
Ja jos hän nyt kerran oli kuollut, niin miten kuollut voi sanoa, että:"Minä oli kuollut". Siis miten hän voi tässä yhteydessä puhua menneessä aikamuodossa? Ja jos hän syntyi uudestisyntyneenä, niin miten hän itse tiesi syntyneensä uudestaan? Oliko tämä uusi jeesus sitten parempi kuin se joka oli ollut aikaisemmin? Missä suhteessa hän oli parempi?
Jos tarkoitat tässä itsemurhalla sitä, että antaa henkensä toisen edestä (vaikkapa ystävää ammuttaessa heittäytyy luodin tielle ja kuolee itse) niin teko on mitä jaloin.
Mitä tulee varsinaiseen itsemurha-asiaan, niin Raamatusta nousee mieleeni kaksi henkilöä, jotka tekivät itsemurhan; kuningas Saul ja apostoli Juudas Iskariot. Saulin iankaikkisesta kohtalosta ei mainita (muistini mukaan) mitään, mutta Juudaksen kohtalo oli Jeesuksen ja psalmien ennustusten mukaan kadotus. Jeesus kutsuikin Isälleen Häntä "kadotuksen lapseksi" (Joh. 17:12b).
Jeesuksen hylkääminen on kuoleman rakastamista ja Jumalan rakkauden lahjan torjuminen kadotukseen kulkemista. Edellä mainitut ovat itsemurhaa, joka johtaa pimeyteen. "Jos me kiellämme Hänet on Hänkin kieltävä meidät" on Jumalan sana, " mutta jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin Hän uskollisena, sillä Itseänsä kieltää Hän ei saata". Jättäkäämme nämä asiat Herran käsiin, joka tuomitsee Lunastuksensa perustuksella; ja ellei näin tekisi, niin jokaiselle meistä kävisi niin, että joutuisimme kadotukseen. Vaan nytpä emme joudu.
Simsonhan teki filistelalaisten vankina ollessaan itsarin kaataessaan rakennusta kannattavat pylväät vieden mukanaan ison läjän vihollisia. Toimiko Simson Herran mielen mukaisesti? Onko itsemurhaisku oikeutettu tietyissä tilanteissa tämän Raamatun kertomuksen perusteella? Ainakin Herra vastasi hänen pyyntöönsä saada voimaa teon suorittamiseksi. Vai kuuluiko tappaminen vanhaan liittoon, muttei uuteen?
Tätä Simsonia on tullut joskus mietittyä, ja se palasi mieleen täsät keskustelusta. Mitä te ajattelette tuosta sankarista ja hänen viimeisestä teostaan?
"Älä tee itsellesi mitään pahaa" !