Härmälät ja

Ostivat Suomalaisen jätkän selkänahasta revityillä rahoilla esimerkiksi USA:sta teknisessä konkurssissa olleita paperitehtaita ja joutuvat välittömästi tekemään miljardien alaskirjauksia kun olivat maksaneet tehtaista hirveän ylihinnan. Nyt nämä hölmöilyt maksatetaan jälleen Suomalaisilla jätkillä.

Yhtä hölmö kauppa oli, kun vuoristoneuvos Härmälä myi yhtiönsä vesivoimalaitokset ruotsista ja suomesta (sai lisää pääomia USA:n tehtaiden ostoon). Muutaman vuoden päästä samainen vuoristoneuvos itki TV:ssä, kun sähkön hinnat nousivat (Fortumin ja Vattenfallin sähköpörssikeinottelun avulla). Olisi vuoristoneuvoksen luullut ymmärtävän voimalaitoksia myydessään, että ei niitä hänen yhtiön vesivoimalaitoksia seisomaan ostettu, vaan jauhamaan niiden ostajalle Fortumille, sekä sen johdolle optiomiljardeja! Odotettavissa on, että suomen sähkönhinta nousee lähitulevaisuudessa noin 25 %, eli hyvälle keski-erooppalaiselle tasolle, kun Fingrid saa meidän suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoilla rakennettua toisen merikaapelin ruotsiin ja sitä kautta voidaan viedä uuden ydinvoimalan sähkö rahakkaille keski-euroopan markkinoille.
Muuten samainen Härmälä myi takavuosiana myös metsänsä saadakseen lisäpääomia hölmöilyyn ja kohta samainen vuoristoneuvos itkee tosi TV:ssä kun puun kantohinta on noussut!!?? Ja tämän jälkeen taas lopetetaan paperitehtaita kalliin sähkön sekä puun vuoksi ja jätkät kärsii.
Tässä pari esimerkkiä minkälaiset hölmöt meidän teollisuuttaa johtaa ja kansa vaan käpertyy nurkkaan itkemää ja toisiaan kadehtimaan.
2244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen Pankin pääjohtajana oli muistini mukaan Koivisto niminen henkilö joka vapautti pääomamarkkinat. Tämän jälkeen Härmälät päästettiin valloilleen. Silloin mm. Säästöpankit meni ja myöhemmin KOPpi sekä SYPppi. Konkurssiaalto pyyhkäisi koko suomen yli ja valtio velkaantui Ahon toilailujen jälkeen nopeasti 500 miljardia silloista markkaa.
Saas nähdä miten meidän eläkesäästöille käy, kun niitä saa nyt vapaasti sijoittaa maailman osakemarkkinoille. Kun maailmalla tulee vastaan näitä Enroneita ja Parmaloita, niin me olemme puilla paljailla. Huh heijaa näitä herrojen kotkotuksia.

Äänestä
  • Koivisto ei vapauttanut henkilökohtaisesti muuta kuin Inkeriläisten paluumuuton,velkaantumisesta voi syyttää VAIN silloisia paikallisia pankinjohtajia,ei vaadittu vakuuksia kuin säännöstelyn aikana(pojat olisi tarvinneet jää hatun), on kokemusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumppanit kirjoitti:

Ostivat Suomalaisen jätkän selkänahasta revityillä rahoilla esimerkiksi USA:sta teknisessä konkurssissa olleita paperitehtaita ja joutuvat välittömästi tekemään miljardien alaskirjauksia kun olivat maksaneet tehtaista hirveän ylihinnan. Nyt nämä hölmöilyt maksatetaan jälleen Suomalaisilla jätkillä.

Yhtä hölmö kauppa oli, kun vuoristoneuvos Härmälä myi yhtiönsä vesivoimalaitokset ruotsista ja suomesta (sai lisää pääomia USA:n tehtaiden ostoon). Muutaman vuoden päästä samainen vuoristoneuvos itki TV:ssä, kun sähkön hinnat nousivat (Fortumin ja Vattenfallin sähköpörssikeinottelun avulla). Olisi vuoristoneuvoksen luullut ymmärtävän voimalaitoksia myydessään, että ei niitä hänen yhtiön vesivoimalaitoksia seisomaan ostettu, vaan jauhamaan niiden ostajalle Fortumille, sekä sen johdolle optiomiljardeja! Odotettavissa on, että suomen sähkönhinta nousee lähitulevaisuudessa noin 25 %, eli hyvälle keski-erooppalaiselle tasolle, kun Fingrid saa meidän suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoilla rakennettua toisen merikaapelin ruotsiin ja sitä kautta voidaan viedä uuden ydinvoimalan sähkö rahakkaille keski-euroopan markkinoille.
Muuten samainen Härmälä myi takavuosiana myös metsänsä saadakseen lisäpääomia hölmöilyyn ja kohta samainen vuoristoneuvos itkee tosi TV:ssä kun puun kantohinta on noussut!!?? Ja tämän jälkeen taas lopetetaan paperitehtaita kalliin sähkön sekä puun vuoksi ja jätkät kärsii.
Tässä pari esimerkkiä minkälaiset hölmöt meidän teollisuuttaa johtaa ja kansa vaan käpertyy nurkkaan itkemää ja toisiaan kadehtimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu