Suomessa on pakanallinen jumalattomia pakanoita pakanallisesti kasteleva porttokirkkolaitos, mutta Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia:
Kristukseen uskovien seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).
Jotka ottavat Sanan vastaan, ne ovat näkyvä seurakunta (Apt. 2:41).
Jos kastelemme sylilapsia, seurakunta ei voi olla Raamatussa ilmaistu Kristukseen uskovien seurakunta.
Siihenhän tullaan vain uskosta Herraan ja syntiä tekeviä nuhdellaan ja lopulta erotetaan, elleivät he tee parannusta.
Jokainen raamatullisesti uskoontullut Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt ja sitten raamatullisesti kastettu liitetään Raamatun mukaan Kristuksen seurakuntaan (Gal. 3:26, 27; Apt. 2:41, 42 46).
Sylilapsena kasteltujen kohdalla oltaisiin vaikeuksissa:
Missä vaiheessa heidät tulisi erottaa seurakunnasta, elleivät tule uskoviksi?
Lapsikastelua käyttävä seurakunta muodostuu välttämättä 'sekalaiseksi seurakunnaksi'.
Jos ymmärrämme, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta, olemme samalla ymmärtäneet myös raamatullisen kasteopin.
Korinton seurakunnan jäsenistä Paavali sanoo, että nämä ovat "kutsutut ja pyhät" (1 Kor. 1: 2).
Efeson seurakunnalle lähetetty kirje oli tarkoitettu "Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa" (Ef 1:l).
Uuden testamentin seurakunnat olivat kaikki kristukseen uskovien seurakuntia (ks. myös Room. 1:7; Gal. 1:2; 3:26; Fil.1:1; Kol. 1:2; 1 Tess. 1: 6; Apt. 5:13, 14).
Jos apostolit olisivat kirkollisesti kastelleet rintalapset, seurakunnan jäseniä ei olisi enää muutaman vuoden kuluttua uskallettu kutsua "pyhiksi ja uskoviksi", koska joukossa olisi jo ollut muitakin.
Aikaisemmin minulla oli monimutkainen lapsikasteluharhalahkoseurakuntaoppi, joka perustuu valheeseen:
On mukamas näkyvä seurakunta, johon kuuluu muitakin kuin
uskovia. Näkymätön seurakunta on sitten varsinainen
Kristukseen uskovien joukko, tosi seurakunta. Viimeksi
mainittu kuuluu osana näkyvään seurakuntaan.
Tätä oppia on perusteltu lapsikasteluharhalahkovalhepuljussa Raamatun nisu ja luste -vertauksella. Nisu ja luste saivat kasvaa rinnakkain elonleikkuuseen asti. Tähän nojaten on lapsikasteluharhalahkovalhepulju on esitettänyt, että seurakuntaan voi kuulua kääntymättömiäkin.
Herra Jeesus Kristus selitti kuitenkin toisin kuin lapsikasteluharhalahkovalhepulju:
"Pelto on maailma" (Matt.13:38).
Seurakunnan jäsenet ja uskosta osattomat elävät samassa maailmassa rinnakkain.
Näkymätöntä seurakuntaa ei ole Raamatun mukaan; päinvastoin sen tulee 'loistaa kaikille huoneessa oleville"(Matt.5:15).
Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia: uskovien seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).
Jotka ottavat Sanan vastaan, ne tulee liittää näkyvään seurakuntaan (Apt. 2:41).
Oma lapsikastelulla eksytetty maamme on lähetystyön kohde, kuten muutkin pakanakansat.
Kristillinen tietomme eikä lapsikastelu tee meistä kristittyä kansaa.
Eihän pelkkä pään tieto voi tehdä yksityisestä ihmisestäkään kristittyä.
Sitä mukaa kuin teemme opetuslapsiksi kaikkia kansoja, kastamme niiden uskoon tulleet jäsenet ja opetamme heille kaikki Raamatun aarteet.
Sylilasta ei voi tehdä Raamatun mukaan lapsikastelulla Kristuksen opetuslapseksi, vaikka lapsikasteluharhalahkojärjestelmä vastoin Raamattua opettaa, että mukamas voi.
MUTTA Raamatun mukaan tarvitaan henkilökohtainen usko syntien anteeksi Antajaan (Room. 3:21-26; 10:9, 10).
Usko tulee kuulemisesta (Room.10:17), Sanan kautta (1 Piet. 1:3, 23; Jaak. 1:18) eikä millään taikatempulla kuten esim juuri lapsikastelulla.
Jakeen Mark. 16:16 sisältö on joskus lapsikastelulahkossa esitetty seuraavasti: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu" tai: "Uskova ja kastettu on pelastuva". Kastaa-sanan on selitetty olevan menneessä muodossa, aoristissa.
Alkukielessä myös uskoa-verbi on aoristissa, ja tarkasti ottaen virke tulisi kääntää:
"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu. "
Se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. Jeesus ei käskenyt kastaa häntä eikä missään esitä viittaustakaan lapsikastelun puolesta.
Pienten lasten, vauvojen, pakanallinen kasteleminen on yksi katolisen kirkon ja sitä pakanakasteluopissa seuraavien kirkkojen ratkaisevimpia ja arveluttavimpia oppeja.
Katolinen kirkko, kuten sen tyttäretkin opettavat samaa, että "syntyessään, langenneine
ihmisluontoineen ja perisynnin saastuttamina, lapsillakin on tarve saada uusi syntymä
kasteessa, jossa heidät vapautetaan pimeyden vallasta ja otetaan Jumalan lasten
vapauden valtakuntaan. Pelastuksen armon täysi maksuttomuus ilmenee nimenomaan pienten lasten astamisessa. Kirkko ja vanhemmat kieltäisivät
lapselta korvaamattoman armon tulla Jumalan lapseksi mikäli he eivät soisi hänelle Kastetta pian tämän syntymänsä jälkeen."
Näin siis KKK:ssa (Katolisen kirkon katekismus) s. 319 kohta 1250 ja näin myös muut pakanalliset pakanoita kastelevat järjestelmät esittävät, jotta saisivat jäsenensä ja veronmaksajansa.
Tuo KKK kertoo meille, mistä tämä lapsikastelukirkonkulmakivioppi myös on peräisin:
"Käytäntö kastaa pienet lapset on ikivanha Kirkon traditio. Tästä tavasta on selvä todistus toiselta vuosisadalta lähtien..." (s. 319, kohta 1252)
Tässä KKK katekismus myöntää, että tämä oppi ei perustu Raamattuun!
Se on ihmistekoinen pakanallinen traditio!
Paavalin varoitus saattaisi sopia hyvin tähän:
"Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen." Kol. 2:8.
Pitäydy siis Raamatun Kristukseen äläkä epäraamatulliseen pakanalliseen lapsikasteluun.
Kaste Raamatussa
Mikä tekee tämän pienten lasten, vauvojen, pakanallisen kastelemistavan harjoittamisen erityisen sekoittavaksi ja hämmentäväksi, on se, että
Raamattu ei kerro yhdestäkään pienten lasten kastelemistapahtumasta.
Sitä vastoin jokainen maininta kasteesta sisältää riittävän vanhoja ihmisiä, jotka kuulevat ja vastaanottavat evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta.
Jeesus oli uskova aikuinen, kun HÄNET kastettiin:
"Kun Jeesus oli kastettu, nousi HÄN kohta
vedestä."Matt. 3:16.
Kaikkialla Raamatussa kaste seurasi aina pelastusta.
Etiopialainen hoviherra, jonka Filippus johdatti pelastukseen, oli aikuinen, kun hänet
kastettiin.
"...he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus
että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet." Ap.t.
8:38.
Myös muutkin kastettiin sitten, kun he olivat tulleet uskoon:
"Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin." Ap.t. 18.8.
Sen jälkeen, kun ihmiset olivat ottaneet vastaan Johannes Kastajan sanoman parannuksesta:
"...hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä." Matt. 3:6.
Ilmeisestikään vastasyntyneet pienet lapset, vauvat eivät pysty katumaan, tekemään parannusta, uskomaan tai tunnustamaan syntejään. Sen tähden heillä ei milloinkaan ole Pyhän Raamatun mukaisia edellytyksiä raamatulliselle kasteelle.
Filippiläinen vanginvartija
Kun Filippiläinen vanginvartija, joka vartioi apostoli Paavalia, kysyi:
"Mitä minun pitää tehdä, että minä pelastuisin?"(Ap.t.16:30)
Paavali vastasi:
"Usko Herraan Jeesukseen."(Jae31).
Sitten, kun vanginvartija oli tullut uskoon, Paavali kastoi hänet (jae 33).
Kun Pietari saarnasi Apostolien tekojen 2. Luvussa:
"...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua." Ap.t. 2:41.
Kun Filippus saarnasi Samarian kansalle, miehiä ja naisia kastettiin, mutta ei pikkulapsia, vauvoja:
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset." Ap.t. 8:12.
Jos Jumalan Sana ilmaisee kantansa näin tarkasti ja suoraan ja selvästi, että vain ne, jotka ovat tarpeeksi vanhoja kuulemaan ja vastaanottamaan Jumalan Sanan, pitäisi kastaa, niin miksi katolisuus vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste vaan pakanallinen kasteluriitti?
Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta kirkon orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen?
Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.
Johtopäätöksen aika tässä asiassa.Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä lapsikasteluharhalahkoporttolaitoksen pakanamenossa?
Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot -
Jumalan Sanaa vai ihmisten pakanallisia traditioita?
Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:
"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.
Ellei pakanallista lapsikastelua poisteta käytännöstä, ei päästä eroon pakanallisesta paavillisuudesta.
Lapsikastelun säilyttämisen vuoksi Lutherin hyvä tarkoitus ajautui karille, ja tänä päivänä se kirkko, joka on kantanut taannoin paavillisuuden suurimman vastustajan nimeä, on itse ilmeisen pakanallisen paavillinen ja luisuu vähitellen paavin, Lutherin mukaan antikristuksen, syliin, ellei se sanoudu irti pakanallisesta lapsikastelusta ja opeta Raamatun mukaisesti kasteesta ja valvo ja raivaa rajansa selviksi maailmaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.