Olen tässä viimeaikona joutunut miettimään omaa maailmankuvaani, koska lapseni on alkanut kysellä Jumalasta. En oikein tiedä, että mitä siihen pitäisi vastata? Itse en usko Jumalaan siinä muodossa, mitä kirkko edellyttää. Jos opetan lapselleni sen käsityksen Jumalasta, mikä on ev.lut kirkolla, niin valehtelenko lapselleni? Kuulun kyllä kirkoon ja sitä myötä myös lapseni kuuluvat. Lapseni tahtoo joka ilta, että rukoillaan ja minä olen opettanut hänelle sen rukouksen ja siitä on tullut hänelle tärkeä asia. Pitäisikö minun vanhempana ohjata lastani mieleiseeni suuntaan, vai antaa mennä omalla painollaan ja antaa hänen muodostaa itse oma käsityksensä sitten kun hän on siihen kypsä? Kun lapseni sanoo minulle, että isi on Jumala, niin sanonko että höpö höpö vai että olet oikeassa ja niin sinäkin olet Jumala!Tämä kuuluis jonnekkin uskontopalstalle, mutta tiedän mitä mieltä siellä ollaan, joten siksi tänne!
Lapsi ja usko!
temppeliherra
15838
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Anna lasten kasvaa ilman minkäänlaista uskonnon tuputusta.. ihmisen oppiva ja etsivä mieli on tärkeintä mitä on,älä siis tukahduta ja sulje lastesi ajatusmaailmaa valmiiksi väsätyillä jumalasaduilla.Vanhempana he huomaavat katselevansa maailmaa paljon avoimemmin kuin ahdasmieliset uskovaiset ja heistä kasvaa vankasti omilla jaloillaan seisovia fiksuja aikuisia.
Kyllä hän ajan myötä tietää uskonasioista enemmän ja keksii mihin uskoon haluaa kuulua. Ja jos tulee vaikeita kysymyksiä, etsi vaikka kirjastosta lastenosastolta helppoja ja selkeitä kirjoja. Sieltä löytyy kysymyksiin vastaus ja sinun ei tarvitse pohtia. Minä kuulun evk.kirkkoon enkä harrasta uskontoa mutta 8v.poikani on kiinnostunut uskon asioista. Mistä lie kiintymys ja itse en osaa omalla päälläni vastata hänen kysymyksiin.
Suosittelisin kertomaan ensin tarinan Sakkeuksesta puussa ja sen jälkeen riisuunnu alasti ja teeskentele olevasi transsissa tanssien hurjasti käsiä pään yläpuolella heiluttaen ympäri asuntoa.
sitä tanssijuttua ja lapseni ei nukkunut viikkoon ja vuoden tauon jälkeen jouduimme ottamaan vaipat takaisin käytöön! Kuka on Sakkeus ja mitä se siellä puussa teki? Eläkä syö ennää huumeita ja palauta se punanen takki takas sinne Teboilin korjaamolle mistä varastit sen!
...pieni mies...:)
Jeesus oli tulossa Jerikon kaupunkiin. Paljon ihmisiä oli odottamassa Jeesusta.
Jerikossa asui pieni mies. Miehen nimi oli Sakkeus. Hän oli rikas mies, mutta rikkautensa hän oli saanut varastamalla ja huiputtamalla muita.
Sakkeuksella oli paha olla. Hän tahtoi nähdä Jeesuksen.
- Miksi minä olen näin pieni? En näe Jeesusta ihmisten takaa, Sakkeus harmitteli.
Vihdoin Jeesus saapui. Jeesus tuli sen puun alle, jossa Sakkeus istui.
- Tule alas puusta Sakkeus! Minä tulen kotiisi vierailulle, Jeesus huusi.
Ihmiset ihmettelivät: Sakkeus on huono mies, ja nyt Jeesus menee Sakkeuksen kotiin.
Jeesus sanoi ihmisille:
- Jumala rakastaa myös Sakkeusta!
Sakkeus oli iloinen. Hän tunnusti:
- Minä olen tehnyt väärin. Mutta palautan kaiken ja annan puolet omaisuudestani köyhille. Enää en huiputa enkä varasta.
- Oikein, Sakkeus, Jeesus sanoi. Sitä juuri Jumala tahtoo.
Luukas 19:1 - 10
Omaa maailmankuvaansa on hyvä alkaa miettiä. Lapsesi on tehnyt sinulle palveluksen. Minun on vaikea ymmmärtää ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin kirkkokuntaan uskomatta Jumalaan. Olen huomannut, että nykyään monet ihmiset ovat käytännössä uskonnottomia, vaikka eivät olisikaan ateisteja. Mitä se tarkoittaa? Tosiasiassa tämän kysymyksen ratkaiseminen omalta kohdalta on eräs elämän peruskysymyksistä. Jos sen jättää hämäräksi, seurauksetkin ovat hämäriä. Tosiasia on, että sekä Jumalan olemassaoloon uskominen että Jumalan ei olemassaoloon uskominen vaativat yhtä paljon uskoa. Sillä kumpaakaan ei voi todistaa.
Tällä kohtaa tietenkin voidaan Kierkegaardin tavoin ihmetellä, että eihän uskoa edes tarvittaisi, jos Jumalan olemassaolon tai olemattomuuden voisi osoittaa. Kierkegaard puhuu erääänlaisest uskonhyppäyksestä (a leap of faith). Sellainen suhteessa Jumalaan täytyy tehdä, jompaan kumpaan suuntaan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapselle ei kannata esittää mitään, mitä ei itse aidosti ole. Jos olet pihalla jonkun asian suhteen, näytä se. Lapsi vaistoaa sen kumminkin. Hedelmällisintä lapsen kannalta on kasvaa jotakin selkeään ideologiaa tai ajatusrakennelmaa vasten. Ei siis tilanteessa, jossa kukaan ei koskaan edusta mitään, kun kaikki käy. Lapsi nimittäin oppii muodostamaan omia kantojaan, kun hän näkee aikuistenkin tekevän niin. Ja olemaan muodostamatta kantoja, jos aikuistkaan eivät sitä tee. Raja kulkee siinä, että aikuinen ei saa pakottaa lasta. Mutta pienet lapset yleensä ensin ihailevat vanhempiaan ja ajattelevat kuten he. Aikuisen tehtävä ei ole olla epäselvä silloin, kun lapset ovat pieniä; vaan antaa lasten myöhemmin kaikesta huolimatta kasvaa omaan suuntaansa. Vaikka se olisi aivan jotain muuta, mitä he olisivat toivoneet. Ja usko minua: se usein on.
Ihan pienenä isä opetti iltarukouken Levolle laske luojani ja silloin se toimi hyvin. Ei mielestäni lapsen maailmaa tarvitse kovasti manipuloida mihinkään suuntaan ainakaan uskonasioissa. Myöhemmin suurin osa osaa muutenkin nämä jutut laittaa sinne satuosastolle.
Uskon, että uskot kuitenkin Jumalaan. Olisit muuten eronnut jo kirkosta. Etkä sinä valehtele lapsellesi, jos kerrot ev.lut käsityksen asiasta. Kyllä lapsesi tulevaisuudessa osaa sitten muodostaa oman käsityksen siitä ja muista uskonnoista. Mutta ei kannata sekoittaa hänen päätään muihin uskontoihin, kun hän on vielä pieni.
..pitää antaa lapsellesi mahollisuus tutustuu myös niihin asioihin. tuossa iässä se on lapsen mielenkiintoa. hyvä niin,että uskonto etu-alalla,on paljonkin vähemmän toivottavia asioita,joihin hän ehkä kiinnostuksensa suuntaa. eikait siit uskosta oo vahinkoo kenellekään. muista asioista saattaa tulla elinikänen riesa. en oo uskovainen,mut miusta kyl hyvää asiaa lapsesi pohtii. tunnut olevan tasapainoinen ihminen,joten tuskin kotoaan saa kielteisiä vaikutteita. nekin joskus tulee eteen,vähemmän mukavat asiat.luulen,että lapsesi oppii tunnistamaan oikean ja väärän uskonnon avulla.
...temppelinherra...jotain täytyis tehdä tuon suhteen kun lapsesi kutsuu sinua Jumalaksi. Mistä hän sellaisen käsityksen on saanut, voisitko kertoa?:)
Mutta ei johdu siitä, että olisin kotona hehkutellut olevani Jumala:D Hän vaan totesi, että minusta tulee isona Jumala! Isikin on Jumala(olen kyllä samaa mielta:D)! Minä sitten yritin selittää sitä asiaa, mutta se on todella vaikeaa 3 vuotiaalle. Mä sitten kerroin, että meissä jokaisessa, meidän sydämessä asuu Jumala! Ja tämä on se mihin mihin minä uskon! Että jokainen on oman itsensä Jumala!
...nyt.:D
On todellakin vaikeaa selittää 3-vuotiaalle mikä on Jumala, joten...tuo pieni kolmivuotias rakastaa isäänsä hyvin paljon, ottaa isästään esimerkkiä, aikuisen mallia, pitää sinua todella hyvänä isänä, Jumalana...hän ei tunne muuta Jumalaa, kuin isänsä...ajattele, sinulla on todella ihana muksu.:D
Kerrot sitten joskus myöhemmin, varovasti, muutaman vuoden kuluttua...ettet ole Jumala, vaan isi ja kerrot sitten aikuisen oikeasti mikä on Jumala...voit tietenkin ja olisi suotavaa kertoa jo nyt, mutta kun hän, kolmivuotias palvoo isäänsä, kuin Jumalaa...eikä usko olevan muita Jumalia.:)
sie olet kolmivuotiaalle Jumala niin sehän vain kertoo että lapsi rakastaa ja luottaa ja hänen on hyvä ja turvallinen olla.
Valehdella ei lapselle pidä vaan jos asioita pitää selittää niin kerro miten itse uskot asioiden olevan.
Meillä aikanaan poika kastettiin ja sai koulussa alaluokilla uskonnonopetusta vaikkei vanhempansa kirkkoon kuuluneet(En viitsinyt opettajan kanssa ruveta vääntämään asiasta). Jumalasta käytti nimitystä taivaan isäntä, ilmeisesti oli kuullut väärin tuon nimityksen.
Isompana on itse päättänyt ja uskonnon opetus kelpaa vieläkin, rippikoulua ei käynyt.
Kyllä lapsi itse aikaa myöten itse osaa etsiä oman käsityksensä, toki vanhempien ja ympäristön vaikutus on suuri jos näin tahdotaan lasta ohjailla.
Uskonto on niin kuin kaikki muutkin asiat, miusta lapsella on oikeus etsiä oma totuutensa ja oma tiensä tässä maailmassa, vanhempien tehtävä on näyttää vaihtoehtoja ja vahvistaa lapsen luottamusta siihen että hän itse on kykenevä omaan ajatteluun.
Kolmivuotiaalle tuskin tarvitsee kovin syvällisesti tai yksityiskohtaisesti mitään oppeja ruveta syöttämään. Ei miusta edes silloin vaikka itse olisi jostain asiasta hyvinkin vankkaa mieltä.
mieltä. Jokaisen täytyy saada muodostaa käsityksensä itse, mutta se on aika mahdotonta, koska jo päiväkodissa alkaa se Jumala rallatus ja jatkuu läpi kouluiän. Minä en halua ohjata lapsiani johonkin tiettyyn suuntaan, enkä myöskään tuputa heille omia ajatuksiani! Jos lapseni haluaa rukoilla, mikä on ihan hyvä asia, niin minä rukoilen sen kanssa vaikka Näkkiä jos sille tulee siitä hyvä ja turvallinen olo:D Kyllä maailma opettaa:)
Tottahan on lapsi imee vaikkutteita ympäristöstään ja se on ihan riippumatonta vanhempien tahdosta! Se millaiseksi vanhemmat sen ympäristön tekevät, on taas asia erikseen. On satavarma, että ei voi välttyä siltä, että lapsi imee myös huonoja vaikutteita, mutta se kuuluu normaaliin kehitykseen! Meidän tehtävä on siinä vaiheessa selittää se lapselle ja vetää rajat! Rajat on myös tehty ylitettäviksi ja meidän homma on kantaa se lapsi takaisin, kun hän on rajan yli pomppinut.
hyvin olet ymmärtänyt vanhempana olemisen.
Eiköhän siellä päiväkodissa pidä kuunnella myös vanhempien ajatuksia tuosta kasvatustyöstä, miten lie. Lapset on kyllä fiksuja otuksia ja koti on kuitenkin tärkein vaikuttaja miusta ainakin kun ovat pieniä ja jaksaa heihin paneutua :)
*rapsuttaa sitä kolmivuotiasta*