Tapahtuipa näin, olemme seurustelleet jo 6kk. minä en ole vl vaan ihan ev. lut jolla usko ei kovin luja. tyttöystäväni on vl perheestä, mutta sanoi ettei ole sitä itse enää. Ehdin tietysti rakastua täysin tyttöystävääni, kaikki näytti jo niin ihanalta. Sitten tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta tyttöystävä sanoi minulle "sain seuroissa parannuksen armon, elämä olisi liian vaikeaa epäuskoisen kans, on parempi jos lopetetaan tähän", mulla maailma romahti siihen. En voi uskoa että on jumalan tahto että emmevoi olla yhdessä. Jumala minun mielestäni yhdistää ihmisiä eikä suinkaan pyri erottamaan heitä. En myöskään ymmärrä tuota miten jossain seuroissa istumalla voi saada syntinsä anteeksi, kun sitä syntiä oli tehty noin 6 tuntia aiemmin. On kyllä tosi etten ikinä voi ymmärtää vl oppia, se on minusta monilta osin järjen vastaista. Anteeksi ei ole tarkoitus loukata ketään kyseisen opin kannattajaa. Ehkäpä jumala antaa minulle voimaa selvitä tästä tapahtumasta. Vaikka olenkin tyttöystäväni mukaan "epäuskoinen". Kysyin häneltä miksi olen epäuskoinen. Vastasi "no kun et ole lestadiolainen". Tuo on minusta järjetöntä. Onko kaikki juutalaiset, ortodoksit, islamit, budhat... epäuskoisia? mielestäni ei, kaikki uskonnot ovat saman arvoisia ja en voi käsittää tuommoista muiden uskon halveksimista mitä vl opettaa. Että tämmöistä tällä kertaa.
vl
pettynyt
762250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
..varmasti sinulle vaikea käsittää ja ero tekee kipeää pitkään.
Mutta tyttöystäväsi omassatunnossaan tiesi tekevänsä väärin ja halusi tehdä synnistään parannuksen ja säilyä uskomassa. Hän halusi "laittaa pois sen synnin ja kuorman, joka matkan hitaaksi tekee." Ja seuroissa hänelle joku uskovainen oli saarnannut synnit anteeksi, kuten Jeesus opetuslapsiaan neuvoi tekemään.
Jumalalla on varaa antaa jokaiselle uskovaiselle uskovainen puoliso. Siksi tyttöystäväsi katkaisi seurustelunne. Hän luottaa tässä asiassa Jumalaan ja tahtoo nöyrtyä Hänen tahtoonsa ja johdatukseensa.
"Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle."
Sanot: "On kyllä tosi etten ikinä voi ymmärtää vl oppia, se on minusta monilta osin järjen vastista."
Uskomisen asia sotii AINA järkeä vastaan. Raamatun mukaan uskomisen asia on "maailmalle hulluus". Juuri siksi et nyt ymmärrä, miksi tyttöystäväsi menetteli kertomallasi tavalla.
Kerroit että: "Kysyin häneltä miksi olen epäuskoinen. Vastasi "no kun et ole lestadiolainen". Tuo on minusta järjetöntä."
JÄRJETÖNTÄ se todellakin on. Tyttöystäväsi ei osannut tuota asiaa sen paremmin selittää. Jumalan pieni joukko, Kristuksen omat, ovat elävässä uskossa. Hän sydämessään tietää, että tämänhetkinen uskosi ei ole Raamatun mukaan autuaaksitekevä usko. Ja tyttöystäväsi rakkaus Jeesukseen käy yli maallisen, romanttisen rakkauden. Niinkuin Jeesuksen mukaan oikein onkin.
Olen varma, että ex-tyttöystäväsi toivoo ja rukoilee myös sinun saavan parannuksen armon. Haluankin kehottaa sinua menemään seuroihin, vaikka ex-tyttöystäväsi kanssa. Ystävinä.
Jumala voi avata sinunkin silmäsi. Hän voi antaa sinullekin synnintunnon ja parannuksen armon!
Olet niitä harvoja rehellisiä uskovia, jotka suoraan tunnustavat uskonsa olevan järjetöntä.
Mutta asiaan liittyen, kun maailmassa on ties kuinka monta eri tavoin järjettömästi mutta mielestään ainoalla oikealla lailla uskovia, niin millä perusteella tietää oman järjettömyytensä ainoaksi oikeaksi?
..Todellakin!
Jumalan sana kertoo, millainen usko tekee autuaaksi. Autuuden ohjeet ovat tarkat ja selkeät. Mutta uskomisen salaisuuden Jumala paljastaa tahtonsa jälkeen. Sana ei avaudu järjellä ymmärrettäväksi.
Siksi Jumalan sana kehoittaa "Etsimään ensin Jumalan valtakuntaa." "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
Jumalan sanan mukaan elävässä uskossa oleva opetuslasten joukko pitää sen, mitä Jeesus käski opetuslasten pitää. Mm: "Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut..."
Kun löytää Jumalan lasten joukon, kolkuttaa (pyytää päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) ja saa parannuksen armon, saa samalla uskon ymmärryksen.
Ja silloin todellakin tietää, että on löytänyt sen joukon, joka tekee matkaa kaidalla polulla.
Siihen asti Jumalan lasten joukko näyttää pieneltä ja halvalta. Ja usko näyttää hulluudelta.
Jos sinun lähtökohtasi on tuo, että vain te pelastutte, niin mikäs siinä. Älä silti pilaa itseäsi muiden silmissä puhumalla itseäsi enemmän pussiin. Toivon edelleen, että löydät Jeesuksen ja pääset eroon vanhoillislestadiolaisista...
..sinulle Lättäjalka:
Sinun mielestäsikö en ole löytänyt Jeesusta, kun olen vanhoillislestadiolainen?
Sinun mielestäsi olen siis väärässä uskossa?
Tullakseni autuaaksi minun pitäisi päästä eroon vanhoillislestadiolaisista?
kysyt poika oikeita kysymyksiä..
tullaksesi autuaaksi - on tultava mahdottomaksi -mahdottomaksi pelastua omalla uskolla, omalla voimalla, omasta tahdosta - on nähtävä helvetti, jossa ei ole jäljellä enää muuta kuin riisuttu Kristus - siksi olisi sinulle hyväksi siitä ylpeitten ihmisten talosta lähteä..
tiedänhän toki, että te sanotte että "seurakuntamme opettaa näin.. ja julistaa iloon rauhaan ja vapauteen saakka kaikki matkan viat jne..."
melkoista kielipeliä tuo vl ja el.. saakohan isä Jumalakaan siitä aina selvää.. mietitkö koskaan, mitä sanat tarkoittavat - ehkä salakieltä, turvallista jokellusta tai klossolaaliaa...
miten te opittekin nuo lauseet ja kielipelit ja ruotsinlapin sanajärjestyksen jo pienestä pitäen..
mutta armon leipäpaloja teidän talossa ei jumalattomille paljon viskellä (Kristuksen kirkon uskoville tai muille jumalattomille) ei ainakaan.. mieluummin muille kulkukoirille jokunen muru ojan pohjalle..
ehkä on vain Isä Jumalan armo, joka kohdistuu kaikille samanlaisena, jumalaisille ja jumalattomille, pyhille ja pahoille.. sitä ei edes lestadiolaisten portit voita!
menkää rauhassa taivaaseenne.. ei kai kukaan muu teidän taivaaseen tahdokaan - sehän olisi helvettiäkin pahempi..
sorge vaan!
´"Jézus igy válaszolt: En vagyok az út, az igazság és az élet, senki nem mehet az Atyahoz, csakis énáltam!"
määh!
"menkää rauhassa taivaaseenne.. ei kai kukaan muu teidän taivaaseen tahdokaan - sehän olisi helvettiäkin pahempi.."
Katkeruutta?
Kyllä. Niin kauan kuin sinä nimität vanhoillisten porukkaa "Jumalan valtakunnaksi" ja väität päässeesi sitä kautta Jumalan tykö, sinä ET OLE löytänyt vielä Jeesusta omana, henkilökohtaisena vapahtajanasi. Olet löytänyt vain mieleisesi porukan, jonka hyväksyntään pääseminen eli "oikean uskovaisen" nimen saaminen hivelee itsetuntoasi ja tyydyttää joitakuita itsekkäitä tarpeitasi. Tuon tarpeen tyydyttäjä ei ole Jeesus, vaan kyseinen yhteisö jäsenineen ja vakuutteluineen.
Vanhoillislestadiolaisten seurassa sinusta tulee (ja on tullut jo) omahyväinen ja ylimielinen, hiekalla rakentava "uskovainen", joka luulee pelastuvansa siksi että on vanhoillislestadiolaisessa uskossa, eikä siksi että kuuluu Jeesukselle.
Tarkistahan vielä tilanne. Olet nuoruuden kiihkossa syöksynyt suinpäin yhteisöön, jossa saat olla Jotain Enemmän Kuin Muut, mutta se tunne ei ole yhtä kuin se rauha, jonka Jeesus omillensa antaa.
Ja alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin, että anna tytön olla rauhassa siellä "omiensa tykönä". Joutuisit pahimman pälle vanhoillislestadiolaisen uskonnon uhriksi, jos jatkatte seurustelua. Ehkä siitä rytäkästä jäisi muitakin kuin sydänsuruja.
kiitos. se riittääkin tästä asiasta.
uskonasioista ei kannata riidellä.
Kiitos tosiaan paljon.
Voin kyllä käydä seuroissa , mutta vaikea uskoa että pystyn elämään sitä elämää jota en ole ikinä ymmärtänyt.
on jokaisella, joka on omalla kohdallaan noudattanut Mestarin kehotusta:
"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Ja sen jälkeen, kun ovat antaneet itsensä ja sydämensä elämän Herralle Jeesukselle Kristukselle, pyrkivät elämään Raamatun ohjeiden mukaan.
Kukaan meistä ei siihen täydellisesti pysty, koska me olemme vain ihmisiä.
Tätä Jumalan suurta seurakuntaa on tänä päivänä miljoonia ja taas miljoonia ympäri maailmaa.
Se pieni joukko, joka pyrkii omimaan itselleen ns. oikean uskon
ON VÄÄRÄSSÄ!
"Kun löytää Jumalan lasten joukon, kolkuttaa (pyytää päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) ja saa parannuksen armon, saa samalla uskon ymmärryksen.
Ja silloin todellakin tietää, että on löytänyt sen joukon, joka tekee matkaa kaidalla polulla."
Juuri vastaavasti siis sydämessään ajattelevat helluntailaiset, babtistit, katoliset, ortodoksit.... ja kai lestadiolaisetkin.
Eli edelleen peruskysymykseen: Kun kerran kaikki uskovat ovat varmoja, että juuri heidän tapansa uskoa Jeesuksen armolahjaan on juuri se oikea, niin mikä nyt sitten lopulta on se oikea tapa uskoa? Ja en nyt edes yritä puuttua muihin uskontoihin kuin kristinuskoon!
Olen samaa mieltä :-))
Ei, vaan jos sinä uskot Jeesukseen niin SINÄ pelastut. Jos minä uskon Jeesukseen, niin MINÄ pelastun.
"Oikea usko", siis pelastava usko, voi siis olla meillä molemmilla.
Nimenomaan.
Ja jossain vaiheessa kaikille itsensä ylentäjille ja itseään ylentäville yhteisöille käynee niin kuin Raamattu varoittaa: Joka ITSENSÄ ylentää, se alennetaan.
Paavalikin varoitti itse itseään suosittelemasta.
..oli sanonut pojalle, että ei ole enää itse uskossa. Siinä uskossa, josta Herra Jeesus puhui.
Epäusko on synti. Siitä pitää tehdä parannus. Aivan kuten tuhlaajapoikakin sai palata maailman retkeltään, tuo tyttö sai palaamisen armon.
En tiedä, eikä minua kiinostakaan tietää, oliko tyttö harrastanut esiaviollista seksiä tuon poikaystävänsä kanssa tms.
Tyttö tiesi jättäneensä Kristuksen joukon ja elävän uskon ja Jumala hänelle omassatunnossa ilmoitti, että maailman retkeltä täytyy palata.
Raamattu kehottaa ottamaan uskovaisen puolison. Jumalalla on sellainen vara antaa. Uskon, että juuri siihen tuokin tyttö haluaa luottaa.
Hei, nämä samat lauseet minä olen kirjoittanut ja sanonut monille silloin kun "sain parannuksen armon". Mutta minulle tämä joukko ei ollut vanhoillislest. joukko vaan esikoislestadiolaisten joukko. Mitäs siihen sanot?
"Kun löytää Jumalan lasten joukon, kolkuttaa (pyytää päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) ja saa parannuksen armon, saa samalla uskon ymmärryksen.
Ja silloin todellakin tietää, että on löytänyt sen joukon, joka tekee matkaa kaidalla polulla.
Siihen asti Jumalan lasten joukko näyttää pieneltä ja halvalta. Ja usko näyttää hulluudelta.
Myötätuntoni. Tyttöystäväsi tekee niin kuin hänen yhteisönsä odottaa, mutta kuinka voimakkaasti hän itse on sillä kannalla? Ei kai auta muu kuin selvittää tilanne ja katsoa, muuttaako hän mieltään, tai sitten on alettava kyselemään rauhanyhdistyksen "jäseneksiliittymiskaavakkeita"..
jasenyys vapaaehtoista, silla ei oo mitaan tekemista uskon kanssa....eli on vain tehtava julkinen parannus, niin et tyton vanhemmatkin tietaa et poika on uskossa niin poirtit ovat auki sen jalkeen... Naimaparannus ei kylla oo suositeltavaa..
Oikeasti tiedän kyllä, ettei v-lestadiolaisuuteen liitytä, vaan käännytään, ja etteivät kaikki vl:t ole ry:n jäseniä.
"Naimaparannus".. enpä totisesti ole ennen kuullut sanaa.
Taivaassakin iloitaan siitä että eksynyt saa parannuksen armon. Parannuksessa epäusko ja synnit siirretään niin kauas kuin itä on lännestä, oli niiden tekemiseen kulunut 6 tuntia, 6 minuuttia tai vain 6 sekuntia.
Tyttöystäväsi osa on nyt erittäin hyvä. Kaikki eivät saa palaamisen armoa. "Monet ovat kutsutut mutta harvat valitut".
Hän sanoi sinun olevan epäuskoinen koska et ole lestadioilainen. Uskominen ei ole kuitenkaan missään järjestössä, vaan esim. viidakossakin syntyneet ja kuolleet lapset perivät taivaan valtakunnan. Suomessa Jumalan valtakunta toimii vanhoillislestadioilaisuudessa, Suomessa sitä ei ole muualla. Mutta myös Suomessa kaikki abortoidut ja pienenä lapsena tai vauvan kuolleet ovat Jumalan lapsia.
Tunnustithan itsekin tehneesi syntiä 6 tuntia aiemmin. Eikö se sinusta ole epäuskon hedelmä? Jos kohdallesi avautuisi synnintunto, tuntisit niin ja pelkäisit kuolemattoman sielusi puolesta.
"Suomessa Jumalan valtakunta toimii vanhoillislestadioilaisuudessa, Suomessa sitä ei ole muualla".
Täyttä roskaa, ja sinä tiedät sen sydämessäsi itsekin.
Vai väitätkö todella, että vaikkapa ortodoksi-munkki, jonka sydämessä on Jeesus Kristus, joka noudattaa 10 käskyä piirulleen, ei perisi Jumalan valtakuntaa? Väitätkö näin TODELLA?
>>>Suomessa Jumalan valtakunta toimii vanhoillislestadioilaisuudessa, Suomessa sitä ei ole muualla.
Sanot:
"Vai väitätkö todella, että vaikkapa ortodoksi-munkki, jonka sydämessä on Jeesus Kristus, joka noudattaa 10 käskyä piirulleen, ei perisi Jumalan valtakuntaa?"
Väität siis, että joku ortodoksimunkki kykenee noudattamaan 10 käskyä piirulleen!!!??? Siinähän meille olisikin uusi Kristus.
"Kaikki ovat pois poikenneet..." Näin sanoo Raamattu. Erehtymätön Jumalan sana.
Myös kaikki maailman munkit, nunnat ja muut töillään taivaaseen yrittävät, ovat syntisiä. Ja lankeavat syntiin.
Mutta heillä ei ole synnit anteeksi. He eivät ole menneet siitä, mistä Jeesus neuvoi menemään. Kukaan ei voi tulla töillään ja rukouksillaan autuaaksi. Ihminen tulee uskollaan autuaaksi Jumalan armosta, Kristuksen sovintotyön tähden.
Ja Raamatussa Jeesus kertoo sanoin ja elävin esimerkein, miten tulee uskoa, jotta perisi autuuden. Tästä asiasta olen kirjoittanut tällä forumilla todella monessa paikassa.
Job 13: 7. "Yritättekö te valheella puolustaa Jumalaa, ajaa vilpillä hänen asiaansa? 8. Yritättekö te kaunistella hänen tekojaan, toimia hänen asianajajinaan? 9. Miten sitten käy, kun hän alkaa tutkia teitä? Voitteko pettää häntä niin kuin ihmistä petetään? 10. Kovalla kädellä hän teitä ojentaa, jos te olette vääristelleet totuutta. 11. Ettekö pelkää, kun hän nousee tuomitsemaan, eikö kauhu silloin täytä mielenne?"
Monet tällä palstalla kaunistelevat Jumalan tekoja. Luettelevat kauniita Raamatunlauseita tyyliin, "usko vain Jeesukseen, niin pelastut." Ja samalla he unohtavat, että Jeesus sanoi: "Joka uskoo minuun, pitää sen minkä minä olen käskenyt pitää."
Ja kun Jumala tutkii näiden ihmisten sydämet, hän huomaa, että heidän syntinsä eivät ole anteeksi annetut. He eivät ole etsineet Jumalan valtakuntaa. Jeesuksen sanoille: "joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut" nämä ihmiset kohauttavat olkapäitään. Jeesuksen ohjeet oikeasta taivastien kulkemisesta ja syntien poislaittamisesta he kuittaavat tuhahduksella: "Pelkkä usko riittää. Vain Jumala voi antaa synnit anteeksi."
He tuijottavat ristiille naulittua Kristusta, niinkuin eksyneet israelilaiset tuijottivat Mooseksen vaskikäärmettä, eivätkä tottele Jeesuksen neuvoja.
Kovia sanoja. Tiedän sen. Mutta: "Kovalla kädellä hän teitä ojentaa, jos te olette vääristelleet totuutta."
Miksi kiertelet ja kaartelet? Miksi et vastaa kysymykseeni? Pääsisikö esimerkkitapaukseni munkki taivaaseen vaiko ei?
"Jeesuksen sanoille: "joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut" nämä ihmiset kohauttavat olkapäitään. Jeesuksen ohjeet oikeasta taivastien kulkemisesta ja syntien poislaittamisesta he kuittaavat tuhahduksella: "Pelkkä usko riittää. Vain Jumala voi antaa synnit anteeksi."
Liittykää siis kaikki jonon jatkoksi suviseurojen liukuhihnalle, saarnamies höpisee syntisi anteeksi ja AHH!
Oletko sokea? Vai aivopesty?
Kukaan ihminen maan päällä ei sinulle taivaspaikan avaimia anna. Tie taivaaseen kulkee yksin Jeesuksen kautta. Ei suviseurojen liukuhihnan.
..munkki ei pääsisi taivaaseen.
Ei ole ketään, joka kykenee täyttämään käskyt.
Mutta jos munkki saisi synnintunnon ja tekisi parannuksen, hän olisi taivaskelpoinen.
Ymmärsit tämän asian varmasti jo edellisestä vastauksestani.
Siis luostarissa asuva, hurskas Jeesukseen uskova munkki ei lestadiolaisten mielestä pääse taivaaseen.
Ja suviseuroilla, kun liukuhihnalla joku saarnaa syntisi anteeksi, saat taivaspaikan.
Totisesti, teidän täytyy olla pahasti harhautuneita Jeesuksen oppien tieltä.
Menkää ja tehkää parannus.
Vanhoillinen puhuu aivan oikein: omavanhurkaudella ei päästä taivaaseen. Eiväthän fariseuksetkaan päässeet, eikä edes kirjanoppineet vaikka osasivat Raamatun viimeisen päälle.
Olen lueskellut vastauksiasi. Jotain niistä on tainnut ruveta itämään minussa. Olet vastannut Raamatulla perustellen. Tämä Hannikainen on niitä omavanhurskaita vai miksi niitä sanotaan, jotka omin ansioin yrittää saada itsensä Jumalalle kelpaavaksi. Kyllä se on ainoastaan Jeesuksen ristinkuolema joka on meidän autuutemme, eikö.
Tuo munkki ei minunkaan mielestä taivaaseen pääse vaikka kuinka syrjäisessä luostarissa ja paastoamalla ja rukoilemalla yrittäisi kelvata.
Mutta onko niin että jos hänelle saarnaisi synnit anteeksi joku elävässä uskossa oleva, hän pääsisi taivaaseen vaikka elelisi edelleen siellä syrjäisessä luostarissa? Siis että hän myös uskoisi ne anteeksi annetuiksi.
Kävisikö tälle Hannikaiselle ja minulle kertoa viinitarhurista joka palkkasi aamulla työmiehiä ja illalla ja kuitenkin kaikki sai saman palkan.
Tai jotenkin noin se meni. Haluaisin että kirjoittaisit vanoillislestadiolaisten näkemyksen asiasta. Ja eikö se ristillä ollut ryövärikin päässyt taivaaseen?
Ovatko luostarissa elämänsä Jumalalle omistaneet, hurskaasti elävät ihmiset omavanhurskaita?
Eivät ole.
Sen sijaan suviseuroilla syntien joukkoanteeksiantamis-tilaisuuksissa ihmiset mielestäni ovat.
Kerro perustelut, miksi Jeesuksen sydämeensä ottanut, hurskaasti luostarissa elävä munkki ei pääsisi taivaaseen? Munkki, jolla ei ole omaisuutta, ei rahaa, ainoastaan Jeesus.
Eikös raamatussa sanota myös ihan selkeästi, että
"Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Kerro myös, miten hienolla autolla omakotitalossa asuva lestadiolainen pääsisi taivaaseen samalla kun naapurustossa on asunnottomia, köyhiä ihmisiä?
Kenen ansioilla minä taivaaseen pääsen, ellen omillani? Jeesus on avannut sinne tien, ken häneen uskoo, hän pelastuu. Yksinkertaista?
..olet asian ymmärtänyt!
"Kyllä se on ainoastaan Jeesuksen ristinkuolema joka on meidän autuutemme, eikö."
Juuri näin on. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa emme voisi saada syntejämme anteeksi. Millään töillä ei voi kelvata Jumalalle. Vaikka ne työnsä "omistaisikin" Jumalalle.
"Mutta onko niin että jos hänelle saarnaisi synnit anteeksi joku elävässä uskossa oleva, hän pääsisi taivaaseen vaikka elelisi edelleen siellä syrjäisessä luostarissa? Siis että hän myös uskoisi ne anteeksi annetuiksi."
Tuo munkki saisi syntinsä anteeksi, vaikka elelisi edelleen luostarissa. Maailmalla on paljon sellaisia uskovaisia, jotka joutuvat olemaan pitkään erossa muista Jumalan lapsista esim. suuren välimatkan takia. Jumala voi varjella heidätkin uskomassa ja saattaa heidät muiden uskovien yhteyteen silloin kun synti on tarttunut ja he tarvitsevat puhdistavaa evankeliumia omalle sydämelleen.
Siispä tuo munkkikin tarvitsisi anteeksiantamusta ja "jalkojen pesua" matkallaan. Sillä synti tarttuu kaikkiin uskoviin jo ajatuksissa ja Jeesus neuvoo laittamaan synnin ja kuorman pois. Ihan yksin tuo munkki siis ei voisi säilyä uskomassa. Ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan.
"Missä kaksi tai kolme minun nimeeni kokoontuu, siellä minä olen heidän keskellänsä."
Jeesuksen vertaus viinitarhurista kertoo juurii siitä, millainen armojärjestys on Jumalan valtakunnassa. Tuo viinitarhurihan maksoi kaikille miehille saman palkan, vaikka osa miehistä oli ollut töissä aamusta asti, ja joku oli tullut töihin vasta illansuussa.
Jos ihminen saa parannuksen armon kuolinvuoteellaan, on hänen palkkansa täsmälleen sama kuin sillä, joka on lapsuudestaan saakka kilvoitellut uskossa.
Jos minä kuolinvuoteellani luovun elävästä uskosta ja joku toinen saa juuri ennen kuolemaansa parannuksen armon, on minun paikkani kadotuksessa ja tuo parannuksen tekijä saa palkakseen iankaikkisen elämän.
Tämäkään asia ei tahdo sopia ihmisjärkeen, mutta juuri näin se asia Jumalan sanan mukaan on.
Ristin ryöväri oli "kuolinvuoteellaan" saadessaan synnintunnon. Hän sanoillaan ilmaisi Jeesukselle haluavansa uskoa ja Jeesus lupasi, että ryöväri pääsisi taivaan iloon hänen kanssaan.
Näin yksinkertainen tämä uskomisen asia on.
Jos sinua, Jaakko, Jumala kutsuu tänä päivänä, älä lykkää parannuksentekoa huomiseen! Älä paaduta sydäntäsi vaan pyydä rohkeasti armoevankeliumia omalle sydämellesi. Taivaan Isä pitää omistansa huolen ja sinunkin täytyy uskoa vain tämän päivän varalle!
Sielunvihollinen haluaa varmasti riistää sydämeltäsi sen Sanan siemenen, joka sydämelläsi on alkanut itää! Se kysyy sinulta: "Jaksatko varmasti kulkea kaitaa tietä..? Eikö kannattaisi tehdä parannus vasta vanhuuden heikkoudessa..? Jne jne jne...
Mutta Jumala ei kutsu kaikkia ihmisiä enää kuolinvuoteella. Jokaisella ihmisellä on etsikonaikansa ja Jumala kutsuu sinua, Jaakko, tänään!
..on ehkä se kaikkein vaikein järjellä ymmärrettäväksi. Lainaan asiassa Raamattua, toivottavasti jaksat lukea vastaukseni.
Ihminen, joka elää ja omistaa elämänsä Jumalalle, mutta ei usko, niinkuin Jeesus neuvoi uskomaan, ei peri autuutta.
Jeesus sanoo Raamatussa näin:
"Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
"Mutta Jeesus huusi ja sanoi: 'Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö.."
"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan."
Eli se, joka uskoo Jeesukseen, niinkuin Jeesus opetti, pitää Hänen sanansa. Mooseksen käskyjä, eli lakia kukaan ihminen ei kykene täyttämään.
Mitä Jeesus sitten käski opetuslastensa pitää? Miten hän neuvoi uskomaan?
"Laittakaa pois se synti ja kuorma, joka matkan hitaaksi tekee. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut..."
Jeesus kehotti opetuslapsiaan pesemään toistensa synnit pois, antaen elävän esimerkin pesemällä opetuslastensa jalat:
"Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani." Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani.. .."Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.
Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette."
Uskomisen ohjeet Jeesukselta ovat selkeät ja yksinkertaiset. Mutta tie on omavanhurskaalle liian kaita.
Niin moni kuvittelee voivansa "oikaista" taivaaseen. Moni kuvittelee, että pelkkä Jeesukseen uskominen tekee ihmisen vanhurskaaksi. Näin ei Raamatun mukaan ole. Raamatun mukaan oikein uskovan ihmisen sydämestä vuotavat elävän veden virrat.
"mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."
Eli Jeesuksen opetuslapset olivat sen veden lähteitä, joka kumpuaa ikuiseen elämään. Ts. puhdistaa synnistä. Ja kun opetuslapset saarnasivat Jeesuksen ohjeiden mukaan synnit anteeksi, tuli näistä uusista uskovista uusia "elävän veden lähteitä". Hekin saivat syntien anteeksiantamisen saarnaviran.
Tämä asia, eli Jeesuksen opettama armojärjestys, on sama tänäkin päivänä. Kukaan ei voi omilla töillään kelvata Jumalalle, vaan on ensin etsittävä Jumalan valtakuntaa josta synnit saarnataan anteeksi, löydettyään sen ihmisen on kolkutettava (pyydettävä päästä Jumalan valtakunnan asukkaaksi) jne jne...
Keromus rikkaasta nuorukaisesta kertoo hengellisestä rikkaudesta, joka tulee esteeksi uskomiselle.
"Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
19:19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."
19:20 Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"
19:21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua."
19:22 Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
19:23 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.
19:24 Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Tuo mies uskoi kuten sinun esimerkkisi munkki. Hän koki täyttäneensä käskyt, vaikka niitä ei kukaan syntinen pysty täyttämään. Jeesus kehotti miestä täyttämään käskyt herättääkseen miehessä synnintunnon. Mutta miehellä ei ollut synnintuntoa. Hän ei voinut nöyrtyä luopumaan omista ansioistaan ja siirtyä "armon kerjäläiseksi". Hän koki olevansa liian hyvä uskovainen pyytääkseen Jeesukselta syntejään anteeksi. Taivastie oli hänelle liian kaita.
Siksi hengellisesti rikkaan on mahdoton päästä Jumalan valtakuntaan. Ihmisellä täytyy olla synnintunto, jotta hän voisi uskoa syntinsä anteeksi ja tulla Kristuksen omaksi ja seurata Kristusta, niinkuin Jeesus opetti.
Hienossa omakotitalossa asuva lestadiolainen pääsee taivaaseen Jumalan armosta, lapsen uskon kautta. Hän tietää sydämessään, ettei kykene koskaan täyttämään käskyjä. Hän tietää, että synti tarttuu häneen ja että hänen on Jeesuksen käskyn mukaisesti laitettava synnit omaltatunnolta pois. Ja hän tekee niin. Hän kilvoittelee synnin poispanijana ja Jumala varjelee hänet näin uskossa.
Vastaukseni oli pitkä, toivottavsti jaksoit lukea.
Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Kukaan ei voi kelvata Jumalalle, jos ei tee synnistä parannusta ja valkaise vaatteitaan, niinkuin Jeesus neuvoi.
vastauksesta. Noin minä olen sen alkanut ymmärtämään. En vain löydä oikeita sanoja.
oletko sattunut koskaan lukemaan Raamattua?
Esimerkkisi munkki tekee siis prikulleen niin kuin kymmenessä käskyssä sanotaan. Siinä tapauksessa hän ei ole ihminen, vaan Jumalan inkarnaatio. Ihminen ei nimittäin kykene synnittömään elämään! Tämä todetaan Raamatussa monet monet kerrat. SIKSI Jeesuksen piti tänne syntyä! Jos meillä olisi mahdollisuus tarpeeksi yrittäessämme olla synnittömiä, mitä tehtävää hänellä täällä olisi ollut? ja mitä merkitystä ristinkuolemalla?
Otetaampa esimerkiksi yksi käskyistä.. "Älä tee huorin" löytyy kymmenestä käskystä, ja Jeesus valaisee sitä vuorisaarnassaan: joka on himoiten katsonut toista, on jo huorin hänen kanssaan tehnyt...
Pystyykö tuohon kukaan? Jumala ottaa meidät kiinni AJATUKSESTAKIN. SEN TAKIA tarvitaan evankeliumin armosaarnaa, siksi tarvitaan synninpäästön sanomaa...
- --, jos tuo ollut nimimerkkisi, niin sinun kirjoitusissasi on paljon sellaista mitä en ymmärrä. -Tai ehkä käsitän väärin.
Tai oikeastaan minusta tuntuu että vanhoilliset on tässä oikeassa, kyl sie taiat olla hakoteillä.
Jaakko, mene ihmeessä käymään seuroissa! En tiedä, millä paikkakunnalla asut, mutta löytänet tiesi lähimmälle Rauhanyhdistykselle? Seuroja on ainakin keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin. Tunnetko jo jonkun vanh.lestadiolaisen? Jonkun tutun kanssa on varmaan helpompaa mennä ensimmäistä kertaa RY:lle... Puhun omasta kokemuksesta... =)
Jos haluat jutella kanssani kahdestaan, niin laita vaikka sähköpostia osoitteeseen:
[email protected]
kattilaa soimaa - musta kylki kummallakin.
Tosin Jaakolla ei läheskään niin musta.
Älä Jaakko ihmeessä mene harhaopin kuuloon Rauhanyhdistykseen. Mene jonkin muun hengellisen yhteisön kokoukseen.
Vaikkapa helluntalaiset, vapaakirkolliset, jne.
saatana"
Jaakollakin jo heittää.
muutama entinen koulukaveri vanhoillisia, voisin ehkä mennäkin joku päivä.
Muistapa uskonnonvapaus... sitä et muuten sinäkään edes sananvapauden nimessä saa polkea.
..yrität eksyttää sellaisen ihmisen, jolla sana on herättänyt tunnon?
Neuvot häntä menemään useisiin paikkoihin, joiden ihmiset kulkevat hieman eri tietä itse kukin. Ja Jumalan sanan mukaan taivaaseen vie vain yksi tie. Sinun oppisi mukaan Jaakolla ei pitäisi olla mitään hätää vanhoillislestadiolaistenkaan seuroissa, koska uskomme Jeesukseen.
Silti kiellät häntä menemästä nimenomaan vanhoillislestadiolaisten seuroihin. Miksi?
Jeesus sanoo: "Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!
Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."
"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."
Mutta en ole sanojesi takia huolissani Jaakon puolesta. Jumala on sanassaan luvannut, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jos Jaakko kolkuttaa, eli pyytää saada uskoa omat syntinsä anteeksi, hän saa parannuksen armon.
..vaikka sähköpostia minulle!
Voitaisiin vaihtaa ajatuksia ihan kahden kesken. Niinkuin huomasit, niin tällä palstalla riittää väliinhuutelijoita. =)
Itse olen ollut samassa tilanteessa kuin sinäkin, eli herännellä tunnolla... Olisi kiva kirjoittaa ja kertoa enemmänkin, kuin tällä palstalla on mahdollista.
Niin, se osoitteenihan oli:
[email protected]
Tarkoitus on jatkaa tästä niin että otan yhteyttä niihin entisiin koulukavereihin. Heidän mukanaan voisin mennä tutustumiskäynnille. Kiitos sinulle että olet jaksanut asiallisesti vastailla kysymyksiin. Oli täs just äsken joku kysymys mielessäki taas mut se meni. palaan kun se tulee taas mieleen.
..miten vain haluat ja sinusta helpoimmalle tuntuu!
Jos jokin askarruttaa mieltäsi, niin kysy ihmeessä. Tällä forumilla tai sähköpostissa, ihan miten vain.
Jos pelkäät minun painostavan sinua uskomisen asiassa ja arastelet siksi kirjoittaa s-postia, niin se on turhaa. En voi uskoa sinun puolestasi. Sinä teet kaikki ratkaisusi tässä asiassa itse. Joko menet seuroihin tai sitten et. Joko teet parannuksen tai sitten et. Uskon ratkaisu on sinulle henkilökohtainen ja sinulla on vapaus toimia haluamallasi tavalla.
Tietysti toivon ja rukoilen, että saat parannuksen armon ja rauhan sydämellesi, nyt kun Taivaan Isä sinua kutsuu!
Kaikkea hyvää sinulle, Jaakko!
miten minä poljin uskonnonvapautta?
"Älkää lausuko kadotustuomiota", kielletään Raamatussa. Ja sillä tuomiolla millä tuomitset muita, sillä SINUT - sinut - tuomitaan!
Hannikainen kysyi: "Vai väitätkö todella, että vaikkapa ortodoksi-munkki, jonka sydämessä on Jeesus Kristus, joka noudattaa 10 käskyä piirulleen, ei perisi Jumalan valtakuntaa? Väitätkö näin TODELLA?"
Ja sinä väität. Unohdit yhden erittäin tärkeän lauseen: "JONKA SYDÄMESSSÄ ON JEESUS KRISTUS". Siis mielestäsi ihminen jonka sydämessä on Jeesus Kristus, joutuu kadotukseen.
Munkki YRITTÄÄ noudattaa kymmentä käskyä, rukoilee syntejään Jeesukselta anteeksi ja saa ne myös. Hän elää vanhurskaasti, ilman omaisuutta, omistaen yksinäisen elämänsä Jumalalle.
Varmasti hän tuntee naisellista himoakin joskus, vaikkakin elää selibaatissa. Mutta kuten sanoin, hän rukoilee päivittäin. Olen kanssasi samaa mieltä synnin perusolemuksesta.
Munkki on taivaspaikkansa ansainnut.
..antanut kadotustuomiota kenellekään.
Päinvastoin olen kehottanut parannukseen ja sanonut, että parannuksen armon saatuaan jokainen ihminen kelpaa Jumalalle.
Mutta omilla töillään kukaan ei kelpaa Jumalalle. Sellaisella ihmisellä, joka ei ole Jeesuksen neuvojen mukaan parannusta tehnyt, ei ole Jeesus Kristus sydämellään. Sellaisella sydämellä on omia töitä, rukouksia, paastoa ja kuollut usko Kristukseen. Niillä ei peritä autuutta.
Vastauksesi oli ihan hyvä, mutta "Hän ei voinut nöyrtyä luopumaan omista ansioistaan ja siirtyä "armon kerjäläiseksi". Hän koki olevansa liian hyvä uskovainen pyytääkseen Jeesukselta syntejään anteeksi. Taivastie oli hänelle liian kaita."
Tästä olen eri mieltä. Munkki on nimenomaan nöyrtynyt Jeesuksen edessä, luopunut kaikesta maallisesta omaisuudestaan ( mitä muuten lestadiolaiset eivätkä monet muutkaan ole tehneet) ja pyhittänyt elämänsä Jeesukselle. Hän on sydämessään pyytänyt syntejään anteeksi monesti ja Jeesus on ne varmasti myös antanut. Munkki on "armon kerjäläinen" sanan parhaassa merkityksessä!
Mielestäni siis munkki tässä tapauksessa on ansainnut taivaspaikkansa.
Sanot myös :
19:22 Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
19:23 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.
19:24 Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Näin juuri, munkki todella luopui kaikesta omaisuudestaan ja meni luostariin! Kuinka moni lestadiolainen on näin tehnyt? Väitän että varsin harva!
Eikös Jeesus muuten sano raamatussa jotenkin että "uskokaa minuun niin te pelastutte". Jos on aidossa uskossa Jeesukseen niin pelastuu, kuten ryöväri ristillä aivan viime hetkellä.
Sanot. "Hienossa omakotitalossa asuva lestadiolainen pääsee taivaaseen Jumalan armosta, lapsen uskon kautta. Hän tietää sydämessään, ettei kykene koskaan täyttämään käskyjä. Hän tietää, että synti tarttuu häneen ja että hänen on Jeesuksen käskyn mukaisesti laitettava synnit omaltatunnolta pois. Ja hän tekee niin. Hän kilvoittelee synnin poispanijana ja Jumala varjelee hänet näin uskossa.
Tuon täytyy olla pilaa. Ajattele, jos tämän lestadiolaisen naapurissa asuu köyhä ja asunnoton ihminen! Ja asuessaan hienossa talossa lestadiolainenhan siis toimii täsmälleen Jeesuksen oppien vastaisesti.
Eli summa summarum: raamatusta on helppoa poimia itselle sopivimpia kohtia ja elää hurskaasti niiden mukaan ja uskoa pääsevänsä taivaaseen. Sen sijaan ikäviä kohtia ei katsota tarpeelliseksi lukea, eiväthän ne meitä VOI koskea.
kirjoitat että ihminen ei omilla töillään pääse taivaaseen. ja samaan hengenvetoon paasaat että TEE parannus Jeesuksen neuvojen mukaan. Ristiriitaista, eikö?
Tarkoitat tällä parannuksen teolla varmaankin sitä, että pyydä anteeksi vanhoillislestadiolaiselta. Entä pääseekö sinun mielestäsi sellainen taivaaseen, joka pyytää esikoislestadiolaiselta anteeksi?
Entä sellainen, joka harhautuukin helluntailaisten kokoukseen ja saa siellä synnintunnon ja rukoilee Jeesusta elämäänsä ja hänelle todistetaan siellä että hänen syntinsä ovat anteeksi ja hän on Jeesuksen oma?
vääristelet totuutta, kun sanot että eksyneet israelilaiset tuijottivat vaskikäärmettä mutta eivät pelastuneet. Muistaakseni raamatussa sanotaan, että vaskikäärme nostettiin ylös ja ken siihen katsoi, parani!
Kyllä se on niin, että kuka vain Jeesukseen uskoo ja Jeesus näin saa uudestisyntymisen aikaan, niin hän "paranee". Teot seuraavat myös sellaista, joka ei ole saanut syntejään anteeksi vanhoillislestadiolaisilta. Kun Jeesus pääsee sydämeen, koko ihminen muuttuu. Hän saa Pyhän Hengen ja alkaa seurata Pyhän Hengen ääntä sydämessään. Älä sinä vanhoillinen vääristele tätä asiaa.
Se mikä tässä ahistaa on myös, että kyllä tämä ahistaa tyttöystävääni todella paljon myös. Hän sanoi että ei ole kuitenkaan täysin onnellinen kun sai armon. En tiedä sitten, sen tiedän että sisimmissään hän on edelleen sama ihminen.
siis asiahan on kuitenkin näin ettei minulla ja tällä lessu-tytöllä olisi hommasta tullut kuitenkaan mitään, sillä sisimmässäni tunnen olevani homo ja olen rakastunu tuökaverini aviomieheen.
On joo hauskaa pistää tuommosia juttuja mun nimiin.
Kyllähän sun HOMO-FEIKIN jutun heti tunnisti.
Olet säälittävä!
en tiedä mikä minuun meni kun kirjoitin tuon, oliko se piru, jeesus, vai naapurin koira? itseasiassa en edes tiedä miten eksyn tähän foorumiin, oli juuri lakaisemassa lehtiä kun päälleni tuli yllättävä ukkospilvi ja seuraava näkymä oli edessäni tietokone ja minä itse korjoittamassa foorumiin. Siispä vielä, sori minä feikki, sinä oikea
Sen haluan vielä sanoa että en nyt jälkeenpäin voi vieläkään ymmärtää. Oltiin oltu jo 3kk yhdessä ennenkuin hän sanoi että on lestadiolais perheestä. Sitä ennen väittänyt mm. että hänellä on 5 sisarusta, vaikka oikea määrä oli 15. Jos hän olisi sanonut että on lestadiolainen jo ennen kuin tutustuttiin niin mitään tämmöistä ei olisi päässyt tapahtumaan, koska en olisi alkanut seurusteleen hänen kans. Olin jo ehtinyt niin kiintyä häneen kun sain tietää ettei sillä enää ollut mulle niin merkitystä, koska ajattelin että jos hän voi minut hyväksyä niin voin minäkin hänet. Opetus on se että jos tapaatte ihanan ihmisen niin varmistukaa ettei hän ole lesta.
"Opetus on se että jos tapaatte ihanan ihmisen niin varmistukaa ettei hän ole lesta."
Hänhän ei ollu lestadiolainen kun tapasitte? Muistelen, että kerroit hänen saaneen parannuksen armon vasta seurustelunne aikana.
No sanotaan että varmistukaa että jos on unohtanu uskonsa niin ei sitte käy kuunteleen niitä seuroja. Hän kyllä kävi niissä säännöllisesti.
Hän oli siis kuitenkin lesta, jos kävi säännöllisesti. Tiedä vaikka olisi ollut tekosyy koko juttu, jonka sulle syötti.
Sitten se, kun sanoit, että jos alkaa seurustella, kannattaa varmistua, että toinen ei ole lesta, niin ei voi yleistää. Mä taas joskus nuorempana ja aah niin sinisilmäisenä LUULIN seurustelevani, mutta se ei-lesta-jätkä haluski vaan mun kroppaa eikä yhtään välittäny keskustella mistään. Eli ehkä sunkin on jatkossa parempi ottaa oikeesti selvää millaiseen ihmiseen on törmännyt, eikä alkaa suinpäin seurustella, varsinkin jos haluut jotain pitempikestoista:)
mutta olenko sanonut että olisin alkanut suinpäin seurusteleen?
Ajattelin että seurat on ihan ok näkeehän siellä varmaan paljon tuttavia jos on niissä lapsesta asti käynyt.
Tee itsekkin parannus, ala seurusteleen sen tytön kans, mee naimisiin ja sitten voit jatkaa kuin ennen.
En ole niin tekopyhä, uskon pitää tulla sydämmestä ja siinä ei saa olla epäluuloja joita minulla on. On suuri synti leikkiä semmoista mitä ei ole.
Mistäs tiedät että se on tekopyhää jos et ole käynyt paikanpäällä.Harmitta nuo ennakkoasenteet,perus suomalaista...
Lähde mukaan seuroihin niin käydään katsomassa sitä meininkiä!?
Sanoin että on tekopyhää kun en itse usko sillä tavalla. Ei olisi tekopyhää jos minun koko sydämmeni olisi siinä mukana ja uskoisin todella, mutta kun en usko sillä tavalla. En väittänyt että lestat olisivat tekopyhiä vaan itse olisin jos en usko ja silti väittäisin sitä muille.
"Usko tulee kuulosta"
Seurustelin erään tytön kanssa myös 6kk.En ollut uskomassa silloin vaan olin teoillani kieltänyt uskoni. Rakastin tyttöä koko sydämmestäni ja tyttö minua. Kuitenkin, joka ilta nukkumaan mennessäni minulla oli paha olla , olin levoton ja minua pelotti,pelotti yksinäisyys ja kuolema...
En voinut luottaa kehenkään kun minuunkaan ei voinut luottaa,pelkäsin jopa tyttö ystäväni pettävän minua joka oli minulle aivan uusi pelko.
Ajattelin monesti kun painoin pääni tyynyyn että mitä jos en heräisikään tästä.Pelotti!
Eräänä päivänä kuitenkin sain parannuksen armon ja sitten rohkaisin mieleni ja sanoin tyttö ystävälleni että meidän on parempi kulkea omia polkujamme.Hän ei asiaa ymmärtänyt mutta se joka tuntui pahalta oli se että rakastin häntä koko sydämmestäni eikä hän sitä uskonut.Minulle elämäni tärkein asia on USKO. Nyt voin levollisin mielin painaa pääni tyynyyn ja luottaa jumalaan.Näin jälkeenpäin ajatellen en kadu ratkaisuani yhtään vaan päinvastoin saan olla kiitollinen että mulle suotiin vielä tilaisuus!!!
Sanonpahan vaan vastaavan kokeneena (v-lest. poika jätti minut), että ette voi ymmmärtää millaiseen tyhjyyteen, SYNKKYYTEEN jätätte "maalliset" tyttöystävänne "parannuksen armon" saatuanne. Teille tulee usko tilalle, mutta mitä näille jätetyille jää, jotka saivat "maistaa palan taivasta", mutta eivät kuitenkaan kykene samalla tavalla uskomaan?! Me jäädään johonkin sietämättömään "välitilaan", jossa "tavalliselle tallaajalle" ei ole enää sijaa, mutta uskovaistakaan ei voi saada.
Pelkään pahimassa tapauksessa olevani aina yksin, koska entisessä miehessäni oli niin paljon, tavalla tai toisella uskosta kumpuavia luonteenpiirteitä, joita ei "epäuskosista" löydy. PISTE.
T:VP
Samaa mieltä. Kyllä vl-nuorilta pitäisi sen verran vastuuta löytyä, että ei sitten edes ala seurustelemaan ei-vl:n kanssa, jos kerran se on ennalta tuhoontuomittu suhde.
Onko jättäjällä nyt sitten hyvä omatunto, kun on saanut tehtyä toisen onnettomaksi? Enemmän on saanut aikaiseksi pahaa kuin hyvää, kenties. Jos oma olo on nyt hyvä ja yhteisön hyväksyntä ympärillä, nin entäpä sillä toisella osapuolella? Mielestäni vl:illä on pahasti kieroonkasvanut omatunto.
Jumala VIHAA HYLKÄÄMISTÄ, ja se kyllä koskee tällaistakin hylkäämistä.
Mielestäni uskonnon nimissä tehdään paljon pahaa tälläkin alueella. Hylätään IHMINEN ja hänen ystävyytensä ikäänkuin se ihminen olisi "synti". Sen sijaan että hänelle osoitettiin rakkautta, kuten Jeesus käski osoittaa. Sekö on rakkautta, että ensin pitää rakkaana ja sitten julmasti hylkää muka "uskonsa tähden"??
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus mutta SUURIN niistä on rakkaus.
On tosi tavallista, että jos lest. poika ei halua vakavaa suhdetta, hän "seurustelee" ei lestan tytön kanssa. Lestatytön tunteilla kun olisi pahempi leikkiä. Lestatyttö pitäisi ottaa vakavsti, sen kanssa pitäs mennä naimisiin, ottaa vastuuta, mutta muitten kanssa senkun pidetään hauskaa. Siinä vaan unohdetaan, että on ne tunteet kaikilla ihmisillä. Ehkä tuo pätee toisinkin päin, tyttöjenkin osin, että jos haluaa ei vakavaa suhdetta niin sitten eilestapoijan kans, mutta tavallisempaa kai pojille, tietyistä syistä. Kaunista viikonloppua!