Petsamon nikkeli

1940 Välirauhan ja Jatkosodan syttymisen välisen ajan eräs virstanpylväs, tai ehkä paremminkin kiistakapula Suomen historiassa näyttäisi olevan juuri Välirauhassa Suomeen palautettu Petsamo ja siellä sijaitsevat nikkelivarannot.


Nikkelistä tulee tärkeä:

Nikkeliä alueelta löydettiin jo vuonna 1921, kun suomalaiset tekivät alueella tutkimuksia siinä toivossa, että Norjan Varangerin rautamalmikenttä ulottuisi Suomen puolelle. S.21.

1920 -luvulla nikkeliä opittiin käyttämään teräksen seosmetallina, ja sen kysyntä kasvoi sitä suuremmaksi, mitä pidemmälle 1930-luku eteni. Nikkelistä tuli ns. strateginen metalli. S.21-22.

Petsamon nikkelistä olivat 1930 -luvun alusta saakka kiinnostuneet monet ulkomaiset kaivosyhtiöt, mm. saksalaiset Krupp ja IGF, mutta myös amerikkalaiset. S.22.

Kaivosoikeudet myönnettiin loppujen lopuksi 1934 Kanadalaiselle Inco:lle, joka jo tätä ennen hallitsi maailman nikkelimarkkinoita 90%:lla. S.23-24.


Työ ei etene:

Suomalaiset valitsivat maailman suurimman kaivosyhtiön, koska sen valintaa pidettiin takeena kaivoksen kehittämisestä ja sen tytäryhtiö Mond:in kautta Suomen katsottiin saavan yhteyksiä Britanniaan. (s.24-25). Yhtiö kuitenkin tahtoi vain pitää kilpailijat loitolla (s.24) ja kaivoksen perustamistyöt sujuivat verkkaisesti (s.28).

Saksalaisten mielenkiinto herää:

1937 Eräs saksalainen kalastusyhtiö, ilmeisesti nimeltään "Wiking Fischreederei", oli tarjoutunut joko ostamaan tai vuokraamaan Suomen Kalastus OY:n Petsamon kalajauhotehtaan. Mond-yhtiössä saksalaisten kiinnostus aluetta kohtaan herätti vakavaa huomiota, koska vaikutti siltä, että Saksan hallitus oli sotilaspoliittisista syistä kiinnostunut Petsamon alueesta "katsoen mahdolliseksi, että Pohjois-Suomessa tai Petsamon alueella vielä saattaisi syttyä sotaisia selkkauksia Neuvosto-Venäjän kanssa". S.28

Lainaukset kirjasta Esko Vuorisjärvi: Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, Otava 1990.
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajattelin vain, että sitten kun (ei jos) saamme Tarton rauhan rajat takaisin, niin mitenköhän on vieläkö on nikkeliä Petsamossa? Olisihan se hienoa, kun kaivostoiminta pääsisi uudelleen vauhtiin suomalaisessa Petsamossa.

Äänestä
  • Joo, tosin malmio on jo niin laihaa, että se laitettaisiin kiinni jos se olisi Suomen hallussa.

    Voihan sitä tietenkin löytyä lisää ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkökulma kirjoitti:

1940 Välirauhan ja Jatkosodan syttymisen välisen ajan eräs virstanpylväs, tai ehkä paremminkin kiistakapula Suomen historiassa näyttäisi olevan juuri Välirauhassa Suomeen palautettu Petsamo ja siellä sijaitsevat nikkelivarannot.


Nikkelistä tulee tärkeä:

Nikkeliä alueelta löydettiin jo vuonna 1921, kun suomalaiset tekivät alueella tutkimuksia siinä toivossa, että Norjan Varangerin rautamalmikenttä ulottuisi Suomen puolelle. S.21.

1920 -luvulla nikkeliä opittiin käyttämään teräksen seosmetallina, ja sen kysyntä kasvoi sitä suuremmaksi, mitä pidemmälle 1930-luku eteni. Nikkelistä tuli ns. strateginen metalli. S.21-22.

Petsamon nikkelistä olivat 1930 -luvun alusta saakka kiinnostuneet monet ulkomaiset kaivosyhtiöt, mm. saksalaiset Krupp ja IGF, mutta myös amerikkalaiset. S.22.

Kaivosoikeudet myönnettiin loppujen lopuksi 1934 Kanadalaiselle Inco:lle, joka jo tätä ennen hallitsi maailman nikkelimarkkinoita 90%:lla. S.23-24.


Työ ei etene:

Suomalaiset valitsivat maailman suurimman kaivosyhtiön, koska sen valintaa pidettiin takeena kaivoksen kehittämisestä ja sen tytäryhtiö Mond:in kautta Suomen katsottiin saavan yhteyksiä Britanniaan. (s.24-25). Yhtiö kuitenkin tahtoi vain pitää kilpailijat loitolla (s.24) ja kaivoksen perustamistyöt sujuivat verkkaisesti (s.28).

Saksalaisten mielenkiinto herää:

1937 Eräs saksalainen kalastusyhtiö, ilmeisesti nimeltään "Wiking Fischreederei", oli tarjoutunut joko ostamaan tai vuokraamaan Suomen Kalastus OY:n Petsamon kalajauhotehtaan. Mond-yhtiössä saksalaisten kiinnostus aluetta kohtaan herätti vakavaa huomiota, koska vaikutti siltä, että Saksan hallitus oli sotilaspoliittisista syistä kiinnostunut Petsamon alueesta "katsoen mahdolliseksi, että Pohjois-Suomessa tai Petsamon alueella vielä saattaisi syttyä sotaisia selkkauksia Neuvosto-Venäjän kanssa". S.28

Lainaukset kirjasta Esko Vuorisjärvi: Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, Otava 1990.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu