Mikä estää?

Mikä estää oikeaa siementä olevia ateisteja uskomasta Jeesukseen Uuden Testamentin todistuksen mukaisella tavalla?

Ensiksi turmeltunut luonto, joka synnin kautta on saanut vallan.

Ihminen etsii luonnostaan sitä, mikä täyttää sen omat tarpeet. Oikeissa mittasuhteissa se on luonnollista.
Jumalattomat etsivät tyydytystä sieltä, mistä sen kulloinkin luulevat löytävänsä ja ehkä löytävätkin, mutta se on lyhytaikaista eikä se vetoa sieluun.

Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Flp 4:19 … ja se on ikuista.

Jeesus sanoi: Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minuun, minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä, näin teiden sielunne löytää levon.

Toiseksi Saatana, joka henkivaltojen ja voimien avulla on sokaissut maailman omalla “viisaudellaan”.

Mihin Uuden Testamentin aikaiset demonit ovat kadonneet?

Vastaus on : ei minnekään, vaan ne ovat saatanan johdolla vaihtaneet taktiikkaansa niillä alueilla, joiden katsovat olevan niille epäotollisia, sillä Jeesuksen Ristin Voitto on asia, jolle ne eivät voi mitään - sitä ne vihaavat.

Ja sanon teille, että demoneita voi olla sekä uskovissa, että ateisteissa.

Uudesti syntyneellä ihmisellä Pyhä Henki on tullut ihmiseen, koska ihminen uskoo Jeesukseen Vapahtajanaan ja on tahtonut sen osallisuutta, mutta Pyhä Henki asettuu ihmiseen ainoastaan, jos se saa kontakti yhteyden sydämeen, jonka Hän sai uskon ja tahdon kautta.

Muistakaa, että taistelu ei ole ohi, ennen kuin olemme Perillä.

(Koettele asia Jumalan Sanalla, Sanassa ei missään tosin mainita, etteikö näin voisi olla - lue myös Derek Prince - He karkottavat Demoneja)


   Mikä on homoseksuaalisuuden salaisuus?

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.

…Näin nainen jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy mieheensä, ja he tulevat yhdeksi.

Tämä on luonnollista ja hyvää, jonka Jumala loi, ja katsoessaan mm. tätä sanoi: (vaikka tosin ensimmäinen ihminen ei näin ainakaan maallisella järjellämme katsoen voinut tehdä, jos joku siihen katsoo)

Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. 1. Moos. 1:31

Jumalan vihollinen saatana (josta on myös sanottu, että perkele on Jumalan perkele, jota Jumala käyttää omiin tarkoituksiinsa) tietää, mikä on Jumalan silmissä hyvää, ja kaiken hän yrittää pahaksi muuttaa.

Genesiksessä, vai oliko Exoduksessa on kirjoitus, jossa käsitellään Jumalan ohjeita israelilaisille, israelilaisten käsketään peittää jätöksensä paikassa, joka on matkan päässä leiristä, jotta Jumala ei Pyhyydessään heitä jättäisi.

Homoseksuaalisuus on myös iljetys Jumalan silmissä, ja saatana tietää tämän.

Saatanalla on voimia, demoneita, jotka ovat mm. homoseksuaalisuuden demoneina päässeet ihmiseen synnin seurauksena, jos ihminen on niin tiedostamattaankin ollut vastaanottavainen, kuten esimerkiksi siveettömien homo vitsien positiivisina tai negatiivisina ilmentyminä.

Tällaisen demonin painostama ihminen joutuu aika-ajoin taistelemaan hirvittäviä homoeroottisia mielikuvia vastaan. Ja jotkut heistä taipuvat tuon painostuksen alla, olettaen olevansa yksinkertaisesti homo, vaikka tuo ei pidä paikkaansa.

Joka tässä tarvitsee apua, muistakoon, että Jeesus sovitti kaiken synnin, ja Jeesus on väkevämpi kuolemaa.

Tätä oppia pidetään yleisesti harhaoppina, mutta se on saatanan ujuttama juoni, jotta Uudesti syntyneistä tulisi laiskoja ja hitaita kaikkeen hyvään, ja hengelliseen kasvuun. Etsikää käsiinne edesmenneen Derek Princen - He karkottavat demoneja(kirja), josta löytyy monia Uudesti syntyneiden todistuksia, sekä konkreettisia kohtaamisia esim. Vihan demonin, Valheiden demonin ym. kanssa.
10615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mikä estää poistamasta tätä uskomatonta hölynpölyä? Ei mikään, poistoon.

Äänestä

järki.

Äänestä

"Mikä estää oikeaa siementä olevia ateisteja uskomasta Jeesukseen Uuden Testamentin todistuksen mukaisella tavalla?"

Oikeaa siementä? Todistuksen? Olisiko järki?

Äänestä
  • Mistä se järki on saanut kipinänsä?

    Siitä mikä on Taivaassa?

    Siitä mikä on maan päällä? vai

    Siitä mikä on maan alla?

    Äänestä

  • _vertausta_ kirjoitti:

    Mistä se järki on saanut kipinänsä?

    Siitä mikä on Taivaassa?

    Siitä mikä on maan päällä? vai

    Siitä mikä on maan alla?

    Ei kun puussa roikkuvista koivunlehdistä.

    Äänestä

  • _vertausta_ kirjoitti:

    Mistä se järki on saanut kipinänsä?

    Siitä mikä on Taivaassa?

    Siitä mikä on maan päällä? vai

    Siitä mikä on maan alla?

    ...toisilla sitä on vähän ja toisilla vielä vähemmän.

    Äänestä

Okei, hyvä on. Otan kirjoituksesi todesta. Ja taitaapi sitten olla niin että olen Saatanan vallassa! Oi Lucifer, Herrani!

Siinä sait taas yhden todisteen siitä että pahkeinen pirulainen toimii atskujen kautta. Heidän ajatuksiaan ei siis kannata kuunnella, heidän mielipiteitään ei kannata ottaa todesta. Kannattaa vain sulkea korvat ja sulkeutua omaan nurkkaan, säälimään ja inhoamaan muuta maailmaa joka on paholaisen vallassa. Onneksi olkoon. Aikamoinen valon ritari olet. Maailma on julistuksesi ansiosta niin paljon parempi paikka.

Äänestä

No alkajaisiksi vaikka tämä:

"Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän."


Ajattelin olla kirkon kanssa tekemisissä vasta kun ymmärrän ja allekirjoitan edellä olevan sopimuksen. Sitä sopimustekstiä kun joudun sitten joka sunnuntai kirkossa toistamaan.

Äänestä

Kysyi hän ja vastasi itse.

Sinulla lienee tosi hauskaa "keskustellessasi" itsesi kanssa?

Äänestä

...että se estää, mikä useimmiten ennekin. Nimittäin, että tämän palsta seriffi itse pelkää salaa kadotukseen joutumista.

Muutenhan tuo ...:n juttu on ihan hanurista, ja kirjoittajan olisi syytä siirtyä vahvempaan lääkitykseen. Rupeaa reunat vuotamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Mikä estää oikeaa siementä olevia ateisteja uskomasta Jeesukseen Uuden Testamentin todistuksen mukaisella tavalla?

Ensiksi turmeltunut luonto, joka synnin kautta on saanut vallan.

Ihminen etsii luonnostaan sitä, mikä täyttää sen omat tarpeet. Oikeissa mittasuhteissa se on luonnollista.
Jumalattomat etsivät tyydytystä sieltä, mistä sen kulloinkin luulevat löytävänsä ja ehkä löytävätkin, mutta se on lyhytaikaista eikä se vetoa sieluun.

Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Flp 4:19 … ja se on ikuista.

Jeesus sanoi: Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minuun, minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä, näin teiden sielunne löytää levon.

Toiseksi Saatana, joka henkivaltojen ja voimien avulla on sokaissut maailman omalla “viisaudellaan”.

Mihin Uuden Testamentin aikaiset demonit ovat kadonneet?

Vastaus on : ei minnekään, vaan ne ovat saatanan johdolla vaihtaneet taktiikkaansa niillä alueilla, joiden katsovat olevan niille epäotollisia, sillä Jeesuksen Ristin Voitto on asia, jolle ne eivät voi mitään - sitä ne vihaavat.

Ja sanon teille, että demoneita voi olla sekä uskovissa, että ateisteissa.

Uudesti syntyneellä ihmisellä Pyhä Henki on tullut ihmiseen, koska ihminen uskoo Jeesukseen Vapahtajanaan ja on tahtonut sen osallisuutta, mutta Pyhä Henki asettuu ihmiseen ainoastaan, jos se saa kontakti yhteyden sydämeen, jonka Hän sai uskon ja tahdon kautta.

Muistakaa, että taistelu ei ole ohi, ennen kuin olemme Perillä.

(Koettele asia Jumalan Sanalla, Sanassa ei missään tosin mainita, etteikö näin voisi olla - lue myös Derek Prince - He karkottavat Demoneja)


   Mikä on homoseksuaalisuuden salaisuus?

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.

…Näin nainen jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy mieheensä, ja he tulevat yhdeksi.

Tämä on luonnollista ja hyvää, jonka Jumala loi, ja katsoessaan mm. tätä sanoi: (vaikka tosin ensimmäinen ihminen ei näin ainakaan maallisella järjellämme katsoen voinut tehdä, jos joku siihen katsoo)

Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. 1. Moos. 1:31

Jumalan vihollinen saatana (josta on myös sanottu, että perkele on Jumalan perkele, jota Jumala käyttää omiin tarkoituksiinsa) tietää, mikä on Jumalan silmissä hyvää, ja kaiken hän yrittää pahaksi muuttaa.

Genesiksessä, vai oliko Exoduksessa on kirjoitus, jossa käsitellään Jumalan ohjeita israelilaisille, israelilaisten käsketään peittää jätöksensä paikassa, joka on matkan päässä leiristä, jotta Jumala ei Pyhyydessään heitä jättäisi.

Homoseksuaalisuus on myös iljetys Jumalan silmissä, ja saatana tietää tämän.

Saatanalla on voimia, demoneita, jotka ovat mm. homoseksuaalisuuden demoneina päässeet ihmiseen synnin seurauksena, jos ihminen on niin tiedostamattaankin ollut vastaanottavainen, kuten esimerkiksi siveettömien homo vitsien positiivisina tai negatiivisina ilmentyminä.

Tällaisen demonin painostama ihminen joutuu aika-ajoin taistelemaan hirvittäviä homoeroottisia mielikuvia vastaan. Ja jotkut heistä taipuvat tuon painostuksen alla, olettaen olevansa yksinkertaisesti homo, vaikka tuo ei pidä paikkaansa.

Joka tässä tarvitsee apua, muistakoon, että Jeesus sovitti kaiken synnin, ja Jeesus on väkevämpi kuolemaa.

Tätä oppia pidetään yleisesti harhaoppina, mutta se on saatanan ujuttama juoni, jotta Uudesti syntyneistä tulisi laiskoja ja hitaita kaikkeen hyvään, ja hengelliseen kasvuun. Etsikää käsiinne edesmenneen Derek Princen - He karkottavat demoneja(kirja), josta löytyy monia Uudesti syntyneiden todistuksia, sekä konkreettisia kohtaamisia esim. Vihan demonin, Valheiden demonin ym. kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu