Olen havainnut sellaisen omituisen piirteen, että Jehovan todistajat kirjoittavat itsestään kristittyinä, joiden tahtävänä on pysytellä erillään muista ihmisistä, Saatanan palvelijoista, mutta ovat itse kristittyinä menossa paratiisiinsa.
Samalla he sysäävät ryhmänä varsinaiset kristityt, jo kauan ennen Jehovan todistajien lahkon syntyä kristinuskoon kuuluneet, Saatanan palvelijoiksi.
Ketkä siis ovat oikeasti kristittyjä, kristinuskoon kuuluvat vai JT:t?
Samalla he sysäävät ryhmänä varsinaiset kristityt, jo kauan ennen Jehovan todistajien lahkon syntyä kristinuskoon kuuluneet, Saatanan palvelijoiksi.
Ketkä siis ovat oikeasti kristittyjä, kristinuskoon kuuluvat vai JT:t?
Vastaukset 6
Vanhimmat
VOK = Virallisten Oikeassaolijoiden Klubi. Niin sen takia.
Niin, keitä on tämän häpeilemättömän nimimerkin mielestä kristittyjä? Nekö jotka ovat vuosisatojen ajan murhanneet Raamatun tutkijoita ja vääristelleet Raamatun opetuksia siinä määrin että niistä ei enää tavallinen pulliainen ota selvää millään. Tarkoitan siis etupäässä katolilaisia ja protestantteja joihin Suomenkin valtionkirkko kuuluu. Kutsuvat kyllä siis itseään kristityiksi mutta eivät tee mitään sen nimen eteen, muuta kuin vahinkoa. Sen kirkon koulussa lienee kyseinen häpeämätön nimimerkki "theos"kin saanut opetuksensa ja on yhtenä esimerkkinä sen jumalattomuudesta ateistisine ajatuksineen! Siellähän tunnetusti kun saa uskoa mihin tahansa tai sitten olla uskomatta. Sieviä kristittyjä siis!
Keitä siis ovat oikeasti kristittyjä. Eivät missään tapauksessa luterilaiset tai katolilaiset tai muut niihin ryhmiin kuuluvat!
etä on saanut jt-opetuksen, vaikka ei olisi kastettu ollutkaan.
>>Nekö jotka ovat vuosisatojen ajan murhanneet Raamatun tutkijoita
Vaan nekö (0,1 %), jotka odottavat, että kaikki erimieliset (99,9 %) surmataan?
>>ja vääristelleet Raamatun opetuksia siinä määrin että niistä ei enää tavallinen pulliainen ota selvää millään.
Omaankin kokemukseen perustuvan käsityksen mukaan rivijehovantodistaja on hyvin harvoin selvillä Vartiotorniseuran oppikavalkadista.
Kyllä aidosti uskovia kristtyjä on aina Jeesuksen ajoista lähtien ollut olemassa.
Aitoon kristillisyyteen on vain aikojen kuluessa tullut vieraita oppeja ja niinpä uskonto ei ole enään puhdas. Jumala lupasi sanassaan ennalistaa puhtaan palvonnan. Jehovan todistajat pyrkivät tutkimaan raamattua ja jos on tarve, niin tekmään muutoksia, jotta heidän uskontonsa olisi puhdas vieraista opeista.
>>Jehovan todistajat pyrkivät tutkimaan raamattua ja jos on tarve, niin tekmään muutoksia, jotta heidän uskontonsa olisi puhdas vieraista opeista.
Jollekin ajattelevalle henkilölle saattaa ongelmaksi muodostuu se, mikä katsotaan puhtaaksi ja mikä vieraaksi.
Vartiotorniseuran mukaan Jeesus valitsi tuon nk. pienen joukon ja valintaperusteena oli puhtain saatavilla oleva oppivalikoima.
Sen jälkeen tuosta puhtaasta oppivalikoimasta on tehty entistä puhtaampi. Esimerkiksi 1940-luvulle tultaessa oltiin oppimuutosten jälkeen jo niin puhtoisella oppipohjalla, että Jeesuksen suorittaman valinnan hetken opit olivat paljolti likapyykkiä.
Puhtautta saatiin edelleen rajusti lisää 1960-luvulle ehdittäessä, silloin oli toki osin palattu takaisin näkemyksiin, jotka olivat vallalla tuolla mainitulla valintahetkellä.
Viimeiksi kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana on edelleen hylätty vieraita opetuksia (jotka on osin omittu tuon mainitun valinnan jälkeen) ja esimerkiksi ennusteltu viisi melkein-maailmanloppua.
Tuohan on kuin pyykinpesu jossa ostetaan uusi ja puhdas paita, liataan se, laitetaan pesuun ja liataan uudelleen, pestään ja liataan edelleen. Näin se ilmeisesti on puhtaampi kuin ostettaessa.