Paluu perusasioihin:

http://www.perussuomalaiset.fi/uutiset/kirves_29112005.htm

Toivottavasti tuo teksti saa edes jonkun harkitsemaan äänestyskäyttäytymistään ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Amerikka tekee mitä tekee, Venäjä tekee mitä tekee, muslimit tekevät omalla tavallaan, täällä Suomessakin tapahtuu kaikenlaista "paikallista", mutta meidän suomalaisten kannalta EU lienee kuitenkin se tärkein tekijä; sehän sentään päättää MEIDÄN tekemisistämme... vielä...

Meidän vallassamme kuitenkin vielä on, että kuinka paljon EU meidän elämäämme sanelee! Käskyttävätkö meitä keski-eurooppalaiset ja jotkut Välimeren rannalla asustelevat, täysin erilaisiin oloihin sopeutuneet ihmiset, vai päätämmekö me itse oman arktisen, kauniin ja upealla henkisellä pääomalla varustetun valtiomme asioista? Minusta tämmöisen maan asioista osaa parhaiten päättää tämmöisen maan oma kansa. Älkäämme siis luovuttako oman elämämme päätösvaltaa sellaisille, jotka eivät tiedä meidän elämästämme mitään!

Oma toivomukseni on: Irti EU:sta!

Anteeksi, että häiriköin. Tämä palstahan on kuitenkin tarkoitettu päivänpolttaville aiheille eikä tämäntyyppiselle paatokselle. Hyvää viikonloppua kaikille!
8309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kirjoittaessani avaustani ehti joku laittamaan jo samantyyppistä EU:sta irroittautumista myötäilevää tekstiä. Veikeä sattuma, mutta hänen tekstinsä on kuitenkin vahvasti uskonnollista enkä henkilökohtaisesti puutu niihin asioihin. Näillä kahdella lähes samanaikaisella avauksella ei siis ole mitään yhteistä keskenään!

Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi!

Tämä sinun tekstisi pitäisi siirtää lehtiin ja tx-tv:seen.

Sinun kirjoituksestasi saa hyvin irti sen mitä jokunen on myös hakenut tällä palstalla, mutta se on ollut ihme sopertamista.

Ja hei dude! Tarkoitan myös sitä!

Laittaisitko vielä esimerkin miten EU:sta voi sitten pois lähteä?

Ei varmaan ihan noin vain onnistu, mutta eroaminen olisi vain suurta plussa mistä tulisi hyvä mieli.

Itseäni vituttaa koko Eu ja sen älyttömät säännöt.

Äänestä
  • EU:sta eroamisen pitäisi käydä näin helposti:

    "Voiko EU:sta erota?

    EU:sta eroamiseen ei ole tähän mennessä luotu mitään muodollista menettelyä, mutta eroaminen on ollut mahdollista alusta lähtien. Mikään jäsenvaltio ei ole eronnut unionista, mutta Grönlanti ja Färsaaret ovat jääneet unionin ulkopuolelle. Uudessa luonnoksessa perustuslailliseksi sopimukseksi on täsmennetty, miten eroaminen olisi käytännössä mahdollista. Sopimusluonnoksen IX osaston 59. artiklan mukaan “Jokainen jäsenvaltio voi päättää erota Euroopan unionista valtiosääntönsä mukaisesti”.

    Eroavan jäsenvaltion tulisi ilmoittaa eroaikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle, joka ottaa ilmoituksen käsiteltäväkseen. Sen jälkeen unioni neuvottelee kyseisen jäsenvaltion kanssa eroamiseen sovellettavista menettelytavoista ja myöhemmistä suhteista unioniin. Perustuslaillisen sopimusluonnoksen artiklassa luetellaan myös, miten asia etenee jäsenvaltion eroilmoituksen jälkeen ja miten unioni neuvottelee erosopimuksen. Ellei eroamissopimusta saada aikaan, ero tulee voimaan kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta"

    Lainaus on peräisin täältä: http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/faq/#8. TOIMIELIMET JA PÄÄTÖKSENTEKO

    Käytännössä ei liene noin "helppoa"...

    Äänestä

  • Soinilainen kirjoitti:

    EU:sta eroamisen pitäisi käydä näin helposti:

    Linkki ei tullut kokonaan, mutta jos menet tuolle sivulle ja klikkaat kohtaa: 8. Toimielimet ja päätöksenteko, niin löydät tuon lainaamani tekstin...

    Ei tainneet ääkköset kelvata kun linkitin...

    Äänestä

  • Soinilainen kirjoitti:

    Linkki ei tullut kokonaan, mutta jos menet tuolle sivulle ja klikkaat kohtaa: 8. Toimielimet ja päätöksenteko, niin löydät tuon lainaamani tekstin...

    Ei tainneet ääkköset kelvata kun linkitin...

    Ei voi muuta sanoa, kun vaiketa räpläämistä tulisi asia olemaan ja huonot suhteet muihin EU-maihin todnäk.

    Ei oikein tiädä mitä sanoisi. Vituttaa, kun voi elämä vaikeaa olla.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Ei voi muuta sanoa, kun vaiketa räpläämistä tulisi asia olemaan ja huonot suhteet muihin EU-maihin todnäk.

    Ei oikein tiädä mitä sanoisi. Vituttaa, kun voi elämä vaikeaa olla.

    EU:hun välit voisivat kyllä viilentyä. Lisäksi NATO-kysymys nousisi pinnalle entistäkin suuremmin. Minusta me kuitenkin tulisimme toimeen ilman kumpaakin näistä suurista käskyttäjistä. Jos saisimme vielä Ruotsin (ja muutkin pohjoismaat ilman NATO:a) mukaan niin täällä Pohjolassa olisi aika vahva puolueeton talousalue jonka kanssa EU varmasti pysyisi mielellään väleissä. Ja Suomihan kuitenkin on "portti Venäjälle", ja Venäjän kasvavat markkinat kiinnostavat kaikkia.

    Venäjä taas on aika hankala tapaus...

    Pakko myöntää sinun olevan oikeassa kun sanot tuon "Ei oikein tiädä mitä sanoisi. Vituttaa, kun voi elämä vaikeaa olla"-lauseesi!

    Äänestä

järjestää sellaiset edustajat, jotka ajavat suomen etua ensisijaisesti. ero eu:sta on aivan järjetön ajatus, kuka siitä hyötyy?
kerropa, milsi kaikki lähialueen valtiot sinne haluavat, siis ne ketkä eivät ole vielä. onko niissä mielestäsi tyhmä johto, kun kuitenkin halu liittyä on suuri. 90 luvun lamaa ei olisi tullut jos suomi olisi kuulunut jo silloin unioniin. paljonko korkotaso nousee täällä mjos suomi irrottautuu unionista. miksei mikään muu valtio ole irrottautunut. mietippä mitä puhut, sekä seurauksia myös.

Äänestä
  • Olen miettinyt usein ja tullut aina tähän tulokseen:

    Etelä- ja keski-eurooppa jyrää meidät päätöksenteossa vaikka valitsisimme kuinka Suomen etua ajavat edustajat tahansa. Tämä on kylmä fakta.

    Lähialueen valtiot kuvittelevat, etteivät pärjää yksin ja siksi hakeutuvat "suurten ja mahtavien" käskyttäjien palvelijoiksi. Nykyään nämä käskyttäjät kulkevat nimillä EU ja Nato. On valitettavaa, että Suomestakin löytyy samanlaista pelokasta ainesta joka kuvittelee Suomen olevan "turvassa" tuollaisten hirviöiden helmoissa...

    Suomi tulisi toimeen varsin hyvin ilman EU:ta. Suomihan kuuluu "läntiseen" Eurooppaan, se sinun on pakko myöntää. Muistelepa mitkä läntisen Euroopan maat eivät kuulu Euroopan Unioniin! Minulle tulevat mieleen sellaiset "köyhät ja alkeelliset" valtiot kuin Norja, Islanti ja Sveitsi. Sveitsi ei kuulu edes NATOon johon Norja ja Islanti saatiin taannoin huijattua... Mietipä seuraavaksi millaisessa seurassa itse olemme! Espanjalaisten, italialaisten kreikkalaisten ja muiden Välimeren alueen kansojen työmoraali on tunnetusti heikonlainen. Ranska ja Saksa määräilevät kaikista EU:n asioista omien etujensa mukaan. Puola ja muut Neuvostoliiton köyhdyttämät maat ovat kaikesta innokkuudestaan ja ahkeruudestaan huolimatta kuitenkin toistaiseksi pelkkiä riippakiviä meille; me joudumme nostamaan nämä maat jaloilleen. Lisäksi EU hamuaa itselleen Turkin kaltaisia uusia elättejä. Onko tämä kehitys mielestäsi Suomen etujen mukaista? Sveitsi ja Norja saavat käydä rauhassa kauppaa EU:n ja koko maailman kanssa ja vaurastua samaan aikaan kun Suomi elättää EU:n käskystä laiskoja "liittolaisiaan"...

    Kantani on edelleen: Irti EU:sta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soinilainen kirjoitti:

http://www.perussuomalaiset.fi/uutiset/kirves_29112005.htm

Toivottavasti tuo teksti saa edes jonkun harkitsemaan äänestyskäyttäytymistään ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Amerikka tekee mitä tekee, Venäjä tekee mitä tekee, muslimit tekevät omalla tavallaan, täällä Suomessakin tapahtuu kaikenlaista "paikallista", mutta meidän suomalaisten kannalta EU lienee kuitenkin se tärkein tekijä; sehän sentään päättää MEIDÄN tekemisistämme... vielä...

Meidän vallassamme kuitenkin vielä on, että kuinka paljon EU meidän elämäämme sanelee! Käskyttävätkö meitä keski-eurooppalaiset ja jotkut Välimeren rannalla asustelevat, täysin erilaisiin oloihin sopeutuneet ihmiset, vai päätämmekö me itse oman arktisen, kauniin ja upealla henkisellä pääomalla varustetun valtiomme asioista? Minusta tämmöisen maan asioista osaa parhaiten päättää tämmöisen maan oma kansa. Älkäämme siis luovuttako oman elämämme päätösvaltaa sellaisille, jotka eivät tiedä meidän elämästämme mitään!

Oma toivomukseni on: Irti EU:sta!

Anteeksi, että häiriköin. Tämä palstahan on kuitenkin tarkoitettu päivänpolttaville aiheille eikä tämäntyyppiselle paatokselle. Hyvää viikonloppua kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu