Seurakunnan neuvojen muuttumattomuus

Näissä keskusteluissa hyvin usein mainitaan "seurakunnan erehtymättömyys" ja sen seurauksena ainakin osittain 70-luvun tapahtumat.

Mistä seurakunnalle tulee se varma tieto, että päätökset ovat "erehtymättömiä" ja ne kestävät oikeana totuutena iäti?

Ajattelen lähinnä tapakulttuurin muutoksia ja seurakunnan neuvoja.
Ovatko 70-luvun seurakunnan neuvot "oikeita" hamaan maailman loppun asti?
152293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että sääntöjä aina muutetaan sen mukaan, mistä päin johdossa tuulee ja alamaisten on kiltisti muutettava kantaansa sen mukaan.

Ulkopuolisen kysyessä miksi ennen joku asia oli syntiä mutta nyt ei, saa vastaukseksi että nykyisellä tavalla on asia aina ollut. Kun muistuttaa että asiassa oli toisenlainen kanta aiemmin, sinun kerrotaan muistavan väärin.

Kuka tästä sumuttamisesta kuvittelee hyötyvänsä?

Äänestä
  • Tottelemattomuuden synti...?

    Äänestä

  • Neuvottu kirjoitti:

    Tottelemattomuuden synti...?

    Tottelemattomuus mille? Sinulle? Sinun koiralle? Setalle? Saddam Husseinille? Ry:lle? Raamatulle?

    Äänestä

  • vielä se Raamatun kohta kirjoitti:

    Tottelemattomuus mille? Sinulle? Sinun koiralle? Setalle? Saddam Husseinille? Ry:lle? Raamatulle?

    Seurakunnalle eli lähinnä ry:lle

    Äänestä

  • neuvottu kirjoitti:

    Seurakunnalle eli lähinnä ry:lle

    On todella hauskaa ja ILO sanoa kaikkitietäville vanhoillisille, "pitäkää keksintönne, ja nauttikaa jos osaatte"

    Äänestä

Saarnamiesten saunailloissa ainakin -70 luvun lopulla ja -80 alkupuoliskolla käsiteltiin näitä "maailman ja oman lihan" vaaroja. Suurimmalta osin kaikki säänöt on kehitelty puhujaveljien epävirallisissa keskusteluissa jotka sitten on saatettu seurakunnan tietoisuuteen ja mukautettu yhteisen omantunnon neuvoiksi.
Näin ne asiat silloin 25 vuotta sitten menivät, nykyvuosina en ole ollut seuraamassa neuvotteluita.

Pääosin monet elämäntapasäädökset joita -70 luvulla laadittiin eivät olleet erehtymättömiä.
Vain raamatusta nousevat syntikäsitteet ovat erehtymättömiä, esim. 10 käskyä ja Jeesuksen opetukset. Näihin meidän tulisi pitäytyä ja näitä opettaa. Partasäännöt, viheltäminen, kirkkokuoro, pesukonehommat; kaikki nämä ovat olleet vihollisen eksytystä, joilla on tarkoitus poikettaa taivaan tien kulkijat, ojien pohjille tarpomaan lällyssä ja lätäköissä.

On täysin tarpeetonta tuoda uskoon turhaa kuormaa. Jo 10 käskysanan laki on mahdoton ihmisen toteuttaa, eikä raamattu anna lupaa lisätä uskovaisen elämään sivujuonteita, ohi kirjoitetun Jumalan sanan. Uskovaisen identiteetin rakennustarpeita ei saa tuoda mielivaltaisesti omien järkeilyjen jälkeen, vaikka hetkellisesti omaa kunniaa jostakin kietäytyminen ja eristäytyminen palvelisikin. Mutta omat säännöt ei kestä aikaa kuten on vl-lestadiolaisuussa monessa kohdin jouduttu toteamaan, kirjoitettu Jumalan sana on ajaton, ja kestää ja siihen tulee pitäytyä.

Äänestä
  • ...heikkona hetkenä metsällä ollessani kutsumaan koiraani viheltämällä...No parannustahan sitä niin suuresta synnistä joutui tekemään. Ei meinannut ensin kelvata, kun ei ollut ensin minulla luupäällä oikeita sanoja, mutta kolmannella yrittämällä kelpasi.

    Äänestä

  • Omalla kohdallani eräs puhujaveli kävi niin vainolaiseksi musiikkiharrastukseni vuoksi,ettei nuorukaisella ollut sijaa enää vl-nuorten sakissa.
    Samanlainen pikku-junkkari olin kuin muutkin vl-nuoret,mutta kas kun isäni osti minulle kitaran. Se riitti... neuvoja piisas.

    Nyt voin suhtautua asiaan jopa huumorimielellä,mutta aikoinaan asia oli totisinta totta. Tottelemattomuudensynti oli se viimeinen keino... en vieläkään ymmärrä puhujasedän toimintaa... en..

    Jonkilaisena ahdistuksena vielä 35 vuoden jälkeen puhujan muiston tunneen varjonani.

    Älkää vaivautuko kertomaan,että synti se on joka ahdistaa... ei ei vaan henkilö.

    Äänestä

  • neuvottu kirjoitti:

    Omalla kohdallani eräs puhujaveli kävi niin vainolaiseksi musiikkiharrastukseni vuoksi,ettei nuorukaisella ollut sijaa enää vl-nuorten sakissa.

    >> ...että synti se on joka ahdistaa... ei ei vaan henkilö. >>

    Nimimerkin kertomus muistuttaa omista kokemuksistani hyvin voimakkaasti.

    Samaa mieltä, varsinkin silloin, kun lähimmäinen ahdistelee minua tyyliin "tuota tehdessäsi olet vaarallisella tiellä".
    Asiahan voi olla juuri niinkuin henkilö sanoo, mutta jos hän VAATII minua luopumaan toiminnastani ehdonvallan asiassa (kts. taannoinen keskustelu PM:n musiikkinumerosta) hän on mielestäni ahdistelija, ei auttaja.

    Evankeliumin vapaus on vapautta siihen mikä on hyvää, ja jos musiikki on Jumalan lahja, niin hän joka näkee musiikin harrastamisen vaarallisena asiana, pitääkin itseasiassa hyvää vaarallisena, huonona asiana.

    Milloin sitten voi iloita jos ilo hyvästä on jos se on vain "synnin houkutus" tai "ihmismielen viettelys"?

    Vapaudesta puhuminen uskovaisen ihmisen pohdalla ei voi puhua jos se on vapautta vain siihen minkä toiset hyväksyvät, sillä jokainen tietää mitä ostaa kaupasta, ja on itse vastuussa ostoksestaan.
    Pitäisi miettiä "mitähän toiset sanovat siitä kun ostan tuota tai tuota?"

    Silloin en ole vapaa jos joudun tuohon tilanteeseen, ja sellaista koin vl-aikanani.
    Tiedän mitä ystäväni vastaisivat "sanot itse että et ollut vapaa, mitä valitat?"
    Jos toiset estävät minua olemasta vapaa, mitä teen kun sanotaan "noin et voi tehdä, tuo ei ole sopivaa?"

    On selvää että ei ole olemassa vapautta ilman vastuuta.

    Neuvoa rakkaudella vai vaatia lähimmäistä luopumaan sellaisesta jota itse pidän huonona tekona?

    Äänestä

  • .. ei voi muuta sanoa, kuin "Amen, amen".

    Miksikähän nimesi on sitten vielä vl, vaikka mielipiteesi eivät vastaa sellaista?

    Äänestä

  • neuvottu kirjoitti:

    Omalla kohdallani eräs puhujaveli kävi niin vainolaiseksi musiikkiharrastukseni vuoksi,ettei nuorukaisella ollut sijaa enää vl-nuorten sakissa.
    Samanlainen pikku-junkkari olin kuin muutkin vl-nuoret,mutta kas kun isäni osti minulle kitaran. Se riitti... neuvoja piisas.

    Nyt voin suhtautua asiaan jopa huumorimielellä,mutta aikoinaan asia oli totisinta totta. Tottelemattomuudensynti oli se viimeinen keino... en vieläkään ymmärrä puhujasedän toimintaa... en..

    Jonkilaisena ahdistuksena vielä 35 vuoden jälkeen puhujan muiston tunneen varjonani.

    Älkää vaivautuko kertomaan,että synti se on joka ahdistaa... ei ei vaan henkilö.

    ... kun kumma kylä vieläkin yli 25 vuoden takaa se "puhujaveli", joka minut tuomitsi Saatanan haltuun, tuntuu edelleen ahdistavalta ja kammottavalta. Ei huvittaisi tavata kasvotusten sen järkyttävän kauhunsekaisen ahdistuksen takia, jonka hän jääkylmässä viileydessään ja rakastamattomuudessaan loi.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    .. ei voi muuta sanoa, kuin "Amen, amen".

    Miksikähän nimesi on sitten vielä vl, vaikka mielipiteesi eivät vastaa sellaista?

    Olen muutaman kerran joutunut tarkentamaan uskonkäsityksiäni.
    Uskon että vl-lestadiolaisuuden joukossa vaikuttaa pyhä henki jonka osallisuuteen pääsee evankeliumin kautta.
    Vaikka kirjoitan monesti epäuskovaisesti ovat esim. edelliset kirjoituksest totisinta totta. Uskovaiselle valehtelu ja epärehellisyys ovat syntiä. Haluaisin itsekkin viimeinkin saada näitä -70 luvun harhajuttuja korjaantumaan uskon sisältä pois. Siksi kirjoitan.

    Ps. Neuvotteluissa mukana olo tarkoittaa sitä että satuin muutaman kerran poikasena olemaan mukana puhujaveljien saunailloissa, siellä ne näitä uskonasioita puivat. Monesti olivat keskutelujen aiheet tyyliltään matalakirkollisia, olen myöhemmin tehnyt omina johtopäätöksinä ettei läheskään kaikki saarnamiehet -70 luvulla olleet armosta uskomassa ja sen seurauksena vl-uskoon pääsi pesiytymään näitä monenlaisia höpöjuttuja.

    Äänestä

  • Ex-vislari kirjoitti:

    ...heikkona hetkenä metsällä ollessani kutsumaan koiraani viheltämällä...No parannustahan sitä niin suuresta synnistä joutui tekemään. Ei meinannut ensin kelvata, kun ei ollut ensin minulla luupäällä oikeita sanoja, mutta kolmannella yrittämällä kelpasi.

    "heikkona hetkenä metsällä ollessani kutsumaan koiraani viheltämällä...No parannustahan sitä niin suuresta synnistä joutui tekemään."

    Anteeksi ex-vislari, me ystäväni kanssa saimme aivan valtavan naurukohtauksen kun luimme viestiäsi. Itse nauroin vatsa kipeänä niin etten meinannut penkillä pysyä, vieläkin naurattaa,kun ei vaan voi käsittää mistä joku on voinut tuollaisenkin säännön keksiä.

    Sinänsä puhut vakavasta asiasta. Muistan kun rippikoululeirillä joku vihelsi siionin lauluja, ja joutui tekemään tästä parannusta.

    En millään voinut käsittää miksi. Viisitoistavuotiaana, melkein pikkutyttönä asiaa ihmettelin ja ihmettelin ja ihmettelin ja vieläkään en sitä ymmärrä.
    Ite asiassa en ymmärrä vieläkään miksi viheltäminen on syntiä.

    Äänestä

  • two females kirjoitti:

    ..huumorilla, koska oli se niin huvittava kuulla, että sellainen on jos ei syntiä niin ainakin paheellista.

    Totta puhuen kun muistelen ollessani pikkupoikasena 60-luvulla, vislaamista pidettiin paheellisena - jos nyt ei ihan syntinä, mutta kieltoja tuli jos vislasi.

    Eikö joskus ole hyvä nauraakin !

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    .. ei voi muuta sanoa, kuin "Amen, amen".

    Miksikähän nimesi on sitten vielä vl, vaikka mielipiteesi eivät vastaa sellaista?

    monessa kohdin myös samalla lailla. Mutta eletään toivossa, koska niin kauan kuin on elämää, on toivoa.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neuvottu kirjoitti:

Näissä keskusteluissa hyvin usein mainitaan "seurakunnan erehtymättömyys" ja sen seurauksena ainakin osittain 70-luvun tapahtumat.

Mistä seurakunnalle tulee se varma tieto, että päätökset ovat "erehtymättömiä" ja ne kestävät oikeana totuutena iäti?

Ajattelen lähinnä tapakulttuurin muutoksia ja seurakunnan neuvoja.
Ovatko 70-luvun seurakunnan neuvot "oikeita" hamaan maailman loppun asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu