jääkiekko

Omissa tutkimuksissani olen tullut siihen tulokseen, että kaikki lätkäväkivallasta valittavat ovat:
sauvakävelyä harrastavia, Setan ex-pj:tä presidentiksi äänestäneitä japanilaisella autolla ajavia, talvilippistä käyttäviä mikkihiiriä tai sitten ponnaripäisiä sivareita. Mutta eivät missään tapauksessa perinteisen mieskuvan mukaisia miehiä.
Sivarit noin muuten ovat ihan perseestä. Viime viikolla ollin asiakkaalla käymässä. Siellä oli joku reppana suorittamassa homopalvelustaan. Keksittiin liiton toiminnajohtajan kanssa (mun AUKki kaveri) pannan runkku pesemään kaikki liiton vessat. Sääli, että ei talosta ei löytynyt hammasharjaa, olisi saanut muuten tehdä sillä. Eikä tämä 185 cm 60 kg kukkakeppi edes vastustellut, sääli sinäänsä, oltais voitu vetää turpaan. Oli muuten hauska kusta lattialle kun tiesi, että loinen joutuu luuttuamaan sen.
18880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Puhut vähän mutta asiaa. Itsekin vetäsin kuppilassa kolme viikoa sitten sivaria turpaan. Eihän homo-ponnari edes yrittänyt puolustautua. Kivasti putos miesten vessan lattialla. Paljon tuli suusta vertaa. Hauskaa.

Äänestä
  • Paljon tuli mkorvauksia maksettavaksi? Tuliko poliisit oikein ovelle? Kerro!

    Ai niin, anteeksi kyselyni. Uppouduin tarinaasi niin että ihan unohdin että keksitkin koko jutun pienen pienestä pellepäästäsi!

    Äänestä

Loistavaa, juuri noin toimii tosimies! Oisit vielä pakottanut sen siivoamaan alasti ja vetänyt turpaan.

Mokoma paskiainen, noiden takia Suomikin on niin paska paikka elää.

Äänestä

kävitte lobotoimassa itsenne?

Äänestä
  • kun naitiin sun siskoas ja hakattiin sun boyfriendi, se somali.

    Äänestä

  • reisulla kirjoitti:

    kun naitiin sun siskoas ja hakattiin sun boyfriendi, se somali.

    housuihin kun oli ylivoima vastassa?

    Äänestä

niin se voi taklata sinut koomaan. Olisitte kaksin voineet hänet hakata. Onko tuo sitä solidaarisuutta jota mainostetaan?

Äänestä
  • Onko tuo sitä solidaarisuutta jota mainostetaan?
    No just sitä.

    Äänestä

"Sivarit noin muuten ovat ihan perseestä. Viime viikolla ollin asiakkaalla käymässä. Siellä oli joku reppana suorittamassa homopalvelustaan. Keksittiin liiton toiminnajohtajan kanssa (mun AUKki kaveri) pannan runkku pesemään kaikki liiton vessat."

osa intin käyneistä on kyllä perseestä eikä miehiä ollenkaan, ihan pentuja ne on, eivät aikuisia kohteliaita miehiä. Toki on niitä kunnollisiakin intin käyneitä jotka osaa olla asiallisesti niinkuin miehen pitää :). Mutta ei nää jotka huutelevat "sivaripelle/totaalipelle", todella naurettavaa ja lapsellista.

Äänestä

pirisi. Ja äiti suuttui kun petivaatteet olivat spermassa ja taas tuli pyykkiä.

Äänestä

Kertomuksesi peilaa sinun surkean itsetuntosi ja luottamuksesi. Tosimies ei toimisi noin. Olet raukka.

Äänestä
  • Keksitty juttu ilmiselvästi, uskomattoman raukkamaista! Ei voi sanoin edes kuvailla!

    Toisaalta huvittavaa lukea näitä toisten märkiä unia :D Mutta onhan sitä unelmia oltava heikommillakin, ei sillä...

    repesin...

    Äänestä

  • Akisetä kirjoitti:

    Keksitty juttu ilmiselvästi, uskomattoman raukkamaista! Ei voi sanoin edes kuvailla!

    Toisaalta huvittavaa lukea näitä toisten märkiä unia :D Mutta onhan sitä unelmia oltava heikommillakin, ei sillä...

    repesin...

    Piti siis tulla tuo edellinen vastaukseksi aloittajalle.

    Äänestä

... niin viestini oli sarkasmia. Ketjun avaaja voisi minun puolestani suksia kuuseen.

Äänestä

Mikä sinulla on hätänä? Jättikö vaimo? Vai etkö saa naista? Jäitkö työttömäksi? Pelasitko uhkapelejä ja hävisit kaikki rahasi? Oletko joutunut väkivaltaisen hyökkäyksen uhriksi? Olitko yrittäjä, jonka firma teki konkurssin?

Paha olo sinulla näyttäisi joka tapauksessa olevan! Sinuna harkitsisin vakavasti ammattiauttajan pakeille siirtymistä ja omien ongelmien selvittämistä. Sinun ongelmasi eivät ratkea sillä, että käyt täällä uhoamassa!

Äänestä
  • Kuoliko tai tuliko edes vammoja, jos ei niin, kaikki mikä ei tapa karaisee.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Kuoliko tai tuliko edes vammoja, jos ei niin, kaikki mikä ei tapa karaisee.

    Jos et ole elämäsi aikana mitään muuta nähnyt ja joutunut kokemaan kuin väkivaltaa niin enpä yhtään ihmettele asennettasi. Otan osaa! Voit kuitenkin hakea apua omaan väkivaltaisuuteesi esim. tuolta

    http://www.lyomatonlinja.fi/

    Joka tapauksessa suosittelen jonkinlaista avun hakemista tuohon aggressiivisuuteesi. Kaikki on kiinni vain itsestäsi ja omasta halustasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väkivallasta kirjoitti:

Omissa tutkimuksissani olen tullut siihen tulokseen, että kaikki lätkäväkivallasta valittavat ovat:
sauvakävelyä harrastavia, Setan ex-pj:tä presidentiksi äänestäneitä japanilaisella autolla ajavia, talvilippistä käyttäviä mikkihiiriä tai sitten ponnaripäisiä sivareita. Mutta eivät missään tapauksessa perinteisen mieskuvan mukaisia miehiä.
Sivarit noin muuten ovat ihan perseestä. Viime viikolla ollin asiakkaalla käymässä. Siellä oli joku reppana suorittamassa homopalvelustaan. Keksittiin liiton toiminnajohtajan kanssa (mun AUKki kaveri) pannan runkku pesemään kaikki liiton vessat. Sääli, että ei talosta ei löytynyt hammasharjaa, olisi saanut muuten tehdä sillä. Eikä tämä 185 cm 60 kg kukkakeppi edes vastustellut, sääli sinäänsä, oltais voitu vetää turpaan. Oli muuten hauska kusta lattialle kun tiesi, että loinen joutuu luuttuamaan sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu