..uutinen.
Valtio myynyt lipputehtaan
Eduskunnan ylähuone tehnyt päätöksen,että kustannussyistä Suomen Lipun valmistus siirtyy ulkomaiseen omistukseen. Kauppaan kuuluu myös valtion ja kuntien viirit ja vaakunat.myös leimat kuuluvat kauppaan. Ostaja,Bangladesilai-
nen yritys teki korkeimman tarjouksen,jota ei kerrottu julkisuuteen. valmistus tämän myötä siirtyy kauko-itään. Nykyiset työntekijät,niin halutessaan, voivat jatkaa sikäläisessä yrityksessä paikallisen työlainsäädännön ja palkkauksen puitteissa.
Valtio tällä myyntisopimuksella katsoo säästävänsä vuositasolla 2 miljoonaa euroa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
säästösyistä uusi valmistaja jättää kuulemma vaakaviivan pois lipusta, mutta haitannekko tuo.