seurakunta olisi kohdellut tasapuolisesti jäseniään olisin vieläkin luterilaisen kirkon jäsen. Jotenkin odotan seurakunnan työntekijöiltä sitä että heille oma etu ei olisi tärkeintä. Lähinnä kyse on seurakunnan kesätyöpaikoista jonne lapseini hakivat usenana vuotena. Lisäksi olemme köyhiä olin silloin työtön yksinhuoltaja mainainta tuli myös hakemuksiin. Joka vuosi ottivat samat seurakunnan työntekijöiden lapset ei tullut kuuloonkaan että vähempiosaiset olisivat edes jonain vuonna päässeet mukaan. Uskon että seurakunnan työntekijät saavat senverran hyvää palkkaa että pystyvät lapsensa kouluttamaan ja elättämään paremmin kun minä. Kaksi nuoristani on vielä jäsenenä mutta eivät enää ole hakeneet kesätöitä kun niitä hakemuksia ei edes vilkaista. Toivottavati tänä kesänä kesätyötä löytyy muualta
Jos
eronnut
5455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tapaan työssäni säännöllisesti eri ammattiryhmien henkilöstöä: yrittäjiä, yksityishenkilöitä, julkisyhteisöjen edustajia, työntekijöitä jne. Yksi havainto on vuosien varrella tehty: Ev.lut kirkon työntekijät ovat vittumaista ja typerää porukkaa, joiden käyttäytyminen on alle kaikkien standardien. Joskus kun asiaa ajattelee, sitä oikein hämmästyy. Kuinka juuri kirkon piiristä löytyy kaikista katkeroitunein ja yksinkertaisin porukka. Itse en aio olla missään tekemisissä moisen sutenööriorganisaation kanssa.
Tutkimusten mukaan juuri kirkon piirissä työpaikkakiusaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat yleisintä. Esim. Raumalla joku vuosi sitten kirkkoherran pääharrastus oli naisten kopelointi ja klähmiminen.
Sitä se uskistouhu teettää - seksiin ei voi suhtautua normaalisti, kun se on syntiä. Sitten käpälöidään alaisia ja kiusataan muita.
lähimmäisistäsi. Ei seurakunnissa esiinny juurikaan seksuaalista häirintää. Henkilöstön väliset (mahdolliset) riidat johtuvat aivan muista asioista. Varmaan ns maallisilla työpaikoilla on sitä seksuaalista häirintää paljon enemmän.
Raumalla kirkkoherra oli tunnettu erikoisista taipumuksistaan. Porissa taas pappi soitteli seurakunnan laskuun seksilinjoille. Ei myöntänyt mitään, mutta talouspäällikkö käräytti hengenmiehen vastaansanomattomasti... Turussahan oikein piispa paneskeli naispappien kanssa minkä ehti, ja sitten taas saarnasi uskollisuudesta avioliitossa. Jne. jne. En viitsi tähän nyt nimiä laittaa, mutta jutut ovat tosia.
Ota selvää asioista ennen kuin höpäjät.
Eihän siitä mitään tulisikaan jos meidän pitäisi uskossamme saurata toista uskovaa ihmistä. Kaikki ihmiset tekevät syntiä.
Meidän kuuluu katsoa Jeesusta ja seurata hänen esimerkkiään.
Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän voi antaa meille meidän synnit anteeksi ja myös pappien synnit jos he niitä katuvat ja anteeksi pyytävät.