saanut tarpeekseni!
Onneksi kohta puoliin saattaa tapahtua eräs asia... :)
Onneksi kohta puoliin saattaa tapahtua eräs asia... :)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
pitää koko ajan puoliaan.
mielenkiinnolla......
En jaksa selittää..................
Olen väsynyt siihen, että kuvittelen asioita. Olen väsynyt siihen, että minua ei kuunnella.
ihan sama *odottaa kesäkuuta*
kuin mielipuoli. Olen soitellut eräälle ihmiselle puheluita ja syytellyt häntä kaikesta.
Kotona minua ei kuunnella. Kai se sitten pistää tekemään kaikkea tuollaista........
Ei se mitään. Tuo ihminen, ketä olen syyttänyt, ei liity millään lailla elämääni joten tuskinpa hän sitä sen koomin miettii.
käteeni, murskaisin sillä erään ihmisen kallon. Tietenkin lisäehtona olisi se, että en joutuisi siitä syytteeseen eikä kukaan saisi asiaa tietoonsa. Tämä on siis pelkkä unelma...
aivot hajalle.... Mutta onneksi ei tarvi unelmoida siitä sen enempää, koska aina voi muuttaa muualle asumaan.
Ja hän on sen asian päättänyt ihan itse!
Jos menen joskus naimisiin, en kutsu häntä häihini. Jos saan joskus lapsen, kiellän häntä näkemästä koskaan tuota lasta. Sen aion tehdä. Aion pistää välit kokonaan perheeseeni poikki, koska isän rooliin ei kuulu aivopestä tytärtään, sanomalla "ketään ei kiinnosta".
jos voisi sanoa siihen jotain takaisin. Mutta kun............. niin, jos voisi oikein kunnolla joka kerta sanoa takaisin, en olisi varmaankaan juuri ollenkaan vihainen hänelle.......
Ehkä muutaman lauseen ja se on siinä. Jos alkaisin oikein raivoissani (niinkuin olenkin) huutamaan hänelle, hän saattaisi töniä tai repiä hiuksista. Siksi en uskalla........ Saan olla kiitollinen, että olen pysynyt kuitenkin heterona kaikki nämä vuodet. Olen koko ajan ajatellut: "hän on vain yksi mies maailmassa... noin paskaa aviomiestä minä en aio itselleni hankkia!"
ei joudu päivittäin kuunnella "ketään ei kiinnosta" hokemaa.
kuka näitä tänne kirjoittamiani viestejä lukee. Ihan sama, vaikka joku tuttu minut tunnistaisi (tuskinpa tunnistaa, mutta ainahan on prosentin mahdollisuus).
Ihan sama, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Kunhan en loukkaa tai häiritse ketään. Se on pääasia... Häiritsin yhtä tyyppiä, mutta hän on varmaan unohtanut koko jutun. Aika lievä oli se lause häneltä "mua ei kiinnosta". Olisi aiheettomiin syyttelyihin jotain paljon pahempaakin voinut sanoa... vaikkapa huutaa kurkku suorana luuriin: "pidä jo se turpas kiinni! Mä en jaksa enempää kuunnella tota sairasta paskaaaaa!" Mutta ei... Hän oli hienovarainen ja sanoi ainoastaan lauseen "mua ei kiinnosta". Onneksi en joudu näkemään häntä yhtään missään. Alkaisi yrjöttää jos näkisin, iljetys on niin vahva.... Iljettää tuo koko tilanne. Tavallaan niin noloa, mutta onneksi en näe tuota tyyppiä missään =)
nähnyt alastonkuviani koneella, ei ole lukenut kirjoituksiani eikä ole edes tietoinen siitä että olen jutellut jonkun pikkupenskan kanssa täällä netissä ja luullut koko ajan tuota pikkulasta häneksi. Voin aivan hyvillä mielin unohtaa hänet... :)
hänet tänään ajavan polkupyörällä ohitseni....
Ajatella jos hän onkin samanlainen paska-aivo kuin isäni...... silloin hän ansaitsisi että hänet teurastetaan. Kukaan ei tietenkään tee niin, mutta sen hän siinä tapauksessa ainakin ansaitsisi. Ihan samanlailla.
meinasin moikatakin häntä. Siis tuota nuorta miestä, jota olen syyttänyt turhaan.
Mutta ei... pudotkoon polkupyöränsä selästä jyrkässä alamäessä ja taittakoon luitansa. Ja niin tietysti: raapikoon maa hänen naamansa verille. Sen jälkeen en voi sanoa hyvännäköiseksikään......
lojuu siinä ja kuolee siihen paikkaan, olen tyytyväinen. Silloin ei tarvi "pelätä" (hävetä), että missään näkisin häntä.
purin huonoa oloani.
en tarkoittanut
s***, pidän susta oikeasti ihan hirveesti!!
niiiiiiiin hyvännäköinen!
Harmittaa vain, jos et sä pidä mun ulkonäöstä, vaan haluat pienemmän, laihemman ja vaaleamman :(
sun täytyy olla hoitoa vaille valmis,todella sairasta,se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön
Katson hänen kuviansa netissä ja hän hakkeroituu koneelleni!
ole samanlaisia silmiä.. sori vaan mutta ihminen on ainutlaatuinen... ei sitä voi syyttää siitä mitä se ei ole..................... jos ei kelpaa niin luulisi luovuttavan suosiolla.....
minä ainakin ajattlen niin että maailmassa on paljon kivoja ja kivannäköisiä ihmisiä.. jokainen juttu on erilainen.. suutun vain niille jotka oikeasti raivostuttavat MINUA jutuillaan.......... että sitä on sitten turha pyydellä anteeksi...
silmiä?
kuvailit kaikki on omanlaisiaan.
mä olen sangen väsynyt nuolemaan enempää sun persettäs.... Mene ja hae pikku-blondis! Niitähän on vaikka kuinka paljon......
pidät silmistäni, mutta mä en taida pitää erikoisemmin sun....... Saisivat olla vähän eri väriset kuin nyt.
Ja v*ttu sä oot vielä niin lyhyt pätkäkin... vailla mitään massaa. Takamustakaan ei ole edes nimeksi!
silloin sun ulkonäkö on 6
Nyt se on jotain vähän päälle kasi, kun sulla on _täydelliset_ hiukses...
anteeksi suunsoitosta.
En jaksa enää vakuutella sulle yhtään mitään.
Jätä mut rauhaan, jookosta? :)
En sanonut tässäkään ketjussa mitään, enkä aio sanoakaan muuta.
Hyvää viikonlopun jatkoja kaikille! :)
Pakko lisätä vielä nimi, kun tämähän on asiallinen palsta!
Ei muuta.